Huskies-Wol 10.7

JVM_

Tasasta ja tiukkaa, viihdyttävän hyvää divari jefua n. 600 katsojalle.

Alku oli Huskiesin ja tuntui, että Ahmat oli unessa ja kohmeessa kotijoukkueen hyvään alkuun, kun vielä Tirri otti Bedwelin hienon heiton kiinni ja vei kotijoukkueen johtoon.
.
Ensimmäisen jakson puoliväli oli taas Ahmojen hallintaa. Kaikki lähti siitä, kun Harris sai Ajuwonin rähmäämään pallon ja lähinnä akseli Lehtinen-Gilbert veivät pallon heittäen helposti maalialueelle. Seuraavakin maali oli lähinnä samaa käsialaa a’la Lehtinen-Gilbert. Madsen oli vaikeuksissa Gilbertin kanssa ja vähän tämän jälkeen Kulmala ja Madsen vaihtoivatkin varjostettavia ja Gilbert jäikin selvemmin pihteihin. Vaikka sanottava se on, että siinä parissa Ahmoilla oli hyvä match up koko pelin, mutta Lehtisen suoritukset ailahtelivat pelin aikana liikaa. Ajoittain Lehtinen oli kuin liekeissä ja hetkessä palasi tavallistenn kuolevaisten joukkoon. Ehkä siinä oli sanansa päävalmentajan peli kutsuilla, jotka rikkoivat omalta osaltaan rytmiin pääsyä. Toki Huskyllä oli hyvä taktiikka ja pelaajat noudattivat sitä antaumuksellisesti.
.
Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Huskies sai taas otteesta kiinni ja Bedwel löysikin pitkällä heitolla Ajuwon, joka pyristeli puolustajista irti ja pääsi tekemään kauniin maalin. Lopun turhalla pakottamisella ja interillä meinasi Huskies vielä päästä kaunistelemaan lukemia, mutta puoliaika 14-13.
.
Toisen puoliajan alkuun Bedwel teki läheltä maalin, jota pohjusti Leskinen, Ajuwon sekä ahmojen rangaistukset. Seuraavaksi oli intterit mieheen ja sen jälkeen heittäen sekä juosten Jaakonsaari punnersi tahtomaalin. Tätä seurasi Jonesin hieno juoksu maalialueelle, mutta rangaistuksella taas takaisin.
.
Tämän jälkeen Jones otti isompaa ja isompaa roolia kotijoukkueen puolustuksen väsyessä ja mitä enemmän linja ja tukimiehet mm. Archibald alkoi himmaamaan, niin sitä enemmän jaardeja alkoi tulla ahmojen tauluun ja sitä kautta pisteitä. Gilbert teki tosin koppaamalla seuraavan ja kun Bedwell pakotti ja heitti interin, niin sitä ahmat ei vielä pystynyt hyödyntämään vaan Jaakonsaari juosten ja Heinisalo palloa kiinniottamalla lähestyivät ahma maalia ja Jaakonsaari viimeisteli komealla linjan läpijuoksulla TD:n.
.
Tässä vaiheessa jo ajatteli, että pelin on paketissa, mutta ei kauaakaan, kun Jones kirmaisi läpi kentän ja kavensi numerot 34-33. Ahmat päätti pelata, mutta Archibald päästettiin blokkaamatta linjasta läpi ja peli oli pelattu.
.
Mitäs tästä jäi jälkipolville kerrottavaa. Ahmoilla oli selvästi kirkkaimmat tähdet, mutta Huskies pelasi paremmin joukkueena, etenkin puolustus (sieltä on turha erikseen nimiä mainita, kaikki onnistuivat kohtuullisen hyvin). Puolustus piti hyvin Ahmat poketissa ja Gilbertiä lukuun ottamatta heitoissakin oli hyvää coveria. Lopussa tuli väsy ja Jones pääsi sitä kautta ottamaan vieraiden parhaan pelaajan palkinnon. Kotijoukkueen palkinto meni ansaitusti Jaakonsaarelle ja linja raivasi hyvin tilaa mennä. Vielä on mietittävä, miten Gilbertiltä saisi paremmin tilaa pois, huonontamatta yhtään Jonesin pitoa poketissa.
.
Ahmojen kutsut poukkoilee ja rytmi puuttuu suurimman osan peliaikaa, jotta vyörytys olisi rosterin mukaista. Vierasjoukkueella oli tänään vain kaksi syömähammasta ja voitto niukista numeroista huolimatta meni oikeaan osoitteeseen. Kotijoukkue kärsi myös aika-ajoin Bedwelin kutsujen sekavuudesta, koska samaa sivua ei löytynyt aina juoksu ja heittokuvioissa (tämä ymmärrettävää huomioiden yhteisharjoittelun määräkin). Taktisesti Huskies otti hienon päänahan, mutta matka jatkuu ja mitään sinänsä ei ole voitettu, tänään on hetken hyvä nostaa rinta rottingille ja parannella saatuja mustelmia. Näytitte kuitenkin, että mahdollisuudet on ja saitte selkoa mitä se voittaminen vaatiikaan. Vastus oli kova ja tuomarit ja sää melko hyviä.
.
Duunii, duunii Huskies loppukauteen, vielä on vaihde löydettävä, jos meinaa kannua nostella....
.
Täältä tähän

1

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JVM_

      Sitä saa mitä tilaa...prosenteissa tai oikeastaan promilleissa kirjoitettu niin meni Kulmala ja Haantaus sekaisin, sorru about that...
      .
      Kova ja mielenkiintoinen peli on ollut näemmä myös jouppiskalla, harmi että jäi näkemättä. En muista pitkään aikaan noin murskaavaa kritiikkiä croko otteluraportista käsin, ei antanut juuri armoa omilleen....lupaa hyvää finaalia ajatellen. Mulla on sellainen kutina, että oikeaan aikaan tuli tappio ja karvas kalkki Pohjanmaalle, ottavat onkeensa ja eivät häviä enää tällä kaudella (ainakaan kauden viimeistä peliä). Nähtäväksi jää, sillä nyt jos koskaan on krokotiilivuosi, suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon vuoden mukaan katsottuna.
      .
      Loukkaantumiset tosin voi kaiken muuttaa joukkueessa kuin joukkueessa, mutta sikäli kun äijät suurin piirtein säilyy pukeissa ja taistelukelpoisina niin ennustukseni tähän hetkeen näin.
      .
      Täältä tähän

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1156
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      648
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe