Päivikki Palosaari syyteharkinnassa
Rehellinenyrittaja
361071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jepjep
Palosaari varmasti kieltäytyy oikeudenkäynnistä ja kunnostustoimenpiteistä siihen asti että Kittilän kunta on ilmiantanut ja mestannut tämän ilmeisen aiheellisen ilmiannon tekijän.
Nyt jäitä hattuun. Tuskinpa asia lopultakaan on oikeudenkäynnin arvoinen. Tuntuisi kummalta, että omalla maallaan ei saisi varastoida tarpeetonta omaisuutta, kuten P.P. on tehnyt. Olen vakuuttunut, että asia raukeaa ja P. jätetään lopultakin rauhaan ja nämä aiheettomat ajojahdit loppuvat.
Sinun+ennusteesi+ja+toiveesi+ovat+toistaiseksi+menneet+100%+pieleen.+Kuntajohto+on+oikeudessa,+Päivikki+tutkinnassa,+eikä+Jeesus+ole+vieläkään+palannut+maan+päälle.+Mitään+näistä+ei+ratkaista+Könkäällä.
Tarpeetonta omaisuutta. ? Hah hah ympäristön kaatopaikaksi tämä matkailukeisarinna laittaa. Paskaromua raijaa omille mailleen kun ei jätemaksuja nuukuuksissaan halua maksaa. Laistaa ja lustaa kaatopaikkamaksuissa. Tosi vastuullista toimintaa. Sitten leveillään rahoilla joita säästetty kun luontoon rojut kipattu silmiä räpsäyttämättä. Siinä on teille moraalin oppituntija. Hyvin on opit ainakin joihinkin politiikan kermaan uponneet.
Eikö koko P.P joutaisi kaatopaikalle?
Siinä tosin taitaisi tulla lainsäädäntö vastaan, ongelmajätettä kun ei saa viedä kaatopaikalle, olkoonki se kuinka tahansa omalla maalla.
eikös se laki ole kaikille samaksi tarkotettu..? tietty kittilässä on oma tulkinta,asiaan kuni asiaan. ympäristövastaava on osoittanut kunniakasta siviilirohkeutta kun on uskaltanut tuoda asian esille...kittilässä se ei ole helppoa ! joutuu mestattavien listalle hyvinkin helposti. totuus on valtuustolle paha juttu ja ei se muillekkaan "nikkaajille"ole helppoa.no,perästä kuuluu,on se tuttu ja vanha sanonta.....helvetin hyvä kun tutkitaan ja olkoon lopputulos mikä tahansa...oppiipahan raharikkaatkin,että laki se on teillekkin olemassa,ainakin ympäristölaki...jopa kittiläsäkin...geu geu...
Käsittämätöntä miten upporikas henkilö alkaa ketkuilemaan tällä tavalla, muutaman satasen kaatopaikkamaksujen välttämiseksi. Kaiken muun "vaikuttamisen" ohella. Kuvastaa hyvin alhaista moraalia ja olemattomia käytöstapoja. Mitäpä muuta kouluttamattomalta duunarinaiselta voisi odottaakaan, raha ja mammona kihahtaa päähän.
Faktat voi lukea täältä:
http://www.ymparisto.fi/download/noname/{2C62ED73-B0B0-4CCE-B253-A273573D9648}/120565
Jos poltonkin jälkeen on arviolta 60 kuutiota jätettä jäljellä, niin on siellä vähän muutakin tehty kuin poltettu kotiroskia.
No voitokkiisa, nyt se vasta myrkytyksen lykkäs! Esim. sähkölaitteet sisältävät terveydelle haitallisia happoja ja raskasmetalleja, joita nuotion lämpötila ei riita tuhoamaan vaan huuhtoutuvat ne pohjavesiin, josta levittätyvät vesisuonien
välityksellä yllättävänkin pitkälle ympäristöön.
Huonostihan näitä pystytään todistamaan. Mitä olen kuullut työntekijöiltä
Niin tuolla on mm. Poltettu vanhat Hullun Poron kuvaputkitelkkarit
Helposti todistettavissa. Televisioita poltettaessa maahan jää lyijyä ja muita haitallisia aineita.
On tämä käsittämätöntä ajojahtia. Aatelkaapa jo lopultakin järjellä. Päivikki työllistää satoja ihmisiä täällä Lapissa ja maksaa satoja tuhansia euroja kuntaan veroja vuosittain. Jos hän lopettaisi yritystoimintansa olisi koko Kittisperä kohta konkursissa. Että ollaanpa lopultakin oikeasti aikuisten järkeviä. Tsemppiä Päivikki.
Minä en maksavana asiakkaana halua tukea pp:n kaltaista toimintaa. Valitsen majoituksen ja ravintolat sen mukaan, että ne eivät kuulu pp-konserniin.
Asiakas tuo rahat, ei päivikki.
Ei kapakan pyörittäminen ja "edunvalvonta" mitään rakettitiedettä ole. Jos PP ei olisi vedellyt oikeista naruista, joku toinen olisi tehnyt sen.
Hah, Kittilän korruptio ja hyvävelikuvioissa se on aivan sama kuka siinä Päivikin paikalla olisi, kyllä ne massit sieltä käärittäisiin joka tapauksessa jonkun muun etumiehen kautta.
Ei siinä "aate" paljoa auta kun kysymys on teollista luokkaa olevasta kaatopaikka
toiminnasta, hyvä että vihreät, valtuustostakäsin laittoivat asian vireille, saanevat
kuntavaaleissa kepulien paikkoja.
Onko se PP paikalinen mafioso?
Verrattavissa. Raha ja vallanhimo juovuttavat.
Ilakointi on korkeimmillaan, kun ollaan saatu tutkittua yksi kaatopaikka.
Niitä on Lappi ja koko Suomi täynnä. Jos kaikki tutkittaisiin, menisi kymmeniä vuosia ja tutkijavoimat loppuisi. Lähes joka mökin ympäristössä oli oma kaatopaikka - isompia ja pienempiä.
Kylien lähellä kun käveli ja jos osui johonkin montulle tai vähän syrjäisemmälle metsätielle, taatusti törmäsi ja saattaapa vielä tänäänkin törmätä pieniin kaatopaikkoihin. Eikä eroteltu ongelmajätteitä. Kaikki palava poltettiin kotona, navetan takana nuotiossa, loput eli ne todelliset ongelmajätteet, kuten akut ja vastaavat pitkin mettiä ja siellä ovat edelleenkin.
...että tällaista on ollut kautta aikain jätehuolto.
Nykyinen jätehuolto on tehty niin kalliiksi ja on lähes monopolisoitu. Se taas houkuttelee ihmisiä halvemmilla konsteilla hävittämään jätteensä - ei aina niin viimeisen päälle laillisesti.
Minusta näissäkin asioissa on otettava järki käteen eikä yltiöpäisyydessä pyrkiä ylilyönteihin, jotka aiheuttavat vain vahinkoa ympäristönsuojelulle.
Niin tämä on sitä perinteistä lappalaista jätteidenhävittämistä. Melkein jokaisen talonhan piha näyttää kaatopaikan ja kierrätyskeskuksen yhdistelmältä. Selkeä osoitus siitä miten Lapissa "arvostetaan" luontoa. Muualla Suomessa ollaan kertaluokkaa fiksumpia eikä tuhota luontoa.
Niinhän tarujen mukaan Jeesuskin tepasteli täällä ajassa reilu 2000v. sitten.
Eikä se tarkoita, että edelleen täällä pitäisi tervetuloseremoita valmistella jälleennäkemisen toivossa. Toiset uskovaiset niin tekee, mutta kyseessä on uskonasia, ja ihmisethän voivat vapaasti uskoa mihin haluavat.
Eikä se oikeuta myöskään P. Palosaarta toimimaan, kuten joskus on tehty. Eikä silloin, kun roskia poltettiin "navetan takana", ohikulkijoilta kupattu rahaa omiin taskuihin, niinkuin nykyään esim. "PP" tekee. Kun mainostaa yritystään ympäristöystävälliseksi ja sen varjolla tekee bisnestä (lue huijaa) ihmisiltä rahaa, voi laillisesti pitää omaa kaatopaikkaa ja saastuttaa ympäristöä.
Tuo asia on liian vaikeaa tajuta, niin P. Palosaaren, kuin hänen fanittajansakin.
Tässä yksi ylilyönti ympäristön vihaajat mielestä. Ei savimaa voi pilata pohjavettä.
http://yle.fi/uutiset/poliisi_3800_kuormallista_maajatetta_laittomaan_paikkaan__pohjavesi_vaarassa_pilaantua_nurmijarvella/8631878
Jaa, jos oma vedensaanti olisi pohjaveden varassa en antaisi itse ajaa 3800 kuormaa savea kaivon ympäristöön. Ympäristöviranomaisten mielestä se on riski.
Aivan samoin pidetään riskinä omaa "jätteiden polttolaitosta" taivaan alla. Totta on että tynnyripolttoja on aina tehty ja tullaan tekemään mökeillä ja vastaavilla paikoilla, mutta siinä on valistus tehnyt tehtävänsä. Normi kansalainen ei polta vanhoja telkkuja eikä matkaradioita.
Oliko niin että puhutaan 60m2 määrästä polttojätettä, jos tuo on totta niin huh huh. Siinä on palanut muutakin kuin tulostinpaperia.
Yritysvastuun jalanjälki ei vakuuta, lappilainen matkailuyritys ja epäillään ympäristörikoksesta?
Vertaukset sorakuopiin, mummonmökkeihin ja navetan takana oleviin kaatopaikkoihin ontuvat. Palosaaren kaatopaikkaa käyttää kunnan suurimpiin kuuluva yritys, se on kahden hehtaarin kokoinen ja tilavuudeltaan 6000m2 . Se on noin 400 rekka-autollista! Tästä 60 kuutiota on nyt siivottavaa polttojätettä. Ja näitä maita oli sitten tarkoitus käyttää tonttukylän polkuihin...
Joku tolkku pitää olla jätteiden hautaamisessakin ja jonkinlainen raja lienee siinä, että hommaan tarvitaan rekka-autoja.
Niin sitä on ympäristö pilattu. Eikö sitten tällainen törkeä ympäristörikos haittaa "puhtaassa luonnossa" tapahtuvaa matkailua eli eikö saastunut luonto olekaan haitta matkailulle?
Suomalaiset omakotitalojen pihat ja ympäristöt ovat kuin kaatopaikkoja lähes järjestään kun ajelee ristiin rastiin Suomea. Hävetä saa kun ulkomaalaisetkin täällä liikkuvat. Kun esim. Norjassa kaikki on viimosen päälle kauniisti laitettuja pihoja eikä mitään törkyä rehota siellä ja täällä. On tullut nähtyä useammankin kerran, näin lienee Ruotsissakin.
Tuommoisia määriä polttojätettä ( 60m2) ei synny ihan napsauttamalla, omassa tuhkatynnyrissä on 20v lämmitystuhkat joten melkoiset roviolla on pidetty.
Ja kukaan ei ole hoksinut mitään ennen viime talvea?
Laittaa miettimään onko jossain muussa asiassa "sovellettu ja oltu luovia"?
Toivottavasti jätevesijärjestelmä ei ole yhtä luova...
Puhdistamoiden kapasiteetti onkin huippuina kovilla, ei tosin ole kuulunut ohijuoksutuksista. Rukalla ainakin on jonkinlaisia vaikeuksia, mutta nyt siellä tapahtuu. 133milj. investoinnit keskukseen tulossa, kilpailua on ja koilliskulman imago on hyvä.
Paikalliset yrittäjät pitävät puhtautta arvossa.
Jos ne jätteet säilöisi tunturinlaelle niin siinä kasvaisivat korkoa ja korkeutta.
Niin tuskin tämä kaatopaikka asia on ainoa Päivikin vääryys..
Pistää miettimään onkohan Päivikin rakennustyömaiden liettualaisten palkkaukset kuinkakin laillisia ettei vaan olis samalla mallilla kun lehdissä hetki sitten kerrottu kakslauttasen tapaus..
Miksi raharikkaat täytyy hommata liettuasta asti rakennusmiehet ja muut työläiset kun lähialueella olis työvoimaa työtä vailla?!
Miksikö tuovat työläiset halpismaista?
Siihen on kolme syytä ensiksi AHNEUS, toiseksi AHNEUS ja kolmanneksi AHNEUS.
Eihän kukaan voi rikastua, jos jakaa varallisuutta muille.
Jos tavallinen ihminen huijaa toiselta rahaa, joutuu vastuuseen siitä. Mutta kun perustaa firman ja huijaa rahaa toisilta, se onkin yllätys, yllätys, bisnestä.
Näinhän se menee...
Näin se vaan Päivikin mollaus jatkuu. Mitä ilmeisimmin syytteitä ei tulla nostamaan häntä vastaan. Nyt olisi kaikkien aika vetää hetki henkeä ja odottaa päätöksiä jutun raukeamisesta. Ei yhtä ainutta kiiitoksen sanaa upeasta menestyksestä Levin mmcupin järjestelyistä ja turistien tuomasta rahavirrasta meidän kaikkien hyvinvoinnin takaamiseksi.
On se niin hyä että valtuusto puhistaa kaatopaikan ei tarvittu könkhälläkhän
kippistellä myrkkyvesillä.
SAIKO P-SAARI KITTILÄN YMPÄRISTÖPALKINNON?
Kyllä sai!