Jos äänestät punavihreitä, tulet taas petetyksi

muttaÄänestäPerusS

kuten 2011 jolloin kuuden puolueen sateenkaarihallitus eli takinkääntöhallitus hommasi kokoomuksen Kataiselle eu viran joka maksoi/maksaa suomalaisille veronmaksajille miljardeja.

89

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyzyjäx

      en tiennytkään, että persut on punavihreitä, pettäjiä ?

      • LKJIUY

      • jghyt

        Hahahahahaha tää ol hyvä :D


      • EKäsikassara

        Kuuden hallitus oli porvarijohtoinen hallitus, sillä apupuolueet eivät päätä politiikkaa vaan suurin puolue, kuten persujen persuksiinotto nyt kertoo. Nyt tosin kepu tekee EKokoomuspolitiikkaa koska Sipilä, Vanhanen, Aho, Berner ovat ideologialtaan kokoomuslaisia. Ei enää porvarijohtoisia hallituksia kuten viimeiset 12 vuotta, se on ollut turmioksi hyvinvointisuomelle, ja tämä täysperskekoporvarihallitus on täystuhoa sopimisyhteiskunnalle ja oikeusvaltiolle sekä demokratialle.


    • PerusSSuomenOnneksi

      Tuossa takinkääntöhallituksessa oli mukana myös sdp eli demarit sekä vihreät ja vasemmistoliitto. Perussuomalaiset ainoana piti vaalipupauksensa silloinkin. Nyt Perussuomalaiset on hallituksessa ainoa puolue joka on myös pienen ihmisen puolella. Muistetaan että jos ihan mikä tahansa muu eduskuntapuolue olisi nyt perussuomalaisten tilalla hallituksessa niin köyhiltä leikattaisiin enemmän, Kreikkaan lähtisi helpommin tukipaketeita ja velkoja annettaisiin Kreikalle anteeksi (suomalaisilta otettaisiin) , elintasopakolaisten tuloa ei olisi pysäytetty vaan niitä tulisi eläteiksemme jatkuvana virtana, Suomi liitettäisiin nykyistäkin tiiviimmin Brysselin orjuuteen ( muut paitsi perussuomalaiset haluavat tehdä Euroopasta yhden maan jolloin suomalaiset mm. joutuisivat maksamaan köyhempien maiden asukkaiden eläkkeet. On ihanaa että vastuuta kantaa nyt Perussuomalaiset.

      • Antipersux

        Mitä!? Miten perussuomablaiset piti viiime vaalikaudella lupauksensa? Lopetettiin silloin dragan armeijaosasto? Passitettinko silloin kaikki negrut pois Suomesta? Poistuiko pakkoruotsi? Erosiko Suomi EU:sta tai edes eurosta? Tätähän kaikea persut lupasivat ennen vaaleja.

        Mitä tulee meneillään olevaan kauteen niin sinä ilmeisesti et ole lukenut sitten ollenkaan uutisia? Persut ovat hyväksyneet Kreikan tukipaketin. Persut ovat olleet mukana leikkaamassa kaikkein köyhimmiltä. Maahamme on tullut enemmän mamuja kuin koskaan aikaisemmin. Jne jne jne eli lienee jäänyt sinulta kokonaan huomaamatta...

        Ja mitä tulee väitteesi siitä että muut olisivat leikaneet enemmän niin samalla perusteella voi väittää että jumala tulee huomenna. Koeta nyt ymmärtää että moinen arvailku on täyttä huuhaata. Sitä tekevät vain ne joilla ei ole mitään todellista tajua politikasta ja sen toimnnasta. Vain vähäisen koulutuksen saanut voi uskoa noin sokeasti.

        Sinun heikko koulutustaso näkyy myös tekstissä. Et ole ilmeisesti koskaan kuullut kappalejaosta. Sen siitä saa kun säilyttää sokean lapsenuskon ja jättää koulut kesken kaiken. Mutta meneppäs vaikka johonkin kesäyliopistoon kirjoittamisen peruskurssille. Kyllä juuri niille joissa on mukana mamuja. Sitä kautta voii maailmankuvasi voi avautua melkoisesti...


      • SoyNeeEuroparlamentMP

        Missä Timo Soini oli tuolloin? Aivan oikein: europarlamentikkona..

        Löytyy palkintovirka hänelllekin todennäköisesti Brysselistä.


    • persustrategia

      Niinhän se on. Soinin sisällä asuu pieni ihminen, jota tulee puolustaa kaikilta muilta. Pieni se on varsinkin henkisesti.

      • EliitinPöytiin

        Rötösherrat kuriin huutelijasta tuli itsestä rötösherra kuten SMP:n Pekka Vennamosta.


    • KommariMari

      Mikä se sellainen punavihreäpuolue on jota äänestit?

    • hävetkääPunikit

      Sateenkaarihallitus sopi jo kolmannesta tukipaketista josta jo osa on annettu Kreikkaan.

      • KommariMari

        Timokkio hyväksyi rahan lappaamisen Kreikan pankeille..


      • PerusHinurit

        Ja tämä nykyhallitus lappoi nekin rahat. Ja avasi piikin vielä Turkille ja Syyriallekin...


    • aikaJoMuuttua

      Suomi olisi eronnut eurosta ja eu:sta 2011 jos myös vasemmistopuolueet olisivat pitäneet vaalilupauksensa. Vasemmistopuolueet eduskuntavaalikampanjoivat yhtä eu ja eurokriittisesti kuin perussuomalaiset mutta vasemmistopuolueet menivät hallitukseen tekemään fasistista politiikkaa. Ei yksi 20%:n silloinen oppositiopuolue pysty erottamaan maatamme eusta eikä eurosta. Tuskik edes Väyrysen kapu vaikka saisi 50%:n kannatuksen. Vasemmistoliiton sdp:n ja vihreiden pitäisi jo palata rehelliselle polulle. Se Neuvostoliittokin romahti jo 25 vuotta sitten

      • PerusHinurit

        Niin, nythän persut on puolue joka ei halua eroon EUsta... On myös huvittavaa että ajattelet kokoomuksen muka sallivan EU eroon, sehän oli viime kauden pääministeripuolue...


    • perusSonköyhänystävä

      Suomen ja suomalaisten tavallisten pieni-ja keskituloisten ihmisten pahimmat viholliset ovat sdp vihreät ja vasemmistoliitto !

      • PerusHinurit

        3 päivää ilmaistyötä
        50 euron lääkeomavastuu
        Ylityökorvauksen puolittaminen
        Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
        Bensaveron nosto
        Poliisien määrää LEIKATAAN
        Vammaistukea leikataan
        Kotihoidon tukea leikataan
        Kansaneläkettä leikataan
        Lapsilisiä leikataan
        Opintotukea leikataan
        Leskeneläkettä leikataan
        Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
        Kiinteistöveroa nostetaan
        Vammaispalveluista leikataan
        Sairauspäiväraha pienenee
        Kuntoutusraha pienenee
        Sairasvakuutusmaksut nousevat
        Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
        Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
        Ajoneuvoveroa kiristetään
        Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
        Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
        Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
        Veteraanien etuuksiin leikkauksia
        Perusväylänpitoon leikkauksia
        Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

        Ja tämä on suppea lista.
        Tässä on persujen saavutukisa eduskunnassa. Joten saanen olla hieman eri mieltä kanssasi...


      • PorvaritOnKoettuJo
        PerusHinurit kirjoitti:

        3 päivää ilmaistyötä
        50 euron lääkeomavastuu
        Ylityökorvauksen puolittaminen
        Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
        Bensaveron nosto
        Poliisien määrää LEIKATAAN
        Vammaistukea leikataan
        Kotihoidon tukea leikataan
        Kansaneläkettä leikataan
        Lapsilisiä leikataan
        Opintotukea leikataan
        Leskeneläkettä leikataan
        Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
        Kiinteistöveroa nostetaan
        Vammaispalveluista leikataan
        Sairauspäiväraha pienenee
        Kuntoutusraha pienenee
        Sairasvakuutusmaksut nousevat
        Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
        Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
        Ajoneuvoveroa kiristetään
        Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
        Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
        Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
        Veteraanien etuuksiin leikkauksia
        Perusväylänpitoon leikkauksia
        Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

        Ja tämä on suppea lista.
        Tässä on persujen saavutukisa eduskunnassa. Joten saanen olla hieman eri mieltä kanssasi...

        PersKeKoPetosJytky! ja joku kehtaa edelleen syyttää vihervasemmistoa, hävetkää!


    • PerusHinurit

      Niin. Aloittajalta tosin unohtuivat kätevästi ne takinkäännöt joita persut on harrastanut. Minäpä listaan muistutukseksi:

      -Maahanmuuton kasvu 850 prosenttia
      -Tukipaketit kreikkaan ja Turkkiin
      -Bensaveron nosto
      -Työehtojen yleissitovuuden heikennys
      -Paskalaki säilytettuun lähes ennallaan ja maksaa mökkiläiselle ainakin 5000 euroa
      -Seuraavat leikkaukset:

      3 päivää ilmaistyötä
      50 euron lääkeomavastuu
      Ylityökorvauksen puolittaminen
      Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
      Bensaveron nosto
      Poliisien määrää LEIKATAAN
      Vammaistukea leikataan
      Kotihoidon tukea leikataan
      Kansaneläkettä leikataan
      Lapsilisiä leikataan
      Opintotukea leikataan
      Leskeneläkettä leikataan
      Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
      Kiinteistöveroa nostetaan
      Vammaispalveluista leikataan
      Sairauspäiväraha pienenee
      Kuntoutusraha pienenee
      Sairasvakuutusmaksut nousevat
      Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
      Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
      Ajoneuvoveroa kiristetään
      Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
      Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
      Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
      Veteraanien etuuksiin leikkauksia
      Perusväylänpitoon leikkauksia


      SOTE joka heikentää sairaanhoitoa ja tulee kalliiksi köyhille
      KIKY-sopimus


      Mitään tällaistahan EI pitänyt tapahtua silloin kun persut on hallituksessa ja kuinkas kävi... Joten ovat persutkin vain sama paska eri paketissa, vaikka se totuus aloittajaa risookin.

    • lukekooLokiakin

      Asia on niin että Perussu omalaisuus näkyy hallituksessa. Kaikkien köyhimpien ei tarvitse maksaa yle veroa, maahanmuutto saatiin loppumaan ym ym. Kaikki muut paitsi perussuomalaiset ja varsinkin vasemmistolaiset olisivat antaneet elintasopakolaisten tulla suurina massoina edelleen maahamme. Perussuomalaisten ansiosta ei eu liittovaltio ole päässyt valmistumaan. On hyvä kun muissakin maissa vastustetaan ylikansallista liittovaltiota. Yksikään perussuomalainen ei hyväksy nykymuotoista Euroopan unionia. Unioni voi toimia kunhan kansallisvaltioille palautetaan itsenäisyys. Perussuomalaisten avulla se voi palautua, ei muiden suomalaisten puolueiden avulla.

      • hehe_hehe_hehheh

        Onpa lapsellista luuloa. Timpsuhan on erittäin huolissaan jos Britannia eroaa EU:sta. Takinkääntäjien top 1: timppa ja persukuoro.


      • antiperspirantti

        Persut ovat, ellet ole sattunut huomaamaan, muuttaneet suhtautumisensa EU myönteiseksi, jopa euromyönteiseksi.
        Luuletko että kaikkein köyhimmillä on varaa edes ostaa televisiota, eikä heillä olisi edes asuntoa mihin sen laittaisi.
        Kyllä punaista näkyy kun joku kehtaa väittää onnistuneensa pakolaistulvan hoidossa. Hoh hoh. Persut toiseksi suurin hallituspuolue ja pakolaisia maahan enemmän kuin ikinä. Eikä persut sitä kritisoi, suurin huoli on miten heille saisi työtä ohi suomalaisten.
        Persut olivat pelkkä kupla.


      • Petospersut

        Nyt on kyllä taas liikkeellä sen tason persuasiantuntija, ettei ole vähään aikaan nähtykään. Usko on edelleen vahva, vaikka persut pettivät kaikki lupauksensa ja kaupan päälle kääntyivät vielä euromyönteiseksi puolueeksi. Persut käänsivät selkänsä pienipalkkaisille, sairaille ja vanhuksille, mutta kuvittelevat ilmeisesti edelleen edustavansa juuri näitä ihmisiä. Ette edusta. Te olette osa Soinin rahantekokonetta, joka imee julkista puoluetukea Soinin säätiöön.

        Tyhmyys on tauti, johon ei ole lääkettä. Pahoittelut.


      • SeVihreämpiVissiin

        Tilanteessa, jossa KOKO Eurooppa alkoi sulkea rajojaan, tuskin Suomi olisi jäänyt poikkeukseksi edes punavihreän hallituksen vallitessa.

        Laskupää se on punavihreilläkin.

        Päinvastoin olisimme voineet jo ajoissa ilmoittaa ottavamme pohjoismaisen ihanteen mukaisesti vastaan vain naisia ja lapsia pakolaiskiintiön mukaisesti.

        PS vastusti pakolaiskiintiöitä ja sai eteensä hallitsemattoman kollilauman invaasion.

        No, ensi kerralla paremmallla tietämyksellä.


    • äänestämielumminmummoasi

      Jos äänestät putinistipersuja, tulet taas petetyksi.

    • valepukkejaovat

      Älä usko antipersujen kirjoituksiin

    • perusSrehti

      Niin ovatkin

    • PerusSonParas

      On hyvä kun vasemmistolainen Tolppanen lähti punikkipuolueeseen. Perussuomalaiset on nyt puhtaampi, isänmaallisempi, yrittäjäystävällisempi, turistimaahanmuuttokriittisempi, rehellisempi, entistä enemmän köyhienkin puolue ( vrt siihen kun vasemmistoliitto vihreät sdp olivat hallituksessa jolloin mm. avuttomilta vanhuksilta leikattiin ja jaettiin tukipaketeita vastoin vaalilupauksia ympäri Eurooppaa suomalaisten tavallisten ihmisten kustannuksella).

      • Takiaispuolue

        Jytkyä odotellessa sitten vaan...


      • Hullujaonkaikenlaisia

        Miksi turisteja pitää vastustaa? Juuri tyypillistä persuille, että valuutta ei kelpaa. Uudet sossunasiakkaat kyllä oikein vedetään maahan.

        Persuthan ovat tämänkin takana: vastuunjaossa suomi on kolmanneksi vastuullisia maa! Perää pitävät sellaiset vauraat maat, kuten saksa!


    • nytJytkySuurinodottaa

      Ei koskaan enää vasemmistolaisia ehdokkaaksi perussuomalaisiin. Hyvä kun puolue puhdistui

    • suomalaistenetutämä

      Ei hätää. Sdp sekä vasemmistoliitto lmenettivät taas kannatusta. Vihreät eivät tule saamaan vaaleissa kuin korkeintaan 10%. Iso osa on vielä epävarmoja. Vaaleissa Perussuomalaiset ottavat taas jytkyn.

    • sdgasdg

      Persujen aika meni jo, isä-Timo sai tarpeeksi rahaa säätiöönsä, kiinnostus puolueeseensa lopahti siihen. Persujen äänestäjät voivat ryömiä samoihin koloihin missä olivat ennen viime vaaleja, te olette yhteiskunnan kuonaa.

    • SuomellehyväPerusS

      Mutta joka elää, näkee Perussuomalaisten nousun taas vaaleissa. Siinä putoaa viherpiipeltäjätkin alitakiaisporukkaan

    • Uppoava_perse

      Persujen kannattajat häipyvät takaisin vihreisiin ja kommunisteihin, loput jäävät peräkammariin.

    • olkaammeihmisiksi

      Kysymys: Miksi saatiin toimimaton sateenkarihallitus?

      Vastaus: Koska Soini!

      PS sai maan historian ylivoimaisesti suurimman vaalivoiton. Mutta Soini taisteli kynsin hampain hallitusvastuuta vastaan. Ensin yritti Katainen, sitten kapula siirtyi Urpilaiselle. Mutta suurta vaalivoittajaa ei saat hallitukseen kirveelläkään, ja Urpilainen siisri kapulan takaisin Kataiselle. Soini olisi suostunut, mutta enimmäisen kerran poliittisessa elämässään hän tajusi mitä demokratia on: hän oli puhunut lauman kokemattomia ensikertalaisia eduskuntaan, ja nämä tollot menivät Soini vastaan. Arhinmäki oli härnännyt niitä "takinkääntämisestä" vappupuheessaan, ja siitä suivaituneina tollot kielsi Soinia myöntymästä eurotukilinjalle.

      Soini perääntyi ja julisti ettei vaalilupauksia voi pettää.

      Neljä vuotta myöhemmin, edellistä surkeamman vaalituloksen jälkeen, hän sitten meni hallitukseen ja petti kaikki lupauksensa. Tällä kertaa hän oli valmistanut laumansa paremmin - ja nyt se totteli. Niin kaikki paitsi se yksi BB-broileri.

      Seuraavissa vaaleissa Soini ei enään puoluetta johda, mutta sitä hän ei tietenkään kerro päivääkään etuajassa. Terho taitaa olla seuraava, kunhan saa kasvatettua hajurakoa hallaaholaisuuteen. Halla-ahon tehottomuus on tehnyt sen helpoksi.

    • muttaSeOnPerusSparas

      Me pysymme perussuomalaisina. Jos johonkin siirrytään niin kokoomukseen mikäli se palautuu isänmaalliseksi puolueeksi.

      • Onhan Kokoomuksessa "Timo" Sika Soinin hengenheimolaisia, kuten veronkierron ammattilainen -ja kova valehtelija Lenita Toivakka, keskustassa taas oikein kova luokan veronkiertoammattilainen, oikein rahanpesuhommissa usean hallituksen jäsenenä Anne Berner siinä olisi kova kolmikko "Timo" Sika, Lenita ja Anne


    • resskerttu

      Mikä tahansa puolue on hyvä edusti se mitä aatetta tahansa, jos se vain on rehellinen äänestäjilleen. Puolueesta ei tee surkeaa sen ohjelma, vaan se miten se toteuttaa sitä käytännössä. Kaikki muut jutut ovat pelkkää haihattelua ja kusetusta jos ei ole tahtoakaan tehdä sitä politiikkaa mistä puhuu.

      Kusetuspuolueilla on aina ollut lyhyet jäljet.

    • totuusonalussa

      Aloitus lyhyt ja paljon kertova !

    • mikäpunavihreä

      Mikä se sellainen punavihreä on.Puna aatteet vapaus veljeys yhteisomistus on tuttua sosialismista,mutta se aatos käsittääkseni loppuu siihen,kun toiselta on saatu se mitä on ollut saatavissa .Kenenkään en ole kuullut koskaan olevan jakamassa hyväänsä pois, joten tuohon aatteseen usko on vähissä. Puna vihreästä en ole koskaan kuullutkaan .Mikä puolue se sellaista linajaa vetää ja millaisin ihantein?

      • Nyt tuli oikein peruspersu saitille. Tyhmä kuin saapas, vasemman jalan saapas. Mistä sinä tämän <Puna aatteet vapaus veljeys yhteisomistus on tuttu> miten voit kirjoittaa noin paljon kielioppi- ja asiavirheitä samaan kappaleeseen?
        On jäänyt koulut kesken vai mitä? Ei se mitään peruspersu on hyvin tyhmä ja mitään osaamaton.
        Vasemmiston iskulause jo Ranskan Suuren Vallankumouksen aikaan oli Veljeys Vapaus ja Tasa-arvoisuus. Sinä ääliö et tiedä edes sitä.
        'On hyvä kun te peruspersut tulette esittämään suurta tyhmyyttänne, osaamattomuuttanne ja "Timo" Sika Soinin kylvämää ja oikein lietsomaa vihaa, kaunaa ja kateutta. Ei nääs tule epäselvyyttä teistä.
        Verotus on ainoa hyväntekeväisyyden muoto, jolla on saatu pysyviä tuloksia aikaan. Nyt kyllä veronmaksajien rahoilla rahoitetaan koko elättisuomi ja maataloussyöttiläät ja elättietanat.
        Onko tietoa ketkä maksavat pääosan välittömistä veroista? Kysy "Timolta" ja vastaa päin vastoin, niin olet aika lähellä.
        Jos osaisit kunnolla lukea, niin sinun kannattaisi lukea maamme historiaa, tutustua puolueiden ohjelmiin ennen itsenäisyyttä ja miten puolueet ovat toimineet itsenäisyytemme aikana.
        Taitaa lukuhommat jäädä muiden kuin sinun tehtäväksi, ole vain erittäin hölmö persu ja usko "Timo" Sika Soinin valeet.


    • himaspekkis

      Persujen aate kuitenkin aivan selvä. Sitä on rajat auki politiikkaa, kaikki rahat Kreikkaan ja oman maan köyhiltä rahat pois.

      Siinä selkeä aate sinänsä, vaikka sen toteuttaminen onkin saatu valheella.

    • phyiiiiiiiihyite

      Sdp on ollut suurin valtionomaisuuden myyjä sekä velkaannuttanut maamme äärimmilleen. Vihreitä kuvaa kalastaja Pentti Linkola eli " kuokka on ainut oikea väline maanmuokkaukseen". Eli takaisin keskiajalle.

    • eisaaveljeilläkomm

      Vihreistä iso osa on taistolaiskommareiden jälkeläisiä. Muistan kun Veikko Vennamokin varoitti kommunismista

    • peruSeituhlaaTurh

      Mistähän saa ostaa niitä himaspapereita jotka kokoomuksen Katainen tilasi 700000 eurolla ja jotka ei vihreiden demareiden kuin myöskään Vasemmistoliiton mielestä olleet kalliita. Eivät ainakaan valittaneet kalliksi kun olivat samassa hallituksessa. Olivatko enää niinkään tyyriitä..

      • PerusHinurit

        Niin, persuhallitushan on ostanut toistaiseksi vain yhden sarjan uusia bemareita kaikille ministereille...


    • vainPsRehellinen

      Älkää koskeko saastaan jota on vasemmistoliitto sdp sekä vihreät. Keräävät köyhiltä äänet ja pieni puolue-eliitti ottaa hyödyn itselleennkuten teki Neuvostoliitto.

      • PerusHinurit

        Suomi otti tänään miljardin lisää velkaa – Moody'sin analyytikko: Liian suuret palkat eivät ole Suomen ongelma

        Viimeisenä luottoluokitusta huonontanut Moody's ei usko, että kilpailukykysopimus saa Suomen nousuun.

        http://yle.fi/uutiset/suomi_otti_tanaan_miljardin_lisaa_velkaa__moodysin_analyytikko_liian_suuret_palkat_eivat_ole_suomen_ongelma/8956457

        Niin. Tämän listan kurjistuksia:

        3 päivää ilmaistyötä
        50 euron lääkeomavastuu
        Ylityökorvauksen puolittaminen
        Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
        Bensaveron nosto
        Poliisien määrää LEIKATAAN
        Vammaistukea leikataan
        Kotihoidon tukea leikataan
        Kansaneläkettä leikataan
        Lapsilisiä leikataan
        Opintotukea leikataan
        Leskeneläkettä leikataan
        Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
        Kiinteistöveroa nostetaan
        Vammaispalveluista leikataan
        Sairauspäiväraha pienenee
        Kuntoutusraha pienenee
        Sairasvakuutusmaksut nousevat
        Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
        Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
        Ajoneuvoveroa kiristetään
        Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
        Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
        Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
        Veteraanien etuuksiin leikkauksia
        Perusväylänpitoon leikkauksia
        Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

        Ja tämä on suppea lista.

        Tässä on persujen saavutukset hallituksessa.


    • juhannusjalippumme

      Sinivalkea väri on kaunis

      • PerusHinurit

        Persujen puoluevärihän on tosin sinikeltainen...


    • hyväPsNuoretkin

      Mutta isänmaa Suomen lipunnväri on sinivalkoinen ja eu lipun käyttö tullaan vielä kieltämään koko Euroopassa.

    • perus.koijaus

      Ei persut ole sinivalkoinen. Se on vaan kyykyttänyt tavallista suomalaista duunaria ja tavallista suomalaista ihmistä. Käytännössä kaikki leikkaukset kohdistuneet tavallisiin suomalaisiin, ja samaan aikaan ps-äänesti hallituksessa kyllä kreikan kolmospaketille ja helpotuksille rikkaille omistajille.

    • totuudessaeläkää

      Kyllä meissä perussuomalaisissa on myös kokomuksesta tulleita. Kokoomus kun luopui arvoistaan ja alkoi tekemään demareiden vihreiden Vasemmistoliiton tavoin eu liittovaltiota eli Euroopasta yhtä maata jolloin Suomeksi: suomalaisilla pieni-ja keskituloisilla maksatettaisiin iankaikkisesti tukipaketit Kreikkaan ym. Myös eläkkeet ym ym. Me perussuomalaiset emme hyväksy sosialismia. Olemme silti enemmän köyhän puolella kuin ns. sosialistipuolueet. Ps. Eihän Herra Arhinmäki olisi hyväksynytkään Soinin menoa hallitukseen 2011. " on demokratian halventamista ja äänestäjien pettämistä jos Soini menee hallitukseen ottaen huomioon Perussuomalaisten vaalilupaukset". Ei Soini mennyt mutta Arhinmäki meni itse samoin eväin eli vaalikampanja oli eu ja eurokriittisyydessään identtinen Perussuomalaisten kanssa. Myös sdp käänsi takin ja vihreille on kelvannut aina hallituspaikka ( vihreät arvot unohdetaan aina kun päästään hallitukseen). Näin on totuus

    • katsePerusSpäinnyt

      Hyvä kirjoitus. On tärkeää palata välillä menneisyyteen jotta osaamme ottaa opiksi/jotta nuorimmat äänestäjät tietävät miten katalastikin on toimittu.

    • äänestänoikein

      Perussuomalaisia äänestämällä parempi Suomi !

    • arhinvihreä

      Hyvä onkin muistaa menneisyydessä miten hallituksesta ovat vihreät ja vasemmisto lähteneet ovet paukkuen kun meno ei ole miellyttänyt.

      Eivät he ole kääntäneet takkiaan, vaan katsoneet miten saavat tavoitteitaan läpi hallituksessa. Jos eivät ole saaneet, on hallitustaival loppunut kuin kanan lento.

      Persuilla taasen on aivan toisin. Mitä enemmän käännetään takkia, mitä enemmän maa mamuttaa, tukee Kreikkaa, kyykyttää köyhiä ja palvoo EU:n nimeen, sitä enemmän Soini vannoo uskollisuutta hallituskumppaneille.

      Vain järkensä nyrjäyttänyt kehuu sitä menoa.

    • totuusontämänäin

      Aloittaja täysin oikeassa !

    • totosiontotta

      Kyllä rehellisyys asuu perussuomalaisissa

    • persujenloppu

      Persut ovat nyt niin perustavan kysymyksen äärellä että toteutetaanko Suomessa kansanäänestys EU:sta. Sehän heidän puolueohjelmassaan ja Soini uhonnut siitä vieraillen oppositioaikoina Englannissa kokien aateveljeyttä. Jos nyt sitten kansalaisaloitteesta huolimatta ei tätä sallita, niin persujen viimeisimmätkin rippeet noudattaa mitään mitä ovat puheet, ovat menneet.

      Jos Suomessa ei järjestetä kansanäänestystä, ovat persut tuhon omat.

      Itse kansanäänestyksen tuloksella ei olisi väliä. Vain sillä että sallitaanko kansalle se mahdollisuus mistä ennen vaaleja uhottu.

    • jättäkääpunaaate

      Vasemmistoliitto Arhinmäen johdolla oli 2011 valmis erottamaan Suomen ainakin eurosta mutta kuten EJ Tenniläkin sanoi " valta on sokaissut vasemmistoliitonkin". Niin valta sokaisi demaritkin. Miten muka nyt kannattaisi luottaa että vasemmistopuolueet pitäisivät vaalilupaukset-. Suomi olisi eronnut eurosta jos vasemmistopuolueet olisivat perussuomalaisten tapaan olleet menemättä " kaikkien aikojen euromyönteisimpään hallitukseen" vastoin kaikkia vaalilupauksia takaamaan lainoja/jakamaan tukipaketeita kaikkiin Euroopan maihin jotka olivat pakettia vailla. Katsokaa/googlatkaa Arhinmäen takinkääntö video ja sdp Jutan lupaukset ennen vaaleja. Vihreillehän kelpaa kaikki. Kyllä perussuomalaisnuoret ovat hyvällä asialla kun hommaavat kansanäänestystä eu:sta. Niin tehdään monissa muissakin maissa.

      • PerusHinurit

        No, se hallitus oli kaikkien aikojen euromyönteisin ennen nykyistä hallitusta. Persut on myös pettänyt jokaisen lupauksensa.Timppa sanoi että tuo aloite on vain nuorten haihatteluja. Muuten, persutkin on jo tukipaketteja taannut, eikä vain Kreikkaan.

        Ja tässä on lista persujen aikaansaamia kurjistuksia.:

        3 päivää ilmaistyötä
        50 euron lääkeomavastuu
        Ylityökorvauksen puolittaminen
        Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
        Bensaveron nosto
        Poliisien määrää LEIKATAAN
        Vammaistukea leikataan
        Kotihoidon tukea leikataan
        Kansaneläkettä leikataan
        Lapsilisiä leikataan
        Opintotukea leikataan
        Leskeneläkettä leikataan
        Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
        Kiinteistöveroa nostetaan
        Vammaispalveluista leikataan
        Sairauspäiväraha pienenee
        Kuntoutusraha pienenee
        Sairasvakuutusmaksut nousevat
        Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
        Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
        Ajoneuvoveroa kiristetään
        Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
        Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
        Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
        Veteraanien etuuksiin leikkauksia
        Perusväylänpitoon leikkauksia
        Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus

        Ja tämä on suppea lista.


    • urpilainsetkin

      Muistaako tai tietääkö kansa Arhinmäen uhonneen ettei Kreikkaa tueta ja että on aina ollut sitä mieltä ja sanonut että missä EU, sillä ongelma. Tai demareiden ja vielä muka vihreiden.

      Kyllä niitä takinkääntäjiä on olemassa vain yhdessä puolueessa.

      Kaiken lisäksi puhutaan kansanäänestystä, jotka hallituspuolue persut eivät hyväksy.

      Edellistä hallitusta moitittiin siitä ettei edes kannata omia esityksiään, mutta se oli todella loistelias kokoonpano tähän nykyiseen hullutukseen verrattuna.

    • näinmenitämä

      Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanja vuoden 2011 vaaleihin oli yhtä eu sekä eurokriittinen kuin perussuomalaisten. Myös sdp oli hyvin jyrkkä suhteessa tukipaketeihin. Yleisesti Euroopassa puhuttiin jonSuomen euroerosta joka olisi toteutunut jos vasemmistopuolueet olisivat pitäneet vaalilupauksensa eli jos eivöt olisi menneet siihen hallitukseen. Jos vaalilupaukset olisi pidetty, olisivat perussuomalaiset sekä vasemmistopuolueet menneet hallitukseen ja silloin olisi ollut jyrkkä ei Kreikan ym. tukemiseen.

    • opitaanvanhasta

      Keskustakin nimittäin vastusti silloin Kreikan edelleen tukemista " se miljardin laina piti olla vain kokeilu, hätäapu" jotenkin noin sanoi Mauri Pekkarinen. Eli keskusta olisi todennäköisesti ollut mukana hallituksessa. Vaikka siinä olisi ollut kokoomuskin, olisi eurokriittisillä ollut enemmistö .

    • likikeskitietä

      Kannattaa välttää kaikkea sellaista mikä on lähtöisin kommunismista. Neuvostoliitto oli valheen pesä. Vasemmistopuolueemme vihreät sdp vasemmistoliitto ovat neukku/kommunismi jälkeläisiä

      • yhteinentekijälöytyy

        Miksi sitten persut valehtelevat kommunisteja pahemmin, kuten neuvostojen maassa?


    • kannataPerusässiä

      Älä sahaa omaa oksaasi

    • jatullehyvämaa

      Perussuomalaisia kannattamalla Suomi kuntoon

    • vainPsSuomiKuntoon

      Uskokaa viesti

    • vakaaPerusS

      Jos siis äänestät vihreitä tai demareita tai vasemmistoliittoa, autat silloin em. puolueita mm. hommaamaan kokoomuksen johdolle korkeita eu virkoja, kokoomus on em. puolueiden vihollinen.

    • köyhänpuolestaPs

      Vihervasurit rakastavat äärioikeistoa jos on tarve halu päästä hallitukseen.

    • hyväTimoSoini

      Kyllä Soini puhui asiaa tänäänkin

    • PerusSonparasta

      Älä päästä vasemmistovihreitä lompakollesi !

    • perussrehti

      Varo vasemmistoroistoja

    • eivasemm

      Varotaan jatkossakin

    • eliäänestäPerusS

      Älä anna kenenkään pettää itseäsi

    • leikkionloppu

      Miksi muistella jotain lähes kymmen vuotta vanhoja vaalikampanjoita kun niillä ei ole mitään vaikutusta. Viime vaaleja me muistelemme ja sitä mitä kukin silloin lupasi ja miten on lupaukset pidetty.

      Muistelemme kuka uhosi että rajat kiinni, Kreikkaa ei tueta ja niin ollaan köyhän puolella.

      Ja mitä on tapahtunut?

      Jokainen täysjärkinen sen tietää.

      Vain kansaa kusettavat idiootit yrittävät venkoilla muuta kuin sitä että persut ovat pettäneet kansan sekä isänmaan.

    • Me_leikataan

      Edellisessä hallituksessa kokoomus yritti samaa sdp:lle mitä se nyt tekee persuille. Sdp onnistui torpedoimaan ne kurjistamiset, mutta Soini tekee ministeripaikkansa vuoksi mitä vain. Soini on valmis viemään vaikka leivän työttömien perheiltä.

    • ehdoittaparasPs

      Perussuomalaiset on kuitenkin paras

      • tyhjää.puhetta.ps

        "Perussuomalaiset on kuitenkin paras"

        Paras missä? Tyhjien lupausten tekemisessä ja herjan heitossa ehkä. Itse asioissa ovat olleet surkeita, ja perussuomalaisen politiikan maksumieheksi on joutunut tavallinen kansa.


    • nytorponpyllyä

      Sdp vasemmistoliitto sekä vihreät nuolivat kokoomuksen Kataisen pyllyä kun olivat viimeksi hallituksessa

      • persukurjimus

        Eikös vasemmistoliitto ja vihreät lähteneet hallituksesta. Vaikka se ei kurjistanut samalla tavalla köyhiä kuin mitä persuhallitus. Eikä mamuttanut samalla tavalla. Kreikkaa vain tuki ja senkin aina harkinnan jälkeen eikä kuten persut silmät ummessa.

        Nykyisessä köyhien, lapsiperheiden, sairaiden ja työttömien kurjistamisessa eivät vasemmistopuolueet eikä vihreät voisi olla mitenkään mukana. Persut taasen nauttii tilanteesta ja Soini vain naureskelee, että saahan sitä valehdella.


    • hyväSoiniymym

      Vasemmistoliitto sekä sdp eduskuntavaalikampanjoi eurokriittisesti eli äänet kerättiin sillä kun luvattiin että kun äänestät meitä niin yhtään tukipakettia ei lähde enää Suomesta. Perussuomalaisten vaalikampanja oli sama. Vasemmisto käänsi selän äänestäjille vaalien jälkeen ja meni täysin vastoin vaalilupauksia vihaamansa kokoomuksen johtamaan hallitukseen jakamaan tukipaketeita ihan kaikkiin maihin jotka olivat pakettia vailla. Mafia Kyproskin paketoitiin suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Vanhustenhoidosta leikattiin. Ulkomailta otettiin valtavasti velkaa. Kokoomuksen Katainen palkittiin koska Suomi oli sdp Jutan johdolla hyvä antaja. Suomi ei saa koskaan takaisin tuon sateenkaarihallituksen Kreikkaan syytämiä rahoja eikä liioin muualtakaan. Ne otetaan pieni- ja keskituloisten selkänahasta. Kolmannen tukipaketin puhui jo nykyisen hallituksen edeltäjä valmiiksi. Sitä ei voi Perussuomalaiset yksin muuttaa. Vihreät olivat mukana paketoimassa. Vasemmistoliitto jätti ns. vastuun kesken vähän ennen seuraavia vaaleja. Ainoastaan perussuomalaiset piti vaalilupaukset. On ihanaa kun Perussuomalaiset on nyt hallituksessa puolustamassa köyhiä. Perussuomalaiset on ainoa eu ja eurokriittinen eduskuntapuolue. Jos perussuomalaiset ei olisi hallituksessa, olisi köyhillä nykyistä paljon kurjempaa

    • tsemppiä

      Hyvä kirjoitus

    • nähtyjomonesti

      Vihervasemmisto muuttuu hetkessä ääriporvareiksi kun aukeaa mahdollisuus päästä hallitukseen

    • joonnähty

      Niin on käynyt

    • Hittomitäskeidaa

      Hah hah hah. Nyt italia odottaa suu ammollaan rahaa. Katotaan vaan kuinka käy. Ai niin. Puhe ei ollutkaan Italiasta.

      Suomi on myös vastuunjakoprojektissa Euroopan kolmanneksi eniten vastuuta kantava valtio! Kiitos persuille nyt niitä tuodaan lentokoneilla, kun ne muut ikävät eu maat ovat laittaneet rajojaan.

      Vesipäät ne jaksaa vongata Persujen perään.

    • timosöine

      Persujen vastaus siihen pitäisikö kansanäänestys eu erosta järjestää: "hallitusohjelmaan ei ole kirjattu kansanäänestystä, perussuomalaiset muodostavat kantansa sitten kun seuraavat eduskuntavaalit ovat lähellä". Voi herranen aika, voiko pahemmin persettään enää myydä. Sanoohan nuo kaikki muutkin puolueet mitä mieltä asioista ovat, olivatpa hallituksessa tai ei.
      Perussuomalaisten kantava teema ja yht´äkkiä ei olekaan minkäänlaista kantaa. Persut pitää äänestäjiään ihan pilkkanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2698
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1356
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1254
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1215
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1158
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      101
      1025
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe