Kaikki me, jotka emme ole käyneet Kuussa

1. Puhut itseksesi
Tämä tapa voi hämmentää muita, mutta moni älykäs ihminen harrastaa itselleen puhumista. Se helpottaa oikeisiin asioihin keskittymistä.

2. Luet paljon
Lukeminen ruokkii aivoja ja ajattelukykyä. Korkea kirjapino sängyn vieressä voi siis kertoa älystä. Älykkäät lukevat myös paljon lehtiä ja seuraavat uutis- sekä tiedesivustoja netissä.

3. Kyseenalaistat asioita
Vaaditko jo koulussa opettajalta lisäselvityksiä? Kyseenalaistatko itsestäänselvyyksiä? Hienoa! Älykkäille ei riitä pelkkä tieto siitä, kuinka jokin toimii. He haluavat tietää myös, miksi.

4. Kehität itseäsi jatkuvasti
Huippuälykkäät vaativat itseltään paljon ja tekevät jatkuvasti töitä itsensä kehittämiseksi. He rakastavat vaikkapa sudokujen ratkomista, ristisanatehtäviä ja tietokilpailuja - mitä tahansa missä voi oppia ja kehittyä vielä paremmaksi.

5. Unohdat helposti ympäröivän maailman
Kun huippuälykäs keskittyy johonkin asiaan tai tehtävään, vie se hänen huomionsa kokonaan. Muuta ei juurikaan huomata, eikä se välttämättä edes kiinnosta.

Poiminta valtamediasta.
24283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

1. Niin puhuvat monet sellaisetkin, joilla viiraa nupissa. Naapurustossakin on yksi holhouksen alainen avohoitopotilas, joka höpöttää itsekseen jatkuvasti.

2. Riippuu luetun tasosta. Hertta-sarjat, Magneettimedia ja Seiska tuskin älykkyyttä kehittävät.

3. Myös erilaisiin uskomuksiin ja pseudotieteeseen hurahtaneet kyseenalaistavat varsinkin tiedettä.

4. Sudokut, ristisanat ja tietokilpailut ovat kovinkaan hyviä huippuälykkäiden harrasteita saati, että niihin hurahtaminen todistaisi huippuälykkyyttä. Ne kuuluvat enemmän tavallisen rahvaan harrasteisiin ja ovat melko helppoja oppia. Knoppitieto ei ole älykkyyden mittari.

5. Niin unohtaa teini-ikäinen unelmiaensa prinssiin tai prinessaan ihastunut tyhjäpääkin, tai mielikuvitusmaailmassaan elävä taivaanrannanmaalari. Ei liene sekään kovin pätevä mittari.

Noissa kaikissa saattaa olla jotain perää, mutta ei tuollaisilla perusteilla vielä voi huippuälykkyyttä päätellä. Nuo ominaisuudet voivat löytyä vaikka kuusalkkareilta, joiden joukossa en ole tavannut ainuttakaan, jonka ajattelu kulkisi edes keskivertoihmisen tasolla.

1Äänestä
  • Arvoisa nimimerkki sinne-päin-ehkä ei kovin hienoissa piireissä liiku. Valtaosa maailman lukutaitoisista ihmisistä ei usko enää kuussakäyneihin.

    Äänestä

  • NäinPäinTänään kirjoitti:

    Arvoisa nimimerkki sinne-päin-ehkä ei kovin hienoissa piireissä liiku. Valtaosa maailman lukutaitoisista ihmisistä ei usko enää kuussakäyneihin.

    Ja tuo perustuu sinun empiirisiin tutkimuksiisiko?

    1Äänestä

  • NäinPäinTänään kirjoitti:

    Arvoisa nimimerkki sinne-päin-ehkä ei kovin hienoissa piireissä liiku. Valtaosa maailman lukutaitoisista ihmisistä ei usko enää kuussakäyneihin.

    Tosiasia+on,+että+kuumatkojen+kieltäjät,+kuten+sinä,++ovat+pääsääntöisesti+kuormasta+pudonneita.+En+ole+ikinä+törmännyt+yhteenkään+älykkääseen+argumenttiin+kuusalkkareilta.Onko+Esko+Valtaoja+mielestäsi+lukutaitoinen+ja+mahtaako+hän+kulkea+"hienoissa+piireissä"?+Eskon+ohella+99,99+%+astronomeista+uskoo,+että+kuussa+on+käyty.+Jätin+tuon+0,01+prosentin+holkkuman+siltä+varalta,+että+joku+astronomeista+olisi+sairastanut+äkillisen+ja+ärhäkkään+aivokuumeen.+Kirjoitat+puhdasta+sontaa+tiedepalstalle+ja+tiedät+sen+varmasti+itsekin.

    1Äänestä

  • NäinPäinTänään kirjoitti:

    Arvoisa nimimerkki sinne-päin-ehkä ei kovin hienoissa piireissä liiku. Valtaosa maailman lukutaitoisista ihmisistä ei usko enää kuussakäyneihin.

    Saa olla oikeasti jo melkoinen tyhjäpää jos ei kuukäynteihin usko vaikka siitä onnvarmat ja pätevät todisteet, voi itse mennä vaikka kaukoputkella asian toteamaan.
    Ps. Kannattaa unohtaa tähtitieteily.

    Äänestä

oot kyllä ihan metässä tuon älykkyyden suhteen.

Älykkyys on nopeaa hoksaamista ja mahdollisesti erityistä lahjakkuutta esim hahmottaa asioita. Joka sortin hallitsevia älykkäitä tuskin on montaa koskaan syntynytkään.

Älykäs voi olla laiska, tai jopa huonomuistinen. Tyhmä taas voi olla ahkera ja hyvämuistinen ja siksi menestyy, mutta on täysin muitten vietävissä, vailla omaa päättelyä. Tällä palstalla sen varsinkin huomaa hyvin(!)OK

Äänestä
  • Kuu- uskovaiset ovat kuin lampaita jotka määkivät kun USA käskee. He uskovat lisäksi että:
    Kennedy ammuttiin niinkuin on kerrottu.
    Torneihin törmäsi lentokoneet joita operoi Osama kännykällä luolastaan.
    Area 51:ssä ei ole mitään salattavaa, ensi viikolla kaikki pääsevät katsomaan.
    Fema- leirit rakennettiin huvin vuoksi.
    Fort Knox on täynnä kultaa.
    Geenimanipulointikokeita ei tehdä.
    Päällemme ei ruiskuteta paskaa.
    Dollarin setelit ovat painonsa arvoisia (;-)).
    Kaikki rokotukset ovat hyvin tarpeellisia.
    Lääkejätit ajattelevat vain ihmiskunnan parasta.
    Parempimuistinen lisätköön listaa.

    USA on 50 vuoden aikana hyökännyt 32 itsenäiseen valtioon viemään demokratiaa ja vapautta. Yhdessäkään ne eivät ole toteutuneet mutta mitäs rupesivat vittuilemaan. Siksi operaatiot olivat ihan jees.

    Äänestä

  • Tervemenoa salaliittosalkkaripalstalle, näkemiin :-D

    1Äänestä

  • NytMäMeenPanemaan kirjoitti:

    Kuu- uskovaiset ovat kuin lampaita jotka määkivät kun USA käskee. He uskovat lisäksi että:
    Kennedy ammuttiin niinkuin on kerrottu.
    Torneihin törmäsi lentokoneet joita operoi Osama kännykällä luolastaan.
    Area 51:ssä ei ole mitään salattavaa, ensi viikolla kaikki pääsevät katsomaan.
    Fema- leirit rakennettiin huvin vuoksi.
    Fort Knox on täynnä kultaa.
    Geenimanipulointikokeita ei tehdä.
    Päällemme ei ruiskuteta paskaa.
    Dollarin setelit ovat painonsa arvoisia (;-)).
    Kaikki rokotukset ovat hyvin tarpeellisia.
    Lääkejätit ajattelevat vain ihmiskunnan parasta.
    Parempimuistinen lisätköön listaa.

    USA on 50 vuoden aikana hyökännyt 32 itsenäiseen valtioon viemään demokratiaa ja vapautta. Yhdessäkään ne eivät ole toteutuneet mutta mitäs rupesivat vittuilemaan. Siksi operaatiot olivat ihan jees.

    Eikö sinulle ole lapsena luettu satuja kun pitää keksiä arkipäivän asioista ihme fantasiatarinoita? :) Mutta vakavasti puhuen, paranoia voi olla pitkällä tähtäimellä aika haitallinen sairaus. Oletko harkinnut psykologin juttusilla käyntiä?

    1Äänestä

  • paranoiaa kirjoitti:

    Johan nyt on merkillistä. Satuja ja fantasioita arkipäivän asioista? Mitä ihmettä?
    Nuohan ovat todellisia asioita ja uskon niihin vakaasti.

    Olenko siis vainoharhainen uskoessani virallisia tiedoitteita?

    Äänestä

  • Olisi mukava nähdä virallinen tiedote siitä miten päällemme ruiskutetaan paskaa :)

    Kennedyn ja WTC:n tapaukset ovat niin isoja ja niille on ominaista että monenlaista tarinaa aletaan sepittää. Vastaavasti mitä isompi tapaus on kyseessä sitä vaikeampaa totuutta on pitää piilossa. En koe syytä epäillä ko. tapausten virallisia linjoja. Pidän toki mahdollisena että muutenkin on voinut tapahtua, mutta vielä ei ole niin vakuuttavia todisteita tullut vastaan.

    Ymmärrän toki sen että kun näkee tarpeeksi persoonallisen vakuuttelun tapauksesta niin alkaa uskomaan mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Tämä edellyttää yleensä tiettyä sosiaalista profiilia missä luodaan itselle yhteenkuuluvuuden tunnetta olemalla osa jotain "viisaampaa" porukkaa joka "tietää mitä valtaosa ihmisistä ei tiedä".

    1Äänestä

Kukaan ei ole käynyt tapahtumahorisontin sisäpuolella. Silti tohkeissaan väittävät että mustat aukot ovat osa todellisuutta
Mm. Linnunradan keskustassa toimii kosmologien mukaan ns. musta aukko. Matkaetäisyys sinne n.26 vv.

Äänestä
  • Taisi jäädä kolme nollaa pois välimatkastasi?

    Kukaan ei ole käynyt auringossa ja silti tohkeissaan väittävät, että aurinko on osa todellisuutta. Merkillistä herkkäuskoisuutta.

    Äänestä

  • Te salaliittoteoreetikot voisitte palstoillanne vaikka paljastaa toistenne kaltaisillenne tekemiä videoväärennöksiä ja valheita. Teikäläisiin mistään tietämättömiin kun valitettavasti uppoaa kaikki toinen toisillenne suoltamat valheet. Vuorovaikuttamalla tyhmistätte toisianne yhä enemmän, ettekä raukat edes ymmärrä tätä :-D

    1Äänestä

  • outoja-väitteitä kirjoitti:

    Taisi jäädä kolme nollaa pois välimatkastasi?

    Kukaan ei ole käynyt auringossa ja silti tohkeissaan väittävät, että aurinko on osa todellisuutta. Merkillistä herkkäuskoisuutta.

    Minä en myöskään ole koskaan käynyt Yhdyvalloissa, enkä tunne ketään joka olisi siellä käynyt. Jotkut väittävät käyneensä, mutta enpä tiedä uskoisinko. Kun katsoo mitä uutisia sieltä päin tulee niin sepitetyltä näyttää.

    Äänestä

  • USA-ukkoihin_uskomaton kirjoitti:

    Minä en myöskään ole koskaan käynyt Yhdyvalloissa, enkä tunne ketään joka olisi siellä käynyt. Jotkut väittävät käyneensä, mutta enpä tiedä uskoisinko. Kun katsoo mitä uutisia sieltä päin tulee niin sepitetyltä näyttää.

    Samaa mieltä Yhdysvalloista. Ei semmoisia ole. Samaa mieltä myös Auringosta. Aurinkomatkatkin veivät aikoinaan ihan muualle.
    Yhden huijauksen voin silti paljastaa: Maa olis mukamas litteä. Pyh! Olen nähnyt maan ja se on muhkurainen - ei litteä. Ja siinä on matoja.

    Äänestä

  • Viimeinen lause oli oleellinen muhkuraisen maan uskottavuuden kannalta. Maassa on matoja. Joissain ihmisissäkin on kuulemma matoja, mutta en ole koskaan nähnyt. Pitäisikö uskoa?

    Äänestä

  • matokuuri.rollaajille kirjoitti:

    Samaa mieltä Yhdysvalloista. Ei semmoisia ole. Samaa mieltä myös Auringosta. Aurinkomatkatkin veivät aikoinaan ihan muualle.
    Yhden huijauksen voin silti paljastaa: Maa olis mukamas litteä. Pyh! Olen nähnyt maan ja se on muhkurainen - ei litteä. Ja siinä on matoja.

    Mutta Venäjällä on avaruuspommittajalentokone joka käy lentämässä avaruudessa. Tiedän, koska joku on nähnyt sen

    Äänestä

Jännä juttu on tuo litteä maa.
Paljonkos se Suezin kanava on keskikohdalta ylempänä kuin päissä?
Luulisi hitto vie että vesi valuisi sieltä pois.

Äänestä
  • Eiköhän se vesi keskelläkin ole ihan yhtä kaukana maan keskipisteestä. Et kai väitettäsi ihan vakavissasi esittänytkään?

    Äänestä

  • Onko helpompaa uida alamäkeen kuin ylämäkeen?
    Kanavaa rakennettaessa piti siis ottaa maan kaareutuminen huomioon. Jos pohja olisi ruopattu laserilla suoraksi niin koko urakka olisi mennyt ihan vituiksi.

    Äänestä

  • NokkaLättä kirjoitti:

    Onko helpompaa uida alamäkeen kuin ylämäkeen?
    Kanavaa rakennettaessa piti siis ottaa maan kaareutuminen huomioon. Jos pohja olisi ruopattu laserilla suoraksi niin koko urakka olisi mennyt ihan vituiksi.

    Jaha? Murtomaa-uinnit ja ruoppauslaserit. Onhan ne toki litteän maan uskoa tukevia juttuja, mutta onko kukaan niitä nähnyt? Vitut kuuluu tieteeseen, ettei sen puoleen.

    Äänestä

  • Nokkalättänä puhuu kuitenkin asiasta jota sietäisi miettiä niin hulluilta kuin nuo kuulostavatkin.
    Vesi siis kaareutuu pitkällä matkalla. Yleinen käsitys kylläkin on että veden pinta on vaakasuora. Se kaareutuminen täytyy olla sitten on mitattavissa myös lyhyemmillä matkoilla?
    Ajatus ylä- ja alamäkiuinneista ei siis ole kaukana... :D

    Äänestä

  • ainakin nää vapaasukeltajat joutuu tekemään enemmän työtä mennessään syvyyksiin. Pintaan ne nousee melkein itsestään. Kaloista en tiedä. Niillähän on se rakko, jota supistamalla voivat säätää miten syvällä kelluvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Qukkuu164 kirjoitti:

1. Puhut itseksesi
Tämä tapa voi hämmentää muita, mutta moni älykäs ihminen harrastaa itselleen puhumista. Se helpottaa oikeisiin asioihin keskittymistä.

2. Luet paljon
Lukeminen ruokkii aivoja ja ajattelukykyä. Korkea kirjapino sängyn vieressä voi siis kertoa älystä. Älykkäät lukevat myös paljon lehtiä ja seuraavat uutis- sekä tiedesivustoja netissä.

3. Kyseenalaistat asioita
Vaaditko jo koulussa opettajalta lisäselvityksiä? Kyseenalaistatko itsestäänselvyyksiä? Hienoa! Älykkäille ei riitä pelkkä tieto siitä, kuinka jokin toimii. He haluavat tietää myös, miksi.

4. Kehität itseäsi jatkuvasti
Huippuälykkäät vaativat itseltään paljon ja tekevät jatkuvasti töitä itsensä kehittämiseksi. He rakastavat vaikkapa sudokujen ratkomista, ristisanatehtäviä ja tietokilpailuja - mitä tahansa missä voi oppia ja kehittyä vielä paremmaksi.

5. Unohdat helposti ympäröivän maailman
Kun huippuälykäs keskittyy johonkin asiaan tai tehtävään, vie se hänen huomionsa kokonaan. Muuta ei juurikaan huomata, eikä se välttämättä edes kiinnosta.

Poiminta valtamediasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu