Missä viipyvät Kempan ylioppilastulokset?

Aika moni koulu on jo julkaissut ylioppilaansa, mutta Kemijärven tulokset viipyvät jossakin. Kello likentelee puolta päivää. Ei näy, ei kuulu. 40 vuotta sitten tulokset tulivat kuten muillakin. Onko tiedonkulku hidastunut niistä päivistä?

Tulkaa tietotekniikan aikakauteen siellä lukiossakin. Muutoinkin ajankohtaiset asiat on hyvä pitää ajan tasalla. Elämme vuotta 2016. Hyvää päivää! Sallalaisetkin ovat asiansa hoitaneet vai Helsinkikö viivyttelee?

Postipojat taitavat olla ruohonleikkuussa, mutta sekin päivä on tiistaina. Joko ehtivät tällä viikolla ensinkään. Kutsua ja uutta leninkiä odotellessa ei meinaa aika kulua.
Leijonatkin hävisi ja kaikkea onnetonta tässä on sattunu.
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

no on jollain suuret murheet,,voi jestas..

Äänestä

Jo selEvisi. Ei tartte mennä läninkiostoksille. Syksyllä pitää ollakin jo lämmintä yllä, ettei se läninki enää syksyllä kävisikään. Viiman panemat ylioppilaat tarttevat ittekin lämmintä ylle. Ylle on villa.

Monta reppasi taas. Vai kerrotaanko omaisille, että tarkoitus onkin hajauttaa 3 osaan? Tyyliin kirjoitin ensimmäistä kertaa, syksyllä kirjoitan toisen kerran. Jospa se 12 ällää sillä konseptilla rikkoontuisi paremmin.

Se Leijonien hopea on saanu tässä - lounaan jälkeen - kultareunat.

Elämäni hymyilee oikeastaan. Onhan sitä ihmisellä arvoa, vaikkei koskaan kirjottaisikaan eikä voittaisi maailman mestaruutta. Liika on liikaa.

Äänestä

Onko tosi? Noin vähän ylioppilaita? Selvästi on suojatyöpaikkalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joseitkytluvulla kirjoitti:

Aika moni koulu on jo julkaissut ylioppilaansa, mutta Kemijärven tulokset viipyvät jossakin. Kello likentelee puolta päivää. Ei näy, ei kuulu. 40 vuotta sitten tulokset tulivat kuten muillakin. Onko tiedonkulku hidastunut niistä päivistä?

Tulkaa tietotekniikan aikakauteen siellä lukiossakin. Muutoinkin ajankohtaiset asiat on hyvä pitää ajan tasalla. Elämme vuotta 2016. Hyvää päivää! Sallalaisetkin ovat asiansa hoitaneet vai Helsinkikö viivyttelee?

Postipojat taitavat olla ruohonleikkuussa, mutta sekin päivä on tiistaina. Joko ehtivät tällä viikolla ensinkään. Kutsua ja uutta leninkiä odotellessa ei meinaa aika kulua.
Leijonatkin hävisi ja kaikkea onnetonta tässä on sattunu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu