Masentaa olla aina yksin

Ujoatm27v

Eipä tullut seuraa eikä seksiä tänäkään kesänä ja tuskin tulee tulevinakaan vuosina tai kesinä. Olen jo täysin kyllästynyt elämääni. Mietin että olis lähtenyt taas jonnekkin keskustaan yksin ryyppäämään mutta olen jo niin kyllästynyt pelkkään juomiseenkin etten saa siitä enää mitään irti. Elän täysin arvonta elämää ja taas pyörii mielessä että olis vaan parempi päättää päivänsä tavalla tai toisella ettei tällainen henkinen kärsimys jatku enää kymmeniä vuosia.

43

59

4Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ujoatm27v

      En kai muuten miettisi itsemurhan tekemistä mutta kun sitä on niin varma asian suhteen että tätä se oma elämä tulis olemaan vuosikymmenestä toiseen. Jatkuvaa yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaa henkistä tuskaa. Miten ne asiat muka tulevaisuudessakaan muuttuis jos näin on jatkunut jo yli 10 vuotta.

      • Ujoatm27v

        Lisättäköön tähän nyt vielä etten oikeastaan kaipaa enempää kavereita elämääni kun minulla on kyllä kavereita mutta ei se tietenkään mitään auta naisystävän ja seksin kaipuuseen/tarpeeseen.

    • PalstanRuminMies

      Anna mennä kun on alamäki. Siis baariin. Itsekin menossa kun olen ensin huudattanu musiikkia tarpeeks. Sauna takana ja olut ei lopu. Ei senpuoleen että itsekään mitään baarista ikinä saan mut kiva sinne on mennä karaokee laulaan ja katseleen kuinka lipevin keinoin komeat miehet taas pelaavat naisten kanssa. Itse voi rauhas ottaa kaljaa ja vaan olla sekä jutella mukaville ihmisille ilman pariutumisen painetta. Kato nääs se on se mun ulkonäkö myös joka estää suhteiden luomisen vaikka haluaisinkin. Siitäkin voi repiä huumoria jo kun sen tietää et game over siltä osin:)

      • Hannu-83

        Osaatko matkia Heppu Syrjänormaalia eli Martti Peppumoraalia? Jahka oppii sanomaan ässän niinku hän, on imitointi mukavampaa. Vetäsee vaikka syyttömänäsyntyneen laulun sielä HulluPorossa vai missä käytkään sä.

      • stoptykkänään

        Jostain karaokebaarista yrittää metsästää mimmejä. Surkeaa!!!

      • S24.nFemakotRy
        stoptykkänään kirjoitti:

        Jostain karaokebaarista yrittää metsästää mimmejä. Surkeaa!!!

        Eiköhän tuo ole jo kertonut niiden metsästyksen olevan loppu. Sinä sensijaan jaksat täällä olla häntä vastaan. Kerrohan nyt mikä on sinun suhteesi PRM.n koska jaksat häntä mollata vähän joka avauksessa? Mikä ihmisestä voi tehdä niin ala arvoisen tai rakastetun, että häntä vastaan jaksaa joka keskustelussa käydä vaikkakin eri nikeillä?

    • Sad-But-true

      Viinaa vaan niin kyllä tulee parempi mieli

    • iloisestirallatellen

      Hei, nyt oikeasti nokka reippaasti taivasta kohden ja iloisia ajatuksia. Ei se elämä surkuttlemalla parane!! Meneppä joskus vaikka baariin ilman että odotat käynnistä mitään sen kummempaa. Mitä epätoivoisemmin yrität niin sitä enemmän vaan hakkaat päätä seinään.

    • Ujoatm27v

      Täytyy sanoa että aika hyviä vastauksia sain tähän ketjuun ja tuli jo vähän parempi mieli sen ansiosta. En sitten lähtenyt baariin mutta huomenna ajattelin olla viihteellä koko päivän/yön. Eikai siihen naisia tarvita että voi pitää hauskaa.

    • iloisestirallatellen

      No hyvä jos tuli parempi mieli. Ihmisiä ja hyviä tyyppejä me kaikki ollaan ja kukaan meistä ei varmaan ole ansainnut paskaa kaadettavaksi päälle.
      Pidät hauskaa vaan ja olet rohkeasti oma itsesi.....koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.
      Älä dokaa liikaa, kevyttä nousua ja vettä välillä niin hommassa on jotain tolkkua ja aamulla ei ole helvetinmoista morkkista.
      Eikun mukavaa viikonloppua!!

    • Neitsytsetä

      Tuo kahdenkin vastaajan antama ohje on hyvä.

      Baariin ilman odotuksia ja toiveita naisten suhteen, tarkoituksena vain pitää hauskaa ja vaikka ottaa koko tilanne mustalla huumorilla.

      Tottahan se on etteivät naiset halua miestä joka viestittää ettei saisi muitakaan, naiset ymmärtääkseni peilaavat omaa haluttavuuttaan (mies sai minut tuntemaan itseni...ja sitä rataa) ja ottamalla sellaisen miehen tuntisivat itsensä matala-arvoiseksi.

      Epätoivosta tulee kierre. Joskus jopa väliaikainen toivon hylkääminen on parempi, koska silloin ajatukset suuntautuvat muihin asioihin joihin on mahdollista heti vaikuttaa.

      • Naisasialooseri1

        Myös HC-AT-miehen iskuyritys on naiselle arvonalennus, koska se on naiselle viesti siitä että sinä olet meidän kanssamme samassa karsinassa ja HC-AT-miehet voivat lähestyä tuota naista.

      • Naisasialooseri1

        Eli ei siis muuta kuin HC-AT-miehet naista nöyryyttämään, iskekää vielä niin että naisen kaverit varmasti näkevät sen ja sanokaa sille naiselle että nuo kaverisi ovat liian hyvännäköisiä joten lähestyin sinua.

      • helenashemu

        Kohteliaat muita huomioivat miehet ja naiset ovat aina haluttuja keskustelukumppaneita ja toisten kuuntelijoita. Siitä se luottamus ja tuttavuus voi luontevasti lähteä liikkeelle tai sitten ei... Hyvää Uutta Vuotta kaikille !

    • Naisasialooseri1

      Niin, mietippäs kun peilistä tuijottaa kärsimyksen täytteisten vuosikymmenien jälkeen vanha kurttuinen yksinäinen ukko. Muilla on vaimot, lapsia ja lapsenlapsia seuranaan, mutta sinulla ei edelleenkään ole ketään. Onko se todella se tulevaisuus, jonka haluat kokea?

      Suosittelen sinulle kunniakasta ja miehekästä itsemurhaa koska tilanteesi ei tule tuosta mihinkään muuttumaan, ikää vain tulee koko ajan lisää ja kärsimys sekä epätoivo senkun lisääntyy. Ja kaikki muutkin tähän ketjuun vastanneet valetoivoa antavat tietävät sen aivan hyvin.

      Ostat esim. rautakangen ja hiomalaikalla hiot se pään teräväksi kuin keihään kärki, sitten valat sen kiinni betonialustaan niin, että se on siinä pystyssä, sitten hyppäät siihen päälle rinta edellä kymmenestä metristä, rautakanki lävistää kehukosi tai sydämesi ja kuolet hetkessä ja se näyttää pirun hienolle kun kirjaimellisesti otat viimeisen hypyn tuntemattomaan ja jäät siihen rautakankeen lävistyneenä roikkumaan ja veri virtaa näyttävästi.

      • jokujärrrrki

        Vittu sä oot sekopää. Miksei sitä voi elää yksin? Oon itsekin elänyt yksin aina ja kyllä muakin joskus se ottaa päähän, mutta toisaalta ei se näytä herkkua olevan noissa parisuhteissakaan. Todella likaisia eroja on tullut tuttavapiirissä ja lapset kärsii, mummot parkuu, kaikki parkuu.
        Ihmiset voivat olla ihan käsittämättömän julmia toisia kohtaan, petetään ja jätetään vaan kylmästi kaikkien vuosien jälkeen.
        Joten ajatellaan me yksinäiset, että me ollaan ainakin siltä kaikelta turvassa. Tehdään itse itsellemme hieno elämä. Nautitaan hyvästä ruoasta ja alkoholin suomasta helpotuksen tunteesta.
        Ja onhan edes tää palsta. Ennen ei ollut tällasiakaan, piti yksin kotona vaan pohdiskella näitä juttuja, muistan kyllä nekin ajat kun olin SILLOIN JO yksin.
        Nyt voimme jutella edes täällä keskenämme.
        Eli ap:lle terveisiä, et ole yksin.

      • Ujoatm27v

        Olet tavallaan täysin oikeassa mutta pakko kysyä miksi et itse jo ole tehnyt sitä miehekästä ja kunniallista itsemurhaa mitä täällä aina muille suosittelet.

      • Naisasialooseri1

        Koska elämme mielenkiintoisia aikoja. Haluan mm. olla näkemässä ATM kaverini tuhoutumisen kun ei enää ole äitiä häntä elättämässä

      • Ujoatm27v
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Koska elämme mielenkiintoisia aikoja. Haluan mm. olla näkemässä ATM kaverini tuhoutumisen kun ei enää ole äitiä häntä elättämässä

        Tämä selvä. Olet siis täysi sadisti joka nauttii muitten ahdingosta.

      • Naisasialooseri1

        Jep, pitää valitettavasti kutinsa.

      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Koska elämme mielenkiintoisia aikoja. Haluan mm. olla näkemässä ATM kaverini tuhoutumisen kun ei enää ole äitiä häntä elättämässä

        Äläs sano. Jos tämä sun kaverisi löytääkin vielä joskus jonkun naisen, niin sitten sulla mene sekin ilo elämästä:)

        Olisiko sulla sitten rohkeutta siihen itsemurhan tekemiseen? Epäilen vaan, että tuskin.

      • Naisasialooseri1

        Ei löydä naista koska on jo pudonnut HC-ATM-kastiin, hänen tasostaan kertoo aika paljon se, että jopa 55v muumio uhkasi soittaa poliisit ja käski lopettamaan ahdistelun kun hän kohteliaasti yritti lähestyä.

        Syitä miksi hän on HC-ATM: ruma ulkonäkö, kouluttamattomuus ja köyhyys, mt-ongelmat, peräkammarinpoikuus ja täysin äidistään riippuvainen taloudellisesti.

        Mitä jos tuhoudutkin itse ensin etkä pääsekkään näkemään kaverisi tuhoutumista?

      • Naisasialooseri1

        En pysty tuhoutumaan jos tuollaista on odotettavissa tulevaisuudessa.

    • iloisestirallatellen

      Saatanan kusipää sinä "Naisasialooseri1", pystyisitkö ihan oikeasti jatkamaan normaalia elämää jos tietäisit että joku on tehnyt itselleen sen minkä kuvailet tuossa vailla järkeä olevassa kirjoituksessasi. Ei helvetti, mieti nyt edes kerran ennekun tuollaista skeidaa suollat ulos!!!!

      • Naisasialooseri1

        Tottakai pystyisin, miksi en? Minähän vain tarjoan kunniakkaan tavan lopettaa naisettomuudesta kärsivän HC-AT-miehen kärsimykset.

        Eikä kirjoitukseni ole järjetön vaan täyttä faktaa siitä mikä on HC-AT-miehen tulevaisuus ja ajatteleppa omalle kohdallesi jos olisit liian ruma saamaan seksiä ensimmäiseltäkään naiselta? Et itsekään sitä tilannetta kestäisi

      • rertreetetew

        Se on itsekin myöntänyt olevansa laholatva -muista se. Itse panee ketnejä, ja yrittää saada muut tappamaan itsensä. Fobba lähetti mulle viestiä, ettei poliisi voi mitään, ota yhteyttä ylläpitoon. No jaa.. Otan yhteyttä koko Suomen kaikkiin lehtiin (kaveri töissä ylellä), jos joku tuon SAASTAN takia päivänsä päättää.

      • Naisasialooseri1

        Älä syytä minua, syytä naisia, jotka syrjivät rumia miehiä. Minä olen vain se, joka kuvannollisesti kädestä pitäen saattaa HC-AT-miehen pois naisten aiheuttamista kärsimyksistä.

        Tuo lehtijuttu on muuten hyvä aisa, siinä sitten lehdet kirjoittavat että ruma mies tappoi itsensä naisettomuuden takia ja naisen pinnallisuus tuomitaan julkisesti.

        Niin ja olet oikeassa minulla on parikin psykiatarin diagnoosia ja varmasti enemmäkin saisin kun vain menisin tutkittavaksi, mutta se ei tee asioista,joista puhun yhtään vähemman tosia tai vähempiarvoisia. Hullu saa olla muttei tyhmä ja sitä en todellakaan ole.

        Ja kyllä minäkin itseni kunniakkaasti poistaisin ihmisten keskuudesta jos en olisi koskaan seksiä saanut, koska mies joka ei sitä saa ei ole ihminen.

      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Tottakai pystyisin, miksi en? Minähän vain tarjoan kunniakkaan tavan lopettaa naisettomuudesta kärsivän HC-AT-miehen kärsimykset.

        Eikä kirjoitukseni ole järjetön vaan täyttä faktaa siitä mikä on HC-AT-miehen tulevaisuus ja ajatteleppa omalle kohdallesi jos olisit liian ruma saamaan seksiä ensimmäiseltäkään naiselta? Et itsekään sitä tilannetta kestäisi

        Miksi ihmeessä sä oikein yrität kannustaa täällä muita miehiä itsemurhaan, vaikka sulla ei itselläsi näytä siihen edes rohkeutta olevan?

        Kyllähän sitä tämänkin keskustelun aloittanut mies voi vielä ihan hyvin saada elämäänsä parempaan suuntaan ja löytää vielä sen naisenkin elämäänsä, että miksi ihmeessä hänen oikein pitäisi turhaan tappaa itsensä jo alle kolmekymppisenä vaan sen takia, kun hän ei ole sitä naista vielä tohon ikään mennessä löytänyt??

        Muutenkin aloittaja voisi saada elämäänsä paremmaksi vaikka joidenkin harrastusten parissa ja ainahan sitä voi panostaa vaikka siihen opiskeluihin tai työelämään, jos sitä parisuhdetta ei ole vielä löytynyt. Että aina sitä on paljon kaikenaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia sen oman elämän parantamiseen.

    • reeniähorot

      Fleshlight ^^

    • Kyllä se masentaa kun ei kukaan rakasta. Naiset rakastaa vain jännämiehiä kuten monesti olemme todistaneet

      • Oletteko koskaa nähneet masentunutta jännämiestä, ette varmaan ole.

      • PalstanRuminMies

        Niinpä. Hyvä kysymys. Aina sanotaan että miehellä pitää olla itsetunto kunnossa. No ensinnäkin a. Mikä sen itsetunnon vie ja b. Miksi ulkoisten piirteiden pitäisi olla se tae hyvästä itsetunnosta.
        Ruma mies=saanut siitä rumaa kohtelua=menettää itsetuntonsa.
        Komea mies=saanut siitä hyvää palautetta=ei menetä siitä syystä itsetuntoaan.
        Naisten vaatimukset parisuhde markkinoilla ovat kieltämättä jännät. Vaaditaan sellaista miestä jota ei oman sukupuolen perusteella ole jo mollattu alimpaan kastiin. Ja jos se itsetunto ollaan jo lytätty se nähdään henkilön (ruman miehen) itse aiheuttamana.
        Ihan sama jos nainen ajaisi vaikkapa autollaan miehen neliraajahalvaantuneeksi ja tämän jälkeen jokainen nainen tulisi sairaalaan kertomaan sinulle et "kyllä sä muuten mulle kelpaisisit mut kun sulla on tuo itseaiheutettu neliraajahalvaus"
        Miettikää ny akat oikeasti ajatuksella millaista on syntyä maailmaan rumana miehenä! Ei me olla siihen syyllisiä eikä meidän itsetunnon aleneminen ole siihen meidän aiheutettua. Tästä syystä atm32.n huomio oli loistava. "Oletteko koskaa nähneet masentunutta jännämiestä,"

      • kuusipluskuusitoista
        Atm32 kirjoitti:

        Oletteko koskaa nähneet masentunutta jännämiestä, ette varmaan ole.

        Olen nähnyt montakin. Hoidan työkseni masentuneita. Ei kannata olla kateellinen. Minä näen sellaisia ihmiskohtaloita joilla monilla ei ole aavistustakaan. Kaukana niistä ennakkoluuloista mitä täällä viljellään. Kaikkea ei voi nähdä päältä.

      • Naisasialooseri1
        PalstanRuminMies kirjoitti:

        Niinpä. Hyvä kysymys. Aina sanotaan että miehellä pitää olla itsetunto kunnossa. No ensinnäkin a. Mikä sen itsetunnon vie ja b. Miksi ulkoisten piirteiden pitäisi olla se tae hyvästä itsetunnosta.
        Ruma mies=saanut siitä rumaa kohtelua=menettää itsetuntonsa.
        Komea mies=saanut siitä hyvää palautetta=ei menetä siitä syystä itsetuntoaan.
        Naisten vaatimukset parisuhde markkinoilla ovat kieltämättä jännät. Vaaditaan sellaista miestä jota ei oman sukupuolen perusteella ole jo mollattu alimpaan kastiin. Ja jos se itsetunto ollaan jo lytätty se nähdään henkilön (ruman miehen) itse aiheuttamana.
        Ihan sama jos nainen ajaisi vaikkapa autollaan miehen neliraajahalvaantuneeksi ja tämän jälkeen jokainen nainen tulisi sairaalaan kertomaan sinulle et "kyllä sä muuten mulle kelpaisisit mut kun sulla on tuo itseaiheutettu neliraajahalvaus"
        Miettikää ny akat oikeasti ajatuksella millaista on syntyä maailmaan rumana miehenä! Ei me olla siihen syyllisiä eikä meidän itsetunnon aleneminen ole siihen meidän aiheutettua. Tästä syystä atm32.n huomio oli loistava. "Oletteko koskaa nähneet masentunutta jännämiestä,"

        En ole koskaan nähnyt masentunutta jännämiestä vaikka se mies olisi köyhä, työtön ja alkoholisti. He eivät masennus koska heillä naisia riittää.

        Ja olet täysin oikeassa tuosta itsetunnosta, huono itsetunto on aina muiden ihmisten aiheuttamaa.

      • 2322
        PalstanRuminMies kirjoitti:

        Niinpä. Hyvä kysymys. Aina sanotaan että miehellä pitää olla itsetunto kunnossa. No ensinnäkin a. Mikä sen itsetunnon vie ja b. Miksi ulkoisten piirteiden pitäisi olla se tae hyvästä itsetunnosta.
        Ruma mies=saanut siitä rumaa kohtelua=menettää itsetuntonsa.
        Komea mies=saanut siitä hyvää palautetta=ei menetä siitä syystä itsetuntoaan.
        Naisten vaatimukset parisuhde markkinoilla ovat kieltämättä jännät. Vaaditaan sellaista miestä jota ei oman sukupuolen perusteella ole jo mollattu alimpaan kastiin. Ja jos se itsetunto ollaan jo lytätty se nähdään henkilön (ruman miehen) itse aiheuttamana.
        Ihan sama jos nainen ajaisi vaikkapa autollaan miehen neliraajahalvaantuneeksi ja tämän jälkeen jokainen nainen tulisi sairaalaan kertomaan sinulle et "kyllä sä muuten mulle kelpaisisit mut kun sulla on tuo itseaiheutettu neliraajahalvaus"
        Miettikää ny akat oikeasti ajatuksella millaista on syntyä maailmaan rumana miehenä! Ei me olla siihen syyllisiä eikä meidän itsetunnon aleneminen ole siihen meidän aiheutettua. Tästä syystä atm32.n huomio oli loistava. "Oletteko koskaa nähneet masentunutta jännämiestä,"

        Ei kai kukaan täysjärkinen väitäkään, että se huono itsetunto olisi oma vika. Ei se kuitenkaan estä naisia viehättymästä itsevarmoista miehistä. Eihän naisen ikä tai kasvojen symmetrisyyskään ole oma vika, mutta ei se estä miehiä karsastamasta vanhoja ja rumia naisia. Pitäisi päästä yli ajatuksesta, että menestys parisuhdemarkkinoilla korreloisi jotenkin ihmisen omiin ansioihin tai paremmuuteen - ei todellakaan korreloi.

      • Naisasialooseri1

        Ei niitä naisen kasvoja kukaan ole epäsymmetriseksi leikellyt eikä kukaan ole naiselle lisää ikää tuonut, sen sijaan ruman miehen itsetunto on täysin toisten ihmisten tuhoama.

    • Ujoatm27v

      Kyllähän siinä taas aika itsemurha fiilikset iski eilen/viime yönä päälle kun jokaisessa baarissa missä kävin näki melkeinpä pelkkiä onnellisia pariskuntia tai sitten iloisia kaveriporukoita. Eipä jäänyt eilisestä taaskaan muuta käteen kuin rahanmenoa ja krapula.

      • Ujoatm27v

        Sekin masensi entisestään kun olin vielä tuossa loppuyöstä omassa lähipubissa ja sielläkin eräs nainen joka on pyytänyt minua usein tanssimaan oli jo löytänyt seuraa itselleen toisesta miehestä. Jouduin siinä sivusta seuraamaan heidän pussailuaan ja kaiken lisäksi kyseinen nainen pyysi nytkin minua tanssimaan ja tietysti herrasmiehenä suostuin. Kyse on kuitenkin itseä huomattavasti vanhemmasta naisesta joten mitäs sitä niin kauheasti harmittelemaan.

      • Ei kannata yksin käydä olenkaan noissa baareissa, kun siitä sitä tuleekin aina vaan helposti just masentuneeksi. Kannattaa mieluummin keksiä joitakin muita harrastuksia ja ajanvietettä, kun baareissa käyminen, joka on vielä niin kallistakin.

    • Luolasukeltaja

      Luo sinäkin mielikuvitusystävä. Takaan että on hauskaa.

      ( naurua)

    • Pillun saamisen esteenä on vähintäänkin 100 syytä, samoin kuin jos parit eroavat, esim. paskalla käynti.

      Paskalla käynti on paras elämisen arvoiseksi tehdyn elämän metafora, jonka tiedän. Menen omaan vessaan vedän housut kintuihin ja istun kyykkyyn, säännöllisesti, niin usein kuin ruumiini sietää, ja pidän tätä rutiinia yllä vuodesta toiseen, vaikka en saa siitä rahaa eikä se tee minua enää paremmaksi panomieheksi tai ulkonäköäni viehkommaksi, paskalla käynti on minulle itsetarkoitus, niin kuin naisella meikkaaminen. Sillä pytyllä istuessa on paskaisin tietämäni tila, ja siksi sieltä ylöspääseminen antaa niin valtavan helpotuksen tunteen, vie ekstaasin kynnykselle. Se maksimoi kuolevaisuuteni, olemassaolon kokemukseni intensiteetin…tässä hieman rajapintaa parisuhteeseen aikoville.

      • Luolasukeltaja

        Tätä piti kehua.

        (Naurua)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11836
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7986
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3173
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2268
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2229
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1113
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe