Millainen on vaikeasti tyydytettävä nainen?

Aina miettinyt tätä.
18436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sellainen, joka ei halua sinua, vaan jotain mitä sinulla on.

Äänestä
  • Tai päinvastoin.

    Äänestä

  • Tai päinvastoin.

    Äänestä

No varmasti sellainen, että miehen (tai kumppanin yleensä, voihan olla nainenkin) omat halut jo ehtyvät kun toinen ei vielä ole saanut ensimmäistäkään orkkua, ja on kuitenkin sitä vailla. Oletan nyt tietysti panonaisena että kyse on seksuaalisesta tyydyttyvyydestä.

Äänestä
  • Olettaisin vähän samanlaista..

    Eli mikäli puhutaan seksuaalisuudesta, niin "vaikeasti tyydytettävä nainen" on mielikuvani perusteella sellainen, jonka on hankala ja vaikea saada kumppaninsa kanssa orgasmia vaikka muuten nauttisikin kumppaninsa kanssa pauhaamisesta. Joko miehen into loppuu ennen kuin nainen on saanut orkun, taikka naisen on vaikea saada perus yhdynnässä orkkua ollenkaan ja mies ei ole halukas valmis muilla keinoin tyydyttämään naista.

    Äänestä

yleensä se on tinderi nainen jolle mikään ei ole hyvä ja mikään ei ole hyvin ei arvosta mitään ei edes itseään mutta on onnellinen kun pääsee tinderi maailmaan ja myymään tai antamaan itseään miehille useille se on sen elämä ja elämän tapa

Äänestä
  • Miehet ne on niin tinderissä kuin muuallakin että mikään pillu ei riitä eikä osata sitoutua eikä elää parisuhteessa. Naisille se on helppoa.

    1Äänestä

  • Hahhahahah kirjoitti:

    Miehet ne on niin tinderissä kuin muuallakin että mikään pillu ei riitä eikä osata sitoutua eikä elää parisuhteessa. Naisille se on helppoa.

    oliskin totuus noin mutta tinderi yms miehet ehkä on tuollaisia samat miehethän siellä vuodesta toiseen pyörii samoin naiset eli tinderi naiset ei osaa sitoutua eikä elää parisuhteessa eikä edes halua satunnainen tapaamisen osaavat ja aina eri mies mutta kahta päivää ei osaa samalle miehelle olla kiltti ja mukava vain hetken sekin aina samalla kaavalla

    Äänestä

Minä.

Äänestä

Aika vaikeaahan se on jos mies on impotentti.

Äänestä

Sellainen joka ei tiedä ,mitä haluaa ja mistä pitää.

Äänestä

Pitkää, paksua ja kestävää - komeaa tosimiestä haluava.

Äänestä

Pyöritän kaikki miehet tinderistä, naiset helposti tinderistä tulevat kiimaiseksi.

Äänestä

Vaikeaksi tilanne muuttuu oikeastaan vasta sitten, kun naisen tarpeet ohitetaan lähes kokonaan tai aivan kokonaaan, "ethän sä kuitenkaan saa, ja mä sainkin jo". Siinä tilanteessa asia saa paljon suuremmat mittasuhteet, ja homma saattaa mennä naisen puolelta "pakko saada ja nopeasti" suorittamiseksi, ja orkku karata entistä kauemmaksi. Huonon syvenevä kierre. Pahimmassa tapauksessa yhtenäisyys, läheisyys, ym. suhdetta sitovat kokemukset jaa tuntemukset jäävät puuttumaan, ja homma on aika paljon taputeltu.
Voisin kuvitella miehillä olevan samanlaista potenssiongelmien kanssa?

Äänestä
  • tuskin kukaan mies noin sanoo ethän sä kuitenkaan saa yms vaan antaa sinulle orgasmin useammankin ja jokainen mies haluaa antaa naisen nauttia ja antaa nautintoa ja orgun kyllä se on joka miehelle tärkeä juttu

    Äänestä

  • nautintosi.tärkeää kirjoitti:

    tuskin kukaan mies noin sanoo ethän sä kuitenkaan saa yms vaan antaa sinulle orgasmin useammankin ja jokainen mies haluaa antaa naisen nauttia ja antaa nautintoa ja orgun kyllä se on joka miehelle tärkeä juttu

    Ajattelet nyt muiden olevan tässä asiassa itsesi kaltaisia. Ikävä kyllä niin ei ole.

    Äänestä

  • VaikeaTipu kirjoitti:

    Ajattelet nyt muiden olevan tässä asiassa itsesi kaltaisia. Ikävä kyllä niin ei ole.

    en osaa tätä selittää tai kertoa sen vaan tietää tai tuntee niin mikään maailmassa ei ole kauniimpaa kuin orgasmin saava nainen kun sen saa itse antaa niin kyllä se seksissä on kaikkein tärkeintä tosiaan ei niin kaunista näkyä ole maailmassa kuin nauttiva nainen joka nauttii ja saa orgasmin niin sitä jokainen mies haluaa niin nainen on sen arvoinen en nyt osaa selittää sen vaan sydän ja sisin tietää ja sen kun saa tehdä omalle naiselle tulevalle vaimolle niin sitä sydän kaipaa saada tyydyttää nainen

    1Äänestä

Nainen, joka odottaa miehen tekevän hänet onnelliseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilttijakunnollinen kirjoitti:

Aina miettinyt tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu