Intian U käännös Pariisin ilmasto"sopimukseen"

liittyen, ja miksi Intia on oikeassa.

Huomioitsijat, neuvottelijat ja kaikkein tärkein, ilmastonmuutosvankkureiden sidosryhmät ovat itsekkäästi unohtaneet Kioto sopimuksen ja kuinka USA vetäytyi pois neuvoteltuaan viime hetkiin. Pariisin ilmastonmuutos"sopimus" joka hahmoteltiin viime vuonna ei ole erilainen. Intia on nyt viralliseti pannut jarrut päälle ratifioimasta esitettyä osallistumista.
Miksi?

Joulukuussa 2015 195 valtiota allekirjoittivat "Pariisin sopimuksen". Allekirjoittajamaiden(osapuolten) odotettiin vähentävän CO2 emissioitaan pitääkseen globaalin keskilämpötilan nousun alle 2C asteen - tieteen sen takana ollessa
äärimmäisen häilyväistä, asettumatonta ja kiistanalaista.

On ymmärretty että osapuolet eivät ole laillisesti kansainvälisellä tasolla saavuttamassa tavoitteitaan. Mutta jokainen osapuoli olisi sitoutunut pyrkimään kotimaisiin vähennystavoitteisiinsa, tähtäimenään sopimansa tavoitteen saavuttaminen joka on mainittu INDC asiakirjassa.

Idioottijohtajamme eivät osaa lukea mihin he ovat suomea viemässä vaan ovat sitomassa maansa itsetehtyyn hirttoköyteen ja antamassa toisen pään YK eugenikkojen, Golman Sacsien, Bilderbeggien, yleensäkin globaalien korporatistien kouraan.

Järjen valoa ei ole näkynyt vallan lähelläkään ja tälläinen maanpetoksellinen touhu saakin rehoittaa vapaasti ja rankaisematta.

http://www.climatechangedispatch.com/india-s-u-turn-on-paris-climate-change-agreement-and-why-it-is-right.html
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Akuankka-linkkiä pukkaa.

Äänestä

Niin, omatkaan ekofasistijohtajamme saatika narkkivosutoimittajat eivät halua nähdä tai tunnustaa sitä että ennen helvetti jäätyy kuin vaadittu ratifiointimäärä on kasassa, koska Venäjäkin joka on valmis allekirjoittamaan vaatii ensiksi pelisääntöjä nähtäväksi, ja kun niitä ei ole, tuskin venäjä allekirjoittaa YK.lle avointa asianajovaltakirjaa, meidän idioottinilkkimme kyllä allekirjoittavat
mitä tahansa mitä eteen tuodaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

liittyen, ja miksi Intia on oikeassa.

Huomioitsijat, neuvottelijat ja kaikkein tärkein, ilmastonmuutosvankkureiden sidosryhmät ovat itsekkäästi unohtaneet Kioto sopimuksen ja kuinka USA vetäytyi pois neuvoteltuaan viime hetkiin. Pariisin ilmastonmuutos"sopimus" joka hahmoteltiin viime vuonna ei ole erilainen. Intia on nyt viralliseti pannut jarrut päälle ratifioimasta esitettyä osallistumista.
Miksi?

Joulukuussa 2015 195 valtiota allekirjoittivat "Pariisin sopimuksen". Allekirjoittajamaiden(osapuolten) odotettiin vähentävän CO2 emissioitaan pitääkseen globaalin keskilämpötilan nousun alle 2C asteen - tieteen sen takana ollessa
äärimmäisen häilyväistä, asettumatonta ja kiistanalaista.

On ymmärretty että osapuolet eivät ole laillisesti kansainvälisellä tasolla saavuttamassa tavoitteitaan. Mutta jokainen osapuoli olisi sitoutunut pyrkimään kotimaisiin vähennystavoitteisiinsa, tähtäimenään sopimansa tavoitteen saavuttaminen joka on mainittu INDC asiakirjassa.

Idioottijohtajamme eivät osaa lukea mihin he ovat suomea viemässä vaan ovat sitomassa maansa itsetehtyyn hirttoköyteen ja antamassa toisen pään YK eugenikkojen, Golman Sacsien, Bilderbeggien, yleensäkin globaalien korporatistien kouraan.

Järjen valoa ei ole näkynyt vallan lähelläkään ja tälläinen maanpetoksellinen touhu saakin rehoittaa vapaasti ja rankaisematta.

http://www.climatechangedispatch.com/india-s-u-turn-on-paris-climate-change-agreement-and-why-it-is-right.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu