Mitäköhän sitä haluaisi seuraavaksi elämässä?

..aika paljon jo tullut koettua, melkolailla kaiken mitä on osannut ja halunnut

tuntuu vain nin väärältä tehdä edes yksin, oikeastaan mitään päätöksiä - kyllä yhteiskuntakin sen tarvitsee että siinä on terveitä parisuhteita tietty määrä - se on kaikenlisäksi erittäin miellyttävää ja unelmanomaista kun sen molemmat täsmälleen oikein ymmärtää

Olisiko minullekin jossakin selainen toinen puolisko? kun ei oikein ole näkynyt
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistä olet etsinyt? Onko ehkä vielä osa maapallon pinta-alasta etsimättä? Entä maapallon väestön osa läpikäymättä? Etsiikö tuo toinen myös sinua?

Tulee mieleen ohjelmasarja "kadonneen jäljillä". Paitsi ettei tiedä, kuka tuo kadonnut nyt sitten oikeastaan on. Onhan siinä kieltämättä hieman haastetta.

Kyllä näitä vakiintumistarpeisia aina silloin tällöin kohdalle osuu. Siinä vain, että onkohan samalla myös kehityskelpoinen "match"? Ettei ole jo vuosia ennen tapaamista menneetkin kaikki lusikat jakoon :) ???

Yrittäisin varmaan nauttia niiden aiheiden luettelemisesta, joiden ainakin tulisi toimia parin kanssa. Sekä niiden aiheiden luettelemisesta, joiden olisi hyvä toimia parin kanssa. Ja sitten niiden aiheiden luettelemisesta, joiden toimivuus takaisi parisuhteeseen lisäenergiaa. Ja niiden aiheiden luettelemisesta, joiden avulla pari voisi tyhjentyä liiallisesta energisyydestään. Ja tietenkin niiden aiheiden luettelemisesta, joita suhteessa muihin olisi viisasta laittaa toimimaan hyvin.

Ajattele asia niinpäin, että mihin aiheisiin voisit itse vakiintua kanssasi. Ja sitten pohdi, miten hyvin joku toinen voisi aiheeseen kerrallaan sopia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teknomaa kirjoitti:

..aika paljon jo tullut koettua, melkolailla kaiken mitä on osannut ja halunnut

tuntuu vain nin väärältä tehdä edes yksin, oikeastaan mitään päätöksiä - kyllä yhteiskuntakin sen tarvitsee että siinä on terveitä parisuhteita tietty määrä - se on kaikenlisäksi erittäin miellyttävää ja unelmanomaista kun sen molemmat täsmälleen oikein ymmärtää

Olisiko minullekin jossakin selainen toinen puolisko? kun ei oikein ole näkynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu