Lupa mennä?

"Jahdattu johtaja sai lähteä" (HS)

Kummallista - ja yleistä - saada-verbin käyttöä, jota Kielitoimiston sanakirjakaan ei tunne. Tuossahan tarkoitetaan päinvastaista kuin sanotaan eli johtaja on joutunut lähtemään, hänen on täytynyt lähteä. Kieroilua siis.

Tämäkin väärinkäyttö periytyy ajassa kaukaa ja ehkä ruotsista. Se on esimerkiksi ollut kohteliaaksi tarkoitettu tai väistelevä tapa antaa potkut: "Saat mennä!"

Mutta nykyaikana täytyy voida jo sanoa asiat suoraan.
11107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Haettiin "saada" Kielitoimiston sanakirjasta:

12. ilmaisemassa jnk pakollisuutta t. väistämättömyyttä; joutua tekemään jtak. Tämän hän saa vielä maksaa. Sai tehdä paljon turhaa työtä. Sai nuolla näppejään. Tästä saat syyttää itseäsi. Saat uskoa, että kaikki vielä järjestyy. Aina häntä saa odottaa. Parempaa miestä saa hakea on vaikea löytää.

Äänestä
  • Mutta ei mielestäni nimenomaan tuossa merkityksessä eli toisten ihmisten toimista, vaan enemmänkin olosuhteiden pakotuksesta, kohtalosta, joka on väistämätön. Joka tapauksessa saada-verbin käyttö tuollaisessa merkityksessä tuntuu epäloogiselta ja harhaanjohtavalta. Tosiaan on kysymys siitä, että ei katsota sopivaksi tai rohjeta sanoa asiaa sellaisena kuin se on. Ennen sama sanottiin jopa muodossa "Du får lov att..." / "Saat luvan ...", mikä kertoo, mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Saa_mitä_saa kirjoitti:

    Mutta ei mielestäni nimenomaan tuossa merkityksessä eli toisten ihmisten toimista, vaan enemmänkin olosuhteiden pakotuksesta, kohtalosta, joka on väistämätön. Joka tapauksessa saada-verbin käyttö tuollaisessa merkityksessä tuntuu epäloogiselta ja harhaanjohtavalta. Tosiaan on kysymys siitä, että ei katsota sopivaksi tai rohjeta sanoa asiaa sellaisena kuin se on. Ennen sama sanottiin jopa muodossa "Du får lov att..." / "Saat luvan ...", mikä kertoo, mistä on kysymys.

    Eikä aina voi edes päättelemällä saada selvää siitä, onko kyseessä lupa vai pakko. Ei siis ole järkevää käyttää samaa verbia vastakkaisiin tarkoituksiin.

    Äänestä

  • Saa_mitä_saa kirjoitti:

    Mutta ei mielestäni nimenomaan tuossa merkityksessä eli toisten ihmisten toimista, vaan enemmänkin olosuhteiden pakotuksesta, kohtalosta, joka on väistämätön. Joka tapauksessa saada-verbin käyttö tuollaisessa merkityksessä tuntuu epäloogiselta ja harhaanjohtavalta. Tosiaan on kysymys siitä, että ei katsota sopivaksi tai rohjeta sanoa asiaa sellaisena kuin se on. Ennen sama sanottiin jopa muodossa "Du får lov att..." / "Saat luvan ...", mikä kertoo, mistä on kysymys.

    Minun kielitajuni ei havaitse tuossa "johtaja sai lähteä" -ilmaisussa mitään kohteliaaksi tarkoitettua tai väistelevää. Päinvastoin, olen kuulevinani siinä sarkasmilla maustettua ehdottomuutta. Päätös on tehty ja nuija jysähtänyt pöytään.

    Äänestä

Ylläpitoa saa odottaa. Mutta saatte uskoa, että jämsäläinen spammaaja saa lähteä palstalta.

Saa syyttää siitä itseään. Pahempaa häirikköä saa hakea.

Äänestä
  • On toki hyvä, ettei enää juuri kukaan mene ansaan eli vastaamaan psykoosissa olevalle mielenterveyspotilaalle: pakkomielteiselle vastailu olisi tulipalon sammuttamista bensalla.

    Epä tässä voi kuin odotella, että olmi joko kyllästyy tai tilansa äityy niin pahaksi, että valkotakkiset tulevat hakemaan suljetulle. Ei ylläpito mitään tee. Ei ole puoleen vuoteen tehnyt.

    Äänestä

  • Puoli vuotta tuota on kestänyt. Oireilua näkyi jo viime syksynä, mutta vuodenvaihteen jälkeen puhkesi täyteen kukkaansa.

    Eipä tässä tosiaan voi muuta kuin odotella riehumisen sammumista, koska ylläpito ei asiasta välitä.

    Äänestä

  • Olenko muuten ainoa, joka edes joskus ilmoittaa muutaman näistä sepustuksista asiattomiksi?

    Ei niin, että niistä olisi akuutisti mitään hyötyä, mutta joku työnantajan edustajahan saattaisi joskus kiinnostua ylläpidon työnteosta, joutuen/ päästen ;)
    toteamaan, ettei lukuisista ilmiannoista huolimatta ylläpito ole tehnyt mitään.

    Jos ei tee mitään, tulee runtua. Näinhän sen pitäisi mennä. Ketjun aihetta sivuten: Laiskuri saa lähteä.

    Äänestä

Ilmoittelen myös silloin tällöin ja toivon todella, että ylläpito olisi aktiivisempi.

Muutama viikko sitten palstalla oli hetken rauhallisempaa, mutta nyt tyyppi on taas riehaantunut. Aiemmin keväällä riehui täällä päivä- ja yökausia yhteen menoon, kun ylläpito ei puuttunut asiaan. Moni asiallinen keskustelija taisi silloin poistua lopullisesti palstalta.

Äänestä

Minä ilmoitan, jos näen, että viimeiset kymmenen sivua on pelkkää saman häirikön copy-pastausta ja spammausta. Sehän tekee parisataa tyhjänpäiväistä avausta!

Tosin olen vähentänyt palstalla käymistä. Muutakin tekemistä löytyy. Sivujen täyttäminen spammilla on kevään mittaan monta kertaa estänyt fiksun keskustelun käymisen palstalla.

Ilmoitan vain muutaman spammin kohdalla, kukaan ei viitsi hullun perässä pitkään juosta. Sitten voi vain toivoa, että ylläpito huolehtisi töistään, koska saa siitä palkkaa.

Äänestä

Viikonlopun spämmit (100-200/vrk) ylläpito poisti, mutta spämmääminen jatkuu valitettavasti taas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saa_mitä_saa kirjoitti:

"Jahdattu johtaja sai lähteä" (HS)

Kummallista - ja yleistä - saada-verbin käyttöä, jota Kielitoimiston sanakirjakaan ei tunne. Tuossahan tarkoitetaan päinvastaista kuin sanotaan eli johtaja on joutunut lähtemään, hänen on täytynyt lähteä. Kieroilua siis.

Tämäkin väärinkäyttö periytyy ajassa kaukaa ja ehkä ruotsista. Se on esimerkiksi ollut kohteliaaksi tarkoitettu tai väistelevä tapa antaa potkut: "Saat mennä!"

Mutta nykyaikana täytyy voida jo sanoa asiat suoraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu