MARSUT EIVÄT VOI OLLA YKSIN

Höpönhöpön itsellesi.

Marsuja hankkiessa ei ole vain suositeltavaa hommata vähintään kahta, vaan se on ihan lähtökohtatilanne laumaeläinten kanssa. Ja mitä tulee erakkomarsuhöpötyksiisi, niin sitä se ihan todella on - pelkkää ymmärtämätöntä höpötystä.

Yli 20 vuotta kestäneen marsuharrastuksen aikana en ole henkilökohtaisesti omistanut tai edes tavannut ensimmäistäkään marsua, joka ei vain lähtökohtaisesti voi sietää muita marsuja. En sitten yhtäkään, joten miten minä muka olen onnistunut sellaisten näkemistä välttämään, jos sellaisia todella olisi? Täyttä ufoilua, sanon minä.

Jos marsut kuitenkaan eivät tule toimeen, niin syy on tähän asti poikkeuksetta löytynyt tästä listasta:

1) Laumaeläinten elämään kuuluu olennaisena osana nokkimisjärjestyksen selvittäminen. Eläimet eivät välien selvittelystä kohtuuttomasti stressaa, mutta siitä stressaavat, ettei niiden anneta selvittää välejään esimerkiksi erottamalla ne ensimmäisten vinkausten jälkeen eri häkkeihin. Tällöin epävarma tilanne, jossa marsut eivät ole selvittäneet välejään jatkuu. Välien selvittely saattaa näyttää ja kuulostaa ihmisen näkökulmasta hurjalta, mutta asiaan ei saa puuttua, jollei kyse ole oikeasta tappelusta. Oikean tappelun erottaa idioottikin, sillä silloin marsut todella satuttavat toisiaan niin, että veri lentää. Muussa tapauksessa kyse on vain normaalista, laumaeläimen elämään kuuluvasta nokkimisjärjestyksen selvittämisestä.

2) Liian pienessä tilassa mikä hyvänsä laumaeläinkin on ohjelmoitu pyrkimään hankkiutua eroon kilpailijoista, sillä liian pienet resurssit heikentävät kaikkien eloonjäämismahdollisuutta. Jos tilasta on pulaa, niin marsu ei kykene ajattelemaan, että kyllä emäntä/isäntä silti huolehtii siitä, että kaikille riittää sapuskaa. Pitäkää siis käsirysyileviä marsuja tarpeeksi isoissa tiloissa, niin kas kummaa kun käsirysyt saattavat hyvinkin loppua sen siliän tien. Joillekin uroksenjölleille esimerkiksi 120cm tehdashäkit ovat liian pieniä kahden uroksen elelyyn, joten yksilökohtainen tilantarve voi olla hyvinkin iso.

3) Asiantunteva, vastuullinen kasvattaja keskittyy ulkonäön lisäksi (tai jopa sitä enemmän) marsujen luonteeseen, sillä luonne on voimakkaasti periytyvää. Kaikkein räjähdysalttiimmat marsut, joita olen nähnyt, ovat poikkeuksetta olleet höpöhöpöristeytyksiä, joiden "kasvattajat" eivät ole vaivanneet päätään asialla tippaakaan, vaan ovat yhdistelleet sitä, mitä käsissä sattuu olemaan. Hankkikaa siis marsunne kasvattajilta, jotka voivat ylpeänä seistä yhdistelmäratkaisujensa takana riippumatta siitä, onko kyseessä rotumarsu taikka risteytys. Joka tapauksessa nämä kaikkein rähjäystaipuvaisimmatkin tuittupäät on poikkeuksetta saatu elämään normaalia laumaelämää, kunhan omistaja ihan oikeasti osaa lukea niin marsuja kuin tilanteitakin oikein.

Jos jollakulla siis on omistuksessaan sekopäämarsu, joka ei laumaeläimelle poikkeuksellisesti näyttäisi tulevan toimeen toisten marsujen kanssa, niin kannattaa katsoa ensin peiliin ja syyttää itse marsua tilanteesta vasta sitten. Väärät luulot ja marsujen lukutaidon puute johtaa loppupeleissä siihen, että ainoa kärsijä on marsu. En väitä, ettei todellinen sekopäämarsu ole mahdollista, mutta koska sellaisista kuulee esimerkiksi tällä palstalla näinkin usein, niin lyön pääni vetoa, että lähes jokaisessa tapauksessa syy löytyy itseasiassa aivan muualta.

marsumuikkunen kirjoitti:

Höpönhöpön itsellesi.

Marsuja hankkiessa ei ole vain suositeltavaa hommata vähintään kahta, vaan se on ihan lähtökohtatilanne laumaeläinten kanssa. Ja mitä tulee erakkomarsuhöpötyksiisi, niin sitä se ihan todella on - pelkkää ymmärtämätöntä höpötystä.

Yli 20 vuotta kestäneen marsuharrastuksen aikana en ole henkilökohtaisesti omistanut tai edes tavannut ensimmäistäkään marsua, joka ei vain lähtökohtaisesti voi sietää muita marsuja. En sitten yhtäkään, joten miten minä muka olen onnistunut sellaisten näkemistä välttämään, jos sellaisia todella olisi? Täyttä ufoilua, sanon minä.

Jos marsut kuitenkaan eivät tule toimeen, niin syy on tähän asti poikkeuksetta löytynyt tästä listasta:

1) Laumaeläinten elämään kuuluu olennaisena osana nokkimisjärjestyksen selvittäminen. Eläimet eivät välien selvittelystä kohtuuttomasti stressaa, mutta siitä stressaavat, ettei niiden anneta selvittää välejään esimerkiksi erottamalla ne ensimmäisten vinkausten jälkeen eri häkkeihin. Tällöin epävarma tilanne, jossa marsut eivät ole selvittäneet välejään jatkuu. Välien selvittely saattaa näyttää ja kuulostaa ihmisen näkökulmasta hurjalta, mutta asiaan ei saa puuttua, jollei kyse ole oikeasta tappelusta. Oikean tappelun erottaa idioottikin, sillä silloin marsut todella satuttavat toisiaan niin, että veri lentää. Muussa tapauksessa kyse on vain normaalista, laumaeläimen elämään kuuluvasta nokkimisjärjestyksen selvittämisestä.

2) Liian pienessä tilassa mikä hyvänsä laumaeläinkin on ohjelmoitu pyrkimään hankkiutua eroon kilpailijoista, sillä liian pienet resurssit heikentävät kaikkien eloonjäämismahdollisuutta. Jos tilasta on pulaa, niin marsu ei kykene ajattelemaan, että kyllä emäntä/isäntä silti huolehtii siitä, että kaikille riittää sapuskaa. Pitäkää siis käsirysyileviä marsuja tarpeeksi isoissa tiloissa, niin kas kummaa kun käsirysyt saattavat hyvinkin loppua sen siliän tien. Joillekin uroksenjölleille esimerkiksi 120cm tehdashäkit ovat liian pieniä kahden uroksen elelyyn, joten yksilökohtainen tilantarve voi olla hyvinkin iso.

3) Asiantunteva, vastuullinen kasvattaja keskittyy ulkonäön lisäksi (tai jopa sitä enemmän) marsujen luonteeseen, sillä luonne on voimakkaasti periytyvää. Kaikkein räjähdysalttiimmat marsut, joita olen nähnyt, ovat poikkeuksetta olleet höpöhöpöristeytyksiä, joiden "kasvattajat" eivät ole vaivanneet päätään asialla tippaakaan, vaan ovat yhdistelleet sitä, mitä käsissä sattuu olemaan. Hankkikaa siis marsunne kasvattajilta, jotka voivat ylpeänä seistä yhdistelmäratkaisujensa takana riippumatta siitä, onko kyseessä rotumarsu taikka risteytys. Joka tapauksessa nämä kaikkein rähjäystaipuvaisimmatkin tuittupäät on poikkeuksetta saatu elämään normaalia laumaelämää, kunhan omistaja ihan oikeasti osaa lukea niin marsuja kuin tilanteitakin oikein.

Jos jollakulla siis on omistuksessaan sekopäämarsu, joka ei laumaeläimelle poikkeuksellisesti näyttäisi tulevan toimeen toisten marsujen kanssa, niin kannattaa katsoa ensin peiliin ja syyttää itse marsua tilanteesta vasta sitten. Väärät luulot ja marsujen lukutaidon puute johtaa loppupeleissä siihen, että ainoa kärsijä on marsu. En väitä, ettei todellinen sekopäämarsu ole mahdollista, mutta koska sellaisista kuulee esimerkiksi tällä palstalla näinkin usein, niin lyön pääni vetoa, että lähes jokaisessa tapauksessa syy löytyy itseasiassa aivan muualta.

Lue lisää

Loistava kommentti! Tuli vaan mieleen lisätä, että kun puhut tilasta, niin myös ruokakuppeja ja piiloja pitää olla tarpeeksi. Liittyvät toki samaan asiaan. Ja kuten sanoit, niin joitain tuittupäitä on, eikä niiden kaveriksi kannata yrittää toista tuittupäätä, mutta sekin liittyy samaan asiaan kuin mistä puhuit jo. Marsujenkin kemiat pitää kohdata, joten parempi kun yrittää välttää tuittuja kokonaan, mutta jos sellaisen hankkii, niin kaverin pitää olla sopuisampi luonteeltaan.

Aloitukseen on pakko puuttua, koska itseasiassa eri ikäiset marsut tulee yleensä paremmin toimeen kuin kaksi saman ikäistä! Näin varsinkin uroksissa! Tämä siksi, että poikaset tulevat samaan aikaan murrosikään ja alkavat silloin helposti tappelemaan kun molemmat ovat hormonimyrskyissä. Kannattaa siis hankkia nimenomaan luovutusikäinen poikanen ja hieman vanhempi marsu, näin ei ongelmia tule kun nuorempi tulee viimein murrosikään, sillä ne harvemmin kokeilevat onneaan isomman ja vanhemman kanssa.