Olenko paha??

Olen nähnyt monta kertaa unta, jossa mies muuntautuu paholaiseksi ja tappaa kaikki kirkossa olijat.

Joku tulkitsi unen ja sanoi, että minulla olisi ristiriitaa oman hyvyyden ja pahuuden välillä. Lisäksi kuulemma poden syyllisyyttä jostain teostani.

Olen ujo ja kiltti. Nykyään minusta on tullut sellainen, että jos joku leikilläänkin piruilee, niin oon heti hyökkäävä. En tosin väkivaltainen.

On ollut ihan semmonen olo, että pitäisi tietää jotain itsestäni. En vaan tiedä, että mitä. Ihan kuin olisin haudannut jotain tärkeää pois mielestäni. Lisäksi minulle tulee aina kauheat viluväreet, kun ajattelen asiaa.

(EN ole minkäänsortin uskovainen, olen mielestäni ja muidenkin mielestä "reppana", joka ei puolusta itseään. Pelkään saatananpalvojia ja käärmeitä kuollakseni. Pelon syy: tuntematon. Käärmepelko kylläkin tuli yhden yön aikana.)

Älkää pitäkö minua sekopäänä, pliis.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kai noilla kuvauksillasi vielä pahikseksi
pääse kun et sellaiseksi pyrikään.

Alat harrastaa jotai sellaista mikä tuntuu
omimmalta.Kun se jotai kehittävää ja
tarpeellista, siitä voi olla apua myös
itsetuntemisessakin.

Äänestä

Kaiva syvemmältä. Sinut on valittu.

Äänestä

Olet sairastunut hyvin yleiseen tautiin eli liialliseen kilteyteen. Opettele ärhentelemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oho! kirjoitti:

Olen nähnyt monta kertaa unta, jossa mies muuntautuu paholaiseksi ja tappaa kaikki kirkossa olijat.

Joku tulkitsi unen ja sanoi, että minulla olisi ristiriitaa oman hyvyyden ja pahuuden välillä. Lisäksi kuulemma poden syyllisyyttä jostain teostani.

Olen ujo ja kiltti. Nykyään minusta on tullut sellainen, että jos joku leikilläänkin piruilee, niin oon heti hyökkäävä. En tosin väkivaltainen.

On ollut ihan semmonen olo, että pitäisi tietää jotain itsestäni. En vaan tiedä, että mitä. Ihan kuin olisin haudannut jotain tärkeää pois mielestäni. Lisäksi minulle tulee aina kauheat viluväreet, kun ajattelen asiaa.

(EN ole minkäänsortin uskovainen, olen mielestäni ja muidenkin mielestä "reppana", joka ei puolusta itseään. Pelkään saatananpalvojia ja käärmeitä kuollakseni. Pelon syy: tuntematon. Käärmepelko kylläkin tuli yhden yön aikana.)

Älkää pitäkö minua sekopäänä, pliis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu