Olen hoitanut perheemme ruokahuollon viimeiset 15 vuotta kuulemattakielteisiä huomautuksia. Myönteisiä toteamuksia kylläkin aina silloin, tällöin.
Tänään vaimoni huomautti, että valmistamastani sosekeitosta puuttuu ruokakerma tai sulatejuusto.
Niin puuttui. Valmistin keiton jäljelle jääneestä karjalanpaistista johon lisäsin käsillä olevia aineksia. Niukkojen mausteiden lisäksi peruna, juuriselleriä, porkkanaa, keltasipulia ja valkosipulin kynsi. Tavanomaisuuden täydennykseksi heitin kattilaan lihaliemikuution / 05l vettä.
Lähin kauppa on noin 300m:n päässä mutta en viitsinyt mennä hakemaan lisukkeita. Minulle maistui mutta nootti tuli.
Asian vakavuutta kuvaa, että se todella on ensimmäinen 15:a vuoteen.
En kuitenkaan laita kauhaa kaappiin tämän vuoksi.
Tänään vaimoni huomautti, että valmistamastani sosekeitosta puuttuu ruokakerma tai sulatejuusto.
Niin puuttui. Valmistin keiton jäljelle jääneestä karjalanpaistista johon lisäsin käsillä olevia aineksia. Niukkojen mausteiden lisäksi peruna, juuriselleriä, porkkanaa, keltasipulia ja valkosipulin kynsi. Tavanomaisuuden täydennykseksi heitin kattilaan lihaliemikuution / 05l vettä.
Lähin kauppa on noin 300m:n päässä mutta en viitsinyt mennä hakemaan lisukkeita. Minulle maistui mutta nootti tuli.
Asian vakavuutta kuvaa, että se todella on ensimmäinen 15:a vuoteen.
En kuitenkaan laita kauhaa kaappiin tämän vuoksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaimosi halusi ehkä vain testata, että pois jättäminen oli tarkoituksellista, ei merkki muistihäiriöstä.
Suotuisa tulkinta rauhoittaa. Eipä käynyt mielessäni!
No mutta vaimosihan selvästikin arvostaa ruoanlaittotaitoasi. Tuo huomautushan vain kertoo, ettei hän pelkästään syö, vaan myös maistelee sitä ruokaa.
Eihän ne safkat nyt aina ihan täydellisesti onnistu tietenkään.
Parempi ettei laita sitä kermaa joka paikkaan. Tottakai kermalla ja rasvalla hyvää tulee vaikka pahvin palasta, mutta välillä ilmankin. Mielestäni sinun tekemääsi sosekeittoon ei siis edes kuulunut kerma. :) Eli oli täydellistä.
Kiitoksia rohkaisusta! Emme ole palanneet soppa-asiaan. Pikaisen arveluni mukaan kermahuomautus saattoi olla vain piikki laiskuuttani kohtaan.
Lienen jonkin asteen yllytyshullu. Aina joskus, sopivassa asiayhteydessä, vaimoni saattaa mainita jollekin ulkopuoliselle minun kotiaskareeni myönteisessä mielessä. Kyse saattaa olla tutusta kaupan kassatytöstä, harrastusryhmän tuttavuudesta tms. Kyse ei ole jatkuvasta mainostamisesta mutta sen verran on esillä, että minusta on mukava, että vaimoni vielä huomioi moisen.
Siivoukset menevät mainostamattomina läpihuutojuttuina. Johtuukohan siitä, että vaimo pyyhkii pölyjä ja aloittaa imuroinnin minun siirrellessäni huonekaluja?
Pitäisköhän ryhtyä vaatimaan kehuja?
En olisi edes huolinut kermaa ruokaasi :) . Käytit kaikkea paljon parempaa. Miksi ihmiset käyttää ruokaan rasvaista kermaa tai juustoja, ne vaan lihottaa. Makua ruokaan saa muutenkin.
Heti tuli kirjoitus kun kerran 15 vuodessa lopputulos ei ollut toivottu? Voisinpa sanoa samaa, mulle vaimo antaa noottia aina kun ruoka ei ollut niin hyvää kun hän odotti. Ja sitä tapahtuukin melko usein, vähintään kerran KUUSSA. Kun kokeilen jotain uutta reseptiä, niin eihän se aina ole ollenkaan hyvää mutta kokeilematta ei voi tietää. Joskus taas ruokalaji joka on aiemmin kevannut ei enää kelpaakaan ilman että siitä on edes keskusteltu. Joskus ei kelpaa joku tuttukaan ruoka jostain muusta syystä.
Alakopa naurattaa nämä mieskokit kun kehuja kalastellaan. Olen toiminut tämän perheen kokkina kohta 30 vuotta tehden sitä sun tätä, siis kotiruokaa. Miespuolinen osasto on ollut lähinnä syöjinä. Olen sanonut että jos tehty ruoka ei maistu niin ei tarvii syödä, kuolkaa vaikka jääkaapin oven viereen näläkään, jos ette itse saa ruokaa itellenne. Minä en ala erikseen herkkuruokia valmistamaan enkä kehuja kalastele.
Mutta kun minä niitä herkkuruokia ihan mielelläni koitan tehdä, en minä niitä kehujen takia tee vaan mukavaa makunautintoa kaikille haen. Aine ei vaan voi onnistua. Ne kehut nyt ei paljoa tunnu eikä mieleen jää, mutta haukut kyllä jää kaivelemaan.
Joopajoo, jokaiselle jotakin herkkua, tänään keitän vaan pelkkiä uusia pottuja, kuka pitää herkkuna kuka ei ;)
Kyllä se oli siinä.ei kun lusikat jakoon!