100 vuotta sitten - kylmät ajat

Permanen____E

http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu
On se ollut sata vuotta sitten kylmää. Siis ihan oikeasti. Helsingissä elokuun keskilämpö 1916 12,9 astetta ja Sodankylässä 9,0 astetta. Oli ne kylmiä aikoja.

34

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sähköteurastaja

      Ilmastopellelaitos valehtelee tapansa mukaan.

      "Pitkän ja kylmän kevään jälkeen koitti erityisen lämmin heinäkuu, jonka aikana keskilämpötila kohosi 19,2 asteeseen. Kesä jäi kuitenkin lyhyeksi, kun elokuussa ilmat viilenivät uudelleen koleiksi. Viileän syksyn ja kevään sekä lyhyen, kuuman kesän vastapainona oli kohtalaisen leuto talvi, jonka kylmimmän kuukauden tammikuun keskilämpötila oli -5,4 ºC. Koko vuoden keskilämpötila oli 4,0 ºC. Myöhäinen talventulo sai aikaan sen, että Näsijärvi jäätyi vasta 20. päivä joulukuuta ja vapautui jäistä 9. toukokuuta. Kesä oli paitsi viileä myös melko runsassateinen kesäkuun ollessa vuoden sateisin kuukausi. Syksy puolestaan oli harvinaisen kuiva, mutta sen sijaan marraskuussa satoi paljon vettä. Vuotuinen sademäärä oli 636,2 millimetriä, mikä oli hieman keskimääräistä suurempi aiempaan tarkasteluajanjaksoon verrattuna. Vuosi 1916 oli kaikkiaan säidensä puolesta viileä ja sateinen."

      Eli ei mitään poikkeuksellista katastrofista puhumattakaan.
      Lavantautia ei ole tieteellisesti todistettu CO2,hden aiheuttamaksi.
      Vai onko kyseessä parin viikon trendi ekstrapoloituna.

      http://www15.uta.fi/koskivoimaa/vuodet/1916/1916b.htm

      • Permanen____E

        Kouristelustasi huolimatta elokuu tuolloin oli toosi kylmä. Katastrofeista ja lavantaudeista en puhunut.... Pysyit muuten pitkään poissa?

    • rupisia-olivat-kirsikat

      Niin, mutta vain vuotta myöhemmin oli taas kovat lukemat, 18.5°C, ja vuonna 1939 jo peräti 20.0 astetta. Sen jälkeen onkin sitten ollut pelkkää takapakkia kirsikanpoimijoille.

    • ilmojapiteli

      Kovasti on olleet säät sekaisin sata vuotta sitten.
      Jos vastaavaa tapahtuisi nykyaikana riittäisi alarmisteilla päiviteltävää ilmastonmuutoksen sekoittamista ilmoista.

      • Permanen____E

        Kyllä jääkausialarmistit olisi kiimoissaan noin vilakoista keleistä!

      • 8746564984
        Permanen____E kirjoitti:

        Kyllä jääkausialarmistit olisi kiimoissaan noin vilakoista keleistä!

        Sinähän olet kiimoissasi vilakoista järvivesistäkin.

      • 5647546756
        8746564984 kirjoitti:

        Sinähän olet kiimoissasi vilakoista järvivesistäkin.

        Onko tuo jotenkin tarkoituksellista, että raapustelet noita lapsellisuuksiasi samankaltaisella nimimerkillä jota minä käytän?

      • Permanen___E
        8746564984 kirjoitti:

        Sinähän olet kiimoissasi vilakoista järvivesistäkin.

        Tykkään uida lämpimässä! Mieluusti Pattayan vesissä!

    • ilmasto_muuttuu_taas

      Helpointa on, kun luette hohhelin 36 viime yön paljastusta. Silloin teillekin valaistaan tie autuuteen.

      • Tosiaan, joku noita tarkoin valittuja avauksia yön pimeinä tunteina nostattelee saadakseen lakaistua päivän aikana käydyt keskustelut "maton alle" piiloon.
        Mutta mitenkähän kävisi, jos jonain päivänä kukaan ei enää viitsisikään palstalla keskustella? Palaisiko hohhelilla pinna, vai jaksaisiko hän edelleen uppailla vanhaan malliin?
        Kas siinäpä kysymys, jota toivon ainakin palstan ylläpitäjän tarkasti pohtivan.

      • 567546756
        hevosmies.evp kirjoitti:

        Tosiaan, joku noita tarkoin valittuja avauksia yön pimeinä tunteina nostattelee saadakseen lakaistua päivän aikana käydyt keskustelut "maton alle" piiloon.
        Mutta mitenkähän kävisi, jos jonain päivänä kukaan ei enää viitsisikään palstalla keskustella? Palaisiko hohhelilla pinna, vai jaksaisiko hän edelleen uppailla vanhaan malliin?
        Kas siinäpä kysymys, jota toivon ainakin palstan ylläpitäjän tarkasti pohtivan.

        Hevosmiehelläkin näyttää olevan mielikuvitusystävä.

        http://yle.fi/uutiset/mielikuvitusystava_on_lapsen_normaalia_kehitysta_tietaa_kylla_ettei_kaveri_ole_totta/9068083

        Uppailujen tarkoitus lienee siirtää sähkömiehen roskaspämmit pois palstan etusivua pilaamasta, kun ylläpito ei ymmärrä siirtää niitä roskiin.

      • 567546756 kirjoitti:

        Ei ole uppailija mielikuvitushenkilö vaikkei tahdokaan vakionimimerkillä esiintyä. Paremman puutteessa olkoon siis hohheli tai ihan mikä vaan, jos ilmoittaa palstalle haluamansa kutsumanimen. Multinikki ei kuitenkaan ole sopiva, koska niitähän palstalla on useita.

      • 567546547

        Miksi et ikinä purnaa sähkömiehen roskaspämmeistä ja loputtomasta häiriköinnistä?

        Kysyn sinulta tässä uudestaan, oliko esimerkiksi tämä sähkömiehen aloitus sinun mielestäsi kovinkin asiallinen ja palstan aiheen mukainen, kun et ole siitä purnannut?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14409635/lontoon-puukkottajan-nimi-ja-tausta

    • EelisLämpeneeKiihtyvästi

      Oi Eelis rukka, kun sinä et ihan tajua aina näitä juttuja. Joo oli 100 vuotta sitten sodankylässä elokuun keskilämpö 9,0 astetta, mutta 1986 ja 1987 oli myös 9,0 astetta eli AGW aikana, vaikka ilmaston pitäisi lämmetä KIIHTYVÄSTI!!!

      Eli siis kahtena vuonna peräkkäin 9,0 astetta!!! Ja AGW aikan!!!

      • 657546756

    • ööööööhhhhhhhhhhh

      En ole ihan varma, osaanko tulkita tuota kuvaa oikein:

      http://ilmasto-opas.fi/ilocms-portlet/article/16266ad3-e5f5-4987-8760-2b74655182d5/r/433e1045-a969-48f8-8651-36e09c258f81/kuva1-suomen-vuosikeskilampotila-1847alkaen-iso.png

      Onkos se vuosi 1915 vai 1916, jonka keskilämpö Suomessa on ollut noin -1,1 astetta?

      Viimeisimpänä vuonna eli ilmeisesti 2015 Suomen keskilämpötila näyttäisi olleen noin 4,2 astetta.

      Eli lämpenemistä yli 5 astetta noin sadassa vuodessa!

      Tai jos katsotaan vuosikymmenittäin, 2010-luku on tähän mennessä ollut noin 2 astetta lämpimämpi kuin 1910-luku!

      Ja jotkut vielä jaksavat inttää loputtomasti lämpenemistä vastaan. Uskomatonta!

      • 75674567

        Kyllä se on vuosi 1915, -1,1.

        Ja siis 2015 4,2.

        Mutta vältetään kirsikanpoimimista, se keskiarvokäyrä ja vuosikymmenittäiset arvot kertovat oikeammin lämpenemisen.

      • näinon007

        Noin kovaa lämpenemistä, eikä tukkipuut ole viellä nousseet tunturiin, muuten kuin rakennustarvikkeina?
        Tuossahan on jo ollut 100 vuotta aikaa kasvuun.
        Eli kuinkas lämmintä se on oikein ennen ihmisen aiheuttamaa kuuminta ikinä pidellyt, kun tammet ovat kasvaneet Oulun korkeudella ja tukkipuut tunturissa ?
        Muuten ei tuolloinkaa mitään käsittämätöntä ihmiskunnan tuhoa ollut, vaan laajemmat elinmahdollisuudet.
        Nuo kylmemmät ajat olivat tuolla AGW apostolien vuonna 0, lämpömittarin keksimisen aikaan : (
        Mitä tekemistä on muuten tuolla mittaus tuloksella, jos tiedetään että ennen on ollut lämpöisempää ja ihan luonnollisesti ?

      • huooohhhhhhhhhhh
        näinon007 kirjoitti:

        Suurin osa nykyisestä lämpenemisestä on tapahtunut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Pitäisikö puurajan sinun mielestäsi siirtyä siinä ajassa satoja kilometrejä? Tästäkin on huomautettua sinua jo aikaisemminkin useita kertoja, miksi silti jatkat tuota lapsellista hörhöilyäsi loputtomasti?

      • näinon007

        Niin, mitä yrität sanoa ?

        http://lustiag.pp.fi/data/pdf/LC_Uitto12sf.pdf

        Onhan se noilla edellisilläkin lämpöjaksoilla pystynyt siirtymään pohjoisemmaksi, vai eikö lämpö viellä riitä ?
        Vai onko se ihmisen aiheuttama lämpö sellaista ettei kasvit siinä viihdy ?
        Onko AGW uskossa jotain sellaista fundamentaalista ajattelua että se kieltää normaalin älyn käytön ?

      • 75675467

        Näyttäisi vain sinun pakkomielteinen denialismisi estävän normaalin älyn käytön. Mieti nyt ihmeessä, tai googleta, minkälaisella vauhdilla puurajat yleensä siirtyvät.

      • Permanen___E
        näinon007 kirjoitti:

        Niin, mitä yrität sanoa ?

        http://lustiag.pp.fi/data/pdf/LC_Uitto12sf.pdf

        Onhan se noilla edellisilläkin lämpöjaksoilla pystynyt siirtymään pohjoisemmaksi, vai eikö lämpö viellä riitä ?
        Vai onko se ihmisen aiheuttama lämpö sellaista ettei kasvit siinä viihdy ?
        Onko AGW uskossa jotain sellaista fundamentaalista ajattelua että se kieltää normaalin älyn käytön ?

        Kuten sinulle ennekin on sanottu, muutaman asteen lämpeneminen Suomessa sattaisi jopa parantaa elinoloja täällä pohjanperukoilla mutta joillakin alueilla pallollamme se tekee elämisen jo mahdottomaksi. Ja suurta merkitystä harvalle ihmispopulaatiolle ei ole noilla muinaisilla luonnollisilla lämpötilan muutoksilla ollut. Asia on toinen kun meitä on nytkin täällä jo liikaa. Miksei nämä faktat mene kaaliisi kun laitat noita iänikuisia homehtuneita lustojasi tänne.

      • edefrfrdede
        Permanen___E kirjoitti:

        Ei siinä mitään ole ruikuttamista vaan esitä nämä faktat esim.kiinalaisille ja intialaisille jotta he saastuttaisivat vähemmän , lopettaisivat teollisuuden ja satsaisivat perhesuunniteluun. sama Afrikassa ja latinomaissa.

    • dedeswsdedesswwsde

      Vielä kylmempää oli pienen jääkauden aikaan kun ilmasto viileni luonnollisesti.
      Sen jälkeen on ollut pientä lämpenemistä muttei keskiajan lämpöön olla vielä päästy.

      • 7456756

        Ihmeellinen pakkomielle sinulla valehdella tiedepalstalla loputtomasti?

        Globaalisti ollaan jo reilusti yli keskiajan lämpöjen.

      • näinon007

        Höpö höpö, Alaskassahan vasta tukkipuut ovat sulanneet näkyville.
        Tarvitaan viellä paljon enemmän lämpöä että uusi kasvukausi koittaa : (
        Eikä tuo ole mitään kirsikoiden pomintaa, vaan tutkittua tietoa.

      • 678567867

        Et sitten näköjään ymmärrä eroa koko maailmalla ja Alaskalla.

        No, ethän sinä ole ikinä ymmärtänyt myöskään eroa tieteellä ja denialismihuuhaalla.

      • BigDickHolmes

        Lakkaisit ihmeessä uskomasta litteään maahan ja tutustu mitä tiede kertoo asiasta. Tutustu myös mitä se kertoo ilmaston lämpenemisestä.

      • 7546756

        Hyvin sanottu!

        Ihmetyttää vain se, että miksi tuo denialistihihhuli käytännössä asuu tällä palstalla raapustelemassa idioottimaista denialismiroskaansa noin 24/7/365.

      • näinon007
        7546756 kirjoitti:

        Hyvin sanottu!

        Ihmetyttää vain se, että miksi tuo denialistihihhuli käytännössä asuu tällä palstalla raapustelemassa idioottimaista denialismiroskaansa noin 24/7/365.

        Kerroppas vaahtosuu, mikä tuossa on roskaa ?
        Ja kerroppa myös se miksi vaihtelu ei voisi olla ihan luonnollista ?

        http://lustiag.pp.fi/hs_071106.pdf

      • 567546756
        näinon007 kirjoitti:

        Kerroppas vaahtosuu, mikä tuossa on roskaa ?
        Ja kerroppa myös se miksi vaihtelu ei voisi olla ihan luonnollista ?

        http://lustiag.pp.fi/hs_071106.pdf

        Nykyinen ilmaston lämpeneminen johtuu ihmiskunnan tuprutteluista, kuten me kaikki tiedämme.

      • näinon007
        567546756 kirjoitti:

        Nykyinen ilmaston lämpeneminen johtuu ihmiskunnan tuprutteluista, kuten me kaikki tiedämme.

        Jep, niinhän se IPPC: n koraanin mukaan menee ; )
        Mutta jos ihan ottaisit omat aivosi narikasta ( mikäli mahdollista? )
        Niin poikkeaako lömmön nousu jotenkin noista aikaisemmista, joskin paljon lämpöisemmistä ajoista, muuten kuin tuosta ihmisjumalan kädenjälki tarinasta ?
        Vai onko teillä mahdollisesti jotain tieteellisiä koraani säkeitä ilman mittaria, noille aikaisemmille lämpöisille jaksoille?
        Se on muuten varmaankin jossain kohtaa IPPC koraanissa kerrottu millä loitsulla nuo korallit ja jääkarhut ovat säilyttäneet värinsä ja henkensä noilta aivan varmoilta tuhoilta. Vai onko nekin vain IPPC:n ilmastohistorian (150 v) ikäisiä ?

      • 5677546756

        Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin tuo loputon ja idioottimainen ja lapsellinen denialismihörhöilysi ja tämän palstan loputon häiriköiminen?

        Kun se ei muuta kuitenkaan millään tavalla niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.

        http://climate.nasa.gov/vital-signs/global-temperature/
        http://climate.nasa.gov/vital-signs/land-ice/
        http://climate.nasa.gov/vital-signs/sea-level/
        http://climate.nasa.gov/causes/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      168
      2837
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2127
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      59
      2111
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1786
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      93
      1673
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1571
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      84
      1288
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1090
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      205
      1066
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1049
    Aihe