YLE valehtelee Unkarin ilmaston

Sähköteurastaja

siirtyvän Suomeen sekä 2 miljardia ilmastopakolaista päälle.
Tuossa aivopierussa oli tällä kertaa suomen johtavimpana ilmastoasiantuntijana joku biodiversiteetti"asiantuntija".

Saksan ilmaston luvattu siirtyminen suomeen odottaa näkijäänsä kuten lumettomuus ja jäättömyyskin eikä suomen keskiämpötilakaan ole noussut todistettua 16C astetta, ainut mikä on noussut on yle uutisoinnin pöljyys ja kusi narkkivosutoimittajien päihin entistäkin korkeammalle.

Kesäinen sääkö lienee innostatut YLE,n punavihreitä ilmastokatastrofisteja falsettiin.

13

202

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piripäille.sattuu

      Ehkä he ovat sekoittaneet öljyn loppumisen ja ilmastomuutoksen.

    • Ennen Suomessa vanhin pojista peri maatilan ja tilan viljelyä. Toiseksi vanhin poika lähetettiin pappisseminaarin ja niistä tuli leipäpappeja seurakuntiin. Nuoremmista veljeksistä tuli lentojätkiä savotoille.

      Öljyn hinta on alhaalla ja diktaattorit ei enää elätä kansaa palkkaamalla uusia poliiseita ja sotilaita valtion palvelukseen. Nuorempien veljesten täytyy lähteä muualta etsimään elantoa. Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat pakolaiset on tämän päivän lentojätkiä. Siksi pakolaiset on enimmäkseen nuoria miehiä.

      • jldfgh

        Kyllähän Suomestakin moni "lentojätkä" lähti amerikkaan kultaa vuolemaan. Siellä joutui tosin elättämään itse itsensä.


      • Sähköteurastaja

        Paimentolaisheimolaisia, tuhottuaan omat laitumensa, näkevät täällä uudet laitumet ja mikä onkaan tullessa kun pöytäkin on valmiiksi katettu panematta tikkua ristiin.

        Kyllä ne sitten etsivät uudet laitumet kun suomi on kaluttu paljaaksi.


    • hohhoijaaaa

      Totta se on!!! MTV3 uutisoi samoin, että Unkarin ilmasto muuttaa suomeen.

    • Sähköteurastaja

      Tässä Unkarin uutispieru, taiskin olla kolmosen uutiset eikä yle.

      Tämä asiantuntija Riku Lumiaro paljastui ainakin ylioppilaaksi, ja sillä on joku pöytälaatikkofirma joka harrastaa metsänhoitoa ilman liikevaihtoa ja osakepääomaa, Panamassa vissiin.

      http://wwwp.ymparisto.fi/scripts/hapa/h.asp?Method=PERSONFORM&txthaku=&txtlang=FI&txtuserid=10794&txtofficeid=&txtorgid=10

      Siis suomen johtavin ilmastoasiantuntija joka ennusti sään jopa 50 vuoden päähän meriittinään: "Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro.".

      Voimmeko päätellä biodiversiteettiasiantuntijan tarkoittavan sanaa kuin ylioppilas?

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomessa-50-vuoden-paasta-unkarin-kaltainen-ilmasto-tulossa-maailman-historian-suurin-muutos/5998708

      • Turvokki

        Petteri Taalashan lupasi Ouluun Saksan ilmaston 20 vuotta sitten 50 vuoden päähän. Eli 30 vuotta vielä.



    • k.okkare

      Pakolaisten kuljetusbisnes on tulevaisuuden ala.

    • 56745754
    • OikeinHyväAsia

      Niin, onhan ilmasto lämmennyt huomattavasti viime jääkaudesta.

      • pierre_parodia

        Kerrotko vielä, montako lämpötilan mittausasemaa maailmassa oli viime jääkaudella, eli miten sen ajan lämpötilat muka voidaan tietää?


    • 775467567

      Kerropas reppana, joka olet kehunut sähkömiehen roskaspämmejä "asiallisiksi", onko esimerkiksi tämä aloitus sinun mielestäsi asiallinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 152
      1956
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      333
      1397
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      976
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      278
      720
    5. Eikö sen tyhmäkin tajua,että rakastan...

      😘
      Ikävä
      33
      621
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      621
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      262
      619
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      563
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      512
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      502
    Aihe