Nyhtökaura

Kaikkien huulilla on tänä päivänä nyhtökaura, tai no, ainakin melkein. Siitä on tullut suosittua helppoutensa vuoksi, siitä pyöräyttää kuulema pihvit jne.

Raaka-aineena siinä on kauraa, papua, hernettä, varsin huokeita siis. Kuitenkin sillä on hintaa melkein 20€/kg, millä ihmeellä sekin on määritelty? Noitten kaikkien kilohinta on ehkä parin euron luokkaa, eli siis korkean hinnan määräytyminen on käsittämätöntä.

Hinta ei todellakaan houkuttele normaalia matti meikäläistä, vaan sanoisin että tuote on viherihmisten ja harvojen valittujen muotijuttu.

Mikäli saan porsaan lehtipihviä kaupasta 12€/kg, en tule ikinä ostamaan jotain kaurapapu sotkua 20€:llä.
Ehkä hinta laskee kun pahin villitys jää taakse(puolella)sitten voisin ajatella tätä suurta elintarvikeinnovaatiota.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pyörittelin kaupassa kädessäni nyhtökaura pakkausta. Meilläpäin näyttävät jäävän jo nyt myymättä. Outoa se että oli laitettu kylmään lihahyllyyn. Sisus näytti kuivaneelta ruohonleikkujätteeltä , ei paljo houkuttanut ulkonäkö.
Kauran syön puurona marjakeiton tai maidon ja voisilmän kanssa, hintaan 1e/ annos. Herneet keittona ja härkäpapua en ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siehai kirjoitti:

Kaikkien huulilla on tänä päivänä nyhtökaura, tai no, ainakin melkein. Siitä on tullut suosittua helppoutensa vuoksi, siitä pyöräyttää kuulema pihvit jne.

Raaka-aineena siinä on kauraa, papua, hernettä, varsin huokeita siis. Kuitenkin sillä on hintaa melkein 20€/kg, millä ihmeellä sekin on määritelty? Noitten kaikkien kilohinta on ehkä parin euron luokkaa, eli siis korkean hinnan määräytyminen on käsittämätöntä.

Hinta ei todellakaan houkuttele normaalia matti meikäläistä, vaan sanoisin että tuote on viherihmisten ja harvojen valittujen muotijuttu.

Mikäli saan porsaan lehtipihviä kaupasta 12€/kg, en tule ikinä ostamaan jotain kaurapapu sotkua 20€:llä.
Ehkä hinta laskee kun pahin villitys jää taakse(puolella)sitten voisin ajatella tätä suurta elintarvikeinnovaatiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu