Mikä ajoi teidät uskottomuuteen parisuhteessa?
Jos on tosi vakiintunut elämä eikä parisuhteen rikkominen järjellä ajatellen ole edes mahdollista nykytilanteessa niin mitä vaihtoehtoja jää? Ajatuksena alkanut kiehtoa muut ihmiset kun oma suhde voi niin huonosti. En halua avata tarkemmin tässä mutta suhteesta lähteminen ei ole vaihtoehto. Aina ei vaan voi ajatella itseään.
Pettäminen on minusta niin väärin, etten halua syyllistyä sellaiseen. Toisaalta olen niin turhautunut suhteessa että elämä tuntuu menevän hukkaan tällaista rakkauselämää viettäessä. Yritetään miehen kanssa mutta ei mistään vaan tahdo tulla yhtään mitään.
Pitääkö vaan kitua huonossa suhteessa uskollisena ja odottaa että lapset kasvaa isoiksi? Luulen että mies on samoin ajatuksin, vaikka ei hyväksy pettämistä itsekään. Olen alkanut pohtia että niinhän sitä entisaikaankin kävi joskus "vahinkoja", mutta suhde pidettiin kasassa ja perhe piti lopulta yhtä. Voiko tuo olla parempi vaihtoehto, kuin se että pinna alkaa miehen kanssa olla kireällä kaikesta turhautuneisuudesta ja yritetään vaan tehdä niin kuin on moraalisesti oikein?
Toisaalta olen pettynyt itseeni kun huomaan etten pystykään olemaan niin hyvä ihminen kuin haluaisin olla. Mutta liikaa vaikeuksia ja yksinäisyyttä on liikaa. Pää ihan sekaisin siitä mitä pitäisi tehdä, mikä olisi kaikille paras vaihtoehto.
Jos on tosi vakiintunut elämä eikä parisuhteen rikkominen järjellä ajatellen ole edes mahdollista nykytilanteessa niin mitä vaihtoehtoja jää? Ajatuksena alkanut kiehtoa muut ihmiset kun oma suhde voi niin huonosti. En halua avata tarkemmin tässä mutta suhteesta lähteminen ei ole vaihtoehto. Aina ei vaan voi ajatella itseään.
Pettäminen on minusta niin väärin, etten halua syyllistyä sellaiseen. Toisaalta olen niin turhautunut suhteessa että elämä tuntuu menevän hukkaan tällaista rakkauselämää viettäessä. Yritetään miehen kanssa mutta ei mistään vaan tahdo tulla yhtään mitään.
Pitääkö vaan kitua huonossa suhteessa uskollisena ja odottaa että lapset kasvaa isoiksi? Luulen että mies on samoin ajatuksin, vaikka ei hyväksy pettämistä itsekään. Olen alkanut pohtia että niinhän sitä entisaikaankin kävi joskus "vahinkoja", mutta suhde pidettiin kasassa ja perhe piti lopulta yhtä. Voiko tuo olla parempi vaihtoehto, kuin se että pinna alkaa miehen kanssa olla kireällä kaikesta turhautuneisuudesta ja yritetään vaan tehdä niin kuin on moraalisesti oikein?
Toisaalta olen pettynyt itseeni kun huomaan etten pystykään olemaan niin hyvä ihminen kuin haluaisin olla. Mutta liikaa vaikeuksia ja yksinäisyyttä on liikaa. Pää ihan sekaisin siitä mitä pitäisi tehdä, mikä olisi kaikille paras vaihtoehto.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä aina löytyy salapano kavereita. Ukko kun löysi helposti. Naiset on helppoaja tapauksia. Vaati vielä eroakin. Ei saanut mitä halusi nyt luulee ettei ukko ole kertonut ja mikä tarina. Ilmankos Ukkomiehen kanssa suhteilee säälittävä tapaus. Itsellään tullut ero ollut vaikea kuulemma. Ei ollu päässy mihinkään ollut tossunalla. Aatteli tietenki kuinka voi laittaa vahingon kiertämään. Ukkomiehen halusi yksinhuoltaja kun varmaan rahaakin vailla. Huh elättäjää haki. Haetko tälläistä juttua sinulle ja ukollesi?
Ap ehdota puolisollesi avointa suhdetta?
Kerran ”uskottomuuteen” ajoi vaimon ystävälleen antama ”lupaus”. Hän keskusteli jostakin puoliääneen hyvän ystävänsä kanssa. Sitten kuulin vaimoni sanovan hänelle ”kyllä mun mies voi panna sua”.
Naisen haluttomuus ajoi uskottomuuteen, halusi kyllä olla yhdessä mutta ei tietoakaan hellyydestä tai seksistä...eli periaattees kaverisuhde. Aikansa pinnistelin mutta sitten katkesi kun kauan oli ilman. Täytyy sanoa että vieras nainen teki hyvää ja vielä kahteen kertaan samana yönä. Ja kyllä niitä halukkaita naisia löyttyy kun vähän katselee ja tiirailee, usein pieni silmäpeli ja flirtti riittää jo panon saamiseen.
No se kun yksi nainen oli niin halukas oli menoa! Koskaan ei ole tullut eteen aikaisemmin oli ihana kokeilla. Onneksi löytyy vielä naisia joita ei häiritse se ollaanko varattuja tai jotain muuta!
Älä oleta miehesi ajatuksia. Kysy? Älä luule, että suhde on helppo ratkaisu. Pieni tyytymättömyys itseesi: "en ollutkaan niin hyvä ihminen" on pientä kaikkien muiden seurausten rinnalla.
Petetyn suru, luottamuksen menetys, avioero kaikkine seurauksineen.
Kuvaamasi elämä on ihan tavallista arkea ja voit omaa käytöstäsi, odotuksiasi ja ajatusmaailmaasi muuttamalla tehdä siitä mukavaa. Itse asiassa se on paljon helpompaa kuin lähteä etsimään lisävirettä pettämällä. Löydät hyvässä lykyssä jonkun toisen omaan avioliittoonsa väsyneen, ryhdytte suhteilemaan, tarpeeksi kun jatkatte niin tunteetkin herää varmasti, suhteet paljastuvat ja kaksi avioliittoa kipuilee kriisissä.
Mieti vielä kertaalleen.
Luuletko todella, että kysymyksiin vastataan, suoraan, rehellisesti? Ihan siten mitä aikuisten oikeasti ajattelee? Voin nimittäin kertoa, että on paljon a) yleisempää b) todennäköisempää, että vastataan niin kuin jokin yleinen moraalisääntö määrää, tai vähintään vastataan siten kuin kuin ajattelee kumppaninsa haluavan. VAIKKA molemmat olisivat käyneet vieraissa, niin kumpikaan ei sitä myönnä, ellei jää kiinni. Ja jos toinen jää kiinni - toinen saattaa joutua elämänsä kriisiin, huolimatta siitä, vaikka olisi itsekin käynyt vieraissa. Sellaistakin on nähty, että se kiinnijäänyt joutuu elämänsä kriisiin, vaikka toinenkin on pettänyt. Toisaalta, mitä väliä? Kriisi on yhtä kuin "mahdollisuus". Eri juttu miten sen käyttää.
Miksei joskus voisi tehdä niin kuin on viisasta ja oikein kaikkien kannalta?
Miksei ap sano miehelleen, että nyt on pakko tehdä jotain. Parisuhde täytyy herätellä henkiin tai muuten lopulta päädytään uskottomuuteen tai/ja eroon. Miksei voi pelata avoimin kortein?
Mies reagoi tai sitten ei, mutta hänelle on annettu siihen mahdollisuus (ja se hänelle minun mielestäni kuuluu).
Parisuhteelle uskottomuudesta ei seuraa mitään hyvää. Jos ap sen tien valitsee, se merkitsee käytännössä parisuhteen romuttamista.
Omaa uskottomuutta ei voi perustella sillä, että kyllä puolisokin on uskoton (tai ainakin haluaisi olla). Se on pienten lasten "mutkun toikin"-ajattelua.
Se on aina riskinä, että tunteet nousee sitten toisaalle. Tietysti se voi olla ihanaakin, mutta mitäs sitten? Onko edessä kuitenkin ero? Pidän melkoisena totuutena myös sitä, että jos on useampi samaan aikaan, niin se vie aina huomiota ja aikaa siltä toiselta. Se vie myös keskittymiskykyä suhteesta. Joskus toki pettämisen kautta pääsee vihdoin eroamaan, kun ei ole muuten ollut kanttia laittaa suhdetta poikki. Nämä on joskus vaikeita. Jos ei ole oikein yhteistä ja kommunikointi ei pelaa, niin vaikeaa on rakentaa suhdetta.
"suhteesta lähteminen ei ole vaihtoehto. Aina ei vaan voi ajatella itseään. "
Ei aina tarvitse ajatella itseään, mutta joskus on pakko. Homma menee vinksalleen, ellei koskaan uskalla ajatella itseään. Etenkin niin tärkeässä asiassa kuin parisuhde. Hillitse uhrautumistasi. Ja mene vieraisiin - älä kuitenkaan rupea ehdottelemaan mitään avointa suhdetta. Etenkin miehet kokevat sen vielä pahemmaksi pettämiseksi kuin pettämisen. Uskottomuuden kautta saa paljon tietoa itsestään, ja se selkiyttää ajatukset, johonkin suuntaan.
Vanhemmat eivät koskaan voi/saa ajatella vain itseään niin kauan kuin lapset ovat pieniä! Perhe on perustettu ja lapset hankittu siispä siihen on asennoiduttava sen mukaan.
Miksi rikkoa lasten elämä omassa omahyväisyydessään ja itsekkyydessään?
Uskottomuuden hyväksymisessä ovat nykyvanhemmat menneet metsään sekä siinä ajatuksessa, että " on vain yksi elämä". Sen varjolla voidaan rikkoa liian monen läheisen elämä!
Hyvä ja onnistunut rakkauselämä ei ole koskaan kokonaan hyvän elämän ehto!