Rooman tuho tunnetaan. Enemmistöksi tulleet orjat ja köyhät nousivat kapinaan ja ottivat vallan. Kaikki meni läskiksi ja tuli nykykielellä taantuma.
Mennään nyt kuitenkin kauemmaksi. Kaikki tiedämme että muinaisuudessa on ollut loistavia kulttuureja. Jäänteitä niistä on vaikka kuinka mutta eipä löydy tietoa tekijöistä.
Nykytiede antaa ymmärtää että ihmiskunta kehittyy koko ajan. Ei se kuitenkaan niin mene. Kaukana menneisyydessä rakennettujen loistavien rakennelmien päällä onkin hyppinyt alkeellisia kansoja jotka ovat olleet ymmällään niiden rakentajista. Taruja heistä kyllä on. Kaikkien sormet osoittavat taivaalle.
Tuhoutuneet kulttuurit?!
40
470
Vastaukset
- tiedepalsta-ei-huuhaa
UFO palsta on erikseen. Löytyy yhteiskunta/uskonnot ja uskomukset/ rajatieto/ ufot.
Mistään ei ole löydetty mitään rakennelmia tai artefakteja, jotka eivät sopisi ihmiskunnan historiaan. Mitään maan ulkoista tekniikkaa ei myöskään ole mistään ikinä löydetty.
Tähdistä olemme vain siinä mielessä, että vety- ja mahdollisesti heliumatomeja lukuunottamatta aluaineemme ovat syntyneet muinaisissa tähdissä. Ja lisäksi, alieni jäisi heti kiinni DNA -sekvensoinnissa.
https://en.wikipedia.org/wiki/DNA_sequencing
Ei ole löytynyt minkäänlaista merkkiä siitä, että ihminen ei olisi paikallista valmistetta tai siitä, että ihmisen perimää olisi kopeloitu.
Lähin sukulaisemme simpanssi ei edes ole kovin läheinen sukulainen, mutta ihmisen ja simpanssin perimästä löytyvät erot ovat pieniä ja helposti osoitettavissa luonnollisen evoluution tuloksiksi.
On muuten yleistä kaikissa kulttuureissa kaivata vanhaa ja kertoa muinaisajoista mielikuvituksellisia tarinoita, kuinka ennen oli kaikki hienompaa ja paremmin.
Se on toki totta, että ihminen oli fiksu jo ennen muinoin, eivät he muutoin olisi saaneet aikaan kivipaasisia alttareita, hienoja palatseja, temppeleitä ja akvedukteja, Panaman kanavan ja Titanicin.
Esimerkiksi Suomen nykyinen, pari vuosisataa rakennettu infrastruktuuri löisi moisen kaupunkiarkkitehtuurin ja tekniikan ihmeen näkevän esi-isämme polvilleen. Ei moisiin suurtekoihin alienien apua tarvita.- tieteen_korttitalo
"Ja lisäksi, alieni jäisi heti kiinni DNA -sekvensoinnissa."
Voihan se olla teoriassa mahdollista että maapallon 7 miljardin ihmisen joukosta löytyisi esim. tuhansia taitavasti naamioituneita alieneita jos koko maapallon väestö dna-sekventoitaisiin. Hyvin pieni joukko väestöstä on oikeasti dna-sekventoitu.
Jos David Icke onkin oikeassa että varsinkin valtaeliitistä löytyy shape-shifting alieneitä jotka ovat oikeasti reptiliaaneja...( :-))
"Ei ole löytynyt minkäänlaista merkkiä siitä, että ihminen ei olisi paikallista valmistetta tai siitä, että ihmisen perimää olisi kopeloitu."
Onko periaatteessa edes mahdollista erottaa toisistaan jonkun ulkopuolisen älyllisen tahon geenimanipulointi ja ns. "normaalisti" kehittynyt perimä?
Onnistuuko esim. bioaseeksi tietoisesti kehitetyn viruksen tunnistaminen ns. "tavallisesta" taudinaiheittajasta jollei sitä muutoin tiedetä? Tuskimpa vaan.
"Lähin sukulaisemme simpanssi ei edes ole kovin läheinen sukulainen, mutta ihmisen ja simpanssin perimästä löytyvät erot ovat pieniä ja helposti osoitettavissa luonnollisen evoluution tuloksiksi."
Millaista on ns. "luonnollinen" evoluutio ylipäätänsä? Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä että evoluution kehitys ei alkuunkaan vastaa vallitsevaa "sattuma ja luonnonvalinta"-tarinaa.
http://phys.org/news/2016-07-evolution-furious-pace-warmer-earth.html
http://phys.org/news/2016-07-harness-dna-super-efficient-nanomachine.html
http://phys.org/news/2015-11-nanoscale-autonomous-machine-dna.html#nRlv
http://phys.org/news/2016-04-chemists-dna-world-tiniest-thermometer.html#nRlv
Olettaminen on tietysti helppoa jos on olemassa jokin valmis konsensustarina johon vedotaan. Kaikkien olemassaolevien eliölajien erot ovat periaatteessa aika pieniä jos sitä erojen pienuutta mitataan erilaisten geenien määrällä (esim. sika vs ihminen)
http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-2232978/George-Orwell-right-Pigs-really-ARE-identical-humans.html
"Esimerkiksi Suomen nykyinen, pari vuosisataa rakennettu infrastruktuuri löisi moisen kaupunkiarkkitehtuurin ja tekniikan ihmeen näkevän esi-isämme polvilleen. "
Unohdat että tekniikka on kehittynyt ja kumuloitunut aika paljon 6000 vuodessa. Oleellinen pointti on kuitenkin että miten esim. Egyptin 3 suurinta pyramidia on rakennettu SEN AJAN välineillä ja sillä tarkkuudella.
http://www.gizapower.com/Articles.htm
Tämä nyt ei ollut tarkoitettu välttämättä puolustamaan mitään alien-teoriaa vaan osoittamaan että päättelysi ei välttämättä ole kovin pätevää ainakaan tässä esille tulleiden väitteiden osalta. Skeptikkojenkin on syytä joskus vähän skarpata.... :-)
ps. Minä vaan trollailen taas tapani mukaan.... tieteen_korttitalo kirjoitti:

ps. Minä vaan trollailen taas tapani mukaan....Niinhän sinä teet...
tieteen_korttitalo kirjoitti:

ps. Minä vaan trollailen taas tapani mukaan...."Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä että evoluution kehitys ei alkuunkaan vastaa vallitsevaa "sattuma ja luonnonvalinta"-tarinaa."
Ei vaikuta. Itse asiassa evoluutioteorian todisteet ovat jo niin vahvat, ettei kukaan asiantuntija edes epäile perusteoriaa. Kyse on pitkään ollut vain yksityiskohtaisten prosessien tarkentamisesta varsin kompleksisessa prosessissa. Evoluutioteorialle ei itse asiassa ole ainuttakaan tieteellistä kilpailijaa.
Egyptin suuret pyramidin on rakennettu juuri sen ajan tekniikalla ja sen huomaa. Mitä uudempi kulttuuri, sen hienostuneemmat rakennukset. Esimerkiksi Kiinan muuri on paljon massiivisempi kuin pyramidit yhteensä, on tehty pelkällä ihmisvoimalla. Se on myös arkkitehtuuriltaan monimutkaisempi. Myös Angor Watt rakennettiin kokonaan ilman koneita ja on aivan eri luokkaa kuin pyramidit tai Kiinan muuri, mitä rakennusten arkkitehtuuriin tule. Kun Angor Watista siirrytään Euroopan keskiaikaisiin katedraaleihin, on rakennustaiteen ja -taidon osalta harpattu huima askel ja vieläkin ihan ilman koneita. Tietotaito kumuloitui jo sellaisena aikana, kun kirjoitetut kirjat ovat olleet harvinaisia.
Eräät UFO uskoiset väittävät jopa, että tekniikkamme on haaksirikon tehneestä UFO aluksesta lainattua (Roswell, Suomen UFO-tutkijat)). Ajatus on käsittämättömän hölmö kaikille, jotka tekniikasta ja tekniikan historiasta edes jotain ymmärtävät.
James Watt olisi tuskin kyennyt kehittämää höyrykonettaan, vaikka joku olisi aikakoneella vienyt hänelle Räikkösen tämän vuotisen F1 auton. Tähtien välisen lentämisen mahdollistava tekniikka on paljon kauempana meidän 1948 tekniikastamme kuin Räikkösen auto olisi Wattin koneesta.
Kollimaattorille sen verran, että lähin sukulaisemme ja sisaruslajimme on kuollut. RIP.
Varmaan tiesitkin, että H. neanderdahlis oli paljon meitä lähempänä kuin serkkumme simpanssit. Itse asiassa sekään ei lajina ole kokonaan kuollut. H neanderdahlis elää kaikissa Afrikan ulkopuolisissa ihmisissä muutaman prosentin osuudella genomista. Neanderdahlilaisen genomista on voinut säilyä jopa 20 % eri alueiden nykyihmisissä.
Sen lisäksi, että olen iso ihmisapina, minussa on myös hyvä ripaus aitoa luolamiestä. Kevyet mullat Neanderdahlin ihmiselle.
Jos kiiltäväpukuiset avaruuoliot olisivat istuttaneet ihmisen maapallolle, kuten esimerkiksi Däniken väitti, olisi hedän pitänyt väärentää osapuilleen koko eliöstön genomi. Nykyaikainen molekyylibiologia osoittaa kiistatta evolutiivisen kehityksen ja lajien kehittymisen yhteisestä muodosta.- roundandround
"H neanderdahlis elää kaikissa Afrikan ulkopuolisissa ihmisissä muutaman prosentin osuudella genomista."
Tuosta saattaa löytyä selitys afrikan mantereen roduilla esiintyvä uskomaton julmuus sekä piittaamattomuus ihmiselämää kohtaan, sekä säälin tunteiden puute, sekä "kehitys" joka on johtanut tämänlaisten ominaisuuksien evolutiiviseen menestykseen. Joidenkin arkeologisten viitteiden mukaan H Neanderthalis olisi ollut nykyihmiseen verrattuna taiteellinen ja humaani haaveilija, ja siksi jäikin evoluutiossa jalkoihin ja tuli hävitetyksi ja sulautetuksi muihin. Nyt on menossa toinen kierros jossa afrikan kansat ovat näitä hävittäjiä ja sulauttajia.
- TähtienPoika
Kyllähän me tähdistä olemme, siitä ovat kaikki yksimielisiä. Alkuaineemme siis ovat vuoren varmasti tulleet muualta. Eihän pallollamme siis ahtaasti ajatellen ole mitään alkuperäistä.. :-))
- jäitähattuun
Aivan, mutta ennen kuin alkaa hekumoimaan ufoajatuksilla kannattaa muistaa, että olemme koko ajan avaruudessa. Maanpäällä asuminen ei muuta sitä tosiasiaa. Nämä voivat tuntua suurilta asioilta meidän pienissä päissämme, mutta ovat täysin luonnollisia asioita.
- MeAgain
Eli mitä tarkalleen ottaen yrität esittää? Jos "allut" kerran käväisivät vain vetäisemässä huviretken tienpientareelle, olisi hankala sanoa lieko kysymyksessä lainkaan Rooman tyylinen tuhoutunut/kadonnut sivilisaatio. Vai ehdotetaanko nyt mielikuvitukselliselle tekniselle tasolle esihistoriassa päässyttä ja sittemmin kadonnutta ihmiskulttuuria?
Toiseksi, tätä aihetta tavallaan käsiteltiin keväällä ja esimerkkinä näytettiin Baalbekin paljon hämmästeltyä kivikolmikkoa*. Kysymys nousi tietysti siitä, että miksi alieneilla/supersivilisaatiolla kaikesta ihmetekniikastaan huolimatta meni sormi suuhun louhimoihin hylkäämiensä 1000-2000 tonnin kivien kanssa ja he päättivät käyttää kevyempiä 800 tonnisia niiden sijaan? Mainituilla alieneilla on siis käynyt melkoinen ja yllättävä tenkkapoo heidän yrittäessään pystyttää arvoituksia tulevaisuuden ihmiselle...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14206101/kummalliset-tiedemiehet-
Lisättäköön vielä, että en ole henkkohtaisesti täysin vastoin sitä ajatusta, että myöhäisessä esihistoriassa on esmes nousevan merenpinnan tason alle voinut jäädä kadoksiin jotain kiinnostavaa tavaraa à la Göbekli Tepe, mutta nuo kaikkein äärimmäisimmät selitykset eivät kuulosta kovin vakuuttavilta.
*Jätän pois megaliitti-termin, koska se tuntui raivostuttavan muutamaa ;)- Gigaliitti
Ihmislajin varhaishistoriaa tutkivat paleontologit tietävät varsin hyvin, että suuri osa mahdollisista fossiileista on merenpinnan alla. Jääkausien aikana merien pinnankorkeus oli satakunta metriä nykyistä alempana ja kun monet ryhmät asuivat varmasti meren rannalla, ei niiden asuinpaikkoja päästä enää kaivamaan.
Myös maakannasten hajoaminen ja jäätiköiden sulamisen aiheuttamien järvien äkilliset purkaukset ovat voineet hukuttaa vanhoja rakennelmia.
Miksi megaliitti raivostuttaisi? Niitä löytyy ympäri maailman ja varsinkin Euroopassa. Vanhimmat ovat suunnilleen kuuden-kahdeksan tuhannen vuoden takaa. - MeAgain
"Ihmislajin varhaishistoriaa tutkivat paleontologit tietävät varsin hyvin, että suuri osa mahdollisista fossiileista on merenpinnan alla. Jääkausien aikana merien pinnankorkeus oli satakunta metriä nykyistä alempana ja kun monet ryhmät asuivat varmasti meren rannalla, ei niiden asuinpaikkoja päästä enää kaivamaan."
No, oikeastaan ajattelin enemmänkin Välimerestä taannoin havaitun 10 000 vuoden ikäisen megaliitin kaltaisia artefakteja:
http://www.livescience.com/images/i/000/077/787/original/monolith_full-view-3.jpg?interpolation=lanczos-none&downsize=*:1000
Löydöt merenalaisen arkeologian keinoin ovat olleet paljolti sattumajuttuja, mutta eivät mahdottomia ja muistaakseni myös Israelin rannikolta on paikannettu yksi vedenalainen megaliittikohde.
"Miksi megaliitti raivostuttaisi?"
Jotkut suomi24:n neropatit ilmeisesti ottavat megaliitit liian henkilökohtaisesti ;)
"Vanhimmat ovat suunnilleen kuuden-kahdeksan tuhannen vuoden takaa."
No, oikeastaan nuo kaikkein tuoreimmat löydöt ovat vielä paljon vanhempia...
- PartaaKasvaaJo
Bosnian rakennelmien vanhimmat osat ovat yli 20 000 vuotta vanhoja. Tulokset on saatu ajoittamalla niitä peittäneet maakerrostumat.
- MeAgain
Kun pudotat lukeman sinne kymmenen vuoden tienoille niin aletaan lähestyä Osmanakin pystyttämän pyramidin todellista ikää ;)
- ideologinen_harha
Mikään imperiumi ei kestä ikuisia aikoja. Kyllä ne aikanaan romahtavat omaan mahdottomuuteensa.
Ei edes evoluutio tuota ihmisiä eikä yli-ihmisiä joiden imperiumi kestää.- pakkokehittyä
Niin uskonnollisuus evoluution toimesta, katoaa ikuisiksi ajoiksi.
- sama-tarina
Ei kivikauden ihmiset mitään tumpeloita olleet. Jos puuesineet ja puurakennukset olisi säilyneet niin se tulisi vielä paljon selvemmin esille. Työstäminen oli hidasta ja se oli usein este "sivilisaation kukoistukselle". Useimmiten jokapäiväinen ruuan hankinta ja välttämättömien tuotteiden aseiden, kalastusvälineiden, veneiden ja vaatetuksen valmistus vei ylimääräisen ajan. Sivilisaatioiden kukoistus vaati ihanneolosuhteet myös elämiselle. Kuivat kaudet tai muut katastrofit pudottivat elämisen tasoa ja loisteliaat kaupungit jätettiin autioiksi. Satojen vuosien päästä oli helppo osoittaa sormilla tähtiä ja uskotella jumalten töiksi nämä unohdetut kivirauniot.
Meneehän sama tarina läpi vieläkin nykyaikanakin jopa alieneilla höystettynä. - kehitysmenitakapakkia
Rooman tuhosi syöpä nimeltä uskonto.
- liikaaMuslimeja
Eivätkö orjat ja värilliset johtaneet Rooman tuhoon? Niitä vain tuli liikaa. Aivan samoin käy nyt koko Euroopalle.
- avaapa_historiankirja
liikaaMuslimeja kirjoitti:
Eivätkö orjat ja värilliset johtaneet Rooman tuhoon? Niitä vain tuli liikaa. Aivan samoin käy nyt koko Euroopalle.
Eivät. Taloudelliset syyt ja ihan roomalaisten välisistä kiistoista alkunsa saaneet sisällissodat ne Roomaa heikensivät. Sikäli kun Rooman ulkopuoliset kansat osallisia olivat, kyllä ne syylliset löytyivät enemmänkin pohjoisen germaanisten kansojen suunnalta. Tämä tietysti Länsi-Rooman osalta, Bysantillahan meni ihan hyvin pitkään läntisen imperiumin kukistumisen jälkeenkin.
- eimitäänuutta
No, eikös meiltäkin lopu rahat tätä menoa? Tuskin meillä on varaa elättää kaikkia jotka tänne tulevat.
- ja.taas.mennään
avaapa_historiankirja kirjoitti:
Eivät. Taloudelliset syyt ja ihan roomalaisten välisistä kiistoista alkunsa saaneet sisällissodat ne Roomaa heikensivät. Sikäli kun Rooman ulkopuoliset kansat osallisia olivat, kyllä ne syylliset löytyivät enemmänkin pohjoisen germaanisten kansojen suunnalta. Tämä tietysti Länsi-Rooman osalta, Bysantillahan meni ihan hyvin pitkään läntisen imperiumin kukistumisen jälkeenkin.
Niin, Bysantilla pyyhki ihan mukavasti kunnes islam.
Ei se Rooman tuho tiettävästi noin mennyt.
- IltasatujaPliiis
No kerro sitten meille miten se meni.
- miksettätätiedä
IltasatujaPliiis kirjoitti:
No kerro sitten meille miten se meni.
Länsi-Rooman valloittivat germaanit. Toki valtakuntaa olivat heikentäneet monenmoiset sisäiset kiistat, ja kapinoita ja vallankaappauksiakin oli keisarikunnan historian mittaan tapahtunut. Ns. alempien luokkien vallankaappausta ei kuitenkaan missään vaiheessa tapahtunut.
- Kukakaipaa
IltasatujaPliiis kirjoitti:
No kerro sitten meille miten se meni.
Se menee niin että kun aineellinen taso on noussut, siis eliitillä enimmäkseen, alkaa väistämättä mentaalinen rappio. Tai luonnon mullistus. Järjestys hajoaa, sitten ottaa tilaisuutensa omat "alhaiset" tai vieraat valloittajat. Ei se ensimmäinen perhosen siiven läpsäys jää historiaan eikä sitä kukaan tajua. Hauskaa kuvitella miten nyt kaikki olisi jos Rooma olisi vielä entisensä. Mekin oltaisiin miehitettyjä. Aika karseaahan se yhteiskunnallinen ja poliittinen meno siellä oli vaikka joitakin ideoita vieläkin ihaillaan.
- kultturi_ei_tuhoutunut
Rooman kulttuuri ei ole mihinkään kadonnut tai tuhoutunut - ainoastaan valtio on vaihtanut nimeä. Roomalaisten rakentama kaupunki Pompeiji kyllä tuhoutui ja hautautui tuhkaan, mutta kaivauksista on löytynyt ihan samanlaisia asumuksia ja roomalaisia puulämmitteisiä kiviuuneja yms. joita edelleenkin on käytössä Napolissa ja muissa roomalaiskaupungeissa. Kulttuuri ja elämäntapa ei edes ole ollenkaan muuttunut.
- muistaakseni
- mussoliini oli rooman viimeinen keisari ja hitleri germaani vallottaja
- vesivessa
Paavi otti keisarin aseman roomassa, uskovaiset hävitti rooman.
- TomppeleitaOotta
Täällä pitäisi keskustella muinaiskulttuureista. Ei taida onnistua kun ei edes Rooman tuhoon johtaneita syitä tiedetä.
- erttkkl
Monia kulttuureja katosi samanaikaisesti n. 10000 eKrs eripuolilla maapalloa Atlantiksen tuhon aikaansaamassa hyökyaallossa. Ns. Hampurin kulttuuriu lienee vain hyökyaallon kuljettamia artefakteja jostakin LänsiEuroopasta, jotka kerääntyi alavalle kohdin. Ja Hitlerin luulot germaanien atlaantislaisiidesta olivat siis pelkkiä harhaluuloja. Atlantisaiset olivat GroMagnon rotua mutta saksalaiiset pelkkiä Homo Sapiens rotua, jonka nykytiede voi todeta dna-tutkimuksilla. Ja,natsismi on vain pelkkää luulotautia.
- hkhkjkhkhkhjk
Cro Magnon varhainen ON Homo sapiens.
- MeAgain
"Monia kulttuureja katosi samanaikaisesti n. 10000 eKrs eripuolilla maapalloa Atlantiksen tuhon aikaansaamassa hyökyaallossa..."
Hm, joku ilmeisesti repii taas Otto Muckia ylös haudastaan. Ihan viihdyttävä kirja, mutta ei sillä hirveästi muita ansioita ole. - Yx.hullu.kysyy
Mitenkäs Harappa? Ja milloin sitä vimanoilla lenneltiin ja sota-aseen isku lasitti aavikon hiekan? Ja mihin eläimeen sopii Vanhan Testamentin kuvaus leviatanista ja behemotista?
Monta muutakin olisi, mutta nämä nyt vain ensin. - MeAgain
"Mitenkäs Harappa?"
Kolmannen esikristillisen vuosituhannen standardeilla Indus-joen sivilisaatio varmasti oli korokkeella, mutta muuten...
"Ja milloin sitä vimanoilla lenneltiin ja sota-aseen isku lasitti aavikon hiekan?"
Niitä sota-aseita on satanut planeetan pinnalle varmasti niin kauan kuin se on ollut olemassa.
- juudibad
Miksi luulette että autismi ja muut nepsyt lisääntyy?
Koska Hybridit.
Siinä koko totuus.
Ei muuta.- Hypris
Mitkä hypridit? Autojako tarkoitit?
- noekkönätiijjä
Hypris kirjoitti:
Mitkä hypridit? Autojako tarkoitit?
No tietenkin ne hybridit jotka ovat avaruus-autistien jälkeläisiä, höpsö!
- 62682829
Rooma kukisti orjakapinat aika hyvin. Kohtuullisessa ajassa kapinoijat kyllä riippuivat ristillä. Kansainvaellukset sitten toinen juttu.
KIrjavinkki.
Jared Diamond:
Romahdus.
Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä.
Niitä kirjoja, jotka ovat laajentaneet jopa minun maailmankuvaani. Kuten myös saman tekijän Tykit, taudit ja teräs.
Jos olisin opetusministeri, määräisin ne pakolliseksi lukion historianopetukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845