Svekomedia on mennyt sekaisin, kun Islannin maajoukkue selvisi puolivälieriin jalkapallon EM-kisoissa. Islanti-aiheisia juttuja pukkaa nyt joka puolelta urheilusivujen lisäksi.
Vaikka suomalaisilla ei ole mitään tekemistä jonkun Islannin kanssa! Saarivaltio on yhtä kaukana kuin Kreikka tai Bulgaria.
Surullisenkuuluisa svekologiikka kulkee jotenkin näin: Ruotsi on mukamas Suomen kansalliskieli. Ja islanti on ruotsin sukulaiskieli. Siten islantilaiset ovat ruotsalaisten sukulaiskansa. Siten islantilaiset ovat muka suomalaistenkin veljeskansa. Joten kaikkien suomalaisten velvollisuus on olla haltioissaan Islannin menestyksestä ja kannattaa sitä ehdottomasti. ??????!!!!! ;-)
Nyt vuorossa pakkoislantia!?
PohjolaNorden
4
80
Vastaukset
- koomista
Varsinkin pääsvekomedia YLE on "kunnostautunut" tuossa tuputuksessa.
Näet johtaja Kivisen linjan mukaan islantilaiset potkupalloilijat MYÖS "tukevat maan kaksikielisyyttä". DDDDD- 1419
Siis Islantiinkin pakkoruotsi? Heh
Fenno känner glädje över annans framgång och bragd?
- svekologiikka_taas
Siis "muut" tarkoittaa svekologiikan mukaan skandeja!?
Miksi suomalaisen pitäisi olla aina skandien puolella? Eihän hekään ole koskaan suomalaisten puolella! Vaikka toisin kieroina esittävätkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62941
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111851Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla277824- 58758
- 55673
- 57580
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k93579Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45576- 23566
- 79554