Moikka,
Täällä kirjoittelee 35-vuotias pienen pojan äiti. Olen iloinen, huumorintajuinen sekä luotettava ystävä. Olen kärsimätön ja tykkään, että asiat tapahtuu nyt eikä joskus, kun innostun niin pitää toimia ennenkuin innostus laantuu. 😊 Ystävät ovat mulle tärkeimpiä tukipilareita elämän eri käänteissä ja koen, että toisesta ihmisestä oppii paljon ja saa näkökulmaa asioihin. Tykkään hirveesti keskustella, vaihtaa ajatuksia ja pohtia pohtimisen jälkeenkin kaikista asioista maan ja taivaan välillä, ja joskus aika jutellessa kuluu ihan siivillä. Tärkeimpiä asioita elämässäni ovat perhe, ystävät, käsityöt, lukeminen ja liikunta. Toki liikunta on lapsen myötä vähentynyt, mutta ehtii sitä sit taas aikanaan.
Päivät kuluu nykyään pojan kanssa touhuten ja olisikin kiva tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin äiti-ihmisiin ja koota vaikka joku porukka, jolla voidaan tavata ja keksiä yhdessä jotain kivaa tekemistä.
Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä ja tutustutaan paremmin. [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Rakastellaanko?
Sorry, piti laittaa yksinäiselle-miehelle peukku alaspäin ja menikin aloittajalle. Systeemi ei suostunut muuttamaan peukutusta. Aloittajalle peukku ylöspäin.