But-Taft 17.6

Man of the match oli Seppänen, maali ja intteri pelin loppuun ratkaisi pisteet Porvoolle. Surkuhupaisaa tosin oli, että toisella puoliajalla ennen viimeistä drivea lukuun ottamatta, ei kotijoukkue saanut muistaakseni yhtään uutta yritystä ja silti vierasjoukkue suvereenista pallon ja kellon hallinnasta huolimatta hävisi. Taftilta puuttui se kuuluisa asenne, millä vastustajasta tehdään red zonella kengän nahkoja, kun siihen on selkeät saumat olemassa.
.
Musta tuntuu lasien takaa, varsinkin toinen jakso, näytti loppua lukuun ottamatta kauhealta. Heitoissa ja kuvioissa ei ollut rytmiä eikä järkeä, puolustus jätti liikaa isoja pelejä vastustajalle ja ei saanut riittävästi palloa pois omalle huililleen ja hyökkäyksen rytmittämiselle. Nuorelle wr osastolle täytyisi saada Kurvisen hauikset, jäisi heitot paremmin näppiin kiinni.
.
Heittopeli kuntoon ja sarjapaikka saattaa olla turvattu ja pienen pieni sauma jopa pleijareihinkin. Tosin pleijareita enemmän tyydyttäisi koko pelin läpi soljuva tasapainoinen suoritustaso ja sitä kautta valmistaminen nuoria seuraavien kausien loistoon. Luoma, Leivoja , Roiko ja kumppanit ovat viimeiset vuodet tehneet loistavaa duunia juniorijoukkueiden menestyksen eteen ja kehittämällä juniorisysteemiä oikeaan suuntaan.
.
Pelistä tuli jännittävä ja päättyi onnelliseen kotivoittoon, mutta minusta pelillinen nautinnollisuus siitä oli kyllä kovin kaukana.
.
Täältä tähän
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitäisi saada Kurvisen hauikset :D Fossiili saa mitään palloa enään kiinni. Tulkaa Helsinkiin katsomaan pelejä jos halutte nähdä laatu koppeja. Saatanan juntit

Äänestä
  • 7 kätsiä ja TD ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JVM_ kirjoitti:

Man of the match oli Seppänen, maali ja intteri pelin loppuun ratkaisi pisteet Porvoolle. Surkuhupaisaa tosin oli, että toisella puoliajalla ennen viimeistä drivea lukuun ottamatta, ei kotijoukkue saanut muistaakseni yhtään uutta yritystä ja silti vierasjoukkue suvereenista pallon ja kellon hallinnasta huolimatta hävisi. Taftilta puuttui se kuuluisa asenne, millä vastustajasta tehdään red zonella kengän nahkoja, kun siihen on selkeät saumat olemassa.
.
Musta tuntuu lasien takaa, varsinkin toinen jakso, näytti loppua lukuun ottamatta kauhealta. Heitoissa ja kuvioissa ei ollut rytmiä eikä järkeä, puolustus jätti liikaa isoja pelejä vastustajalle ja ei saanut riittävästi palloa pois omalle huililleen ja hyökkäyksen rytmittämiselle. Nuorelle wr osastolle täytyisi saada Kurvisen hauikset, jäisi heitot paremmin näppiin kiinni.
.
Heittopeli kuntoon ja sarjapaikka saattaa olla turvattu ja pienen pieni sauma jopa pleijareihinkin. Tosin pleijareita enemmän tyydyttäisi koko pelin läpi soljuva tasapainoinen suoritustaso ja sitä kautta valmistaminen nuoria seuraavien kausien loistoon. Luoma, Leivoja , Roiko ja kumppanit ovat viimeiset vuodet tehneet loistavaa duunia juniorijoukkueiden menestyksen eteen ja kehittämällä juniorisysteemiä oikeaan suuntaan.
.
Pelistä tuli jännittävä ja päättyi onnelliseen kotivoittoon, mutta minusta pelillinen nautinnollisuus siitä oli kyllä kovin kaukana.
.
Täältä tähän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu