"Soini kikystä: Nyt ”sadan miljoonan miesten ja naisten” kannattaa todella miettiä
Viikonlopun puolueneuvoston kokoukseen valmistautuva Timo Soini (ps.) on erittäin tyytyväinen Metalliliiton valtuuston päätökseen kilpailukykysopimuksen (kiky) hyväksymisestä.
– Kilpailukykysopimus on erittäin merkittävä asia ja onnistuminen hallituksen kannalta. Kattavuus on suhteellisen hyvä, arvioi Timo Soini.
Hänen mukaan olisi nyt olennaista, että kiky-sopimuksen kattavuus nousisi yli 90 prosentin. Tällöin kaikille palkansaajille tulisi lisää veronkevennyksiä.
Arviot sopimuksen kattavuudesta vaihtelevat tällä hetkellä 85-87 prosentin välillä.
– Nyt niiden järjestöjen, jotka eivät ole vielä liittyneet, kannattaa miettiä – he ovat sadan miljoonan miehiä ja naisia. Eli jos menee seuraavan portaan yli, niin sitten veronalennukset olisivat maksimissa. Nyt kannattaa todella miettiä ja ottaa vastuuta, että veroalennus tulee, Soini muistuttaa.
Soini kiittää kaikkia osapuolia, erityisesti työministeri Jari Lindströmiä (ps.) aivan erinomaisesta työstä.
Perussuomalaiset kokoustavat viikonloppuna Lahden Messukeskuksessa. Paikalle odotetaan satamäärin puolueväkeä. Varsinainen kokous alkaa lauantaina kello 12.00."
https://www.suomenuutiset.fi/soini-kikysta-nyt-sadan-miljoonan-miesten-ja-naisten-kannattaa-todella-miettia/
Toivottavasti paikalla on mielenosoitus.
Soinin mielipide kikystä - heh
pullerouutisia
5
73
Vastaukset
- Korvana
Mistä Soini ottaa ne veronkevennysrahat?
- jahvenruoska
Varastaa vähäosaisilta, eläkeläisiltä ja sairailta!
jahvenruoska kirjoitti:
Varastaa vähäosaisilta, eläkeläisiltä ja sairailta!
Totuus tulee palstalaisen suusta.
- löipohjat
Voiko pahemmin pettää äänestäjänsä, kuin persuretkut teki!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085