Lehdissä kohistaan, että noin 20% työssäkäyvistä pitää irtisanomisia omalla työpaikallaan todennäköisinä. Uskotko itse, että omalla työpaikallasi tullaan tekemään vähennyksiä? Omalla työpaikallani tilanne näyttää hyvältä, porukkaa rekrytoidaan koko ajan lisää.
Irtisanomisten todennäköisyys?
Nimetön
567916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Irtisanomiset lisääntyy ja työttömyys tulee myös kasvamaan. On turhaa leukojen louskutusta puhua työvoimapulasta. Sitä ei tule koskaan. Suomen kaltaisessa maassa tulee aina olla 0,5 miljoonan hengen työttömien armeija.
Olet oikeassa. Tämän päivän uutiset kertovat, että Nokia irtisanoo Suomessa 250. Siinäpä hyvää esimerkkiä muille!
Työskentelen hoitoalalla, joten irtisanomiset tapahtuvat lähinnä työntekijöiden puolelta tai työskentely muuten vaan päättyy työsuhteen loppuessa. Monet kuitenkin jatkavat, mutta silti työnantajalla on kova työntekijä-haku koko ajan.
Meillä kyllä myös näyttää työpaikalla ihan hyvältä... jatkuvasti lisää porukkaa... ainut miinus on kun kaikki uudet työntekijät ovat vuokratyöntekijöitä! Ei niitä työttömiä siis tilastojen mukaan ole niin paljon kuin todellisuudessa koska vuokratyöntekijöitä haetaan jatkuvasti lisää... omalla työpaikalla ehkä n.30% vuokratyön tekijöitä siis n. 600hengen firmassa! Eikä valtiokaan tietenkään halua puuttua tähän asiaan koska tilastot näyttää paremmalta!
Millä omalla työpaikalla? Ainoa joka uskoo työllistymiseeni on verottaja, joka arvioi työmarkkinatukea saavan (eli minun) tämän vuoden vuosiansioiksi 20000 euroa.
Verottaja taas arvelee minkun saavan potkut nopeasti, sillä 10,000 euron vuositulot paperimiehelle täyttynevät jossain vaiheessa =/
Liikeelämässä ainakin SuomenSpar harjoittaa irtisanomisia varmaakin vanha ulos ja uudet nuoret tilalle systeemillä vanhat hiillostetaan annetaan esim vain 10 t viikko töitä.Tosi mahtavaa eikö totta.
Pitää paikkansa että irtisanotaan. Minulla on enään 31 työpäivää jäljellä sitten kortisto odottaa. Ja olen isossa firmassa töissä ja ollut yli 30 vuotta. Mutta kun on liika väke niin vanhat saa lähteä taka-ovesta ja etu-ovesta tulee uusia oven täydeltä.
Minutkin itisanottiin ravintola-alalta kesällä 2000 yrityksen taloudellisin perustein, jonka he myös saivatkin tehdä. Nykypäivän osa-aikaistaminen ravintola-alalla sai minut kouluttautumaan uudelle alalle.Olen kouluttautunut muutamassa vuodessa kahteen ammattiin sekä vapaaehtoistyösuhteet mukaan lukien en ole saanut työpaikkaa palkallisena. Olen tällä hetkellä tosiaankin kaupallisen alan työnhakija, mutta heikolta näyttää ainakin lapissa.Ottavat varmaan silläkin alalla vain osa-aikaisia työntekijöitä. Siihen vain on totuttava.Onhan täällä kuitenkin kaikille töitä riitettävä.Varsinkin aktiivisille ja halukkaille.
Ainakin meikäläinen on suraavana, viiskymppinen muija, vaikka oonkin ollut samassa työssä 30 v. mutta ei sitä siinä vaiheessa noteerata!
Varsinkin kun viime aikoina olen ollut sairaslomilla, mutta sitä ennen oli vuosia, etten ollut.
Minua ei tulla koskaan irtisanomaan johtuen oikeasta alan valinnasta ja ajanmukaisesta työmarkkinakelpoisuudesta.
Harmiksesi täytyy todeta että sellaista alaa ei olekaan mistä ei saada työntekijää pois mikäli sitä oikeasti halutaan. Ei edes valtion virka ole enää täysin suojattu. Muistelepa miten kävi esimerkiksi Matti Ahteelle.
järkimiehen kaltaisia ihmisiä. Nykyään pitää osata suhtautua työhön rennommin kuin joskus ennen. Pitää muistaa, ettei työ ole koko elämä ja välillä voi lomailla. Järkimiehen kaltaiset ihmiset sairastuvat ylitiukkojen asenneteidensa takia ja voivat tulla työkyvyttömiksi. Tai potkujen takia voivat tehdä kohtalokkaita valintoja. Jokainen työtätekevä ihminen voi asennoitua siihen, että muutaman kerran elämän aikana tulee potkut. Siihen ei voi itse vaikuttaa, eikä sitä pidä henkilökohtaisesti ottaa. Elämä jatkuu ja uusia mahdollisuuksia tulee eteen, mutta vain jos osaa suhtautua työhön oikealla tavalla.
Minä yritin töihin kolme eri kertaa aina sairaslomien jälkeen. Minut poltettiin Nokia hommien takia loppuun. Pitkän työrupeaman silti tein. Perfektionismisenä ihmisenä löin "päätä seinää." Tuli "päävika." Nyt sitten yli kolme vuotta yhtäjaksoisesti sairaslomalla olleena suurien taistelujen jälkeen pääsin eläkkeelle tämän vuoden alusta 49 vuotiaana.
Nokia tekee tulosta ja yhteiskunta maksaa laskut. Nyt saan käteen 1900 euroa kuussa. Silti yritän kuntoutua vielä uuteen ammattiin jos vain jaksan.
koko elämänsä aikuis-iässä työssä olleena,saankin nyt oikein koulutusta-miten oppia kunnon työnhakijaksi,koska en osaa?
Onpa sulla vaikeeta kun saat eläkettä 1900 e netto, mikä on enemmän kuin suurin osa suomalaisista palkansaajista saa nettopalkkaa!
Mitäs se nykyään on työttömyys? Jotain 10%? Kun suuret ikäluokat jäävät pois 2-3 vuoden sisällä niin työvoimasta menee 25% pois (eikä palaa vaikka kuinka Suomi elpyis)
5 miljoonaa ihmistä, joista 3.5 milj kuuluu aktiiviseen työvoimaan.
Katsotaan (nää on sitten ihan nopeita pikalaskuja ihan vaan suuruusluokan selvittämiseksi):
- kansaa n. 5 milj.
- tehollisia veronmaksajia n. 3.2 miljoonaa
- kohta jää pois tästä 25% eli 0.8 miljoonaa
Summa summarun vuosien 2006-08 jälkeen veronmaksajia on sitten enään karkeesti 2.5 miljoonaa ihmistä. Kuinka moni näistä tekee tuotannollista työtä eikä "suojatyötä"?
Huh huh.
ONGELMIA siis on lähitulevaisuudessa HELVETISTI ja SUURIA PERUSTAVAA LAATUA OLEVIA!
No mitä meillä on muita "pikku" probleemia?
- tässä vaiheessa ne *vähäiset* tuotannollisessa työssä olevat työpaikat ovat kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä Viroon ja halvan työn maihin. Näitä työpaikkoja tarvittaisiin NOPEASTI lisää ja PALJON.
Tuhannet parhaat firmat siirtyvät veke ja jäävät veke.
helppo uskoa irtisanomisiin, potkut tuli perkele!
"tässä vaiheessa ne *vähäiset* tuotannollisessa työssä olevat työpaikat ovat kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä Viroon ja halvan työn maihin. Näitä työpaikkoja tarvittaisiin NOPEASTI lisää ja PALJON.
Tuhannet parhaat firmat siirtyvät veke ja jäävät veke."
Totta kai! Näinhän tapahtuu kaikissa länsimaissa ja esim. Yhdysvalloissa kehitys on kulkenut jo pitkään palveluyhteiskunnan suuntaan. Turha itkeä minkään liukuhihnatuotantotyöpaikan perään sillä ne siirtyvät niihin kolmansiin maihin joissa ei taidot riitä muuhun ja länsimaat hoitavat palvelutuotannon ja asiantuntijatehtävät.
Kaikenlaisia työpaikkoja tarvitaan. Mistäs ne tohtorit sitten aloittavat?? Jos aloitustyöpaikat puuttuvat niin pohja putoaa koko talouselämältä. Suomi on kohta pullollaan uusavuttomia tohtoreita, jotka eivät osaa sänkyänsä pedata tai ruokaa laittaa itselleen. Monet yrittävät sitten poliitikoiksi!
Ja yhdysvalloissa on menossa aikamoinen talousboomi.
Nyt täytyy sanoa että Suomessa ei lähitulevaisuudessa duunareita tarvita ollenkaan. Perustelu. työpaikat viedään ulkomaille, kaikki, tänne jää vain tutkimus ja tuotekehittely, maata ajetaan täyttä vauhtia siihen suuntaan, mitäs teet, olet sossun ja työttömyysturvan varassa ja tuota työttömyysturvaakaan ei enää sitten tarvita kun ei ole työpaikkojakaan, on vain herrat ja rupusakki, siinä lähitulevaisuuden yksi visio.
Nyt olet asian ytimessä!
Ne tohtorit nääs palkkaavat sängynpetaajan ja ruoanlaittajan kotiinsa eli palveualoilla riittää työtä juuri isopalkkaisten ansiosta.
eli ne uusavuttomat nörtit, jotka eivät itse osaa pedata sänkyään tai siivota, tarvitsevat renkejä ja piikoja hanttihommiin nälkäpalkalla passaamaan.
Eikö ne nykyään enää armeijassa opeta punkan tekoa?
Olen töissä suuryrityksessä. Meillä onneksi näyttää myös siltä, ettei porukkaa vähennetä. Rekrytointi on jatkuvasti käynnissä! Tulevaisuus tässä firmassa näyttää aika turvalliselta - toistaiseksi ainakin.
en usko minun työssäni irtisanomisten olevan muiden kuin lusmujen kohtalo.sain itse juuri ( 2kk sitten)uuden paremman työpaikan "uudelta" alaltani,joka tosin on kaupunkilaisten mielestä pohja sakan työtä. onneksi me itse tiedämme kuinka tärkeätä työmme on. kuka muuten huolehtisi tietokone nörttien ruokien, niin kasvis -kuin eläin (sika,nauta,siipikarja mm.)kunnan puhtaudesta ja laadusta.
meidän työpaikalla huhujen mukaan.
Mikä firma?
Missä päin suomea?
Sain potkut joulun alla.
Syytä en tiedä koska työnantaja ei toimita minulle työtodistusta josta se kävisi ilmi.
Työsuojelupiiri on pistänyt kehotuksen työsopimuksen toimittamisesta sakon uhalla.
Minulla on myös palkka saatavia joita ei kuulu.
Aijon kuitenkin pitää huolen että entinen työnantajani tietää minut erottaneeni, sillä olen haastamassa hänet oikeuteen laittomasta irtisanomisesta ja monesta muusta syystä liiton kehottamana.
Voi olla että tuli hänelle kallis irtisanominen.
Kehotan ottamaan aina kun irtisanominen tulee kohdalle yhteyttä liittoon.
Työnantajat pitää laittaa koville jos he ovat mulkkuja!
Työnantajan näkökulmasta katsoen kaikki työntekijät eivät ole itse reiluja työnantajaa kohtaan, vaan jopa kiristävät ja tekevät kaikenlaista pahaa,mm. järjestävät yhteisestä sopimukssesta keskinäisen ylityökiellon, kun työnantaja tarvitsisi todellista apua. Samoin palkoilla vedätetään. Minusta työntekijät käyttäytyvät silloin vastuuntunnottomasti ja laittomasti! Järkyttää toisinaan tuollainen mafia!
"Fudut" tuli mutta eipä ole liitolla asiaan sanottavaa; liiton sopimustekstissä kun irtisanoutuminen ja "itse aiheutettu"
aiheuttavat saman 3kk karenssin!
Firman mulkku tiesi tämän ja olisi halutessaan keksinyt syntilistan jota olisi vilauttanut liiton juristeille, jos olisin ruvennut käräjöimään! Mitäs mahdat??!?! Työhjeiden rikkomiseen annetaan lupa "joustavuuden" nimissä mutta sitten kun tulee se hetki jolloin pitää saada porukkaa pihalle, niin vedotaan "ohjeiden laiminlyömiseen"...!!!!!!!!!!
Repikää siitä toimintamallia irtisanomisiin!!!!!!
Mutta kyllä työntekijät ovat reiluja työnantajille mikäli työnantajat ovat reiluja työntekijöille uskon minä. Miksi työntekijä olisi mulkku työnantajalle joka on asiallinen ja reilu? Ei koira ruokkivaa kättä pure sanotaan! Jos työnantaja ja työpaikka on täydellinen niin miksi kukaan olisi valmis luopumaan siitä? kukaan ei kuitenkaan halua tulla hyväksikäytetyksi!
Tottakai tulee karenssi mikäli itse irtisano itsensä tai irtisanominen on itse aiheutettu.
Minun entinen työnantajani sanoi liitonmiehelle yhdeksi irtisanomisen syyksi työkalujen häviämisen. Minä tiedän että minä en ole hävittänyt mitään enkä varastanut mitään ja liiton mies sanoi että työnantajat keksivät aina kaiken mailman syitä. Saa syytteen mahdollisesti kunnian loukkauksesta ja oikeudessa sitten esittää todisteet. Kyllä minunkin työnantajani uhkaili minua kun sanoin hänelle että oikeudessa tavataan mikäli en saa saataviani, mutta tästä huolimatta ajan asiaani. Hankkikoot todisteet. Minulla on aika uskottavat todistajat verrattuna työnantajaan joka ei voi pitää edes firmaa omissa nimissään ja joka on todistanut jo liitolle ja työvoimatoimistolle mikä on miehiään.
Kyllä ne kai aina uhkaileee mutta silloin on annettava vain kovemmin takaisin. Ja muistakaa säilyttää kaikki paperit, työtunnit, tekstiviestit ja muut mitkä liittyy kyseiseen työsuhteeseen silloin on vaikeampaa työnantajan väittää mitään olematonta ja koittakaa muistaa onko kukaan muu kuullut mikäli työnantaja on sanonut jotain asiaan liittyen!
Ja mitä voit hävitä hakemalla oikeutta!?
Tuo "itse aiheutettu"-termi on todella hieno työnantajan kantilta sekä myös työntekijän suunnasta. 3kk:n "rangaistus" on tiedossa, ja sekös työnantajaa naurattaa!
Oikeustoimet ovat edelleen mielessä mutta tämän ns. firman politiikka on aina ollut 60-luvulta peräisin. Kaikkia uhkaillaan potkuilla ja kun alkaa niskurointi "pyhää aatetta" vastaan tai naama ei vain miellytä, Sinusta tehdään malliesimerkki ja näin lauma saadaan jälleen kuriin! Tuo todistepuolikin hoidetaan sillä että ne jotka haluavat pitää työnsä, laulavat perättömiä todistuksia vaikka oikeudessa! Ihminen on ihmisen pahin vihollinen.
Raakaa peliä, vai mitä? Spesialisti asialla, joka on hoitanut näitä "kurinpitotoimia" jo vuosikymmeniä, tietää kaikki koukerot!
Naurettava firma, joka yrittää kiilloittaa kilpeään julkisuudessa mutta koko ajan porukka vaihtuu ja uusia haetaan non stoppina...
Luotan siihen että kun jokaiselle luetaan se viimeinen tuomio, niin silloin nämä teot punnitaan...
Niin no ainakin firmassa jossa työskentelen on selvästi ruvettu porukkaa vaihtamaan halvempiin ulkomaalaisiin. Enkä puhu vaan virolaisista. Satun tietämään että heille lasketaan jo omat urakatkin. Ehkä insinööril vois olla viel jotain mahollisuuksia saada tulevaisuudessa töitä, mutta ittelläni en usko että kohta on. On uhkailtu jo pakkolomillakin.
Miksi pitää kehittää väkisin aiheita jotka puhuttaisi.. meneen hieman yliyrittämiseen tämä homma..
Joo, mutta tosiasioista ei voi vaieta. Siinä järkimiehellekin voi tulla lämpimät housuun, ellei hän satu olemaan lääkäri.
Siis tuhannet tulevat saamaan tänäkin vuonna lopputilin.
Siksihän meitä pompotellan kun näistä ei puhuta
ennemmä puhetta näistä asioista tämä TÄRKÄÄ!!
Suomi ei voi EMU:ssa säädellä rahansa arvoa.
kun 60% porukasta sai johtoportaalta joululahjaksi monoa persuuksiin
Nykyään on muotia irtisanoa vaikka yritys tuotta hyvin , ja " soffaistujat" saa hyvin osinkoja ,mutta kun pitää saada enemmän niin irtisanotaan väkeä , työn tekiät on pelkkiä pelinappuloita joita voidaan nuin vain irtisanoa , kaikki vain kiinaan halpaa työvoimaa , suomessa ei kohta ole veron maksaja kun yritykset menevät kiinaan!!
kyllä toden näköisyys on näin. Vaikkakin olisi tuottelias yritys.
pakko uskoa kun niin kerrotaan..eikä sinne töihin sen jälkeen paljon odotella halusi tai ei.
Näinhän siinä sitten kävi. 40% työväestä sai monon kuvion kenkään. Pitäsköhän kouluttautua uudelleen, olen ohjelmistoalalla. Varmaan toi kämppäki lähtee kohta alta, kun ei oo varaa maksaa vuokraa. Hyvin alkoi uusi vuosi, saatana:/
Niin muutti minunkin työpaikka Ruotsiin, typy siellä oli onnellinen, että sai lisää töitä. Muutama kuukausi ja ei ollu sielläkään enää tarvetta. Kai siinä joku sai lisää rahaa pussiinsa ja joku menettää terveytensä kun tekee lisäksi kolmen ihmisen työt....
Kyllä irtisanomiset ovat aina ja kaikkialla aivan todennäköisiä, mutta nuorten ikäluokkien siirtyessä työelämään tulee vielä se kauan odotettu työvoimapula. Katselin vuosi sitten työ-ilmoituksia ja anti oli naurettava. Nykyää firmat panostavat uuteen henkilökuntaan ja kunnon osaamiseen. Tottakai nuoremmat syrjäyttävät vanhoja/keski-ikäisiä, mutta niinhän on aina ollut. Kauemmin työelämässä olleilla on tietenkin enemmän kokemusta, mutta nuoret päihittävät heidät nopeudessa, innossa ja kehittämishalussa.
eilen päätin että tämä kakka duuni saa päättyä ja sanoin itseni irti... nyt olo on helpottunut vaikka tietoa tulevasta ei ole:)
teknos wintter eli maali tehdas älä tule tänne töihin jos terveys on sulle ykkös asia
kesätöissä teekkariaikanani 1988. Vieläkö siellä laiminlyödään työsuojelumääräyksiä kuten silloin?
helmikuun alussa loppuu, se irtisanomisista!
Työpaikallani otetaan jatkuvasti uusia työntekijöitä ja toiminta laajenee yllätys, ulkomaille! Suomen tehtaissa tiukennetaan työntekijöitten seurantaa ja tehokkuutta jotta päästäisiin kustannuksissa kiinan tasolle. Saas nähä kauanko työntekijät jaksaa...
SUOMALAINEN kansainvälinen firma n.2000 hlö
Idioottimaisinta on tämä poliitikkojen koulutusintoilu. Koulutetaan ihmisiä turhaan ja sitten ei kuitenkaan saa työpaikkaa. Meillä on sitten matalapalkka-aloilla, vaikka kuinka paljon työllisyyttä. Siivous yms. ammatit kunniaan. Ja järkeä poliitikoille. Kaikista ei voi kouluttaa tohtoreita. Se ensinnäkin maksaa hemmetisti valtiolle ja työttömyyden aikana vielä lisää. Mitä ihmeen järkeä tässäkin.
Itsekin olen aina ollut ahkera ja lahjakas ihminen ja opiskelen hyvää ylempää korkeakoulututkintoa. Mutta kesätöitä en saa, kun vanhempani eivät ole yrityselämässä mukana. Sille nauran, joka väittää, että työpaikkoja saisi jollakin muulla tavalla kuin suhteilla. Hah. Joopa joo. Työpaikkoja ei ole meille korkeakoulutetuille yksinkertaisesti tarpeeksi. Olettekos poliitikot ymmärtäneet tämän.
Vaikka työpaikat vähenee yhä kiihtyvällä tahdilla Suomesta on se hyvä, että saatiin "valtiosihteerejä" vai miksi niitä tyhjäntoim... siis tärkeitä virkoja kutsuttiinkaan.
Ministereillä kun on niin niin suuri työtaakka ettei siitä selviä ilman 4 kk vuosilomia. Monet ministerit, mm Mönkäre & kumpp ovat lisäksi niin kiireisiä golf-lomamatk... anteeksi golf TYÖmatkoineen Thaimaanhan että täytyy antaa kiitokset.
Kenkää tuli edellisestä työpaikasta jo kauan sitten ja takalistossa kuumottaa edelleen. Vika ei ollut minussa vaan alassa. Työt vähenivät ja lappu laitettiin firman luukulle.
ATK alalla minäkin "jossa on tulevaisuus". No toisaalta se pitää paikkansa. Alalla tulevaisuus on irtisanomisissa. Suo siellä vetelä täällä.
Lisäporukan rekrytointi ei kylläkään aina ole paras merkki siitä että menee hyvin. Itselläni kokemusta firmasta jossa rekrytoitiin uutta väkeä ja puolen vuoden päästä firma ei ollutkaan enää pystyssä... j
Jos ette hae oikeutta vaan tyydytte osaanne ette saa mitään muuta kuin kuvan siitä että olette väärässä ja työnantaja oikeassa!
Jos tietää olevansa oikeassa niin miksi antaa vääräkuva siitä!
...valvontaan ja tarkkaan syyniin! Niin moni on pelkkiä rahanahneita diktaattoreita!