Minulla on kysymys nuorille likoille alta 30 ikävuoden.
Olen 60 ja toimin firmassa erikoisasiantuntijana ja projektipäällikkönä.
Tässä eläkepäiviä odotellessani tehtäviini kuuluu myös osaamiseni ja kokemukseni siirtäminen nuoremmille insinööritieteen harjoittajille. Useat heistä ovat uransa alkupuolella olevia naispuolisia insinöörejä, minun näkökulmastani lapsosia.
Kun toimin mentorina nuorille likoille, joudun usein selittämään heille kahdenkesken kaikenlaista asiaan liittyvää. Esimerkiksi neukkarin pöydän yli kurkotteleva tyttönen saattaa jäädä minun eteeni tutkimaan papereita ja röhnöttää edessäni häpeilemättä kyynärpäidensä varassa, melko avoimessa puserossaan. Kyllä kai tämän lapsosenkin on pakko tajuta, että vanha setä joutuu samalla katselemaan tyttösen tissejä, jotka ovat siinä asennossa melko anteliaasti esillä? Ja niin edelleen, muissa vastaavissa tilaneissa, kurkottelua ja kumartelua.
Herää kysymys?
Eikö tyttönen vain tajua, että vanha setä joutuu tahtomaattaan tarkkailemaan lapsosen intiimejä alueita? Ja jos tajuaa, niin yrittääkö hän vedättää vanhaa setää saadakseen itselleen kaiken sympatian ja hyviä neuvoja?
Entä jos vanhan insinöörimiehen itsehillintä pettäisi ja hän tarraisi kiinni tyttösen tisseihin? Rientäisikö lapsonen heti syyttämään työpaikkahäirinnästä tai jostain vielä pahemmasta? Tälläinenkin on käynyt mielessä heikkoina hetkinä. Kenen on syy ja vastuu?
Näitä tilanteita riittää. Nauravatko tyttöset kaljatuopin ääressä vanhalle sedälle ja vaihtavat kokemuksia siitä, kuka on vedättänyt pappaa parhaiten?
Näissä mietteissä. Kertokaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaa pitää näppisi erossa ja etenkin jos olet naimisissa oleva mies.
Haloo !
Ota vastaan kaikki, mitä sulle ilmaiseksi tarjotaan.
Pukukoodit ja niiden puuttuminen kuulostaa HR:n piiriin kuuluvalta asialta. Tissit itsessään on vähän niinkuin läskistä koostuva kasvain, joille niiden omistaja ei voi mitään, kuten ei myöskään painovoimalle.
Taitaa muuten olla ergonomiassakin ongelmia, jos toimistotöissä kovin joutuu kumartelemaan. Muka insinööritoimisto, eikä tuon paremmin osata...
Pane niin, että pese sauhuaa, ettei sitten eläkkeellä harmita.
Neuvomme estää toteuttamaan vapautuneesti omaa seksuaalisuuttaan.
Sun pitää esitellä erektiotasi lahkeessa yhtä vapautuneesti. Eiköhän tylleröt tajua erheensä tai innostu, jos se on takana.