Ja lentokentällä oli useita nuoria vaaleita suominaisia jotka olivat olleet lomalla ja tulossa samaan koneeseen. Pisti silmään että kaikilla näistä naisista oli eksoottisen väriset poikaystävät, oli pikimustasta afrikkalaisesta sellaiseen vaalean kakan väriseen. Kävi oikein oksettamaan koko näky. Minä vaalea ja sinisilmäinen, mukava suomalaismies joutuu olemaan yksin kun nämä suominaiset ottavat mielummin eri rotuun kuuluvan miehen. Tätä menoa Suomessa on viidenkymmenen vuoden kuluttua aivan toisennäköinen kansa, sellainen maitokahvin värinen kansa. Sitähän suominaiset näköjään haluaa.
Tulin eilen keski-euroopasta lentokoneella
Ksnsnsm
49677
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Vaaleanruskea iho on kauniimpi kuin taikinanvalkoinen.
Mietin kans tuota "kakanväristä", että olisko kiva jos joku sanoo valkoihoista "taikinanvalkoiseksi" koska sitähän me suomalaiset yleensä ollaan eikä sekään kaunista ole. Saati jos on punakka ja tanakka (sekä hanakka).
Omat muksut ovat vaaleaihoisia ihan tyypilliseen suomalaiseen tapaan ja aina on saanut suojata auringolta ja kyllä se ihosyövän riskikin siellä takaraivossa kummittelee kun iho ei kestä aurinkoa kunnolla. Vähän lisää ruskeaa sävyä suomalaiseen ihoon ei tekisi lainkaan pahaa.
Suomalaiset naiset ovat maailman huorin kansa.
Maailman spermaviemärit.
Suomipojalla on vastaavasti vientiä ulkomaisten naisten toimesta. Ei vaan pidä olla kännissä. Ei suomalaisista horoista kannata välittää, nuo mustat eivät tiedä mikä heitä odottaa.
:D
Käy samanlailla kuin Tiger Woodsille..
Blondi vei massit.
Ja nyt deittailee taas kalpeanaamoja.
Voi kamala noita Thaikku-naisia. Ei mene hyvin niilläkään jos "Penojen" lerppaimuriksi joutuvat.
No höh. Mitä niin hienoa noissa vaaleissa suomalaisnaisissa on, että haluaisit edes juuri sellaisen? Sekoittele vaikka omat maitokahvisi.
Huomasitko ollenkaan niitä yksinään tai vaalean miehen kanssa kulkevia naisia? :)
Se on aina vähän siitä kii mihin keskittyy.
Joo tiettyjen henkilöiden mielestä Lontoon kadut on "täynnä" monikulttuurisia pareja...
Miks meikä näki vaan kalpeita brittejä toistensa kanssa? :D
Monilla näistä monikulttuurisista pareista on sellanen toive että kaikki muutki harrastais samaa ja ne bongaa "sisariaan ja veljiään" kaduilla.
Hyvä pointti.
Muistan aina yhden lauantai aamun Oxford Streetillä. Ihmettelin, miten ihmeessä brittimimmit olivat yhdessä yössä niin kaunistuneet. Sitten hoksasin, että oli elokuun ensimmäinen viikonloppu ja eurooppalainen lomakausi oli alkanut. Ne kaikki silmänilot olivat turisteja jostain muualta.
English rose ei ilmeisesti ole sinun makuusi.
Itekki vehtasin siellä semmosen sekoittuneen tummemman britti eukon kanssa..
Kiva hymy.. Sellaset söpöt etuhampaat. :D
Good for you. Minä vehtasin ensin kahden peribritin kanssa, kunnes löin hynttyyt yhteen Rouva Ratikan kanssa.
Suomalaiset naiset geenijalostavat Suomea. Savannilla vaadittu kestävyyskunto paranee, savimajan rakennustaito paranee samalla kun vaativien suoritusten taitotaso laskee, ihon auringonvalon kestävyys paranee ja ihosyöpien määrä lähtee laskuun. Sanotaan, että Suomi pärjää osaamisella, mutta jos maahantulija ei opi millään suomen kieltä ja monimutkaisten asioiden opiskelu on mahdotonta, niin kuinka Suomi pärjäisi yhä teknistyvässä maailmassa. Ehkä suomalaisten pitäisi ruveta tuottamaan maksua vastaan kestävyysjuoksijoita ja 100 metrin juoksijoita sekä keskittyä valmentamaan ja jakamaan tietotaitoa maailman kansalaisille, kuinka mielenosoituksissa pitää toimia, jotta vaikuttavuus olisi mahdollisimman suurta ympäröivässä yhteiskunnassa. Ja näillä opeilla voisimme ajaa kaikki kansat tuhon tielle ja suhteellinen kilpailukykymme paranisi maailman kansojen joukossa.
Ajatella, että joku vielä uskoo mustien olevan älyllisesti heikompia kuin muiden rotujen.
Se tutkimustieto kun kertoo tuon. Arvostelijat ovat tietenkin kiistäneet noiden tutkimusten arvon erilaisilla vastaväitteillä, mutta ilmeisesti kuumeisesta testien kehittelystä huolimatta, tuloksia ei ole pystytty kumoamaan uusin testein.
Niinpä. Ajat sitten todettu huuhaaksi tuollaiset testitulokset.
Maitolaiturin Liisa on varmasti kumonnut älyttömänä tuollaiset testitulokset, mutta että sen olisi tehnyt uusien testien avulla kaikkien arvostama psykologian tohtori, niin eipä sellaista ihmettä ole vielä tapahtunut.
Ihminen joka on onnistunut elämässään, ei tarvitse väärää testitietoa, jolla pönkittää itsetuntoaan. Toisten mollaaminen on heikosti menestyneiden keino kokea olevansa edes jonkun yläpuolella. Eivät uusnatsienkaan rivit pullistele yritysjohtajista.
Afrikka suorastaan kukoistaa älykkäiden ihmisten ansiosta
Väärä testitieto on kumottavissa oikealla testitiedolla. On vain esitetty mielipiteitä ja jaariteltu, miksi testit eivät pidä paikkansa, mutta uusia testejä ja korjaavaa testitietoa ei olla tuotu esille.
Afrikka on valkoisten ryöstämä maanosa, jonka sekasortoa valkoiset käyttävät edelleen hyväkseen. Muun muassa lääkekokeita tehdään paljon afrikkalaisilla, koska lainsäädäntö siellä on lepsua ja ihmisille tehtävien kokeiden valvonta on heikkoa. Köyhät suostuvat kokeisiin kun eivät muuta voi.
Siellä kun vähänki saadaan jotain sivistystä aikaseksi niin joku perus nek*u repii sen kaiken alas...
Siirtomaa-aika oli parasta aikaa Afrikalle... Siellä oli paljon rauhallisempaa..
Kyllä se sanoo paljon mustien älykkyydestä kun ne ei saa aikaseksi mutamajaa parempaa rakennusta..
No kun ne on... Kyllähän sen näkee ja onhan se tutkittu..
Itse asiassa kaikki lääkeaineet eivät edes toimi samalla tavalla afrikkalaisiin ja eurooppalaisiin.
Taitaa vain olla riittävästi kuitenkin testattavaa, kun ongelma on syntynyt.
Se on evoluutiota..
Pohjonen on aina ollu vittumainen paikka asua.. Vaati älykkyyttä, voimaa, kokoa jotta pysty selviytymään...
Mustilla on ollu helppoa siellä Afrikassa ja ne ei ollu siltikään onnistunu saavuttamaan mitään ennen valkosen miehen tuloa.. Osasivat vaan myydä omiaan orjalaivoille.
Olkoot vaikka kuinka poliittisesti epäkorrektia mutta tämä on totuus.
Nyky meiningin mukasesti ihmisille yritetään vaan tuputtaa valheita..
Niin nehän sanoo että AIDS on valkosen miehen tekosia..
Vaikka hivin alkulähteeksi tutkimus on paljastanut Keski-Afrikan. Tavallinen afrikkalainen luultavasti pitää syyllisenä hiviin amerikkalaisia valkoihoisia. Ja koska afrikkalainen mies on valistunut, niin monin paikoin Afrikkaa hiviin sairastunut mies pitää parantavana lääkkeenä hiviin suojaamatonta yhdyntää alaikäisen neitsytnaisen kanssa.
"neitsytnaisen"
Korjaus tuohon...
Taapero-ikäsen lapsen kanssa.
Satoja tuhansia vauvoja raiskattu murhaaja terroristi-Mandelan kotimaassa pelkästään..
Sekasorto & ja lepsut lait ovat afrikkalaisten itse luomia asioita. Jos joku sitä hyväksi käyttää on se kokonaan erillinen asia.
Ja ne on ihan vitun korruptoituneita afrikan maissa..
Ei löydy yhtäkään sellasta kunnon idealistia..
Sinä RASISTI! Eihän näin voi olla koska mitään rotuja ei ole olemassa. Kyllä kaikkien lääkkeiden pitää toimia samalla tavalla kaikille. Lääketiede on rasistinen tiede!
Mustien keskimääräinen ÄO on 80. Se on riippumaton asuinmaasta, -maanosasta tai kasvuympäristöstä. Jos et usko niin googlaa. scholar.google.com: black race IQ.
Eikös se ollu vieläkin alempi... ÄO 70.
Jotenkin minusta tuntuu että luonnonlakien mukaan meidän pitäs tuhota vähemmän kehittynyt ihminen..
Tää humanitaarisuus aalto on vaan estäny meitä tekemästä sen mikä ois kuulunu tehä jo ajat sitten.
Ihan loogista.. Meillä on kehittynyt aivan erilaiset immuniteetit..
Yhdyntä yönmustan afrikkalaisnaisen kanssa! Yes! Kelpaa! Kerran nuolin Välkkylässä yönmustan naisen pillua. Oli tosi kiihottavaa! Upea yönmusta exoottinen Voodoonainen! Nam! Nam! Kannatan rotujen yhdistymistä!
Ja tosiaan Välkkylä on siinä Ufon muotoisen Ouluhallin vieressä Raksilan suunnalla!
For your information!
Tämän palstan miesten rasismi on kuvattavaa.
Näyttää siltä, että viherpunikkien mielestä oikeat asenteet ohittavat totuuden ja totuus voi olla heille rasismia. Ilmankos Pentti Linkola pitää vihreitä lähinnä valehtelijoina.
Just.
Se on "räsismiä" kun sanoo ääneen että ämmät vehtaa nekrukikkeleiden kanssa ja oikein ettimällä ettii eksoottista munaa.
Mitä rasismia tuossa on?
Sitähän te teette?
Täällä yksi mies joka ei kannata rasismia! Äö jotain 140-150 niin liittyiskö siihen!
Erittäin hyvä niin sanottu jännämiesavaus: Kannattaa muodon vuoksi naisen vaikkakin vääriä mielipiteitä ja kun tuohtumus hieman lievenee, niin sitä seuraava seksi on hyvää jopa naisen mielestä ja pillua lohkeaa myös seuraavalla kerralla helpommin.
Kyllähän me kaikki näemme miten lähi-itä & afrikka kukoistaa siellä asuvien älykkäiden ihmisten ansiosta.
Minä tulin lähikaupasta ja näky oli aivan samanlainen.
Yhden lapsen politiikka afrikkaan heti !!.
Telkkariinki on alkanu ilmestymään enemmän homo ja monikulttuurisia pareja..
Ne yrittää tuputtaa tollasta rotujen sekottumista. :D
Saatana, suomi nainen kuuluu suomi miehelle. Lopettakaa naiset se pillun jakaminen mamuille.