Saa jatkaa perään jos kiinnostaa?
6 vuotta palvelussa.
1500 kirjautumista (huh..)
1400 vierailua profiilissani.
Treffeillä on oltu 2010 lähtien ehkä 2-4/krt vuodessa. Sänkyyn asti ehkä 1-3/krt vuodessa, kerran jäi kertaan, pisin suhde n. vuosi (päättyi ikävästi, kuten avioliitto). Kun oikein kovasti muistelee, niin yhtäkään kertaa en ole edes tavannut naista, jolle olisin kirjoittanut ensin. Kaikki tähän asti ovat siis kirjoittaneet minulle ensin. Valitettavasti en saa ulos kirjoittamieni viestien määrää tai erotettua niistä pidempään jatkuneita viestiketjuja. Arviolta max. 1 viestiin per 10 lähetettyä vastataan, nykyään ehkä vähemmän kun ei ole enää kolmekymppinen. En ehdottele seksiä, jotkut voivat loukkaantua siitä ja tarkoitus ei kuitenkaan ole loukata ketään.
Nettideittailu on ollut ainoa seuranhakumuoto alusta alkaen, siis ihan 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tästä voikin päätellä, että olen noin nelikymppinen mies. Vikaa on varmasti ulkonäössä, ulosannissa, älykkyydessä, tulotasossa ja vaikka missä, mutta baarit eivät toimi kohdallani. Tai no, poikkeus vahvistaa säännön. Tai no, kaksi poikkeusta, kumpikaan ei kyllä ollut Suomessa? Nämä siis joskus 2000-luvun alussa, molemmat johtivat seksiin, toinen jopa lyhyeen suhteeseen jossa taisin rakastua oikein kunnolla..huokaus. Sitten piti lähteä takaisin kotimaahan.
Takana on nyt 20 vuotta nettideittailua, jonka tajusin itse asiassa päästyäni tähän kohtaan. City.fi:n deitti.net, chatit, Suomi24, tinder (2 treffit, toisen kanssa seksiä 3 krt, vähän outo tapaus..) jne. Montaa ilmaispalvelua on tullut kokeiltua, mutta nyt alkaa pikku hiljaa olemaan takki ns. tyhjä. Tähän yksinoloon tottuu ja joka toinen viikko on lapset huollossa, niin elämä ei ole aivan onnetonta, vain naisetonta. Profiili on tullut otettua alas aina välillä, mutta sitten taas on toivo ns. herännyt ("toivo" on kiertoilmaisu).
Onko muilla kollegoilla ollut vakavia ajatuksia ei luovuttaa, vaan luopua kokonaan hakemasta naista?
Tilasto-/kok.jakoa Treffit-palvelusta?
4
175
Vastaukset
- Ladylikemeallalone
Viimeksi olin 10 päivää, vaihdoin ajatuksia/tai sain viestin 69 mieheltä joista vain 3 vaikutti normimieheltä (siis osaa käytöstavat, ei ole varattu, ei tarjoa rahaa, ei ole kuvassa lasin kanssa) ja näistäkin myöhemmin selvisi että yksi olikin varattu, toinen esiintyi vääränä henkilönä ja komas vaan kirjoitti.. Ei pyytänyt koskaan tavata vaikka aika suoraan sanoin että haluaisin tavata...
Luovutin ja baarit ei kiinnosta. - Standardimies
Pakko kysyä, että tuliko sanottua suoraan "haluan tavata", vai vain vihjattua siihen suuntaan? Mitä tulee noihin juhlakuviin, niin vähintään kolmasosalla naisista on esim. Tinderissä kuvia, joissa on lasi kädessä tai useampi pöydässä. Jos niitä on joka kuvassa mitä on laitettu esille, niin jättää väliin, mutta 1-2 ei nyt vielä vaikuta negatiivisesti. Tinderissä sentään naisilla on kuvia, Suomi24 vähemmän onnistunut sen suhteen.
Siis sinulla on ollut pisin suhde vuoden mittainen ja sinulla on useampi lapsi?.... ;P
Pilasitko trollauksesi vahingossa vai onko sinulla joku hyvä selitys tähän kysymykseen?.... ;D
Voihan se olla, että ei ollut trollaus, mutta jotenkin pisti vaan silmään tuo juttu.... ;P- Turhaanaivanturhaan
Kymmenen vuotta netissä. Kaksi kahden vuoden kaukosuhdetta. Noin kymmenet kahvit olen tarjonnut. Kolmelta muulta saanut pillua eka treffeillä. Muutaman parin naiselle kolmantena. Pari suhdetta ihan muualta livenä ja muutama pano. Paljon turhaa kirjoitteluu ja soitteluu, mikä ei johtanut mihinkään.
Ikää 50 ja olen jo luovuttanut parisuhteen hakemisen ja haen vain pillua ja aina joskus saan sitä. Olin ennen kiltti ja luotettava kunnollinen mies, mutta en kelvannut naiselle tai nainen ei mulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631271Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87702- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37589Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523