EM-finaali Ranska vs. Portugali

Oli kyllä uskomattoman hyvä matsi tänään EM-futiksen välierässä, kun kotijoukkue Ranska pudotti hallitsevan maailmanmestarin Saksan maalein 2-0 kotiyleisönsä edessä.

Oli kyllä saksalaisilla jälleen kerran melkoista tuuria mukana, kun onnistuivat selviämään voittajina Italiaa vastaan rankkarikisassa, vaikka olivat siinä jo 3-1 häviöllä ja tyrineet itse peräti kolme rankkaria. Onneksi tänään myös Saksa kohtasi voittajansa.

Nyt pari välipäivää kisoista ja sunnuntaina finaalissa kohtaavat isäntäjoukkue Ranska ja Cristiano Ronaldon Portugali. Saatiin hyvä finaali, kun Saksa ei onneksi sinne päässyt:)))

Nyt vaan veikkauksia, että miten käy finaalissa.

11

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siitä lähtien, kun kiinnostuin jalkapallosta, olen kannattanut alisuorittaja Englantia, joka tapansa mukaan hävisi piskuiselle Islannille. (Josta tosin poikkeuksellisesti olen iloinen.)

      Ranska on kuin entinen keisarinsa Napoleon: Voimansa ja sen myötä valtansa menettänyt räksyttävä puudeli aivan kuin Putinin Venäjä konsanaan.

      Ja kun satumme olemaan lomalla Lissabonissa, niin täytynee sitten kannattaa Portugalia, vaikka kaikkihan me, jos ei muuta, niin muodin vuoksi Cristiano Ronaldoa inhoamme.

      • Epäilin kyllä aika lailla Ranskan mestaruusmahdollisuuksia koko kisojen ajan, mutta nyt kyllä tämän illan komea voitto Saksasta antoi kyllä kovan myrskyvaroituksen Portugalin suuntaan.

        Muutenkin Portugali kyllä selvisi tonne finaaliin helpommalla, sillä eivät voittaneet yhtäkään peliä varsinaisella peliajalla, ennen tätä eilistä välierää Walesia vastaan. Lisäksi eivät ole joutuneet kohtaamaan isoja huippumaita, kuten Saksaa, Italiaa, Espanjaa yms.

        Ronaldo ei ole edes voittanut koskaan mitään Portugalin paidassa, joten jatkuuko tämä sama kirous hänen kohdalla, kun mikä kesti Lionel Messin kohdalla Argentiinan paidassa.


      • DarkFear kirjoitti:

        Epäilin kyllä aika lailla Ranskan mestaruusmahdollisuuksia koko kisojen ajan, mutta nyt kyllä tämän illan komea voitto Saksasta antoi kyllä kovan myrskyvaroituksen Portugalin suuntaan.

        Muutenkin Portugali kyllä selvisi tonne finaaliin helpommalla, sillä eivät voittaneet yhtäkään peliä varsinaisella peliajalla, ennen tätä eilistä välierää Walesia vastaan. Lisäksi eivät ole joutuneet kohtaamaan isoja huippumaita, kuten Saksaa, Italiaa, Espanjaa yms.

        Ronaldo ei ole edes voittanut koskaan mitään Portugalin paidassa, joten jatkuuko tämä sama kirous hänen kohdalla, kun mikä kesti Lionel Messin kohdalla Argentiinan paidassa.

        Pahaa pelkään, että niin käy nytkin. Aion kuitenkin mennä tuonne aukiolle pystytettyyn katsomoon haistelemaan tunnelmaa. Kaupunki meni jo ranska-pelistä aivan sekaisin. Torvet törisivät kaiken yötä niin, että piti ottaa ylimääräinen "yömyssy".


    • lkfjslkg

      Ranska hakkaa Homonaldon ja Portugalin 100-0.

      • Vaalimahti

        Näin käy! Runkkunaldon stringit tippuu kentälle ja hänen spermaa valuva homoperseensä paljastuu koko maailmalle. Silloin Portugali antautuu ehdoitta ja ne pakotetaan palauttamaan suomalaisten verorahat.


    • jdfkdkkdndndndndnd

      Toivon Portugalin voittoa ihan vaan siitä syystä että se ei ole koskaan voittanut mitään. Ranska on sekä EM että MM.

    • Luulin ensin että oli joku Afrikan maa Saksaa (Mustafi, Can, Özil, Gomez, Boateng) vastassa mutta Ranskahan se. Oli taas joku lähettänyt merten takaa apujoukkoja niin kuin aina, kun Ranska on Saksan aluehallintapelin kanssa kusessa.

      Toinen maali oli hieno osoitus eu-yhteistyöstä ja siitä, että jalkapallo on joukkuepeli. Valkoiset aseettomat Höwedes ja Kimmich pelästyvät päälle säntäävää yön mustaa Matuidia niin että sähläävät pallon vielä mustemmalle Pogballe. Mustafi on ensin menossa peittämään syöttöä, mutta lähteekin sitten käärimään dönereitä. Pogban syöttö on leijailemassa johonkin maalin läheisyyteen, joten maailman paras ja avuliain maalivahti Neuer päättää kädellään ohjata sen Griezmannin jalkoihin ja Schweinhund katselee vieressä kun Neuer levittää jalkansa Griezmannin edessä (kuin suomalainen ***** ) ja tämä saa painaa pelivälineen jalkojen väliin ja maaliin. Näin hyvällä 8 miehen yhteistyöllä jalkapallossa voi saada pallon maaliin muutenkin kuin rangaistuspotkusta.

      Se finaali? Pepe toipuu finaaliin ottamaan punaisen kortin, CR näyttää koko pelin hyvin tuskastuneelta, ranskalaiset osuu 3 kertaa maalipuihin. 0-0 tuloksella rankkareihin. Kaikki muut onnistuvat, mutta Giroud yrittää ensimmäisenä puskea (pahoittelee ratkaisuaan myöhemmin Twitterissä) rangaistuspotkun maaliin, muttei ihan onnistu.

      • "Luulin ensin että oli joku Afrikan maa Saksaa (Mustafi, Can, Özil, Gomez, Boateng) vastassa mutta Ranskahan se."

        Sotilaallisestikin Ranska turvautuu pahoissa tilanteissa muukalaislegioonaan. Ranskan jalkapallomaajoukkuekin taitaa olla jonkin sortin ulkomaalaisista koottu muukalaislegioona.


    • kaisanoasaa

      En varsinaisesti ole Ranskankaan kannattaja, mutta eilen olin kyllä heidän puolellaan ihan sen takia että Saksa on voittanut niin paljon turnauksia.

      Ja finaalissa olen Ranskan puolella niinikään, vaikka Portugali puolestaan on voittanut Ranskaakin vähemmän arvokisoja. En vaan tykkää noista kaatuilijoista joita Portugalilla on valtavan paljon, kaiken huippuna sieltä löytyy kaksi maaiman vastenmielisintä pelaajaa eli Pepe ja Cristiano Ronaldo.

      Toistaiseksi on kylläkin menneet kaikki kisaveikkaukset tänä vuonna pieleen joten eiköhän tämä sitä tarkoita että Portugali voittaa koko paskan.

    • Levjashin

      Taidan jättää finaalin kokonaan katsomatta, kun ei ole siinä pohjoismaiden eikä Saksan joukkuetta. Ranskan joukkue on muukalaislegioona ja Portugalilla on itserakkaan oloinen Ronaldo.

      • Mielestäni nyt saatiin ihan unelmafinaali, kun Saksa ei sinne onneksi selvinnyt. Kumpikin näistä kahdesta joukkueesta ansaitsisi mielestäni voittaa tämän ison ottelun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe