Missä ymmärrys elämässään epä-onnistuneita kohtaan? Miksi korostaa joitakin tiettyjä syntejä yli muiden? Missä rakkaus? On erittäin vaikea kuvitella itse Herra Jeesus Kristus halveksimassa ihmisten seksuaalisuutta tai päihteiden käyttöä.
"Te olette maan suola", "te olette maailman valo" (Matt. 5:13-16)
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt. 7:1)
"Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?" (Matt. 7:2-5)
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12)
Kristittyjen tekopyhyys
46
523
Vastaukset
- Syntisiäkaikki
Jokainen on tietenkin vastuussa omasta elämästään ja omista synneistään. Usein onkin tarpeetonta uskovien puolelta keskittyä uskomattomien synteihin. Toisaalta päihteet aiheuttavat niin suurta vahinkoa monien elämässä ja koko yhteiskunnassa, että pelkästään siitä syystä niitä vastaan ollaan. Tarkoitus ei tietenkään ole halveksia ketään ihmistä ja on aivan turha lähteä syyttelemään ketään mistään. Eihän uskosta osattomalle synti mitään merkitse, jos ei edes tunnusta Jumalaa. Mitä taas tulee uskoviin ja esim. samaa sukupuolta olevien avioliittoon ja tähän liittyviin lakeihin, ne tulevat väistämättä vaikuttamaan uskonnonvapauteen. Ehkä tulevaisuudessa on laitonta kertoa julkisesti mitä raamattu sanoo asiasta. Tästä on jo esimerkkejä muualta maailmasta. Nytkin jo eritavalla asiasta ajattelevat leimataan voimakkaasti.
- näinon777
>Mitä taas tulee uskoviin ja esim. samaa sukupuolta olevien avioliittoon ja tähän liittyviin lakeihin, ne tulevat väistämättä vaikuttamaan uskonnonvapauteen. Ehkä tulevaisuudessa on laitonta kertoa julkisesti mitä raamattu sanoo asiasta.
Sananvapaus muutkin uskonnot, esim Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Jos Raamatun syntejä ei saa julistaa, niin ei saa silloin julistaa Koraaninkaan syntejä. Molemmat kirjat julistaa synneiksi aika samoja asioita ja pelkästään kristittyjä ei voi kieltää tuomitsemasta syntejä, vaan silloin on tökättävä kepillä muslimeitakin ja he aiheuttavat silloin vaaran yhteiskunta rauhaan, eli ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu tulevaisuudessa VAIN Raamatun vaientaminen. - näinon777
Lisäksi mitä olen ihmisten ilmoilla kuullut, niin pahimmat homojen pilkkaajat ovat olleet ihan ei-uskovia. Homojen pilkkaaminen ei kuuluu kristityille, pilkkaaminen on kiusaajasta, saatanasta.
- LarsEinuk
""Te olette maan suola""
aika itsekeskeistä.
" "te olette maailman valo" (Matt. 5:13-16)"
aika valopäistä.
""Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt. 7:1)"
itsekäs laiska strategia, ettei itseä tuomittaisi.- näinon777
Mikä sinä olet tuomitsemaan?
näinon777 kirjoitti:
Mikä sinä olet tuomitsemaan?
"Mikä sinä olet tuomitsemaan? "
kuka tuomitsi kenet ja miten?
eikö "te olette maailman valo" ole muka itsekeskeistä?
ikään kuin ihmiset, erityisesti uskovaiset, olisivat jokin maailman valo.
hah.- näinon777
>kuka tuomitsi kenet ja miten?
<itsekäs laiska
>erityisesti uskovaiset, olisivat jokin maailman valo.
Ketkäs sitten? näinon777 kirjoitti:
>kuka tuomitsi kenet ja miten?
<itsekäs laiska
>erityisesti uskovaiset, olisivat jokin maailman valo.
Ketkäs sitten?">kuka tuomitsi kenet ja miten?
<itsekäs laiska
>erityisesti uskovaiset, olisivat jokin maailman valo.
Ketkäs sitten? "
ja missä se tuomio oikein majailee?- näinon777
se majaili jo tuossa kommentissa
- saviseutulainen
Tämän mitä kutsut "laiskaksi strategiaksi" on itse Jeesus Kristus opettanut ja painottanut opetuslapsilleen.
Tässä kutsuu Herra Jeesus seuraajiaan maan valoksi ja maan suolaksi.
T.s. Hänen seuraajiensa TULISI olla näillä määreillä kutsuttavia.
Olemmeko me, Häneen, Jeesukseen Kristukseen uskovat niitä, joihin Hänen sanansa soveltuvat, on sitten toinen asia.
Itsekeskeisyyden tulisi olla maan valoksi ja maan suolaksi kutsutuista yhtä kaukana kuin itä ja länsi ovat toisistaan.
- eivoitajuta
Tekopyhyys? Miten niin. Synti on synti. Kaikki synti on synti. Mikä siinä on tekopyhää?
- näinon777
Siis tekopyhää siinä mielessä, että esim omaa mässäilyä ei tuomita, mutta kaverin tupakointi kyllä tuomitaan ja kaiken kukkaraksi mässäily mainitaan Raamatussa, mutta tupakointia ei.
"Tekopyhyys? Miten niin. Synti on synti. Kaikki synti on synti. Mikä siinä on tekopyhää? "
Kaikki on synti
ja olette maailman valo.
onko synti siis maailman valo?- näinon777
kusettava_kirkko kirjoitti:
"Tekopyhyys? Miten niin. Synti on synti. Kaikki synti on synti. Mikä siinä on tekopyhää? "
Kaikki on synti
ja olette maailman valo.
onko synti siis maailman valo?Uskotko syntiin?
näinon777 kirjoitti:
Uskotko syntiin?
"Uskotko syntiin? "
uskovaisten juttuja noi uskon asiat.
siinä mitään uskovaisuuskyselyjä tarvita.
olen ymmärtänyt että uskovaiset, suuressa eripuraisuudessaan, eivät edes itse tiedä mitä käsite synti tarkoittaa.- asd55522
Jos ei ole syntiä, niin miksi esimerkiksi kehitysvammaisen kiduttaminen hengiltä olisi väärin, koska ei kehitysvammaisella muutenkaan ole yhteiskunnalle mitään annettavaa?
- saviseutulainen
kusettava_kirkko kirjoitti:
"Uskotko syntiin? "
uskovaisten juttuja noi uskon asiat.
siinä mitään uskovaisuuskyselyjä tarvita.
olen ymmärtänyt että uskovaiset, suuressa eripuraisuudessaan, eivät edes itse tiedä mitä käsite synti tarkoittaa.Osallistumisesi käytävään keskusteluun, jos tätä tähän astista ikävää nokittelua nyt keskusteluksi kannattaa mainita, on juuri sitä mitä täällä harrastat. Uskovien ihmisten halveksimista ja pilkkaamista, Jumalan Sanan väheksymistä - ja se on tuhannesti pahempi asia kuin uskovien pilkkaaminen.
Meitä uskovia saa arvostella - toki - , arvostelemista meissä totisesti riittää.
Mutta onko mahdotonta esittää kritiikkinsä asiallisesti?
Muuten kirkko, seurakunta, voi pahimmillaan ollakin "kusettava", opettaessaan seurakuntalaisilleen liberaaleja, humanismiin pohjautuvia ihmisviisauksia, jotka poikkeavat Raamatun Sanasta kokonaan.
Toisaalta kirkko, seurakunta, voi eksyttää ihmisiä äärikarismaattisuudella, jonka sisällä esiintyy tänä päivänä suorastaan kauhistuttavia harhaoppeja.
Hyvä, että nimimerkistäsi päätellen vihjaat ( syytät ) VAIN kirkkoa kusettajaksi. - valopää712
näinon777 kirjoitti:
Siis tekopyhää siinä mielessä, että esim omaa mässäilyä ei tuomita, mutta kaverin tupakointi kyllä tuomitaan ja kaiken kukkaraksi mässäily mainitaan Raamatussa, mutta tupakointia ei.
Paavali tarkoitti mässäilyillä ja juomingeilla orgioita, valopää. Kuka harrastaa nykyään niitä?
saviseutulainen kirjoitti:
Osallistumisesi käytävään keskusteluun, jos tätä tähän astista ikävää nokittelua nyt keskusteluksi kannattaa mainita, on juuri sitä mitä täällä harrastat. Uskovien ihmisten halveksimista ja pilkkaamista, Jumalan Sanan väheksymistä - ja se on tuhannesti pahempi asia kuin uskovien pilkkaaminen.
Meitä uskovia saa arvostella - toki - , arvostelemista meissä totisesti riittää.
Mutta onko mahdotonta esittää kritiikkinsä asiallisesti?
Muuten kirkko, seurakunta, voi pahimmillaan ollakin "kusettava", opettaessaan seurakuntalaisilleen liberaaleja, humanismiin pohjautuvia ihmisviisauksia, jotka poikkeavat Raamatun Sanasta kokonaan.
Toisaalta kirkko, seurakunta, voi eksyttää ihmisiä äärikarismaattisuudella, jonka sisällä esiintyy tänä päivänä suorastaan kauhistuttavia harhaoppeja.
Hyvä, että nimimerkistäsi päätellen vihjaat ( syytät ) VAIN kirkkoa kusettajaksi."Uskovien ihmisten halveksimista ja pilkkaamista, Jumalan Sanan väheksymistä"
kauheeta tuollainen vääristely.
"Hyvä, että nimimerkistäsi päätellen vihjaat ( syytät ) VAIN kirkkoa kusettajaksi."
kauheaa tuollainen vaino,- Pidettiin.orgiat
valopää712 kirjoitti:
Paavali tarkoitti mässäilyillä ja juomingeilla orgioita, valopää. Kuka harrastaa nykyään niitä?
Kyllä minä olen ainakin joskus osallistunut aikuisten välisiin ryhmäseksisessioihin. Opettavat muuten valtavasti toisista ihmisistä ja siitä, miten nautinto ja rakkaus kulkevat ketjussa maailmassa.
- älämuutassano
joo tuli nuorempana harrastettua noitakin enemmän.siinä olisi ahdasmielisillä ihmettelyn aihetta kun tietäisivät ,millaista haureutta me harjoitettiin! Ja kyllä vieläkin aina silloin jos sattuu löytymään oikeat henkilöt. Ihmisistä vain tahtoo tulla vanhemmiten ihme tiukkapipoja.
- ArtoTTT
Aloittajalle, tässäkin on kuitenkin hyvä tunnistaa ajan henki ja maailman henki, elämme syntisallivuuden hyväksymisen aikaa, maailma ajaa kaikkien syntien moraalista hyväksyntää pikkuhiljaa, paluuta takaisin pakanuuteen ja sen arvoihin, luopumista kristinuskosta ja sen arvoista. Monet ihmiset ovat totaalisesti eksyksissä ja kulkevat harhaan maailman menon opastamana. Uskovaisten ei ole syytä mennä "maailman" kuoroon laulamaan eikä ajamaan sen tavoitteita. Rakkaus on yksi asia joka uskovaisten sydämmissä tulisi vallita lähimmäistä kohtaan, mutta jos rakkaus sanaa käytetään tekosyynä syntisallivuuden ajamiseksi, niin mennään harhaan, lähimmäisen hyväksi ei ole se että julistamme Jumalan siunausta hänen syntielämälleen joka itseasiassa tuhoaa hänen elämänsä. Raamatussa Jeesuksen opetuksen mukaisesi ihmisen seksuaalisuus on sidottu tiettyihin rajoihin miehen ja naisen avioliittoon ihan ihmisten omaksi parhaaksi.
- KristusOnHerra
>maailma ajaa kaikkien syntien moraalista hyväksyntää pikkuhiljaa
Ei se ihan noinkaan mene. "Maailma" ajaa sellaisten syntien hyväksymistä, jotka eivät vahingoita toista ihmista fyysisesti tai toisen ihmisen omaisuutta. Varastaminen, murhaaminen, raiskaaminen jne tulee pysymään "synteinä" edelleen. "Maailma" ajaa yksilönvapautta. Kristillinen kirkko tulee voimaan hyvin tulevassa "maailmassa", jossa yksilönvapaus ja uskonnonvapaus ovat itsestäänselvyyksiä, mutta "valtakirkko" tulee silti murtumaan ja "valtionuskonto". "Tulevassa Maailmassa" on oikeus olla kristitty, mutta sen tai minkään muunkaan uskonnon pakottaminen muille tuskin tulee olemaan mahdollista. Olen itse Kristitty ja tutkinut paljon ajan henkeä ja profetioita ja ihan turha taistella vastaan, koska se tulee tapahtumaan. Kristityn tai kenenkään muunkaan ei ole pakko harrastaa syntiä "tulevassa maailmassa". - ArtoTTT
KristusOnHerra kirjoitti:
>maailma ajaa kaikkien syntien moraalista hyväksyntää pikkuhiljaa
Ei se ihan noinkaan mene. "Maailma" ajaa sellaisten syntien hyväksymistä, jotka eivät vahingoita toista ihmista fyysisesti tai toisen ihmisen omaisuutta. Varastaminen, murhaaminen, raiskaaminen jne tulee pysymään "synteinä" edelleen. "Maailma" ajaa yksilönvapautta. Kristillinen kirkko tulee voimaan hyvin tulevassa "maailmassa", jossa yksilönvapaus ja uskonnonvapaus ovat itsestäänselvyyksiä, mutta "valtakirkko" tulee silti murtumaan ja "valtionuskonto". "Tulevassa Maailmassa" on oikeus olla kristitty, mutta sen tai minkään muunkaan uskonnon pakottaminen muille tuskin tulee olemaan mahdollista. Olen itse Kristitty ja tutkinut paljon ajan henkeä ja profetioita ja ihan turha taistella vastaan, koska se tulee tapahtumaan. Kristityn tai kenenkään muunkaan ei ole pakko harrastaa syntiä "tulevassa maailmassa".#Maailma" ajaa yksilönvapautta.#
Siis vapautta haureuteen, mutta kuka laskee särjettyjen sydänten määrän, kun tätä jaloa yksilönvapautta toteutetaan, kuka laskee isättömien lasten määrän, kuka kuulee aidsiin kuolleiden lasten määrän ja itkun, kun aikuiset ovat toteuttaneet vapaasti ysilönvapauttaan..... - KristusOnHerra
ArtoTTT kirjoitti:
#Maailma" ajaa yksilönvapautta.#
Siis vapautta haureuteen, mutta kuka laskee särjettyjen sydänten määrän, kun tätä jaloa yksilönvapautta toteutetaan, kuka laskee isättömien lasten määrän, kuka kuulee aidsiin kuolleiden lasten määrän ja itkun, kun aikuiset ovat toteuttaneet vapaasti ysilönvapauttaan.....Niin onhan ne särjetyt sydämet tietenkin ikävä asia, mutta ei haurenden silti pidä olla laitonta, niinkuin Sharia laissa. Ihmiselle kuuluu vapaa tahto. Sharia lakikikin on osa "maailmaa", jossa Saatana orjuuttaa ihmisen "Jumalan" lain alle.
- Trydfudt
KristusOnHerra kirjoitti:
>maailma ajaa kaikkien syntien moraalista hyväksyntää pikkuhiljaa
Ei se ihan noinkaan mene. "Maailma" ajaa sellaisten syntien hyväksymistä, jotka eivät vahingoita toista ihmista fyysisesti tai toisen ihmisen omaisuutta. Varastaminen, murhaaminen, raiskaaminen jne tulee pysymään "synteinä" edelleen. "Maailma" ajaa yksilönvapautta. Kristillinen kirkko tulee voimaan hyvin tulevassa "maailmassa", jossa yksilönvapaus ja uskonnonvapaus ovat itsestäänselvyyksiä, mutta "valtakirkko" tulee silti murtumaan ja "valtionuskonto". "Tulevassa Maailmassa" on oikeus olla kristitty, mutta sen tai minkään muunkaan uskonnon pakottaminen muille tuskin tulee olemaan mahdollista. Olen itse Kristitty ja tutkinut paljon ajan henkeä ja profetioita ja ihan turha taistella vastaan, koska se tulee tapahtumaan. Kristityn tai kenenkään muunkaan ei ole pakko harrastaa syntiä "tulevassa maailmassa".Varastaminen on myös sitä, että varastetaan työmiehen palkka, ei makseta sitä, mikä hänelle kuuluu, köyhät joutuvat aina vain heikompaan asemaan kaikkialla. Tähänkin asti on peitelty rikkaiden rikkomuksia, sitä tehdään aina vain enemmän, moraalin rappeuma näkyy varsinkin yhteiskunnan valtaapitävien keskuudessa ja mitä johtajat edellä sitä kansa perässä.
- ArtoTTT
KristusOnHerra kirjoitti:
Niin onhan ne särjetyt sydämet tietenkin ikävä asia, mutta ei haurenden silti pidä olla laitonta, niinkuin Sharia laissa. Ihmiselle kuuluu vapaa tahto. Sharia lakikikin on osa "maailmaa", jossa Saatana orjuuttaa ihmisen "Jumalan" lain alle.
John. 8:
Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. 32 Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." 33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?" 34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 35 Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. 36 Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.
- Kristinusko.liekeissä
Olisi viisainta luopua syntikäsityksestä kokonaan. Ihminen on perustaltaan hyvä, joskin taipuvainen tekemään välillä huonoja valintoja. Kannattaa siis katsoa ihmisten hyvään puoleen ja kehua toista siinä. Itseään on hyvä rakastaa myös. Kun hyväksyy itsensä, on helpompaa auttaa muitakin.
- KristusOnHerra
Itseasiassa tieteellisen ihmisapina käsityksen mukaan ihminen välittää vain, että pääsee lisääntymään mahdollisimman paljon, tuhoamaan kaikki uhkaavat vastustajat ja saamaan "laumassa" mahdollisen korkean hierarkisen aseman ja tämä tietenkin tarkoittaa heikkojen ja tyhmien yksilöiden syrjäyttämistä. Ei kovin hyvältä olennolta kuullosta.
- paljastuksia
Just sopiva mainos tähän keskusteluun tos välissä,kaalimato.com.Kun uskikset esittää niin pyhää,ja sit ku kukaan ei nää niin.....Muista yhden "pyhän"naisen,joka taisteli himonsa kanssa,kertoi et ollessaan polvirukouksissa kirkossa,pappi otti hänet takaapäin.Näin suuri himo,että jo tällaisiin harhoihin joutui!"jotta elämä olisi nautinnollisempaa,kaalimato.com".
- Nannaa.nautintoa
Mikä onkaan sen ihanampaa, kuin yhdistää hartaus ja seksi. Pyhiä toimituksia kumpikin!
- Marko_K
Päinvastoin. Ihminen on perustaltaan paha joka joskus saattaa jotakin hyvääkin tehdä ja ajatella.
- roskat-on
Asia ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin Marko_K kirjoitti. Jeesus sanoi:
Matteuksen evankeliumi:
12:33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
12:35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
- roskat-on
Tekopyhä on sellainen, joka tekee itse syntiä ja nuhtelee muita samasta synnistä, jota itse tekee. Paavali puhuu tästä roomalaiskirjeen 2. luvussa.
Toki tekopyhyyttä on myös se, että tekee jotakin muuta syntiä kuin mistä muita nuhtelee tai mistä opettaa, että sellaista ei uskovainen saa tehdä. Jos minä vaikka juopottelisin, niin minulla ei olisi varaa sanoa huorintekijälle, että "älä tee huorin!" ennen kuin olisin itse lopettanut juopottelun. Sen jälkeen voisin hyvässä tarkoituksessa ojentaa veljeä, jotta myös hän vapautuisi omasta synnistään, niin kuin minä omastani. Tätä tarkoittaa se, että ensin otetaan tukki pois omasta silmästä, minkä jälkeen voidaan auttaa veljeä ottamaan roska pois hänen silmästään.- aamen777
Aamen
- tyhjääkintyhjempää
Että suoritususkontoa ja ostettavissa olevia siunauksia? Aivan.
- Mb_76
Se on jokaisen oma asia, jos ottaa olutta. Ennen vanhaan sotilaille annettiin määrä annos olutta per/päivä. oisko ollut 2-3l ja ei mitään litkua. Kristinuskon alkuvaiheissa niissä linnoissa. Se on enemmän ongelma, jos muille aiheuttaa ongelmia. Mitä siinä on jos tykkää, niin juokoon! Sitten nämä jeesustelijat on paapomassa ja tekee siinä samalla mitä tekee! Mitä ei millään paljasteta mitä itse tekee.
Toinen osa nämä ateistit, kun pitävät älyä niin hirveän tärkeänä? Mitä on luovuus, mielikuvitus, taiteellisuus? Mitään muuta ole kuin älyä ja sillä ei pitkälle pötkitä! Monessa asiassa olisi kirveelle töitä!- aamen777
Aamen
- Tosiuskovainen
Tosiuskovainen ei koskaan epäonnistu elämässään. Turhaa pillitystä semmoinen höpinä.
- saviseutulainen
Etpä pahemmin väärässä voisi olla.
Jos heittosi on ironiaa, leikinlaskusi on peräti ikävää.
Jos olet tosissasi, "tosiuskovainen" tilasi on enemmän kuin huolestuttava.
- Olen-humanisti
Viisainta unohtaa mielestään usko ja jeesukset! Raamatut kannattaa hävittää myös kotoaan kaikki. Harmia vain uskovat näyttävät aikaansaavan toisilleen. Minä kunnioitan rakkauden kosmista voimaa ja uskon ihmisen luontaiseen hyvyyteen.
- tomppelille
ja siinä uskossasi käyt heti raamatun kimppuun lookista eikö totta!
- NäinOn777
Jeesushan se vasta humanisti olikin. Kannattaa tutustua Jeesuksen opetuksiin, niin huomaat, että sinun humanismisi on aivan lapsenkengissä Jeesuksen rinnalla.
- ettäsilleen
Kristityt eivät ole täydellisiä, siksi he tarvitsevat Jeesusta. Siihen kristintusko perustuu. .
Kristillinen elämä on yrittämistä, mutta kaikessa ei voi aina onnistua. Ihmisen perusluonne ei muutu kun hän tulee uskoon. Kaikki eivät osaa olla yhtä empaattisia ja kärsivällisiä. Empaattisia kristittyjä löytyy paljonkin. Kukaan ei kuitenkaan lillu empatiassa 24/7, sillä kaikilla on omat ongelmansa ja murheensa.
Ihminen on kuitenkin rakennettu niin, että vain saman kokenut osaa olla todella empaattinen. Siksi esim. päihdeongelmaisia voivat parhaiten tukea sellaiset, jotka ovat itse selvinneet ko. ongelmista. He tietävät, että selviäminen on pitkä ja joskus mutkainenkin tie.
Kaikki synti on samanarvoista Jumalan edessä. Synnin nimellä ei ole väliä. Synti erottaa aina Jumalasta, ellei sitä kadu ja pyri tekemään parannusta. Kukaan ei ole synnitön. Henkilökohtaiset ongelmat vain vaihtelevat.- olipa-valhe
No ei todellakaan ole kaikki pahat teot samanarvoisia Jumalan edessä!!! Jos joku on varastanut lapsena tikkukarkin kaupasta EI OLE sama asia, kuin vaikka toista ihmistä raiskannut henkilö. Kyllä tämän asian pitäisi jo olla kaikille selvä. Jumala antaa viimeisellä tuomiolla sellaiset demoneille perseraiskattaviksi!!
- NäinOn777
Kaikki synnit ovat vain syntejä, vaikka eri synneillä onkin eri seuraukset tässä elämässä. Jumala ei anna yhtäkään Jeesukseen uskovaa Kristittyä demoneille perseraiskattaviksi, vaikka olisi mitä tehnyt. Vaikuttaa, että et ole vielä löytänyt armoa Herrassa Jeesuksessa kristuksessa, vaan elät vielä tekojen ja lain alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa732727- 552667
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172133- 412022
- 501980
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2761952Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211271- 371086
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo01030Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.95966