Sain pari vanhaa valurautaista lettupannua, mutta onnistun polttamaan niin letut kuin esimerkiksi kananmunan vain pannuun kiinni. Koitin rasvailla pannua öljyllä, mutta ei opua. Pinnassa on jonkin verran naarmua, mutta ei nyt käyttökelvottomalta näytä. En siis osaa käyttää. Mikä neuvoksi vai onko valuraudalla paistaminen todella nöin vaikeaaa?
Valurautainen lettupannu!
2
420
Vastaukset
- Avuksisinulle
Hei, se pannu pitää käsitellä rasvalla eli kuumentaa se sian ihralla sitä saa kyllä marketeista. Ja sitten kun paistaa niin pitää laittaa aina ennen jotain rasvaa, vaikka Flora Gulinessea juokseva rasva, mikä antaa ihan hyvän maun ja helppo käyttää. Paiston jälkeen pyyhkii talouspaperilla ylimääräiset rasvat ja vähän huuhtelee kuumalla vedellä, mutta ei saa pestä pesuaineilla ja sen valurautapannun pitää jäädä niin kuin rasvaiseksi. Että siihen jää sellainen suoja, niin on sitten seuraavalla kerralla jo helpompi käyttää. Opettelu tekee mestarin siinäkin lajissa.
- KuumaPannu
Pannu pitää kuumentaa ensin kunnolla, muuten ruoka tarttuu kiinni.
anna lämmetä kunnolla ensin ennen kuin alat paistamaan.
Ei siinä sen kummempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684