Meinas mennä aamukahvi väärään kurkkuun kun luin päivän lehden (Ilkka4.5), jossa kirjoitettiin maahanmuuttajien kotouttamisesta. Jutusta sain sellaisen vaikutelman, että maahanmuuttajat työllistetään valtion kokeilun kautta työelämään aivan avoimesti suomalaisten työnhakijoiden nenän edestä. Tarkistin kyllä sitten netin uutissivuilta asian ja työministeri oli kuitenkin todennut, ettei mitään ohituskaistaa laiteta maahanmuuttajille.
Aikalailla epäselväksi asia kuitenkin jäi. Pitäisihän se nyt olla päivänselvää, että maahanmuuttajat tulkoon tänne työnhakijoiden joukkoon samalle viivalle "tappelemaan" niistä vähistä työpaikoista.
Muutenkin olen ollut sitä mieltä, että jos ne tulijat tietäisivät, kuinka kylmänkalseaa kohtelua suomalaiset työttömät ja muut köyhät saavat osakseen, niin eivät kyllä tänne tulisi enää millään. Kaikki nekin, jotka ovat tänne erehtyneet lähtisivät vapaaehtoisesti takaisin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
niinpä niin, ei tule mitään ohituskaistaa, vaan palkkakehityksen ns. levähdysalue, joka ensin kansoitetaan maahanmuuttajilla. Kun työttömien ilmaistyötä tekevien maahanmuuttajien määrä ylittää kantasuomalaisien työttömien määrän, alkaa myös kantasuomalaisten rinnastaminen pienemmän palkkatason työvoimaan tälle samalle ns. "levähdysalueelle". Kyse on siirtmävaiheesta, jonka implementointi suoraan kotimaisiin työttömiin aiheuttaisi poliittisia levottomuuksia ja uhkaisi kokoomuksen sekä keskustapuolueen liberaalisoinnin toteuttamisen jota parasta aikaa toteutetaan Suomssa. Tässä liian nopeasti eteneminen vaarantaisi seuraavien vaalien tuloksen, yhtenäisen jatkumon keskusta-oikeistohallitusten janassa ja työ ja pitkä operaatio pirstoa työttömien ns. "yhteiskuntasympaattinen valta" uhkaisi keskeytyä.
Kun tämä maahanmuuttajien työttömyysongelma on ylittänyt kantasuomalaisten massatyöttömyyden mittasuhteet, ei kantasuomalaisten kapinointi tunnu enää missään ja työttömyyskorvauksen alentaminen entuudestaan ja 100 % vastikkeellisuus voidaan perustella valtion budjettivajeella ja tasa-arvoisella kohtelulla ulkomaalaisia kohtaan. Se että maahanmuuttajia ei juuri nyt kohdella tasa-arvoisesti, ei ole juridinen tai yhteiskunnallinen ongelma, vielä.