Postasin jo tämän muualle, mutta laitetaan tännekin:
Mielestäni kieltenopetus voisi olla painottunut niin, että englannin lisäksi opetettaisiin ruotsia ja venäjää. Pelkällä kouluopetuksella kun ei kielitaito synny, vaan käyttämisellä. Perusteitakin on sitten aikuisiällä hellpo vahvistaa (verrattuna nollasta lähtemiseen). Ei yksi aine: "Kielet"-aineiden alla voisi valita noista kolmesta omat painotukset (esim. Etelä-suomalainen valitsisi vaikkapa 50@% 10% kursseista ja Itä-Suomalainen 50% 10@% jne). Oman kiinnostuksen mukaan sitten lisääkin valinnaisia kieliä, saksa, ranska jne.. Näin sekä pakollisuus että valinnaisuus toteutuu. Englannin sijaan voisi olla mahdollisesti valittavissa muukin kieli (jos koulu tarjoaa). Naapurimaiden kielet olisivat mukana joka tapauksesa (vaikkakin sitten pienellä osuudella). Lapissa Norja/Saame?
Tiettyä kielten opetusta voisi olla myös integroituna muihin aineisiin, esim. maantiedon yhteydessä jotain maan sanastoa ja sanontoja? Musiikki? Uskonto?
vastavuoroisesti kielen tunnilla tulisi vaikka pläjäys maan maantiedettä.
Niille, ovat sitä mieltä, että kolmea kieltä ei voi oppia, niin määrällisesti ja laadulisesti nuo 3 voisivat olla siis eri määriä/tasoisia ja oppilas voisi valita painoisteet. Opetetaanhan "matematiikan" alla sellaisia juttuja, jotka oikeastaan tulisi olla omina aineitaan, mm. geometria poikkeaa aika lailla perusmatematiikasta.
Näin heittämällä, mitä mieltä olette?
Ehdotus kielten opetukseen
21
198
Vastaukset
"Englannin sijaan voisi olla mahdollisesti valittavissa muukin kieli (jos koulu tarjoaa)."
Där har vi essensen. Skolorna erbjuder inte, utan sparar. Resultatet blir, att finnarna lär sig ännu mindre språk än nu. Dåligt förslag.- OutoEhdotus
Miten ihmeessä sinulle kielivapaus on NIIN vaikea asia ymmärtää ja hyväksyä!?
Miksi pitää tyrkyttää jotain monimutkaisia kaavoja? Ei muissakaan Suomen tapaisissa maissa niin tehdä! Eikä missään naapurimaassamme.
Olkoot vain äidinkieli pakolinen kaikille. Kaikki muut kielet voivat hyvin olla vapaaehtoisia. Jopa englanti, koska lähes kaikki valitsevat sen kuitenkin joko ensimmäisenä tai toisen kielenä.
Kerro meille: Mitä vikaa on esim. Ruotsin kielenopetuksessa? - cvbcvbc
Miksi tehdä noin monimutkaisesti?
Miksi keksiä pyörä uudestaan?
Miksei mallia voi kopioida esimerkiksi Ruotsista?- SeÄOseÄO
Koska hurri ei ole vielä käsittänyt että pyörä on jo keksitty.
- ikuinenpakkoko
Ei kannata kopioida huonoja malleja, Suomessa ollaankin fiksumpia tässä suhteessa. Ruotsissa on pakkoenglanti, vaikka englantia osataan yleisesti kaikkialla. Tällainen yksipuolisuus pakkona heikentää eniten muiden kielten oppimisen mahdollisuuksia. Suomessakin on ollut käytännön pakkoenglanti 50 vuotta. Eikö olisi jo aika muuttaa tätä iänikuista kaavaa ja antaa oikeasti mahdollisuus valintoihin!
- CatIsInTheMood
Englanti - joka juuri erosi EUsta oli suurin englannikielinen maa EUssa !
Nyt sitten ei englantia puhu kuin irlantilaiset - ja jopa suomenkieliä on enemmän kuin irlantilaisia ?
Vaikuttaako tämä englanni kielen asemaan jotenkin ?
- dfsiom
Ihan hyvä ehdotus, mut kyllä nykymalli on ihan yhtä hyvä, parempikin.
- tässä_totuus
Nykymalli on KAIKKEIN huonoin!
- rosvorikolliset
Venäjänkieli pitää poistaa täältä ryöstivät jo Viipurin se riittää . Heja Sverige Jag älskar Jesus .
- sveko-on-sika
Aloittaja yrittää tyrkyttää kouluun 3 pakkokieltä jotta ruotsi saadaan säilytettyä pakollisena. Käytännössä ehdotus tarkoittaa vain että pakkoruotsia olisi vähemmän jotta voisi sitten lukea venäjää.
Suomi tarvitsee myös muita kieliä kuin venäjää ja ruotsia.
2 pakkokieltä riittää ja on myös maksimi eli englanti ja joku toinen kieli.
50 % englantia 50 % saksaa/venäjää/ranskaa/ruotsia on parempi kuin
50 % englantia 40 % venäjää 10 % ruotsia- killerille
Selvästikin olemassaoleva kieltenopetus on parhaiten Suomeen sopiva. Hyväksi havaittu vuosien mittaan.
- sveko-on-tyhmä
killerille kirjoitti:
Selvästikin olemassaoleva kieltenopetus on parhaiten Suomeen sopiva. Hyväksi havaittu vuosien mittaan.
Kyllä, ainoastaan 70-80 % suomenkielisistä ei tarvitse ruotsin osaamista, joten todella kustannustehokasta opetusta.
- TålaMig
Olen aina ihmetellyt että kumpi päättää että kumpaa kieltä puhutaan ?
Siis molemmilla on oikeus puhua äidinkieltään niin miten se LAKI käytännössä auttaa ?- säätäjä-
Laki on tietysti sentakia, että kansalainen saa palvelua omalla äidinkielellään.
- eipidäleikkiätyhmää
Ihan järjetön ehdotus.
Vain niitä kieliä kannattaa opettaa, joita oppilaat haluavat oppia - ruotsi ja venäjä ovat vähiten suosittuja.
Englanti voi olla pakollinen tai olla olematta, sitä kuitenkin kutakuinkin kaikki lukevat. Muiden kielten suhteen on saatava valita.- häjyttuloo
Vain niitä kannattaa opettaa, joita halutaan oppia? Hieno tulevaisuus tällä maalla, jos tuolle tielle lähdetään....
- hulluutta
häjyttuloo kirjoitti:
Vain niitä kannattaa opettaa, joita halutaan oppia? Hieno tulevaisuus tällä maalla, jos tuolle tielle lähdetään....
Jos oppilailta kysyttäisiin aina: "Mitä haluat oppia ja opiskella", niin 90% oppilaista ei opiskelisi mitään. Onneksi oppilaat eivät koskaan päätä näistä asioista, vaan asiantuntijat.
- eipidäleikkiätyhmää
hulluutta kirjoitti:
Jos oppilailta kysyttäisiin aina: "Mitä haluat oppia ja opiskella", niin 90% oppilaista ei opiskelisi mitään. Onneksi oppilaat eivät koskaan päätä näistä asioista, vaan asiantuntijat.
Ajattele nyt hiukan. Ihmisiltä kysytään, haluatko musiikkiluokalle vai et. Kysytään, haluatko lukioon vai et. Kysytään haluatko pitkälle matikalle vai et. Tällä linjalla, Luojan kiitos, mennään edelleenkin.
Se, että perheet voivat valita ne kielet, jotka ovat lapsen kannalta mielekkäitä, on peruslähtökohta kieltenopetuksessa kaikkialla. Kielten opiskelussa aivan oleellista on se, mitä kieltä opiskellaan. Ja perusteet kielten valintaan ovat yksilölliset.
Ajatus, että kaikkien pitäisi lukea samaa kieltä, koska jonkun mielestä ihmisiltä ei saa kysyä on järjetön. Se on yhtä järjetön kuin että kaikille arvottaisiin ne kielet, joita he lukevat. - sveko-on-aasi
hulluutta kirjoitti:
Jos oppilailta kysyttäisiin aina: "Mitä haluat oppia ja opiskella", niin 90% oppilaista ei opiskelisi mitään. Onneksi oppilaat eivät koskaan päätä näistä asioista, vaan asiantuntijat.
Jos asioista keraan päättävät Suomessa asiantuntijat, niin miksi RKP:läiset eivät sitten pidä turpaansa kiinni?
- sjukt
sveko-on-aasi kirjoitti:
Jos asioista keraan päättävät Suomessa asiantuntijat, niin miksi RKP:läiset eivät sitten pidä turpaansa kiinni?
Mikset sinä pidä?
- tsavcd
sveko-on-aasi kirjoitti:
Jos asioista keraan päättävät Suomessa asiantuntijat, niin miksi RKP:läiset eivät sitten pidä turpaansa kiinni?
onko sulle ongelma, että meillä (niinkuin muuallakin maailmassa) kielivalinnoista päättävät loppupeleissä asiantuntijat. kussakin maassa on oma, siihen maahan sovitettu kielipolitiikka ja koulutuspolitiikka. valinnanvapautta on hyvä olla. sitä ei suomessa juuri ole tähän asti ollut, englanti on ollut käytännön pakkokieli. onneksi nyt on yhä useammassa koulussa jo mahdollista valita 1. kieleksi joku "vaikeampi" kieli kuin englanti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6662512Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,301246- 1091158
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111083- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104915Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101873Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e236815Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64741