ympärillä. Eikö sinkkumiesten päässä muuta liiku. Tiedoksenne vaan, että parisuhteissa on kysymys paljon muusta kuin seksistä. Seksi on yksi osa toimivaa parisuhdetta, mutta ei missään nimessä edes keskeinen osa. Itse en haluaisi miestä, jolle olen pelkkä seksiobjekti.
Palsta näyttää pyörivän naisen alapään ja seksin
sinkkunainen__w
53543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Se on vain hyväksi palstan miehille.
Suurin osa lähestyy naisia herasmiesmäisesti, eikä sytytä. Lähestymällä pelkkä seksi mielessä pärjää paremmin.
"Kiinnostuksen osoittaminen" on naisten koodi tälle.
Ilman tuota joutuu friedzoneen.
Kun nyt edes sitä pillua saisi. Pääsisinpä naisen päälle ähkimään. Niitä parisuhteita voi alkaa miettiä sitten kun sperma on lentänyt ja poikuus menneisyyttä.
Käy sitten maksullisissa. Ei kukaan normaali nainen sinun spermaviemäriksesi suostu.
Todella usea nainen on toiminut ja toimii tyhjennyspatjana usealle miehelle.
Oikeastaan tämän kommentin ytimessä on elämän suurin viisaus, vaikka sitä yritetään piiloon taputella selittelemällä joutavia.
(Naurua)
Ei kun siis tämä on kommentti ja edellinen väite.
( Reps )
Siksi nämä ätmit eivät ole saaneet naista eivätkä saakaan.Hyvä jos todellisessakin elämässä paljastavat heti todellisen luontonsa,eivät kunnon naiset joudu pettymään.
Mitkä kunnon naiset ja missä? Seksi edelle suurin osa naisista miehiin tutustuu.
Tuskimpa olet niin fiksua seuraa, etteikö mies mielummin viettäisi aikaansa kavereidensa kanssa puhuen mielenkiinnon kohteistaan ja muista asioista eli mies pitää sinua kyllä seksiobjektina.
Lässynsässyn.
Kirjoitappa palstalla että mistä löytää naisen joka ei ole seksikeskeinen tai puhu jostain miehenä että "Olisi kiva että olisi yhteistä" jne.
Niin naiset tulevat kommentoimaan että:
-Seksi on mulle tärkeää, ei sitä ilman voi elää!
-No ei tuollainen poika ymmärrä hyvän päälle, haluan miehen en neitsytpippeliä!
-En mä haluu mitään kaveri/veli suhdetta!
-Pitää niitä kemioita olla!
Yms. yms.
Joten aloittaja ÄLÄ JAUHA PASKAA.
Naiset ovat yhtä ja vielä enemmän seksikeskeisiä kuin miehet. ERo on vain siinä että miehet puhuvat siitä suoraan oikeilla nimillä ja naiset kiertelevät ja kaartelevat aihetta.
Kikkeliä sä vaan haluat ja mielellään kikkelin jatkeen jolla on statusta ja lihasta.
Joten ole hiljaa.
Niin ja miehenä jos kirjoitat edes varovasti että muut asiat tärkeämpiä kuin seksi niin ajatus on sitten että jokainen yh-mamma, läskiämmä jne. kelpaa miehelle ,että siis "sulle kelpaa kuka tahansa!"
Toinen on sitten että jos et puhu seksistä miehenä niin olet aseksuaali ideaaliromanttinen narukäsi nörttimäinen pikkupippeli neitsyt luuseri joka pelkää naisia.
Oikeasti aloittaja, tutustu siihen miten NAISET kommentoivat miesten tekstejä ja sitten tajuat että miten tämä homma toimii.
Miehet valittavat että naiset eivät syty "kilteistä ja kunnollisista" miehistä, mutta nainen sanoo että pitää olla kemioita (=SEKSIKEMIOITA), mutta jos mies puhuu samasta niin hän on seksikeskeinen paska.
Vitun idioottit vähän logiikkaa ettette ihan pillulla vedä koko matkaa ajatteluanne.
Kun naiset puhuu kemioista ei se tarkoita seksiä vaan vetovoimaa toistensa välillä,sitä että on jotain tunnetta toista kohtaan,se ei tietenkään voi olla rakkautta koska ei vielä tunne toista,mutta sitä että tuntee jotain mielenkiintoa ja se on molemminpuoleista.Et ehkä usko,mutta kyllä sellaista on olemassa.
Se tarkoittaa komeuden, rahan, statuksen ja itsevarman käytöksen lisäksi pelimiestaitoja. Että mies lähestyy seksi mielessä ja alkaa riittävän aikaisin koskettelemaan käsivarteen jne, johdatellen tilannetta suutelun kautta makuukammarin puolelle.
Moni mies, kokematonkin, tekee ne sivelyt vaistomaisesti... tunteella. Jos tunteita on. Toki jos ei moisista keskushermoston häiriöistä ole kuullut, niin ne täytyy opetella mekaanisesti.
Kyse on tunneälystä etc. Olet oikeassa.
Noin nainen haluaa ajatella.
Mutta ero ei olekaan siinä kuka tekee ne tunteella, vaan kuka tekee huomaamattoman sulavasti. Taitavan pelimiehen koskettelut "vain tapahtuvat" flirttailun lomassa, taitamattoman koskettelut tuntuvat oudoilta.
Taidoissa on ero, ei tunteissa.
:D
Ei vittu mitä paskaa...
Ja sitten taas lorotetaan miesten niskaan pissit...no sulla ei oo tunteita tai oot kyvytön niitä osoittamaan jos et osaa naista liruttaa ja herkutella sillä seksillä.
Vitun IDIOOTTI. Katso aloitusta mistä puhuttiin.
Nimenomaan ne miehet jotka puhuu seksistä ja on koko ajan pyrkimässä kyntöpuuhiin ovat niitä jotka naisten kanssa ovat siinä esittämässä niitä tunteita mulkku pystyssä.
Sitten se seksikemia ja intohimo ovat mukamas jotain "henkistä yhteyttä" tai "tunteita".
Vittu joo, mulkku sun pilluun on taivaallinen osoitus suurista tunteista. XD
Ei se ole mitään paskaa vaan totuus. Tosin sen myönnän että jos on täysin kokematon ja naiset jännittää liikaa, eli ei ole välttämättä edes uskallettu naista pitää kädestä, halata ja tanssia vaikka lähekkäin toisissaan kiinni, niin varmasti on todella kova epävarmuus ja jännitys joka estää luonnollisen kosketuksen.
Millaiset asiat sitten ovat naisille tärkeitä parisuhteessa?
Raha, resurssit ja status.
Miesten näkemyksistä nyt ei varmaan kenelläkään ole enää epäselvyyttä, mutta entä naisten näkemys asiasta?
Kierrellen ja kaarrellen päädymme samaan lopputulokseen loppujen lopuksi. Osa naisista tekee sen tiedostaen ja osa tiedostamatta, että toimivat niin etteivät sano sitä suoraan.
Kuulisin sen silti mieluummin naisen makeasta mansikkasuusta.
Molemminpuolinen kunnioitus, samantyyppinen huumorintaju mm.
Minulle naisena tärkeää on edes jotkin yhteiset mielenkiinnon kohteet ja yhteensopiva huumorintaju. Toki miehen on hyvä pystyä elättämään itsensä. Luotettavuus, rehellisyys ym.ovat itsestäänselvyyksiä. Seksi ei ole minulle kovin tärkeää ja parisuhteen arki nyt muodostuu pääosin muusta kuin seksistä.
Elättämään vain itsensä?
Heh heh.
Minkä ikäinen olet?
Olen jo palstan mukaan kurppaikäinen ja ollut saman miehen kanssa 10 v. Ja kyllä, enemmän minä olen miehen menoja maksanut kuin mies minun. On tää palsta kyllä varsinaisia "yhden totuuden " miehiä täynnä.
Ei "kurppaikäinen" ole ikä. ELi et jostain syytä halunnut vastata edes suunnilleen kysymykseen.
kai kysyä saa : kuinka monen käyttämä olet ?. ts. minkälainen spermaviemäri ja tulpaton mopo olet ?.
Alapäästä kaikki alkaa.
Mitä muuta naisella on tarjottavanaan kuin alapää?
Sen elävän nuken saaminenkin edellyttää alapään käyttöä.
Yläpäätään nainen käyttää loputtomaan epäloogisuuteen.
No sinä et ainakaan ole mitään parisuhdematskua.
Suhde alkaa seksillä. Ilmankos sinkkumiehiä kiinnostaa seksi.
No, seksi pelkästään - miksi?
:)
Naiset on aivan helvetin yksinkertaisia ja tylsiä. Miksi mies viettäisi aikaa heidän seurassaan naisenntyperiä juttuja kuunnellen, jos ei saisi naiselta pillua. Kyllä se pillu onnainoa syy, miksi mies haluaa ola naisen seurassa.
Kyllä mun mies onneksi arvostaa myös meidän keskusteluja ja näkemyksiäni eri asioista. Pitää mokoma vielä fiksunakin. Ei tosin ottaisikaan sellaista naista joka puhuu esim. vaan muodista ja tosi tv-sarjoista ;)
Fiksu mies.
Mulle kyllä kelpaa pelkkä seksisubjektikin!
Olen jo kauan etsinyt naista jonka kanssa minulla olisi edes jonkinlaista henkistä yhteyttä. No, kun sellaista ei ole löytynyt niin jäähän minulle onneksi aikaa muuhunkin kuin naisiin, esim.: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14283258/energian-olemus
Ei mun päässä ainakaan pyöri mitään muuta kuin sexi ja pimppi, ne on ne mitkä tätä maailmaa pyörittää.
Kai sä sitten ymmärrät kulkea maksullisissa?
Tolla periaatteella usean naisen pitäisi olla avoimesti maksullinen kun kerran niin oikeasti toimivat.
Ne keille seksi on arkipäivää automaattisesti esittää laisiasi toteamuksia "palstalaiset ei ajattele muuta kuin seksiä" Katsos kun se on niin että jos et koskaan jotain tässätapauksessa seksiä saa joka on elävän olennon geenitarpeisiin rakennettu siitä tulee myös puhumisen aihe. Sanonta siitä puhe mistä puute ei ole tuulesta temmattu. Sinulle naisena seksi on päivittäistä. Oletan että sinäkin kuten kaikki täällä kirjoittavat naiset ovat suhteessa niin saat jatkuvasti melaa halutessasi=sinun ei tarvitse siitä puhua. Jos olet sinkkunainen voit vain valita ehdokkaiden väliltä ketä tänään panis. Eihän rikkaankaan tarvitse rahasta jatkuvasti puhua ja hokea kun se on hänelle arkipäivää mutta oikeuttaako se vittuilemaan köyhille että "miksi te idiootit koko ajan vain puhutte ja haaveilette rahasta"? Kaikki on suhteellista. Kun jotain on yltäkyllin siitä tulee tavallaan näkymätön saavutettu etu omaan elämään. Yhtälailla se sinun komea jännämiehesi pillua ajattelee varmasti jokatoinen minuutti mutta näet hänet ylempiarvoisena ihmisenä koska saahan hän komeutensa takia aina.
Juuri näin.
Ai sä henkilökohtaisesti tunnet hänen miehensä.
miksi homona commentoit
Osuu ja uppoaa:D Kun Ei muuta keksitä totuudenmukaiseen kirjoitukseen, niin henkilöhyökkäys:D Olette te säälittäviä.
Shaming language! Kurppatactics!
Miksi naiset pyörii paskojen miesten munan ympärillä. Elämässä on muutakin kuin se jännämiehen muna mutta naiset vaan pyörii jännämiesten munan ympärillä. En halua naista jota joku paska jännämies on nussinut ja käyttänyt patjana.
Siitä puhe mistä puute
Seksuaalinen tyydytys sekä fyysisenä että sosiaalisena kokonaisuutena on verrattavissa pakottavuusasteeltaan tietyssä mielessä nälkään, janoon tai ulostamistarpeeseen - sillä erolla että seksuaalisuus ei ole yhtä "välittömästi pakottavaa" vaan ennemminkin voimakas bias mutta toisaalta sen sosiaalinen ulottuuvus on huomattavasti tärkeämpi ja vaikuttavampi kuin muissa fyysisissä tarpeissa.
Jos katsotaan seksuaalisuuden sijoittumista Maslown tarvehierarkiaan niin mihin se sijoittuu? KAIKKIALLE. KAIKKIIN PORTAIISIN. Seksuaalinen tyydytys toisen ihmisen kanssa on fundamentaalista ihmisyyttä, joten onko ihme että siitä sivuun jäävät kenties omaavat kaikentasoisia tarpeita em. asian suhteen?
Myöskään ei ole ihme että seksi tuossa tilassa redusoituu fyysiseksi toive-ilmaisultaan koska seksi aktualisoituu fyysisyyden kautta, se on pienin yhteinen nimittäjä kaikelle seksille - eli se mikä minimissään puuttuu konkreettisesti. Sensijaan seksin sosiaaliset ja henkiset ulottuuvuudet heijastuvat kyllä keskustelijoissa selvästi, nimenomaan kelpaamattomuusteemojen etc. kautta sekä niissä selityksissä ja havainnoissa joissa sivutaan juuri tarvehierarkian korkeampia portaita.
Kaikkein olennaisin on jo ATM-määritelmä itsessään; "En ole kelpoisa edes itselleni"; Maslown tarvehierarkian korkein huippu on se self-actualization; itsen toteuttaminen. Normaalille ihmiselle seksi on osa itseä, riittävästi toteutuva osa elämää joka kannattelee tätä kokonaisvaltaista osaa itsestä. Ellei ihminen ole aseksuaali hän väistämättä kärsii seksinpuutteestaan - etenkin jos sitä koskaan ei ole harrastanut - koska se tekee ihmisestä ulkopuolisen kaikilta tarvetasoiltaan.
Runkkaa, luuseri runkkaa :)