USAn märkä päiväuni: sota Suomeen

Irak, Libya, Ukraina, Syyria... ja nyt Suomi. Kaava on tuttu: Luodaan konflikti valtion sisälle tai naapurimaiden välille. Ja sitten Usan ratsuväki ratsastaa paikalle. Sodan voittaa se osapuoli, joka on Usan puolella.

Suomessa Usalla on paljon voitettavaa, 1300 km maarajaa Venäjää vastaan. Varsinaista konfliktia ei vielä ole saatu aikaiseksi, mutta yritystä riittää. Konfliktiin pyritään kaikin keinoin, lähinnä Venäjän vastaisella propagandall ja aseilla uhittelemalla sekä käyttämällä hyväksi Suomessa jo olevia "pikku apureita".

Keskeinen tavoite on käännyttää tavalliset suomalaiset Usan puolelle. Tässä hommassa ruskeakielisimpiä ovat olleet ulkopoliittisen instituutin "tutkijat". Myös mediassa on paljon Usan pikku apureita.

Näitä sätkyukkoja on myös johtoasemissa. Muuten ei olisi saatu aikaan esim. kauttakulkusopimusta, jota kutsutaan isäntämaasopimukseksi. Myöskään sotaharjoitukset eivät olisi onnistuneet ilman korkean tason yhteistyötä.

Tilanne on jo niin pitkällä, että Suomen joutumista konfliktia pidetään väistämättömänä. Tämän vahvisti natokenraali Petr Pavel, jonka mukaan "Suomi joutuisi väkisin mukaan Itämeren konfliktiin".

Usalla ei ole mitään hävittävää meren täällä puolella. Sen sijaan voitettavaa riittää kyllä. Usaa ei hetkauttaisi, vaikka ristiretki menisi mönkään ja Suomi pommitettaisiin kivikauteen. Onhan Venäjällä muitakin naapureita, joita voi yrittää. Sitä paitsi eurooppalaiset maksaisivat myös pakolaiskriisin kustannukset.

Ja kyllähän nämä ristiretket ovat menneetkin mönkään. Irak, Libya, Ukraina, Syyria...
11137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niinpäniin

Ennen puhuttiin palkkasotilaista nimellä

Ritari

Maltan Ritarikunta

, joka hoieteli rahnaa kalliisiin ryöstöretkiin Bysanttiin

eli Itä-Roomaan, arabien maille

Perinnettä jatkaa mm. 10 uutta lentotukialusta

miehistö kussakin 5000 keskimäärin 22 vuotiasta

poikaa

Äänestä

Tää on jo toinen samanlainen aloitus. Ylläpito deletoi aiemman aloituksen. Ei ilmeisesti sopinut Allerin politiikkaan

Äänestä
  • Niinpä on käxky käynyt

    taas

    Äänestä

opettaako historia meitä?

Äänestä

Tulin kaameaan Nato-kiimaan luettuni aloituksesi!

Äänestä
  • Minähän menettäisi kassaholvillisen sotatellisuutee

    Keinottamaani RAHAA

    Äänestä

  • Ratikkakiskuri kirjoitti:

    Minähän menettäisi kassaholvillisen sotatellisuutee

    Keinottamaani RAHAA

    Sotateollisuuden osakkeisiin kannattaa aina sijoittaa! :-)

    Äänestä

Totta. Ne siat on jo täällä uhkailemassa aseillaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001194414.html

Nyt on jo korkea aika alkaa kerätä näyttöä suomalaisia kätyreitä vastaan. Sitä nimittäin tarvitaan sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä sen jälkeen, kun jenkkisiat on ajettu v*lttuun täältä.

Äänestä

Hitlery lipoo jo huuliaan sormi napilla.

Äänestä

Hyvää alkuiltaa vaan sinne Ulitsa Savushkina 55:delle:)

Äänestä

Nämä Putin-trollien jutut on aina yhtä hupaisia. Tälläkin aloittajalla hirvittävä trauma kun on syntynyt Suomeen eikä rakkaalle Äiti Venäjälle. Asiaan kuuluu aina muutama itsensäkomppaamisviesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kova_hinta kirjoitti:

Irak, Libya, Ukraina, Syyria... ja nyt Suomi. Kaava on tuttu: Luodaan konflikti valtion sisälle tai naapurimaiden välille. Ja sitten Usan ratsuväki ratsastaa paikalle. Sodan voittaa se osapuoli, joka on Usan puolella.

Suomessa Usalla on paljon voitettavaa, 1300 km maarajaa Venäjää vastaan. Varsinaista konfliktia ei vielä ole saatu aikaiseksi, mutta yritystä riittää. Konfliktiin pyritään kaikin keinoin, lähinnä Venäjän vastaisella propagandall ja aseilla uhittelemalla sekä käyttämällä hyväksi Suomessa jo olevia "pikku apureita".

Keskeinen tavoite on käännyttää tavalliset suomalaiset Usan puolelle. Tässä hommassa ruskeakielisimpiä ovat olleet ulkopoliittisen instituutin "tutkijat". Myös mediassa on paljon Usan pikku apureita.

Näitä sätkyukkoja on myös johtoasemissa. Muuten ei olisi saatu aikaan esim. kauttakulkusopimusta, jota kutsutaan isäntämaasopimukseksi. Myöskään sotaharjoitukset eivät olisi onnistuneet ilman korkean tason yhteistyötä.

Tilanne on jo niin pitkällä, että Suomen joutumista konfliktia pidetään väistämättömänä. Tämän vahvisti natokenraali Petr Pavel, jonka mukaan "Suomi joutuisi väkisin mukaan Itämeren konfliktiin".

Usalla ei ole mitään hävittävää meren täällä puolella. Sen sijaan voitettavaa riittää kyllä. Usaa ei hetkauttaisi, vaikka ristiretki menisi mönkään ja Suomi pommitettaisiin kivikauteen. Onhan Venäjällä muitakin naapureita, joita voi yrittää. Sitä paitsi eurooppalaiset maksaisivat myös pakolaiskriisin kustannukset.

Ja kyllähän nämä ristiretket ovat menneetkin mönkään. Irak, Libya, Ukraina, Syyria...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu