Keskuspuiston ulkoilureiteillä pyöräileville haluaisin muistuttaa, että ulkoilureitit on tarkoitettu myös lapsi- ja koiraperheiden käyttöön. Pyöräilijöiden kova vauhti ja piittaamattomuus muista kuntoilureiteillä liikkuvista on pöyristyttävää!!
Yleensä nopeampi väistää hitaanpaa ja pitää huolen siitä, että pystyy tarvittaessa pysähtymään näköetäisyydellä. Nyt pyöräillään kuin Euroopan omistajat, välittämättä lainkaan mahdollisista seurauksista. Esim. koirat saattavat olla kytkettyinä pitkiin keloihin, joiden nauha saattaa olla vauhdissa jokseenkin huomaamaton. On tiedossa lukuisia tapauksia, joissa pyöräilijä on koiran kelaan ajessaan saanut vaikeiden murtumien lisäksi myös aivoverenvuotoja..
Pyytäisinkin pyöräilijöiltä muiden ulkoilijoiden kunnioittamista myös heidän oman turvallisuutensa tähden!! Siinä vaiheessa kun kovan vauhdin takia on sattunut onnettomuus, on keskarin näyttäminen pyöräilijältä pelkästään osoitus välinpitämättömyydestä ja tyhmyydestä.
Mikäli on kiinnostunut kilpapyöräilystä, on siihen löydettävissä omat erlliset radat ja paikat!
Ulkoillaan siis kaikki yhteisillä alueilla toisemme ja toistemme turvallisuus huomioon ottaen!!
Pyöräily Keskuspuistossa
51
1446
Vastaukset
- PKO
Olet oikeassa että pyöräilijöiden pitää ajaa niin että pystyvät tarvitatessa väistämään. Kova vauhti on kuitenkin suhteellista ja kyllä sellainen 20 km/h on vielä ihan kohtuullinen vauhti pyörällä vaikka siitäkin jotkut huomauttelevat. Täytyy sillä pyörällä kuitenkin eteenpäinkin päästä.
Ja ne koirien pitkät talutushihnakelat ovat muuten tarkoitettu siihen että koira pääsee pidemmälle metsän puolelle, ei siihen että omistaja tähyilee mustikoita ajoradan toisella puolella ja koira haistelee pusikossa toisella puolella... Eli kela kireällä silloin kun koira on ulkoilutiellä ja siimaa vasta kun koira menee metsän puolelle.
Terveisin
Pyöräilevä koiranomistaja. - älä_pompi_alle
Kannattaa jalanliikkuvan vähän tarkkailla ympäristöään ja katsoa minne pomppii, siinä käy aina huonosti jos joutuu pyörän töytäisemäksi. Pyörä kulkee aivan ennustettavasti omaa linjaansa eikä tee mitään yllättäviä sivuhyppäyksiä kulkusuunnassaan, kuten jalanliikkuvilla on alituiseen tapana. Vähän ympäristön tarkkailua voisi edellyttää jalanliikkuvaltakin niin sujuisi kaikkien kannalta paremmin.
Koiranulkoiluttajat nyt ovat oma lukunsa, koirillehan on ihan omat koirapuistot ja radat missä saavaat paremmin liikuntaa kuin löntystelevän omistajan rinnalla, viekää sinne missä eivät sotke puistoja jätöksiä tehdessään ja näin pilaa muiden viihtyvyyttä.- RotiaPyöräilyyn
Keskuspuiston metsäreitit on tosiaan tarkoitettu ulkoilun harrastamiseen myös perheille pienten lasten ja koirien kanssa liikkuville!!!
"Kannattaa jalanliikkujan vähän tarkkailla ympäristöään ja katsoa minne pomppii", kommenttisi kuvaa juuri tätä pyöräilijän röyhkeätä ja yksinkertaista ajattelutapaa.. Pois tieltä vaan kaikki edessä pomppivat löntystelijät ja poukkoilevat jalankulkijat, niinkö?!
Et näköjään ymmärrä, että takaa näkymättömistä yllättäen syyhkäiseviä pyöräilijöitä on hieman vaikea tarkkailla.
Ei ole määräyksiä, kuinka kireällä koiran kela on pidettävä, eikä ole määritelty mitään tiettyä linjaa jota olisi metsässä käveltävä eikä pysähtyminen mustikoita poimimaan ole myöskään kielletty!!!
Ymmärryspuoli ei näköjään riitä kertomaan edes sitä faktaa, että myös pyöräilijöille voi käydä todella huonosti -ei aina "jalanliikkuvalle". - älä_pompi_alle
"Et näköjään ymmärrä, että takaa näkymättömistä yllättäen syyhkäiseviä pyöräilijöitä on hieman vaikea tarkkailla."
Kyllähän sitä nyt senverran pitäisi kiinnostaa vähän seurata ympäröivää liikennettä, eihän jalanliikkuvakaan nyt voi siellä aivan sokkona kuljeksiä. Ainakin voisi yrittää kuljeskella ennakoivasti omaa linjaa vaikka jalanliikkuville ei olekaan määräyksiä vaan kuljeskellaa milloin oikealla, milloin vasemmalla tai keskellä väylää ja pompitaan mitensattuu. Vähän muiden huomioimista ja tarvittaessa joustemista ja se koiranhihna kireälle, niin yhteiselo muiden liikkujien kanssa alkaa muuttua sujuvammaksi. - PKO
RotiaPyöräilyyn kirjoitti:
Keskuspuiston metsäreitit on tosiaan tarkoitettu ulkoilun harrastamiseen myös perheille pienten lasten ja koirien kanssa liikkuville!!!
"Kannattaa jalanliikkujan vähän tarkkailla ympäristöään ja katsoa minne pomppii", kommenttisi kuvaa juuri tätä pyöräilijän röyhkeätä ja yksinkertaista ajattelutapaa.. Pois tieltä vaan kaikki edessä pomppivat löntystelijät ja poukkoilevat jalankulkijat, niinkö?!
Et näköjään ymmärrä, että takaa näkymättömistä yllättäen syyhkäiseviä pyöräilijöitä on hieman vaikea tarkkailla.
Ei ole määräyksiä, kuinka kireällä koiran kela on pidettävä, eikä ole määritelty mitään tiettyä linjaa jota olisi metsässä käveltävä eikä pysähtyminen mustikoita poimimaan ole myöskään kielletty!!!
Ymmärryspuoli ei näköjään riitä kertomaan edes sitä faktaa, että myös pyöräilijöille voi käydä todella huonosti -ei aina "jalanliikkuvalle"."Ei ole määräyksiä, kuinka kireällä koiran kela on pidettävä, eikä ole määritelty mitään tiettyä linjaa jota olisi metsässä käveltävä eikä pysähtyminen mustikoita poimimaan ole myöskään kielletty!"
Aivan kuten ei ole mitään nopeusrajoituksia pyörille. Mutta terve järki kertoo pyöräilijöille että pyörä pitää olla hallinnassa ja koirien ulkoiluttajille että myös koiran hihna pidetään niin että koira on aina hallinnassa. Nämä nyt ovat ihan perus asioita eikä niistä tarvitsisi kerta toisensa jälkeen tulla itkemään ja tekemään vastakkain asettelua. - Miten_vain_väärin
älä_pompi_alle kirjoitti:
"Et näköjään ymmärrä, että takaa näkymättömistä yllättäen syyhkäiseviä pyöräilijöitä on hieman vaikea tarkkailla."
Kyllähän sitä nyt senverran pitäisi kiinnostaa vähän seurata ympäröivää liikennettä, eihän jalanliikkuvakaan nyt voi siellä aivan sokkona kuljeksiä. Ainakin voisi yrittää kuljeskella ennakoivasti omaa linjaa vaikka jalanliikkuville ei olekaan määräyksiä vaan kuljeskellaa milloin oikealla, milloin vasemmalla tai keskellä väylää ja pompitaan mitensattuu. Vähän muiden huomioimista ja tarvittaessa joustemista ja se koiranhihna kireälle, niin yhteiselo muiden liikkujien kanssa alkaa muuttua sujuvammaksi.Ei niitä takaa tulevia pyöräilijöitä tarvitse mitenkään erityisesti vahtia. Riittää, että jalankulkijana kulkee omaa linjaansa ennakoitavasti. Ja jos mukana on koira, pitää sen hallinnassa eikä päästä minne sattuu. Näillä keinoilla antaa pyöräilijälle vinkin siitä, että on turvallista ohittaa ilman ihmeempiä valmisteluja.
Keskuspuiston reiteillä näkee ihan liikaa sitä, että jalankulkijat hortoilevat napit korvissa kännyyn tuijottaen väylän reunasta reunaan. Tai seisovat keskellä vaihtamassa kuulumisia naapurin rouvan kanssa. Jos soittaa kelloa pyörällä lähestyessään, on törkeä. Jos ei soita, on vaarallinen...
- Koiraihmiset
Katsovat, että ne "ansalangat" eivät mene koko väylän yli, ei ole pyöräilijän, vaan taluttajan asia huolehtia, että väylä ei ole tukossa.
- Uåjkääf
Kilvanajajat ajakoot siihen tarkoitetuilla paikoilla ja jos eivät näköetäisyydellä saa fillariaan tarvittaessa pysähtymään, niin voi voi!! Se on sitten oma kyynel, jos menee pyörä solmuun! Turha näytellä keskaria!!
- tyhmät_koiraihmiset
Menisivät koirpuistoihin koiria paskattamaan, siellä saavat myös koirat juosta vapaana muita ihmisiä vaarantamatta. Sitä varten ne koirapuistot on kalliilla verorahoilla rakennettu mutta kun ei älli riitä tajuamaan.
- PKO
Uåjkääf kirjoitti:
Kilvanajajat ajakoot siihen tarkoitetuilla paikoilla ja jos eivät näköetäisyydellä saa fillariaan tarvittaessa pysähtymään, niin voi voi!! Se on sitten oma kyynel, jos menee pyörä solmuun! Turha näytellä keskaria!!
"Kilvanajajat ajakoot siihen tarkoitetuilla paikoilla ja jos eivät näköetäisyydellä saa fillariaan tarvittaessa pysähtymään, niin voi voi!"
No on se vähän "voi voi" sen koiran omistajankin kannalta jos koira lentää holtittomasti mukaan kun pyörä vetää fleksin narun mukanaan. Joten lienee koiraihmisenkin edun mukaista pitää ne langat pois muiden tieltä.
Enkä muutenkaan ymmärrä miten on niin vaikea katsoa asioita monesta näkökulmasta ja ymmärtää muitakin? Eikö kukaan muu koiran omistaja Suomessa pyöräile vai olenko minä ainoa? - Huihaihiiteen
tyhmät_koiraihmiset kirjoitti:
Menisivät koirpuistoihin koiria paskattamaan, siellä saavat myös koirat juosta vapaana muita ihmisiä vaarantamatta. Sitä varten ne koirapuistot on kalliilla verorahoilla rakennettu mutta kun ei älli riitä tajuamaan.
Ja yleiseen käyttöön tarkoitetut ulkoilureitit pyhitettäköön yksinomaan pyöräilijöille!
Toivottavasti tulee pian paaaaaljon LUNTA ja oikein runsasluminen talvi! - tyhmät_koiraihmiset
Ei lumi pyöräilyä haittaa. Tuossa tuo läskipyörä jo odottelee ensilumia.
- muista_siellä_narun_pääs
Ajoneuvon kuljettajana pyöräilijä on aina, ehdottomasti ja ilman selityksiä väistämisvelvollinen yhteisellä väylällä kulkeviin jalankulkijoihin nähden. Piste.
Koirat ovat väylällä taluttajansa vastuulla. Ikävä kyllä, älykkyys ei aina ole osunut sinne päähän narua...
Jos ajan vahingossa siihen näkymättömään mustaan naruun, eikä taluttaja ymmärrä päästää irti, pikku Fifiltä lähtee pää. Valitettavaa, mutta näin se vaan menee. Sen jälkeen katsotaan sitten, mitä koiran kävelyttäjä maksaa minun vahingoistani. Jos ei hyvällä maksa, oikeuden päätöksellä maksaa sitten vähän enemmän.- TranquiloPorFavor
Ei muuten mene välttämättä lainkaan niin!
Pyöräilijöillä on selkeästi laissa määrättyjä väistämisvelvollisuuksia! Kannattaisiko hieman perehtyä asiaan?!
Pyöräilijöiden itsekäs asenne sekä muiden ulkoilijoiden väheksyminen ja syyllistäminen käy hyvin ilmi näissäkin keskusteluissa.
Itse en omista koiraa, joten valitettavasti minua ei siitä saa syyllistettyä. En myöskään tunnusta löntysteleväni tai poukkoilevani kuntopoluilla!😂
Autoilijana joudun sen sijaan jatkuvasti törmäämään tilanteisiin, joissa pyöräilijät suhahtavat sivuilleen vilkaisematta vauhdilla pyöräteiltä ajoradalle, noteraamatta lainkaan, että pyörätien jatke ei ole suojatie!
Ymmärrän hyvin ketjun aloittajaa. Liian monen pyöräilijän asenteessa on tarkastelun paikka. Nyt lukemaan liikennesääntöjä ja ottamaan kanssaihmiset ja lemmikit huomioon niin liikenteessä kuin kuntopoluilla! - Soffalta_satulaan
Niinpä, ei ole ja siksi sillä saakin ajaa, toisin kuin suojatiellä ...mutt auton alle eikä just päällekään kantsi silti ajaa. Siinä kun jää useimmiten ns 'toiseksi', oli sitt oikeassa tai väärässä. Ja tuon, oikeassa tai väärässä olemisen ymmärtämiseksi kantsis myös tutustua kunnolla, kumpi on väistämisvelvollinen ...vaikka päälleajo onkin kielletty... Ei se eteen ehtiminen silti mikään kilpa-ajo ole ...ainakaan, jos terveenä ja hengissä haluu säilyä
- roti_kävelyyn
"Pyöräilijöiden itsekäs asenne sekä muiden ulkoilijoiden väheksyminen ja syyllistäminen käy hyvin ilmi näissäkin keskusteluissa."
Aloittaja oli kylläkin jalan liikenteessä. Hänenhän asenne on itsekäs, itsekkäästi poukkoilee siellä miten tahtoo ilman vastuuta mutta on sitä vaatimassa muilta. Tälläisiä kävelijöitä riittää, ollaan kuin euroopan omistaja, välittämättä lainkaan mahdollisista seurauksista. Esim. koirat saattavat heillä olla kytkettyinä pitkiin keloihin, joiden nauha saattaa olla vauhdissa jokseenkin huomaamaton, ja tällöin aiheuttavat vaaraatilanteita muille kanssaliikkujille mutta mitäpä se tälläisiä omaannapaan tuijottajia kiinnostaa, muut väistäköön. - TranquiloPorFavor
Ei mielestäni ketjun aloittaja vaikuta itsekkäältä. Kirjoituksesta kuvastuu huoli niin kävelijöiden kuin pyöräilijöidenkin turvallisuudesta.
Itsekin keskuspuistossa ulkoilevana tiedän, ettei melko äänekkäästi ja kovalla vauhdilla ajavia pyöräilijöitä useinkaan havaitse kuin vasta kohdalla. Etenkin takaa tulevat aiheuttavat vaaratilanteita. Maastossa on korkeuseroja, mutkia ja runsasta puustoa, jonka vuoksi näkeminen on mahdotonta vaikka olisi ns. silmät selässä.
Kyllä yleiset normit ja säännöt edellyttävät nopeamman väistävän hitaammin liikkuvaa, niin liikenteessä, hiihtorinteessä kuin lenkkeilypoluillakin. Mistä mahtaa johtua, nimenomaan pyöräilijöiden on niin tavattoman vaikea hyväksyä tämä asia? - roti_kävelyyn
Kyllä kävelijätkin voivat liikkua ennakoivasti, johdonmukaisesti omaalinjaansa, poukkoilematta sinne tänne. Useimmat tämän kyllä osaakin. Mutta sitten on tämä omaannapaan tuijottavien kävelijöiden ryhmä, jotka eivät ota omasta käyttäytymisestä mitään vastuuta.
Jos kokee jatkuvasti pöyristyttäviä tilanteita liikkuessaan muiden joukossa, kannattaa mieluummin alkaa pohtia, miten omalla käyttäytymisellä tätä voisi vähentää, kuin syyttää tilanteesta muita. - OSanctaSimplicitas1
roti_kävelyyn,
Etkö ihan oikeasti ymmärrä mistä on kysymys, vai etkö halua ymmärtää? - roti_kävelyyn
Ei minulla ole pöyristyttäviä tilanteita juurikaan liikkuessani liikenteessä. Kävellessä ei ainuttakaan jos ei lasketa autoilijoiden "menisikö vai eikö" lähestymisiä suojatiellä. Pyörällä (n.2500km) tänä vuonna ehkä 3kpl, nekään ei mitään läheltä piti-tilanteita vaan potentiaalisia vaaranpaikkoja, joista voi ottaa opiksi. Yksi näistä oli itse aiheuttamani josta otinkin sitten opikseni ja toimin paremmin jatkossa, muut autoilijoiden.
Aina kannattaa tarkastella sitä omaa toimintaa. Valitettavasti liikenteessä vaan on näitäkin jotka ovat itse täydellisiä ja vika on aina muissa. - Anonyymi
roti_kävelyyn kirjoitti:
Ei minulla ole pöyristyttäviä tilanteita juurikaan liikkuessani liikenteessä. Kävellessä ei ainuttakaan jos ei lasketa autoilijoiden "menisikö vai eikö" lähestymisiä suojatiellä. Pyörällä (n.2500km) tänä vuonna ehkä 3kpl, nekään ei mitään läheltä piti-tilanteita vaan potentiaalisia vaaranpaikkoja, joista voi ottaa opiksi. Yksi näistä oli itse aiheuttamani josta otinkin sitten opikseni ja toimin paremmin jatkossa, muut autoilijoiden.
Aina kannattaa tarkastella sitä omaa toimintaa. Valitettavasti liikenteessä vaan on näitäkin jotka ovat itse täydellisiä ja vika on aina muissa.Pyörällä aina oltava oikea tilanne nopeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörällä aina oltava oikea tilanne nopeus.
Tilanne on välillä kuntoilutilanne, silloin mennään kovaa. Toisinaan tilanne on työmatka, silloin mennään niin reippaasti kuin liikennevirta antaa myöden ja toisinaan tilanne on vain siirtyminen ilman aikataulua tai urheilullista tavoitetta, silloin on tilanteen herrana riippumatta minkälaista tossun tai tassunkuluttaja harhailee pitkin poikin tiellä.
- liian_negatiivista
Helsingissä vaikuttaa olevan paljon "hiljaisia raivopyöräilijöitä" jotka ajavat lujaa mutta eivät ilmoita tulostaan mitenkään, tai ilmoittavat liian myöhään.
Suomalainen on tottunut rangaistuksiin ja käsittää siten kellonsoitonkin helposti rangaistukseksi. Ihme kyllä kelloa ei silti paljon käytetä... Aniharva pyöräilijä täällä myöskään kiittää siitä, jos hänen kellonsoittoonsa sitten reagoidaankin ihan asianmukaisesti.
Ihmekös sitten, jos teillä vallitsee jonkinlainen sotatila.
Tunteita voi toki purkaa raivokkaaseen polkemiseenkin, mutta se ei palkitse, jos asenne muita tiellä liikkujia kohtaan on pielessä. Ketutuskäyrä vain kohoaa entisestään.
Positiivisella senteella meno olisi huomattavasti rennompaa.- Huon
Mihin tuo vaikutelma perustuu? Siihen, että nämä "raivopääpyöräilijät" erottuvat? Ne, jotka ajavat sääntöjen mukaan ja järkevästi, eivät vain jää mieleen...
Sotatila näkyy olevan autoilijoiden ja kaikkien muiden välillä. Autolla _pitää_ päästä joka paikkaan ja se pitää saada jättää juuri oven eteen siellä, minne oli menossa. Pois alta muut, jopa suojatiellä. Ja iltapäivälehdet syöttävät vettä myllyyn kirjoittelemalla kuinka "tämä vihaa tätä", milloin mistäkin näkökulmasta.
Kuinka ihmiset saataisiin taas kunnioittamaan itseään ja toisiaan? Liikennekin olisi paljon mukavampaa yhteispelinä kuin kilpailuna. - SoClever
Johan on keskustelua... Kävelijät haukutaan löntystelijöiksi ja pomppijoiksi, joiden pitäisi kulkea omaa linjaa keskellä metsää kuntopoluilla, joissa useimmat pyöräilijät suhaavat miten ja mistä haluavat! Koiriakaan ei saisi enää paskattaa ja viedä muualle kuin koirapuistoihin, autoilijatkin ovat koko perkeleitä kun pitää joka paikkaan päästä autolla.. Mites pienet lapset? Pitäisikö nekin jättää kotiin ja pois pyöräilijöiden tieltä?
- PKO
"Kävelijät haukutaan löntystelijöiksi ja pomppijoiksi, joiden pitäisi kulkea omaa linjaa keskellä metsää kuntopoluilla, joissa useimmat pyöräilijät suhaavat miten ja mistä haluavat! "
Kuten vanha sanonta sanoo: "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan".
Jos aloittaa haukkumalla pyöräilijät edesvastuuttomiksi kaahareiksi niin kyllä sitten saa kuulla ihan saman toiseen suuntaankin. Olisi ehkä aika että kaikki vähän rauhoittuisivat ja alkaisivat käyttäytyä kuin aikuiset eivätkä kuin jotkut päiväkoti-ikäiset kakarat... - Pyöräilijäteimuutu
Hyökkäys on paras puolustus... Sitten vielä keskaria pystyyn niin a'vot!!
- OnaRotunsa
Eipä taida auttaa, vaikka kaikki lenkkeilijät, koirat, autoilijat ym. poistettaisiin pyöräilijöiden tieltä, kun eivät nuo näytä toisiaankaan sietää: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001242217.html
Fiksua porukkaa!!😂- fzdsfsdf
olikin vain ajan kysymys milloin ensimmäinen kaahailija saa pataansa.
- löntyspomppukaahari
Joo vaikutti Leena 38v todella kaaharityyppiseltä!!!
- jarrut
"Eläimet, joita kuljetetaan tiellä, on pidettävä kytkettyinä tai niitä on vartioitava siten, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa liikenteelle." Tieliikennelaki 46§2.
Jos vetoat pyöräilijöihin, etteivät aja tien poikki olevaan koiran talutinnaruun, olet jo lähtökohtaisesti väärässä. Se fleksi ei saa vaarantaa tai haitata muuta liikennettä. Ja vastuu on muuten siellä päässä narua, jossa on ihminen.
Käsittääkseni pyöräilijän kovan vauhdin vuoksi ei ole sattunut onnettomuuksia, joissa jollekulle muulle olisi tullut vahinkoa. Paljon enemmän vaaratilanteita tulee siitä kun jalankulkijat lähtevät poukkoilemaan odottamattomaan suuntaan. Ainoa tapa saada aikaan vauhtionnettomuus on ajaa pyörällä väärää puolta pimeään mutkaan. Tätä näkee tolkuttoman paljon, ja on ihan ihme ettei nykyistä enempää pyöräilijöitä kuole noilla ajotavoilla.- JärkiOhoi
Sovellatko tieliikennelakia metsäpolulle?! Otas nyt järki käteen..😂
- jarrut
JärkiOhoi kirjoitti:
Sovellatko tieliikennelakia metsäpolulle?! Otas nyt järki käteen..😂
Tieliikennelaki, 1§:
"Tämä laki koskee liikennettä tiellä. ... "
2§1: (Tässä laissa tarkoitetaan)
"tiellä yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakennuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;"
Keskuspuiston "tiet" ovat yleisesti kävely- ja pyöräliikenteeseen tarkoitettuja. Silloin siellä noudatetaan tieliikennelakia soveltuvin osin. Väyliä ei pääsääntöisesti ole merkattu pyöräteiksi, vaan ne ovat moottoriajoneuvoilta kiellettyjä.
Kun lähdet näiltä "teiltä" metsäpoluille, tilanne muuttuu. Ei mennä siihen. - Ehdota_vaikka_itse
JärkiOhoi kirjoitti:
Sovellatko tieliikennelakia metsäpolulle?! Otas nyt järki käteen..😂
Mitä lakia sinä olisit soveltanut?
- Juristituristi
Lisäksi tieliikennelaki 30 pykälä artikla 2 Liikenteen arvaamaton tekijä. Käytännössä siis lapsi, jonka ei voi edellyttää tuntevan liikennesääntöjä.
Ennakkotapaukset lakituvassa ovat päätyneet siihen, että mikäli täysi-ikäisellä osapuolella on mahdollisuus havaita lapsi liikenteessä, hän on syyllinen onnettomuustapauksissa.
Ajan harvakseltaan fillarilla, mutta toivottavasti menemme kohden Amsterdamin suuntaa. Pyörille kunnolliset väylät, pk-seudulla vaikka yksityisautoilun kustannuksella. Tämä on kansantaloudellisestikin fiksua.- Pomppukeppi
"Ennakkotapaukset lakituvassa ovat päätyneet siihen, että mikäli täysi-ikäisellä osapuolella on mahdollisuus havaita lapsi liikenteessä, hän on syyllinen onnettomuustapauksissa."
Ei se nyt ihan noin tiukasti mene. Riippuu ihan siitä minkä ikäinen lapsi on kysessä ja onko hän yksin tai ei.
Yksin toikkaroiva pieni lapsi liikenteessä edellyttää aukuiselta luonnollisesti äärimmäisen suurta varovaisuutta mutta tilanne muuttuu jos lapsi kulkee vaikka käsi kädessä aikuisen kanssa ja äkkiä riuhtaisee itsensä irti juuri vaikka pyörän edessä. Silloin kyseessä on täysin yllättävä ja osin ennakoimaton tilanne.
- Alkup_maantiepyöräi
Lapset pitää opettaa kunnioittamaan liikennesääntöjä. Jalankulkijat kulkevat kevyenliikenteenväylän reunassa, kuten kaikki tiedämme ja teemme. Eli törmäysvaaraa ei ole.
Koirat ovatkin sitten ongelma. Tarkemmin sanoen koiranomistajat. kiitokset niille koiranomistajille, jotka ovat kouluttaneet koiransa oikein. Riskihän syntyy vain, jos typerä koiranomistaja ei ole kouluttanut koiraansa. Syy ei ole koskaan koirassa, vaan aina omistajassa.- Anonyymi
Lapsia pitää tieliikennelain mukaan aina varoa erityisen paljon. Lapset saattavat tehdä yllättäviä ja sääntöjen vastaisia asioita. Tieliikennelain 29 § velvoittaa huomioimaan tämä seikka.
- Talven_tullen_suksilla
Nyt kun Helsingissäkin on ainakin tilapäisesti lunta, muistutus myös muusta huomaavaisuudesta.
Ladulla EI SAA pyöräillä, kävellä tms. eikä kusetella koiria.
Juuri siksi keskuspuiston väyliä on merkattu "Ei talvihoitoa" -kylteillä, että muut tietäisivät jättää ladut rauhaan. Ennen niissä luki myös "Talvella hiihtäjille", mutta ne kyltit ovat jostain syystä häipyneet lähes kaikki. Niitä tarvittaisiin kipeästi tämän minä-minä-minä-minä-ja-minun-koirani -porukan ohjailuun.- Pomppukeppi
"Ei talvikunnossapitoa" tarkoittaa vain ja ainoastaan että reittiä ei aurata. Se ei tarkoita latua. Noita on monissa paikoissa ja mukana on myös portaita ja vastaavia.
Ladut pitäisi merkitä ihan erikseen laduiksi. - huomaavainen_ko
Pomppukeppi kirjoitti:
"Ei talvikunnossapitoa" tarkoittaa vain ja ainoastaan että reittiä ei aurata. Se ei tarkoita latua. Noita on monissa paikoissa ja mukana on myös portaita ja vastaavia.
Ladut pitäisi merkitä ihan erikseen laduiksi.Ihan vaikuttaa siltä, että pyöräilet missä haluat ja osaat myös perustella typeryytesi. Onnea valitsemallasi tiellä. Älä sitten tule avautumaan kun joku vanha mamma lyö vahingossa suksisauvan pinnojen väliin.
- Pomppukeppi
huomaavainen_ko kirjoitti:
Ihan vaikuttaa siltä, että pyöräilet missä haluat ja osaat myös perustella typeryytesi. Onnea valitsemallasi tiellä. Älä sitten tule avautumaan kun joku vanha mamma lyö vahingossa suksisauvan pinnojen väliin.
Jos luit kommenttini niin en siinä mitenkään sanonut että ajaisin laduilla tai että se olisi minusta oikein. Kerron vain että "ei talvikunnossapitoa" ei tarkoita että siinä kohdassa välttämättä olisi talvella latu koska niitä kylttejä on myös muissa paikoissa. Tuolla kyltillä ei siis ole mitään tekemistä asian kanssa eikä se siis kiellä mitenkään erikseen ajamista siinä.
Ja siksi olisi hyvä jos latu-urat merkittäisiin erikseen juuri laduiksi ja niillä kiellettäisiin kaikki muu liikkuminen.. - Sinä.se.jaksat
...siksi olisi hyvä jos latu-urat merkittäisiin erikseen juuri laduiksi ja niillä kiellettäisiin kaikki muu liikkuminen..
Jos olisit vähän vanhempi, muistaisit ehkä sen ajan kun ihmiset käyttivät omaa päätään eikä heille tarvinut jokaista asiaa merkeillä pakottaa. Silloin oli selvää, että ladulla ei pyöräillä eikä viljapellolla kävellä. Ja koulussa käytösnumeron alennus oli todella kamala rangaistus. - Pomppukeppi
Sinä.se.jaksat kirjoitti:
...siksi olisi hyvä jos latu-urat merkittäisiin erikseen juuri laduiksi ja niillä kiellettäisiin kaikki muu liikkuminen..
Jos olisit vähän vanhempi, muistaisit ehkä sen ajan kun ihmiset käyttivät omaa päätään eikä heille tarvinut jokaista asiaa merkeillä pakottaa. Silloin oli selvää, että ladulla ei pyöräillä eikä viljapellolla kävellä. Ja koulussa käytösnumeron alennus oli todella kamala rangaistus.Jos olisit vähän vanhempi niin lukisit kirjoitukset huolella. Minä olen kommentoinut vain ja ainoastaan ylempänä esitettyä lausetta:
"Juuri siksi keskuspuiston väyliä on merkattu "Ei talvihoitoa" -kylteillä, että muut tietäisivät jättää ladut rauhaan"
Olen siis vain kertonut että tuo "ei talvihoitoa" kyltti ei ole siellä sen takia että ladut jätettäisiin rauhaan vaan vain siksi että niitä reittejä ei tosiaankaan aurata tai hoideta talvella riippumatta siitä tuleeko siihen latu vai ei.
Ladun jättäminen hiihtäjille on siis jätetty ihan ihmisten oman järjen varaan. Ja koska se ei aina tunnu riittävän, olen kertonut että voisi ehkä olla hyvä että asia ihan kunnollisilla kylteillä myös kaikille kerrottaisiin.
Tuliko tämä äärimäisen simppeli asia nyt lopultakin selväksi? - Kohankyselen
Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu enkä asu siellä päinkään, niin onko niin, että jos joku tekee Helsingissä ladun Keskuspuitoon, niin siinä ei sitt enää saa kävellä?
Ymmärrän tuon kyllä hiihtäjien toiveen/ajattelun mukaiseksi, mutt miksi puistokäytävät ovat siellä vain kesäkävelijöille? Mihin heidät talveksi siirrtään? - Sama-kohankyselen
Kohankyselen kirjoitti:
Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu enkä asu siellä päinkään, niin onko niin, että jos joku tekee Helsingissä ladun Keskuspuitoon, niin siinä ei sitt enää saa kävellä?
Ymmärrän tuon kyllä hiihtäjien toiveen/ajattelun mukaiseksi, mutt miksi puistokäytävät ovat siellä vain kesäkävelijöille? Mihin heidät talveksi siirrtään?...meilläpäin kun hiihtoladut on ihan muualla kuin kävelijöille tarkoitetuilla puiston käytävillä...
- Alkup_maantiepyöräi
Helsingin Keskuspuisto ei ole puisto, vaan iso rakentamaton alue parasta tonttimaata keskellä Helsinkiä. Pahimmillaan aika ryteikköä. Eli "meilläpäin kun hiihtoladut on ihan muualla kuin..." aluetta kaiken kaikkiaan.
- Pomppukeppi
Kohankyselen kirjoitti:
Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu enkä asu siellä päinkään, niin onko niin, että jos joku tekee Helsingissä ladun Keskuspuitoon, niin siinä ei sitt enää saa kävellä?
Ymmärrän tuon kyllä hiihtäjien toiveen/ajattelun mukaiseksi, mutt miksi puistokäytävät ovat siellä vain kesäkävelijöille? Mihin heidät talveksi siirrtään?"Ymmärrän tuon kyllä hiihtäjien toiveen/ajattelun mukaiseksi, mutt miksi puistokäytävät ovat siellä vain kesäkävelijöille? Mihin heidät talveksi siirrtään?"
Tuohan juuri onkin sen ongelman ydin. Kun tänne pääkaupunkiseudulle kerrankin rysähtää lunta niin siitä innostutaan niin että suunnilleen jokainen vähänkin sopiva ulkoilureitti lanataan laduksi eikä kävelijöille jää välillä yhtään reittiä jonkun alueen läpi tai ainakaan käyttöön jääviä reittejä ei oikein osoiteta mitenkään selvästi. Sitten latupohjilla liikutaan jalan, koiran kanssa ja pyörällä ja kukaan ei ole tyytyväinen, eivät hiihtäjät eikä kukaan mukaan.
Kun jäisi muutama luonnollinen kävelyreitti jäljelle kävelijöille ja pyöräilijöille niin kaikki toimisi paljon paremmin.
- KoiranKusettajatHelvetti
Koirankusettajat ovat kyllä kaikkein kusipäisintä ja sairasta porukkaa. Luoti ottaa rakinkusettajille.
- Rela_x
Helpottiko edes?
Mitä jos pidettäisiin itse huoli omasta liikkumisesta ja annetaan toisten tehdä se puolestaan. Yleisillä väylillä saa liikkua myös koirien kanssa. Jos et kestä sitä, sinulla on ongelma.
Fiksu koiranulkoiluttaja ottaa muut liikkujat huomioon. Kuten tästä ketjusta aiemmin voi lukea, myös muunlaisia kulkijoita mahtuu maailmaan. Kenekään päälle ei silti saa ajaa...
- Anonyymi
Räkäisen maahan jos joku haahuilee missä sattuu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3282816Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1002114En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.146908Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40744