Munattomien puolueen defenssi: kieltäminen

Tunnemmekin jo terminaalisen kurppparaivon, eli itte oot-defenssin ja matkimisen (mikä oon suurinta ihailua).

Mutta olen huomannut, että eräs minkä palstatotuudet aiheuttavat, on kieltäminen.

Se on defenssi myös.

Se tulee usein esille joko raporteissa tai "yksittäistapauksisa", toisin sanoen, aina kun (palsta)totuus sattuu.

Määritelmä on 1:1 Munattomien puolueen (kurpat, femakot ja valkoritaripuudelit) kanssa:

"Yksinkertaisimmillaan kieltäminen tarkoittaa, että epämiellyttävän ulkoisen asian olemassaolo kiistetään. Uhkaa ei ole olemassa. Siitä ei ole tapahtunut asia ei ole niin. Kieltäminen on kuin ummistaisi silmänsä uhan edessä Kieltäminen on hyvin yleinen puolustuskeino pienillä lapsilla. mielikuvissaan lapset kieltävät oman heikkoutensa ja ovat vahvoja. Oman pienuutensa ja ovat suuria.

Meillä aikuisilla on myös omat mielikuvamme ja päiväunemme. niissä me myös kiellämme arjen ikävät tosiasiat. mutta aikuisina meidän täyttyy osata erottaa fantasia tarkasti todellisuudesta. Kieltäminen on hyvin yleinen defenssi arkielämässä, mutta jos aikuinen ihminen käyttää massiivisesti kieltämistä puolustuskeinona johtaa se vakaviin mielenterveyden ongelmiin. Koska kieltäminen kohdistuu ulkoisiin vaaran merkkeihin, kieltämistä runsaasti puolustuskeinona käyttävä toimi kuin ylioptimistisessa tilassa. Hän on sokea epäonnistumisesta varoittaville merkeille. Kieltäminen puolustuskeinona liittyykin usein maniaan tai hypomaniaan. "

vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14331146/kurppien-raivokkaan-rankka-viikko
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko jännämiesten tyttöystävillä mielenterveysongelmia enemmän kuin kunnollisilla atm miehillä?

Äänestä

Tuo lainausmerkeissä oleva teksti on ihan asiaa.. ;P

PessimistinenPositiivari pyrin nykyään itse olemaan, eli Realisti.. Ja ainakin itsellä pahimmat mokat kyseiseen tekstiin liittyen ovat johtuneet siitä, että en ole luottanut Itseeni&Intuitiooni.. Vaan Vääriin Yksilöihin ja heidän Sanoihin.. ;P

Äänestä

Tuota lajia on kyllä näemmä taas piisannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex----------PUA kirjoitti:

Tunnemmekin jo terminaalisen kurppparaivon, eli itte oot-defenssin ja matkimisen (mikä oon suurinta ihailua).

Mutta olen huomannut, että eräs minkä palstatotuudet aiheuttavat, on kieltäminen.

Se on defenssi myös.

Se tulee usein esille joko raporteissa tai "yksittäistapauksisa", toisin sanoen, aina kun (palsta)totuus sattuu.

Määritelmä on 1:1 Munattomien puolueen (kurpat, femakot ja valkoritaripuudelit) kanssa:

"Yksinkertaisimmillaan kieltäminen tarkoittaa, että epämiellyttävän ulkoisen asian olemassaolo kiistetään. Uhkaa ei ole olemassa. Siitä ei ole tapahtunut asia ei ole niin. Kieltäminen on kuin ummistaisi silmänsä uhan edessä Kieltäminen on hyvin yleinen puolustuskeino pienillä lapsilla. mielikuvissaan lapset kieltävät oman heikkoutensa ja ovat vahvoja. Oman pienuutensa ja ovat suuria.

Meillä aikuisilla on myös omat mielikuvamme ja päiväunemme. niissä me myös kiellämme arjen ikävät tosiasiat. mutta aikuisina meidän täyttyy osata erottaa fantasia tarkasti todellisuudesta. Kieltäminen on hyvin yleinen defenssi arkielämässä, mutta jos aikuinen ihminen käyttää massiivisesti kieltämistä puolustuskeinona johtaa se vakaviin mielenterveyden ongelmiin. Koska kieltäminen kohdistuu ulkoisiin vaaran merkkeihin, kieltämistä runsaasti puolustuskeinona käyttävä toimi kuin ylioptimistisessa tilassa. Hän on sokea epäonnistumisesta varoittaville merkeille. Kieltäminen puolustuskeinona liittyykin usein maniaan tai hypomaniaan. "

vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14331146/kurppien-raivokkaan-rankka-viikko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu