ätmeistä ei olisi uskaltanut tehdä. En väitä, että mitään maata mullistavaa, mutta kun tilanne päättyi molempien hymyyn sitä voidaan pitää onnistuneena.
Käväisin kaupassa ja menin lyhimpään kassajonoon, jonka kassalla oli töissä varsin kaunis parikymmppinen nainen jonka tiedän entuudestan ulkonäöltä ja hänkin todennäköisesti minut, sillä olen monta vuotta asioinut kyseisessä kaupassa.
Ilmeisesti kaupassa oli otettu käyttöön uusi käytäntö, sillä hänen paidassa oli eräänlainen kyltti/rintaneula jossa luki aika isolla hänen nimensä. Sanotaan nyt vaikka Piia ja sukunimen ensimmäinen kirjain (nimi muutettu). Kun tuli minun vuoroni, hän sanoi "moi" johon minä vastasin hymyillen "ai kato moi Piia". Hän hymyili tai nauroi kevyesti, antoi vaihtorahat ja kysyi tarvitsenko kuittia jota en tarvinnut.
Oman mausteensa soppaan toi varsin maskuliininen olemukseni ja se, että ostokseni oli ainoastaan 18 tölkin pakkaus olutta. Olin pukeutunut mustiin riipputaskutyöhousuihin, jotka olivat hyvin kuraiset ja pölyiset, lähes harmaanruskeat. Samoin yksivärinen kirkkaansininen t-paitani oli sieltä täältä paskainen. Partaani en ole ajanut ainakaan viikkoon, sillä tumma parransänki tekee minusta mielestäni komeamman.
Huomenna olisi tarkoitus mennä samaan kauppaan ostamaan ihan vain ruokaa, kasviksia, maitorahkaa yms. tavallista. Jos kyseinen nainen on kassalla töissä huomenna, aion mennä hänen jonoonsa ja käyttäytyä aivan normaalisti ja hymyillä ystävällisesti. Todennäköisesti pukeudun huomenna siisteihin puhtaisiin tummansinisiin farkkuihin sekä yksiväriseen vihreään lyhythihaiseen kauluspaitaan.
Kuten ekassa kappaleessa sanoin, en tehnyt mitään ihmeellistä enkä mullistavaa, mutta olen vain tyytyväinen että aikoinaan niin arka finninaamainen poika kykenee miehistyttyään tällaiseen satunnaiseen small talkiin nuorten naisten kanssa.
Käväisin kaupassa ja menin lyhimpään kassajonoon, jonka kassalla oli töissä varsin kaunis parikymmppinen nainen jonka tiedän entuudestan ulkonäöltä ja hänkin todennäköisesti minut, sillä olen monta vuotta asioinut kyseisessä kaupassa.
Ilmeisesti kaupassa oli otettu käyttöön uusi käytäntö, sillä hänen paidassa oli eräänlainen kyltti/rintaneula jossa luki aika isolla hänen nimensä. Sanotaan nyt vaikka Piia ja sukunimen ensimmäinen kirjain (nimi muutettu). Kun tuli minun vuoroni, hän sanoi "moi" johon minä vastasin hymyillen "ai kato moi Piia". Hän hymyili tai nauroi kevyesti, antoi vaihtorahat ja kysyi tarvitsenko kuittia jota en tarvinnut.
Oman mausteensa soppaan toi varsin maskuliininen olemukseni ja se, että ostokseni oli ainoastaan 18 tölkin pakkaus olutta. Olin pukeutunut mustiin riipputaskutyöhousuihin, jotka olivat hyvin kuraiset ja pölyiset, lähes harmaanruskeat. Samoin yksivärinen kirkkaansininen t-paitani oli sieltä täältä paskainen. Partaani en ole ajanut ainakaan viikkoon, sillä tumma parransänki tekee minusta mielestäni komeamman.
Huomenna olisi tarkoitus mennä samaan kauppaan ostamaan ihan vain ruokaa, kasviksia, maitorahkaa yms. tavallista. Jos kyseinen nainen on kassalla töissä huomenna, aion mennä hänen jonoonsa ja käyttäytyä aivan normaalisti ja hymyillä ystävällisesti. Todennäköisesti pukeudun huomenna siisteihin puhtaisiin tummansinisiin farkkuihin sekä yksiväriseen vihreään lyhythihaiseen kauluspaitaan.
Kuten ekassa kappaleessa sanoin, en tehnyt mitään ihmeellistä enkä mullistavaa, mutta olen vain tyytyväinen että aikoinaan niin arka finninaamainen poika kykenee miehistyttyään tällaiseen satunnaiseen small talkiin nuorten naisten kanssa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minäpäs ostin tänään 5 litraa mansikoita ja kysyin sitten siltä mansikkamyyjältä että tuleeko se syömään mansikoita kanssani. No se sanoi ei ja minä sitten vaan kävelin pois. Salilla kyllä yks nätti nainen moikkasi minulle tänään. Se nainen käy siellä usein samaan aikaan mutta nyt se oli lähdössä pois juuri kun tulin sinne ja usein menen aikaisemmin salille mutta tänään menin vasta yhden jälkeen. Jospa se olisi siellä huomenna taas.
Sinulla on kyllä yllättävän hyvin rohkeutta. :D
Oletko jännämieheksi muuttumassa?
Periaatteessa kyllä tuollainen lähestymistapa voi toimia, jos se nainen vain on valinnut sinut.
Ja ainakin jotkut minusta kiinnostuneet naiset, viitaten tuohon moikkailuun, moikkaavat ihan kiinnostuksesta. Ei tietty kaikki.
Kunnon kiltti nainen ei hymyile alkoholisteille.
En mielestäni ole alkoholisti, vaikka suurkuluttaja olenkin. Tarvittaessa kykenen pidättäytymään juomisesta, jos seuraavana päivänä on jotain tärkeää tekemistä.
Kai sitä saa raskaan työpäivän jälkeen käydä ostamassa olutta, jota riittää vielä seuraavaankin kertaan. En mä sentään 18 olutta juo kerralla.
Siinä olet kyllä oikeassa, että kyseinen nainen ei välttämättä ole kunnollinen ja kiltti. Eihän sitä tiedä kuinka monta tatuoitukaluista jyystärikarjua on ähisemällä ähissyt hänen päällään.
olet vaihtanut nimimerkkiä?
Kuinka monta olutta juot päivässä/viikossa?
Minusta tuntuu että voisin tehdä jotain vastaavaa ihan mielelläni, mutta se edellyttäisi sitä että naisetkin toimisivat edes joskus samoin minun suuntaani. Tiedän kyllä että jokin satunnainen "ylimääräinen" juttelu olisi ihan OK, mutta yksisuuntaisuus antaa lopulta sen vaikutelman että ei sitä kukaan kaipaakaan.
Hyvä! tuolla tapaa se lähtee, jos on lähteäkseen.
Ei tuollaisia pieniä kehitysaskelia pidä ylenkatsoa olleskaan!
Minua kavereitakin myöden pidetään jonkinlaisena experttinä mitä tulee kassaneitien iskemiseen ja ovat kysyneet, että miten sen oikein teen.
Niin ei se nyt oikeastaan tuon kummempia vaadi kuin mitä sinä teit. Lähinnä katsoo että lähteekö typy leikkiin mukaan. Jos lähtee, niin alat käydä kassalla jne. Tietysti se on oma kysymyksensä, että mikä on hyvä aika pyytää numeroa. Se on niin tilannekohtaista ja pitää katsoa miten hän lähtee siihen mukaan.
Nainen valitsee, ja tuon reaktiosta voisi päätellä, että ensimmmäinen karsinta on osaltasi tehty.
PS. Kun pyydät numeroa, odota tilaisuutta jossa olette kahden. Ihan vaan. Näin. ;)
"Nainen valitsee, ja tuon reaktiosta voisi päätellä, että ensimmmäinen karsinta on osaltasi tehty."
Kyllä kassan pitää nykyisin ihan työn puolesta hymyillä ja moikata.
B b b b b beeta PUAa!
Koita nyt jo päättää oletko naisia mielistelevä PUA-ämmä vai oikeasti MGTOW-MIES.
Tulevaan kysymykseesi viitaten; en vanha, enkä yhdenkään.
Mitä se kiukkuinen fanipoika siellä oikein huutelee?
Ei tule yllätyksenä, että kassaneitien iskeminen ja paneminen on sinusta "beta"-touhua. :D
Millä ihmeen logiikalla?
Entä millä logiikalla en olisi MGTOW vaan beta-puppe?
MGTOW voi tapailla naisia, ja iskeä niitä.
On tietysti "totaalikieltäytyjiä" mutta yleensä ensi- ja viimekädessä mies on itse se joka päättää MGTOW-rajansa.
Mitä tuleee mielistelyyn, niin se on kylläkin ihan päinvastoin.
Minä tähtään omana itsenään olemiseen, ja siihen ettei tarvitsisi feikata naisten kanssa, mikä puppebetailua.
Mielistelyn hoitavat naiset.
Tuossa juuri jokin aika sitten eräs sanoi, että miten olivat jutelleet minusta kun kävivät kahvilla, ja kun kysyin mitä niin, sanoivat että kaikkea hyvää.
Se samalla kyllä testasi että miten reagoin kun jäinkin kiinni. Se vielä sanoi: kannattaa varoa mitä sanoo, me kun olemme tälläisiä juorukelloja.
Noh, tietysti se oli mysö testi, sillä en osannut arvata että he tuntisivat keskenään, mutta tästä vielä hieman eteenpäin, kuno osuin toisen
kohdalle, hän siinä sanoi että: "minä (ja se toisen kassaneidin nimi) ajattelimme näin kesän kunniaksi piristää sua, siten että kun toinen on lomalla, on toinen täällä!".
Myös jo vakioutelu on, että onko he tällä kertaa jutelleet minusta ja onko ollut ikävä. :D
Ja kuulemma aina vastaus on kyllä.
Itse asiassa molempiin olen tutustunut todella normilta pohjalta, ja kumpikin tulee jo jutulle vaikka siviilit päällä tai muuten jos olen asioimassa.
Toisen työkamu luuli että olemme vanhoja tuttuja kun tulemme niin hyvin toimeen. Toinen taas aina kyselee ummet ja lammet elämästäni, ja tekee juuri näitä palstatotuuksiin liittyviä luotaavia kysymyksiä.
A-a-a-a-a-alpha POWER!
Usko tai älä, mutta minun piti laittaa tuohon tuo sinun käyttämäsi vakioargumentti. :D
Vaan, ilmeisesti sitten heidän pitää tapailla asiakkaitaan työajan ulkopuolella ja harrastaa seksikäkin heidän kanssaan, jos asia on noin? ;) Tai sitten olen poikkeustapaus.
Itse asiassa, kassan ei tätä nykyä kai tarvitse tehdä muuta kuin tervehtiä, hymy ei ole pakollinen.
Mitä muuten taas tuohon tulee, niin minähän sanoin, että pitää luodata tilannetta ja katsoa että miten se jatkuu tuosta eteenpäin.
Esim. Jos se yhteys tavallaan kuolee ja kassaneiti on enää vaivaantunut ja jäätävän kohtelias niin sitten ejectiä.
Jos juttu jatkuu noin tuttavallisesti kuin vaikkapa minulla, on homma jo aika hyvissä kantimissa.
Sitten kuuluu jatkaa kiinnostuksen merkkien seuraamista ja kyttäämään sopivaa tilaisuutta iskeä.
Ei ihme, että sinulla on ties kuinka monta "säätöä", jos kuvittelet hymyn ja kohteliaisuuden merkiksi jostain. Jos hymy ei tule viran puolesta, niin silloin se on yleensä ihan peruskohteliaisuutta.
Jokin aika sitten näin kassalla episodin, jossa suomalainen perusukko (kalju, 50-60, lihava) kertoi jonkin vitsin nuorelle kassatytölle, ja tyttö naurahti. Ei kyllä käynyt mielessä, että siinä nyt lemmen kipinät sinkoilivat, vaan asiakaspalvelijan ominaisuudessa likka sille jutulle nauroi.
Etkö osaa lukea?
"Vaan, ilmeisesti sitten heidän pitää tapailla asiakkaitaan työajan ulkopuolella ja harrastaa seksikäkin heidän kanssaan, jos asia on noin? ;) Tai sitten olen poikkeustapaus."
Tai sitten vaihtoehtona on se, että olet niin autisti ettet tunnista kiinnostuksen merkkejä kuten hymyjä tai et vain saa niitä.
Voit tietysti ottaa yhden osan myös kertomastani, tehdä siitä olkiukon ja panna sitä, mutta se ei muuta faktoja jotka kerroin.
Lopulta kannattaa kysyä itseltään, että kumpi meistä on tapaillut, pannut ja saanut kiinnostuksen merkkejä kassaneideiltä? ;) Se on meistä se joka voi toimia asiantuntijana.
Outsider on kieltämättä aika vähä-älyisen ja loogiseen ajatteluun kykenemättömän oloinen siihen nähden, että kehuskelee usein kouluttautuneisuudellaan. Ymmärtäisin vielä tuon tason matemaattisloogisen älykkyyden puutteen joltain humanistista alaa opiskelleelta naiselta, mutta mieheltä sitä odottaisi vähän enemmän.
En kommentoinut noita seksijuttujasi, koska pidän niitä selvästi keksittyinä. "Säätösi" (kaverisuhteet joihinkin naisiin) saattavat olla oikeasti olemassa.
No, en voi pakottaa sinua uskomaan, eikä minua totta puhuen voisi se uskotko vaiko et, vähempää kiinnostaa. Sen vain sanon, että totuus sattuu.
Itse suosittelen testaamaaan sinisen pillerin totuudet, olivat ne sitten PUA-käärmeöljyä tai feministien lietsomaa propagandaa.
Samoin, säätö ei ole sama kuin naispuolinen frendi.
Sänkeä tosin kannattaa kasvattaa leuassa, erityisesti se kompensoi silloin jos hiusraja pakenee.
Itse tein tänään jotain, mitä suurin osa insinöörikollegoistani ei todennäköisesti uskaltaisi tehdä. Kävin nimittäin tänään töiden jälkeen koko perheen voimin Turun Skanssissa ruokaostoksilla, ja siellä päätin tervehtiä ennestään tuntemaani naismyyjää hänen kutsumanimellään. Koska olen käynyt siellä jo useamman vuoden ajan hankkimassa ruokaa perheelleni, moikkasin hieman värisevällä äänensävyllä nättiä naismyyjää. "Moi Maija" (nimi muutettu). "No moi vaan Eki, nainen vastasi. Samalla vaimoni suuttui minulle kassalla, löi minua kasvoihin ja huusi että "ettäs kehtaatkin flirttailla muille naisille tuolla tavalla". Tiesin siinä vaiheessa tehneeni virheen. Mortti ja Vertti vaikuttivat huvittuneilta tilanteesta, kuten myös monet muut asiakkaat viereisillä kassoilla.
Häntä koipien välissä astelin takaisin ostosten kanssa VW Touraniin. Vaimoni ei puhunut minulle sanaakaan kotimatkan aikana. Illempana pyysin tietenkin vastuutonta käytöstäni vaimoltani anteeksi, lupasin hyvitykseksi viedä hänet vielä samalla viikolla johonkin kalliiseen ravintolaan syömään sekä sovinne myös että tämän vuoden yhteinen etelänmatkamme menisi tällä kertaa kokonaan minun piikkiini. Siitä vaimoni onneksi leppyi hieman.
Kutrn monet muutkin insinöörikollegani, olin tänään kuitenkin tyylikkäästi pukeutunut käydessäni perheeni kanssa asioilla. Minulla oli päälläni ruudullinen kauluspaita, beigenväriset prässätyt housut sekä tummansävyiset, korkeussuunnassa matalat suorakulmionmuotoiset aurinkolasit, siis samanlaiset kuin kollegallani Timpalla. Lasteni mielestä lasini ovat kuulemma "sairaan hitaat", en oikein tiedä mitä he sillä tarkoittavat sanoa mutta minäpä tein heille hiljaittain selväksi hitaasti hyvä tulee elämässä ja että heilläkin on ne parhaat nuoruusvuodet vasta edessäpäin eli mikään kiire heillä ei ole vielä alkaa seurustelemaan tuossa iässä. Mortilla ja Vertillähän on se etu ettei kummankaan niistä tarvitse käydä yksin baarissa kun siitä yksinolosta baarissa kuitenkin yleensä ajatellaan kaikenlaista negatiivista.
Moi Eki
Sun vaimolla on samanlainen temperamentti kun mun vaimolla. Meillä alkoi loma vähän nihkeästi, kun uravaimoni tiukan työputken kunniaksi päätti avata punaviinipullon mökillä su-iltana, kun sai puolivuotisraportin valmiiksi. Nyt niitä Amaroneja ja Valpolicellaa on mennyt varmaan ainakin kuusi pulloa ja yksi peili, kännykkä ja tietokone mm. rikottu
Me lasteni Veetin ja Emman kanssa yritetään pysyä pois tieltä ja välillä puhua järkeä vaimolle.
No täytyy ymmärtää vaimoa, kun sillä on niin vaativa työ, jossa paljon paineita.
Voi helkkari! :D