Torjutuksi tuleminen ja yksinäisyys kyllästyttää

Otsikon mukaisesti.
Myös se on lisännyt aloitteen tekemisen pelkoa.

En ole pitkään aikaa tehnyt aloitteita, koska lopputulos on aina ollut sama, ja tulisi luultavasti olemaan.

Muuten on ihan jees olo, mutta välillä romahtaa jaksaminen ja jonkuntasoinen positiivisuus pohjaan.

Sitä pahenta vaan kun koulu alkaa ja näkee niitä ihmisiä joista oli/on kiinnostunut. Näistä suurin osa tuntuu roikkuvan jonkun käsivarressa kiinni. Sattuu aika paljon.

Alkoholilla pääsee hetkeksi eroon masentavaa todellisuutta, mutta kohta sitäkin on vähennettävä. Tästä luultavasti aiheutuu vain lisää masennusta.

Onneksi tähän on tottunut siinä mielessä, että on mitätön ja turtunut olo, ettei täysin itsetuhoiseksi heittäydy.
4589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ei ruman kannata tehdä alotteita. Olen tänä kesänä tehnyt enemmän alotteita kun koskaan, käynyt baareissa joka viikonloppu ja juopotellut. Jos ei ole komea niin mitään ei ole tehtävissä että nainen kiinnostuisi.

1Äänestä

Kuten atm32 kertoi jos ei ole komea on kaikki aloitteet turhaa. Itse opin tuon satojen pakkien ja kantapään kautta lopulta viimevuonna rumana ihmisenä myös. Mutta asia ei ole elämässä noin mustavalkoistakaan. Tee muusta elämästäsi mahtavaa vaikka naista et siihen saakkaan. Kaikki ei ole naisesta kiinni tässäkään elämässä.

2Äänestä

Menkää Aasiaan. Sieltä löydätte kauniin naisen itsellenne!
Uskokaa jo. Ei jaksa näitä valituksia, koska ne ei ole totta.
Nuori mies saa itselleen kauniin naisen sieltä, jos saa möhömahainen 60 vuotiaskin nioren oarikymppisen.
Olen nähnyt monta tällaista paria siellä.
Nyt oojat säästämään matkaa varten.
Ei ne kaikki ole basrihoroja.

1Äänestä
  • Minä olen nähnyt monta tuollaista vanhaa 60 vuotiasta ukkoa nuoremman thainaisen kanssa ihan Suomessakin. Etenkin Ikeassa tuntuu pyörivän noita pareja paljon.

    Ai niin, mutta kun siihen naiseen kuluu rahaa. ;)

    3Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Minä olen nähnyt monta tuollaista vanhaa 60 vuotiasta ukkoa nuoremman thainaisen kanssa ihan Suomessakin. Etenkin Ikeassa tuntuu pyörivän noita pareja paljon.

    Ai niin, mutta kun siihen naiseen kuluu rahaa. ;)

    Rahaa kuluu elämssä vaikka mihin ja harva nainen on miehelle ilmainen. Jokainen mies voi miettiä laittaako mielummin rahaa kauniiseen, nuoreen ja mukavaan aasialaisnaiseen vai sinunlaiseen parhaat päivät vuosia sitten nähneeseen kusipäähän.

    2Äänestä

  • Totta. Kauniissa ja nuoressa aasialaisessa mies saa sentää rahoilleen vastinetta toisin kuin lihavassa iäkkäässä suomiämmässä, joka vielä kuvittelee olevansa ulkomaalaista naista parempi. Haluaisimpa kuulla siihen perustelut

    2Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Totta. Kauniissa ja nuoressa aasialaisessa mies saa sentää rahoilleen vastinetta toisin kuin lihavassa iäkkäässä suomiämmässä, joka vielä kuvittelee olevansa ulkomaalaista naista parempi. Haluaisimpa kuulla siihen perustelut

    No mitä te sitten vielä täällä roikutte? Painukaa jo sinne Aasian vaimonhakuun niin ei tarvitse täällä enää haukkua suomalaisia naisia.

    1Äänestä

  • Miten Aasialaisen naisen hakeminen vaimoiksi vaikuttaa suomalaisten naisten laatuun?

    1Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Rahaa kuluu elämssä vaikka mihin ja harva nainen on miehelle ilmainen. Jokainen mies voi miettiä laittaako mielummin rahaa kauniiseen, nuoreen ja mukavaan aasialaisnaiseen vai sinunlaiseen parhaat päivät vuosia sitten nähneeseen kusipäähän.

    Miksei sulla jo ole kaunista aasialaista vaimoa? Etenkin jos kuvittelet vaihtoehtosi olevan noi (ei oo, sulle jää aasialaiset). Hopihopi hakemaan!

    1Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Miksei sulla jo ole kaunista aasialaista vaimoa? Etenkin jos kuvittelet vaihtoehtosi olevan noi (ei oo, sulle jää aasialaiset). Hopihopi hakemaan!

    Kyllä! Nyt ätmit vaan koneeseen ja riiuureissulle sinne Thaimaahan! Kannattaa tarkistaa tavara ennen kuin aviovuode kutsuu, ettei tule ladyboyta ottaneeksi, jos ei sellaisesta tykkää.

    Menkää jo!

    1Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Miksei sulla jo ole kaunista aasialaista vaimoa? Etenkin jos kuvittelet vaihtoehtosi olevan noi (ei oo, sulle jää aasialaiset). Hopihopi hakemaan!

    Mitä se sulle kuuluu? :D

    Keskity sinä vaan kasvattamaan olemattomia lihaksiasi, ikääntymiseen, markkina-arvon alenemiseen ja tyhmentymiseen entisestään. Siinä sinulla hieno suunta elämässä.

    Äänestä

  • menkäämenkää kirjoitti:

    Kyllä! Nyt ätmit vaan koneeseen ja riiuureissulle sinne Thaimaahan! Kannattaa tarkistaa tavara ennen kuin aviovuode kutsuu, ettei tule ladyboyta ottaneeksi, jos ei sellaisesta tykkää.

    Menkää jo!

    Osu ja uppos!

    Äänestä

  • TotuusSattuu kirjoitti:

    No mitä te sitten vielä täällä roikutte? Painukaa jo sinne Aasian vaimonhakuun niin ei tarvitse täällä enää haukkua suomalaisia naisia.

    Miksi totuus sattuu sinua?

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Rahaa kuluu elämssä vaikka mihin ja harva nainen on miehelle ilmainen. Jokainen mies voi miettiä laittaako mielummin rahaa kauniiseen, nuoreen ja mukavaan aasialaisnaiseen vai sinunlaiseen parhaat päivät vuosia sitten nähneeseen kusipäähän.

    Monenko miehen käyttämä olet?

    Äänestä

  • Täti.Moonika kirjoitti:

    Monenko miehen käyttämä olet?

    En yhdenkään, koska en ole homo.

    Monenko miehen käyttämä huora olet?

    Äänestä

Itse olen huomannut että netissä aloitteiden teko ei tunnu miltään, torjutuksi tulemista voi jo odottaa joten pelkkä treffeille pääsy olisi jo poikkeuksellista.

Äänestä
  • Ei netissä naiset vastaa koskaan. Yritin 5 vuotta turhaan.

    Äänestä

  • Itse roikuin noin 15 vuotta netissä. Mitä tarkoittaa naisten profiileissa oleva teksti "vastaan kaikille asiallisille"? Kirjoitin vain asiallisia avauksia saamatta koskaan vastauksia joten paskapuhetta. Teksti pitäisi muuttaa joka ämmän kohdalla "vastaan kaikille komeille"

    1Äänestä

En minä mitään aasialaista aasia halua

Äänestä

Ruma HC-ATM ei tule koskaan naista saamaan ja kaikki palstalaiset tietävät sen itsekin, vaikka tuollaisten miesten itsemurhia niin kovasti vastustavatkin

Äänestä

Alkoholi pahentaa masennusta. Jätä se vähemmälle tai määräajaksi kokonaan pois. Ryyppäämisen tilalle joku liikuntaharrastus. Keskität ajatukset välillä siihen.

Et voi elää kuin omaa elämääsi, turha kadehtia sitä mitä muilla on. Tässä maassa on vapaita sinkkunaisia pilvin pimein. Ei kannata jäädä suremaan yhtä menetettyä tapausta.

Väkisin yrittämällä ei seuraa muuta kuin lisää turhautumista. Fiilis pitää olla itsellä hyvä, kun naisia lähestyy. Rentoa juttelua niin, että molemmat voivat jatkaa jouhevasti omiin suuntiinsa, jos ei toimi. Torjutuksi tulemisen tunnetta tuskin tulee, jos lähestyy vain niitä naisia, jotka ovat osoittaneet kiinnostuksen.

2Äänestä
  • Ongelma onkin siinä, että rumalle miehelle ei yksikään nainen osoita pienintäkään kiinnostusta, ei netissä eikä livenä ja tiedät sen itsekin.

    1Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ongelma onkin siinä, että rumalle miehelle ei yksikään nainen osoita pienintäkään kiinnostusta, ei netissä eikä livenä ja tiedät sen itsekin.

    Samaa mieltä siitä ettei kiinnosta, mutta kyllä ruma mies saa tasoisensa näköisen naisen.

    2Äänestä

  • Ei saa. Moni HC-ATM:kin on täällä sen monta kertaa todistanut

    Äänestä

  • nimiii kirjoitti:

    Samaa mieltä siitä ettei kiinnosta, mutta kyllä ruma mies saa tasoisensa näköisen naisen.

    Ei ruma mies saa itselleen rumaa naista, koska naiset ovat hypergamisia. Ruma nainen vaatii itselleen vähintään ulkonäöllisesti keskitason miestä.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Ei saa. Moni HC-ATM:kin on täällä sen monta kertaa todistanut

    Sitten on vikaa myös luonteessa, ja ruma ja kusipää on yhdistelmä jolla naisia ei todellakaan saa.

    1Äänestä

  • Fakta.homma kirjoitti:

    Sitten on vikaa myös luonteessa, ja ruma ja kusipää on yhdistelmä jolla naisia ei todellakaan saa.

    Mun luonnetta ei ole kukaan ystävä ikinä moittinut vaan sanonut erittäin avuliaaksi, ihanaksi, ystävälliseksi sekä kohteliaaksi. Silti en ole saanut edes rumaa naista yrityksistä huolimatta joten tämän myytin kumoan samantien omaan kokemukseeni perustuen.

    Äänestä

  • Sinulta puuttu vielä herrasmies.

    Sitten olisit kerännyt koko sarjan.

    Äänestä

  • Fakta.homma kirjoitti:

    Sitten on vikaa myös luonteessa, ja ruma ja kusipää on yhdistelmä jolla naisia ei todellakaan saa.

    Mutta komea ja kusipää on yhdistemä, jolla vittu kuin vittu kostuu. Ruma ja ihan mitä tahansa luonteen puolesta niin yksikään nainen ei kiinnostu

    1Äänestä

Yksinäisyyteen tottuu. Te nyt vaan olettee sattuneet syntymään suomeeen jossa naiset rakastuu paskoihin tyyppeihin joten keksikää muuta tekemistä kun naisen hankkiminen. Opiskelkaa hyvä ammatti ja harrastakaa. Matkustakaa myös euroopassa reilaamalla saa tutustua eurooppalaisiin naisiin.

1Äänestä

Ap. ei maininnut olevansa ruma. Ennemmin vaikuttaa masentuneelta, jolla ajatukset kulkevat samaa kehää. Myönnän, että naamarumuus voi hankaloittaa tuntuvasti naisen löytämisessä. Sellaista miestä en ole silti nähnyt, jolla se olisi pelkästään siitä kiinni.

Rumuus aiheuttaa helposti muita juttuja, jotka vaikeuttaa asiaa entisestään, kuten: heikko itsetunto, eristäytyminen/ olemattomat sosiaaliset taidot, luovutusmentaliteetti.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun kaupungilla on vastaan kävellyt naisia/ tyttöjä, jotka mut ohitettuaan on sanonut "vitun oksettava" tai "ällöttävä", mutta ei ole tarvinnut naisetonta elämää elää. Linkkaa tähän kuva miehestä, joka on niin ruma ettei automaattisesti kelpaa sen takia naisille.

1Äänestä
  • Tämä siis naisasialooserille

    Äänestä

No tässähän nähdään juuri se mistä olen kirjoittanutkin, eli kuten hyvä ystäväni Nalli asian ilmaisee, niin psykologinen pääomahan tuossa kuuluu. Itse voisin lisätä siihen vielä märät ja kuivat kaudet. Sinä kärsit tyypillisistä kuivista kausista, joten seuraava on todennäköistä:
- Lähestyminen ahdistaa
- Sen lopputulos voi olla juuri sen mukaisen kuin olet pelännytkin

Ratkaisuna olisi jos tällöin onnistuisit lähestymään hyvälllä lopputuloksella naista, tai ehkä vielä parempi juttu olisi jos nainen kerrankin olisi aloitteellinen.

PUA-opeissa suositellaan sitä että menet lähestymään naisia selvinpäin baareihin, mistä kyllä Suomen kulttuurissa tulee DarkFearin ennustama negatiivisen ajattelun stigma, paitsi jos sinulla on siihen hyvä syy, kuten että olet kuskina vaikkapa.

Joten ehkä päivittäiseksi lääkkeeksi en suosittelisi minäkään alkoholia, mutta kyllä se pahimman yli auttaa jos on auttaakseen.

Sitten jos alat saamaan taas psykologista pääomaasi, on jatkossa hieman helpompaa.

2Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja sitten ei enää jaksa yrittää iskeä hypergamisia naisia. Kun naisten markkina-arvo laskee iän myötä ja heidän on pakko laskeutua pilvilinnoistaan, niin he huomaavan että valtavat mies (aisuri) reservit ovat kadonneet jonnekin.

1Äänestä
  • Minulla taas on yhtä paljon vientiä kuin nuorenakin, ehkä enemmän, samoin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla. Korkeasti koulutettuja, varakkaita miehiä. Joten ei se iästä ole kiinni, vaan luonteesta. Jos on mukava ihmisenä, varmasti saa hyvän miehen, eikä tarvitse tasoa laskea.

    No, tämä Suomi24 on vain minimaalisen pieni otanta suomalaisista miehistä. Ne kunnon miehet eivät täällä päivät pääskysten vietä aikaansa naisia haukkumassa.

    Kunhan kommentoin kun silmiin osui.

    Ja Suomi on täynnänsä hyviä ja ihania, työssä käyviä, järkeviä miehiä. Täällä nyt kourallinen kieroon kasvaneita miehiä komppaa toistaan, katkerana eläminen on hukkaan heitettyä elämää, eikä elämä ole kenraaliharjoitus.

    1Äänestä

  • Sivustakommentti kirjoitti:

    Minulla taas on yhtä paljon vientiä kuin nuorenakin, ehkä enemmän, samoin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla. Korkeasti koulutettuja, varakkaita miehiä. Joten ei se iästä ole kiinni, vaan luonteesta. Jos on mukava ihmisenä, varmasti saa hyvän miehen, eikä tarvitse tasoa laskea.

    Varsinainen Einstein taas asialla. Pitäiskö jotenkin yllättyä että naisilla riittää vientiä? Sinäkö olet sitten kunnon nainen kun täällä roikut itseäsi kehumassa kun mulkun heiluttajia tulee ovista ja ikkunoista? Olen kuullut tuollaiselle naiselle muitakin määritelmiä mut jääköön sanomatta.
    Itse olen varmaan sitten sinun määrittelemäsi kieroon kasvanu katkera ja hukkaan elämänsä heittänyt mies. Sen vaan sanon että mikään muu asia elämässäni ei ole epäonnistunut vaan ainoastaan se että synnyin rumaksi eivätkä hypergamiset naiset arvosta rumaa miestä. Muuten minua elämässäni sentään arvostetaan. Töissä pomoni sekä asiakkaat antavat vain positiivista palautetta bonuksena vielä palkkaankin mukavahko korotus keväällä. Harrastuksissani saan arvostusta muilta samasta asiasta kiinnostuneilta. Kaveripiirissäni saan arvostusta luotettavana ja mukavana ystävänä. Ainoa ketkä eivät minua täällä arvosta on naiset vaikka he eivät tuntisi minua millään muotoa mutta kun ulkonäkö on heille/teille jo riittävä syy todeta "ei oo kemiaa eikä kelpaa parisuhteeseen" Siinä sinulle kieroon kasvanutta miestä kerrakseen mutta mitäpä feminismi tähän muutakun ohittaa viesti tyhjänä sanahelinänä.

    1Äänestä

  • Hypergamia ja itsekritiikin vähyys on melko ongelmallisia juttuja.

    Ehkä kuitenkin juuri tämä on yksi syy, miksi naiset kavahtavat miestä joka on MGTOW.

    Jostain syystä halvan makkaran tavoin arvosteltu mies ei saisikaan mennä omia teitään. Miksei?

    1Äänestä

  • Sivustakommentti kirjoitti:

    Minulla taas on yhtä paljon vientiä kuin nuorenakin, ehkä enemmän, samoin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla. Korkeasti koulutettuja, varakkaita miehiä. Joten ei se iästä ole kiinni, vaan luonteesta. Jos on mukava ihmisenä, varmasti saa hyvän miehen, eikä tarvitse tasoa laskea.

    No, tämä Suomi24 on vain minimaalisen pieni otanta suomalaisista miehistä. Ne kunnon miehet eivät täällä päivät pääskysten vietä aikaansa naisia haukkumassa.

    Kunhan kommentoin kun silmiin osui.

    Ja Suomi on täynnänsä hyviä ja ihania, työssä käyviä, järkeviä miehiä. Täällä nyt kourallinen kieroon kasvaneita miehiä komppaa toistaan, katkerana eläminen on hukkaan heitettyä elämää, eikä elämä ole kenraaliharjoitus.

    Höpöhöpö.

    Siellä vanha haaska kuvittelee taas olevansa yhtä kuuma kuin parikymppisenä, mikä siinä on naiselle niin kova pala myöntää, että vanhalla haaskalla on vientiä 1/10000000000 osa sittä mitä hänellä oli parikymppisenä.

    Ymmärrättekö, että teette itsestänne vain säälittäviä ja herätätte myötähäpeää kun yritätte todistaa MA:n olevan sama kuin parikymppisenä. Se ei ole läheskään sama edes miss maailmalla vaan hänelläkin se on pohjamudissa verttattuna huippuvuosiin saati sitten jollain suomalaisella perustallukalla.

    Korkeasti koulutettu ja varakas mies saa nuoren, kauniin ja hoikan. Teidän korkeasti koulutetut ja varakkaat taitavat olla elämän korkeakoululaisia lähibaarista ja varakkuus on sitä, että on varaa tarjota pulsukaverillekkin kalja.

    2Äänestä

  • Sivustakommentti kirjoitti:

    Minulla taas on yhtä paljon vientiä kuin nuorenakin, ehkä enemmän, samoin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla. Korkeasti koulutettuja, varakkaita miehiä. Joten ei se iästä ole kiinni, vaan luonteesta. Jos on mukava ihmisenä, varmasti saa hyvän miehen, eikä tarvitse tasoa laskea.

    No, tämä Suomi24 on vain minimaalisen pieni otanta suomalaisista miehistä. Ne kunnon miehet eivät täällä päivät pääskysten vietä aikaansa naisia haukkumassa.

    Kunhan kommentoin kun silmiin osui.

    Ja Suomi on täynnänsä hyviä ja ihania, työssä käyviä, järkeviä miehiä. Täällä nyt kourallinen kieroon kasvaneita miehiä komppaa toistaan, katkerana eläminen on hukkaan heitettyä elämää, eikä elämä ole kenraaliharjoitus.

    "Minulla taas on yhtä paljon vientiä kuin nuorenakin, ehkä enemmän, samoin ikäisilläni ja vanhemmilla naisilla."

    Tuskin uskot tuota edes itse.

    "No, tämä Suomi24 on vain minimaalisen pieni otanta suomalaisista miehistä."

    Ja sinä olet vielä pienempi otanta suomalaisista naisista.

    1Äänestä

Yksinäisyys on masentavaa. Olen ollut jo niin kauan yksin että en tietäisi mitä naisen kanssa tekisi jos tilaisuus tulisi

Äänestä

Suomessa on paljon yksinäisiä, miksi naisille ei kelpaa muut kun väkivaltaiset jännämiehet?

Äänestä
  • Suomessa+on+sitten+aivan+valtavasti+väkivaltaisi+jännämiehiä+kun+lähes+90%:lla+miehistäkin+on+elämänsä+aikan+suhteita+naisiin.

    1Äänestä

ALotteita kannattaa tehdä vain kauniille naisille. Ajatelkaas nyt kun saisitte rumalta naiselta pakit niin se masentais kunnolla.

Äänestä

Olen todella kyllästynyt yksinäisyyteen. Kaikenlaisia ajatuksia sinkoo päässäni ja vituttaa elämä muutenkin. Ei sitä jaksa mitään ja otin loparitkin vakityöstä jossa sain hyvää 3000 kk palkkaa. Ei vaan kiinnostanut enää, kaverit ja kaikki seurustelee ja yksi juoppo kaverini saanut jo kaksi lasta vaikka ei ole tehnyt päivääkään töitä 10 vuoteen. Silti juopottelee ja elelee naisensa piikkiin joten alkoi muakin vituttaa ja otin loparit.

Äänestä

Jos on yksinäinen, pitää etsiä ihmisiä elämäänsä. Mennä sinne missä ihmiset on, opetella olemaan niin normaali, että ei karkoita ihmisiä ympäriltään.

Sosiaalisten taitojen kurssejakin löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

015 kirjoitti:

Otsikon mukaisesti.
Myös se on lisännyt aloitteen tekemisen pelkoa.

En ole pitkään aikaa tehnyt aloitteita, koska lopputulos on aina ollut sama, ja tulisi luultavasti olemaan.

Muuten on ihan jees olo, mutta välillä romahtaa jaksaminen ja jonkuntasoinen positiivisuus pohjaan.

Sitä pahenta vaan kun koulu alkaa ja näkee niitä ihmisiä joista oli/on kiinnostunut. Näistä suurin osa tuntuu roikkuvan jonkun käsivarressa kiinni. Sattuu aika paljon.

Alkoholilla pääsee hetkeksi eroon masentavaa todellisuutta, mutta kohta sitäkin on vähennettävä. Tästä luultavasti aiheutuu vain lisää masennusta.

Onneksi tähän on tottunut siinä mielessä, että on mitätön ja turtunut olo, ettei täysin itsetuhoiseksi heittäydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu