Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Psykopaatti On Ihmiskunnan Vihollinen

Deathseeker

Löysin juuri omat rajani mitä internettiin ja tiettyyn ihmisryhmään tulee. Viime aikoina olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että psykopaatit (empatiakyvyttömät ihmiset) ovat suurin syy ihmisen aiheuttamaan pahuuteen. Jos ette usko minua, laittakaa googleen "Animal Crushing." Kyseessä on harrastus jossa selvästi empatiakyvyttömät ihmiset murskaavat pieniä, eläviä eläimiä kuten koiranpentuja korkeilla koroilla tai saappailla.

Psykopaatit eivät ansaitse elää. Heidän ansiotaan on suurin osa pahuudesta tällä planeetalla. Jos joku on kanssani eri mieltä, kirjoittakaa toki. Minun on tosin vaikea uskoa että kenellekään jää mitään epäselvyyksiä tuon "Animal Crushing"- jutun jälkeen.

Psykopaatit eivät ansaitse sääliämme. Kyse on ihmisistä jotka nauravat selkämme takana kun teemme esimerkiksi auttamistyötä. Metafyysisesti ajatellen voisimme puhua demoneista, jotka ovat syntyneet ihmisruumiisiin. Lääketieteellisen kannan mukaan näillä ihmisillä aivojen limbinen järjestelmä on alikehittynyt, joka saattaa olla syynä heidän jatkuvasti suorittamiinsa julmuuksiin.

Pienemmässä mittakaavassa psykopaatit aiheuttavat loputtomia pelon ja vihan kierteitä ympärilleen, ja korruptoivat normaalin empatiakyvn omaavia ihmisiä. Nämä ihmiset monesti sekoavat totaalisesti heidän vaikutuksensa alla. Esimerkkinä ottakaamme vaikkapa kouluampujat. Nämä EIVÄT ole psykopaatteja, vaan usein alunperin normaaleja ihmisiä, joiden psyyke on horjunut psykopaattien vaikutuksen- kuten väkivaltaisen kiusaamisen- johdosta. Koulukiusaaminen on hyvä esimerkki. Pahimmat kiusaajista ovat aina psykopaatteja, ja ilman heidän panostaan ilmiö olisi mahdollisesti huomattavasti pienempi, ellei lähes olematon.

Suuremmissa mittakaavoissa psykopaattien vaikutus on katastrofaalinen, kuten historialliset kansanmurhat yms. osoittavat. Näissä tapauksissa psykopaatit ovat usein tehneet tappamisesta tavallista- heidän vaikutuksestaan ja aivopesustaan johtuen tavalliset ihmiset ovat ryhtyneet tappajiksi. Tästä ei voi syyttää näitä ihmisiä suoraan, vaan heitä jotka vetelevät naruista. Tavallista kansaa hallittiin pelon avulla- jos et toimi valasi mukaan, tee tätä tai tuota (eli tapa ihmisiä) sinut itsesi tapetaan.

Psykopaatin ainut tavoite on säilyttää jatkuva pelon ja vihan kierre maailmassa ja estää ihmiskunnan kehitys parempaan suuntaan.

Jotain on tehtävä. Tämä on todellinen vihollinen. Ette löydä sitä vastakkaisesta puolueesta tai toisen kansanryhmän, rodun tai uskonnon kaikista edustajista. Kaikista ihmisistä eri arvioiden mukaan n. 1-4% on psykopaatteja, ja he voivat olla minkä tahansa kansanryhmän edustajia. Heidät on helppo tunnistaa usein eri tavoin, ja luulen että lähes jokainen ihminen tälläkin palstalla on joskus törmännyt psykopaattiin, vaikkakin sitten vain ohimennen. Uskon, että ihmiset kyllä tietävät keitä he ovat... vaikkakin joissain tapauksissa heitä voi olla vaikea tunnistaa välittömästi. Missään tapauksessa älkää sekoittako heidän uhrejaan heihin itseensä!

Joitakin Psykopaatin tunnusmerkkejä

Usein ulkoinen viehättävyys
Suuri käsitys itsestä, mutta mahdollisesti valheellinen "vaatimattomuus"
Jatkuva tarve stimulaatioon/ vaihteluun tylsyyden pakenemiseksi
Patologinen valehtelu
Manipuloiva
Ei tunne myötätuntoa eikä armoa
Ontto tunne-elämä (teeskentelee tunnetiloja)
Paatuneisuus
Loismainen elämäntyyli
Huonot käytöstavat (tässäkin osa voi teeskennellä)
Ei rajoja seksuaalisuuden suhteen, voi pitää salassa useita partnereita
Varhaiset käytöshäiriöt
Ei suunnitelmia pidemmän ajan tulevaisuutta varten
Impulsiivinen
Vastuuntunnoton
Ei osaa ottaa vastuuta omista teoista
Lapsellinen (ei mielikuvituksellisella, vaan röyhkeällä tavalla)
Rikollinen monipuolisesti

Korkeasti toimivat psykopaatit eivät välttämättä ole rikollisia, koska he eivät tarvitse rikollista toimintaa.

29

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo-mies

      Joo. Taistellaan psykopaatteja vastaan. Yksi keino olisi että jokainen opettelee psykologisia keinoja ja menetelmiä, järjestäytyy ryhmiksi ja ottaa yhden psykon kerrallaan kohteeksi. Eihän tällaista voi sanoa vainoksi, ehkä jonkun mielestä se on vain puhdistus, mutta olennaisin hyötyhän on se että jokainen opettelee niitä psykologisia keinoja ja menetelmiä ja psykot on vain asiakkaita. Laittakaas alle kirjallisuutta psykologisten keinojen ja menetelmien opetteluun tueksi.

      • Ohjeesi.on.huono

        Vastauksesi on varmasti tarkoitettu sarkastiseksi, osoittaamaan se aivan älyvapaa ajatusketju millä gang stalking -toiminta syntyy. Silti, suo anteeksi, minua suututtaa, eiväthän nuo älykääpiöt muuta haluakaan kuin joojoo-kommentteja älyttömyyksilleen. En tarkoita, että aloituspuheenvuoro olisi mielestäni huono, päinvastoin, pidän sitä terävänä tosiasioiden analyysinä. Että jotkut vetävät siitä tosissaan sellaisia johtopäätöksiä kuin mitä parodioit, se on mielestäni erittäin halveksittavaa.

        Eilinen puheenvuoroni oli tarkoitettu kommentoimaan sinun vastaustasi, ei aloituspuheenvuoroa, lipsahti vahingossa väärään paikkaan. Anteeksipyyntö keskustelun aloittajalle!


    • Ohjeesi.on.huono

      Eli siis haluat taistella psykopaatteja vastaan psykopaattisin keinoin? Etkö keksi mitään parempaa? Siitähän seuraa vain että sinut voidaan silloin tunnistaa käyttäytymisestäsi psykopaatiksi. Putsaat itsesi siitä puhtaaksi "jaloilla"motiiveillasi omissa silmissäsi, et kuitenkaan niiden, jotka ehkä tuntevat paremmin psykopaatiksi leimaamasi ihmisen. Luotatko täysin sokeasti omaan arviointikykyysi ihmisiä leimatessasi? Eikös sekin ole yksi psykopaatin tunnusmerkki, mietipä vähän!

      Minä olen tuntenut erään hyvin vahvasti psykopaattipiirteisen johtavassa asemassa olevan ihmisen. Hän on ammatissa, jossa joidenkin tutkimusten mukaan on aika paljon psykopaatteja. Hän tuntee erittäin hyvin psykopaatin tunnusmerkit ja osaa käyttää niitä hyväkseen tahtoessaan leimata jonkun, esimerkiksi hänen toimintaansa arvostelleen tai arvostelevan, ihmisen psykopaatiksi. Hän käyttää aseinaan juoruja, vihjauksia, muunneltua totuutta, harhaisia johtopäätöksiä, kenties urkittuja terveystietoja asiayhteydestä irrotettuine lausumineen, vääristeltyjä lakitietoja, eli kaiken kaikkiaan on manipuloinnin mestari. Juuri hänen kaltaisiaan persoonia gang stalking -zombiet jumaloivat kykenemättä minkäänlaiseen terveeseen kriittisyyteen, koska eivät ole harjaantuneet itsenäiseen ajatteluun ja tekevät mitä sairaimpia tekoja ryhmäpaineen ja/tai joukkopsykoosin vallassa ja väärinkäyttävät siten ainoaa elämäänsä tavallisten kunnon ihmisten kiusaamiseen ja vainoamiseen.

      Sen sijaan tervettä kriittisyyttä kehiin. Älä usko kaikkea mitä sanotaan. Tarkista kaikki tosiseikat! Ota yhteyttä leimattuun ja kerro hänelle mitä kyseinen henkilö kertoo ja lupaudu todistajaksi jos ilmenee että kettu on ollut asialla! Näin on mahdollista saada todelliset psykopaatit oikeuden tuomittaviksi.

    • lisää.tuntomerkkejä

      Yksi psykopaatin tunnusmerkki on, että kerää mielellään ihmisestä tietoa, oikeaa tai keksittyä, joka on omiaan esittämään uhrin epäedullisessa valossa kun sen jakaa hänen selkänsä takana "oikeille" saman mielisille ihmisille. Psykopaatti ei kaihda ihmisten yksityisasioiden levittelyä ja erittäin mieluista hänelle on sotkea ihmisten välejä sotkeutumalla negatiivisesti asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja vetelemällä mattoja jotain positiivista yrittävien jalkojen alta. Kateus on yksi hänen käyttäytymistään määräävä tekijä, hänen on mahdoton antaa ansaittua tunnustusta henkilölle jonka jotenkin kokee kilpailijakseen, ja hän kokee hyvin helposti kilpailijakseen melkein kenet tahansa. Hän katsoo myös itseoikeutetusti olevansa lain yläpuolella. Kaikki tuntevat varmaankin tyypin. Manipuloidut voivat jäädä kiikkiin rikoksistaan ja hairahduksistaan psykopaattia hännystellessään, psykopaatti jatkaa vehkeilyään ja manipulointiaan piilossa heidän selkiensä takana.

      • Tämä kuvaus ei kuulosta minun korvaani varsinaisesti psykopaatilta, vaan jonkun- näköiseltä alemmuuskompleksista kärsivältä juorukellolta.
        Psykopaatti ei välttämättä suoranaisesti kadehdi muita vaan kokee luonnostaan, ajattelematta olevansa muiden yläpuolella. Jos näin ei ole, he voivat kyllä kokea vihaa ja turhautumista. Psykopaatin merkittävin ominaisuus on väkivaltaisuus ja raakuus yleensä. Vaikka manipulointiakin heidän keskuudessaan esiintyy, näillä ihmisillä sekä henkinen että fyysinen, tunteeton väkivalta on elämän keskiössä.


    • Vieminnetahdotvaan

      Joo-joo-pojat ja -tytöt ovat myös huomattava osa ongelmaa. Jotkut, nykyään huomattavasti useammat, pitävät vaavimaista epäitsenäisyyttä kannatettavana piirteenä, jolla voi päästä elämässä vaikka miten pitkälle. Silti vain tehdään itsestä pelle masterin langanpäissä. Ei oikeat johtajat imeskelijöitä kaipaa.

      • Relapse

        Niin, nämä "oikeat johtajat" nauttivat esim. kansanmurhista.


      • Aaoaa
        Relapse kirjoitti:

        Niin, nämä "oikeat johtajat" nauttivat esim. kansanmurhista.

        Olen ihan hiljattain jostain lukenut, mutta en muista mistä, että Hitler osoittautui valtaan päästyään pian huonoksi johtajaksi. Hänen hallintokoneistonsa oli tehoton ja sitä arvosteltiin. Se oli asia jota hän ei kestänyt ja hänen tapansa toimia siinä tilanteessa oli psykopaattinen: ryhtyä tuhoamaan arvostelijoita sen sijaan että olisi ollut kiitollinen palautteesta ja ryhtynyt korjaamaan asioita. Lienee jossain mielessä tyypillistä psykopaateille muutenkin.

        Mietiskelen, olisiko mahdollista että vihan kohdistaminen nimenomaan juutalaisiin vastakohtana hänen yli-ihannoimalleen "arjalaiselle" rodulle olisi johtunut vain siitä, että arvostelijoiden tunnistaminen olisi edellyttänyt vuorovaikutusta heidän kanssaan, mikä taas olisi altistanut oman heikkouden tunnustamiselle. Silloin juutalaisten tuhoaminen ja valheellisten perusteiden etsiminen sille oli tavallaan korviketoimintaa, jolla pyrittiin osoittamaan että olisi muka toimittu kansakunnan parhaaksi. Vahva aivopesu esti monia näkemästä tai uskaltamasta tunnustaa asian järjettömyyttä. Lisäksi kohde oli helpommin määriteltävissä ilman vaativaa ajatustyötä. Joskus aatteellisissa yhdistyksissä tapahtuu sitä, että kun asiat ovat liian hienovaraisia ja monimutkaisia, ne pyritään yksinkertaistamaan jotta saadaan massat helpommin liikkeelle. Silloin voi huonossa tapauksessa käydä niin että aate kääntyy vastakohdakseen.

        Samaa keskustelun välttämistä ja tuhoamiskäyttäytymistä pienemmässä mittakaavassa mutta jatkuvana on myös gang stalking -häiriköinnissä. Esimerkiksi minä joudun elämään kotonani ajoittain eräänlaisessa kaasukammiossa. Kaasuja johdetaan asuntooni välipohjaan porattujen reikien kautta, edellisessä asunnossani taas ilmanvaihtokanavien. Kaasut aiheuttavat terveyshaittoja, mm. munuaisten toiminnan heikkenemistä ja pitkässä juoksussa todennäköisesti keuhko- tai sydänsairauksia ym.

        Poliisissa olen ollut havaitsevinani myös näitä vaarallisia yksinkertaistamispyrkimyksiä, sillä gang stalking vaikeasti tutkittavana asiana on sille liian vaativa ja edellyttäisi omien heikkouksien paljastamista. Siksi se aika helposti vetää esille mielenterveyskortin ja jopa alkaa jahdata psyykkisesti sairastuneita gang stalking -rikollisten sijaan. Tässä auttavat myös jotkut psykiatrit avaamalla yllättävän helposti arkistonsa poliiseille. Poliisien omat arkistot psyykkisesti sairastuneista, jos sellaisia on, ovat taas tarpeettomia ja rikollisia. Minä olen entinen psyykenpotilas ja olen havainnut ympäristössäni aika paljon sekä poliisautoilla että ambulansseilla stalkkailua, mistä myös nimierkki TiFi on puheenvuoroissaan kertonut.

        Yhteiskunnallisessa keskustelussa poliisin tapoihin on onneksi jo kiinnitetty huomiota, sillä poliisin tapaan yksinkertaistamalla monet diagnooseista riippumattomat rikolliset, jopa terroristiset, motiivit hautautuvat helposti tutkimattomiin ja tavoittamattomiin.

        Myös poliisin tehtävä, rikosten estäminen ja tuomittavaksi saattaminen, on kääntynyt vastakohdakseen, sillä usein nimenomaan psyykkisesti sairastuneet ovat gang stalking -häiriköille mieleinen kohderyhmä, poliisin käyttäytymisen vuoksi myös usein riskittömämpi kuin monet muut.


      • Aaoaa
        Aaoaa kirjoitti:

        Olen ihan hiljattain jostain lukenut, mutta en muista mistä, että Hitler osoittautui valtaan päästyään pian huonoksi johtajaksi. Hänen hallintokoneistonsa oli tehoton ja sitä arvosteltiin. Se oli asia jota hän ei kestänyt ja hänen tapansa toimia siinä tilanteessa oli psykopaattinen: ryhtyä tuhoamaan arvostelijoita sen sijaan että olisi ollut kiitollinen palautteesta ja ryhtynyt korjaamaan asioita. Lienee jossain mielessä tyypillistä psykopaateille muutenkin.

        Mietiskelen, olisiko mahdollista että vihan kohdistaminen nimenomaan juutalaisiin vastakohtana hänen yli-ihannoimalleen "arjalaiselle" rodulle olisi johtunut vain siitä, että arvostelijoiden tunnistaminen olisi edellyttänyt vuorovaikutusta heidän kanssaan, mikä taas olisi altistanut oman heikkouden tunnustamiselle. Silloin juutalaisten tuhoaminen ja valheellisten perusteiden etsiminen sille oli tavallaan korviketoimintaa, jolla pyrittiin osoittamaan että olisi muka toimittu kansakunnan parhaaksi. Vahva aivopesu esti monia näkemästä tai uskaltamasta tunnustaa asian järjettömyyttä. Lisäksi kohde oli helpommin määriteltävissä ilman vaativaa ajatustyötä. Joskus aatteellisissa yhdistyksissä tapahtuu sitä, että kun asiat ovat liian hienovaraisia ja monimutkaisia, ne pyritään yksinkertaistamaan jotta saadaan massat helpommin liikkeelle. Silloin voi huonossa tapauksessa käydä niin että aate kääntyy vastakohdakseen.

        Samaa keskustelun välttämistä ja tuhoamiskäyttäytymistä pienemmässä mittakaavassa mutta jatkuvana on myös gang stalking -häiriköinnissä. Esimerkiksi minä joudun elämään kotonani ajoittain eräänlaisessa kaasukammiossa. Kaasuja johdetaan asuntooni välipohjaan porattujen reikien kautta, edellisessä asunnossani taas ilmanvaihtokanavien. Kaasut aiheuttavat terveyshaittoja, mm. munuaisten toiminnan heikkenemistä ja pitkässä juoksussa todennäköisesti keuhko- tai sydänsairauksia ym.

        Poliisissa olen ollut havaitsevinani myös näitä vaarallisia yksinkertaistamispyrkimyksiä, sillä gang stalking vaikeasti tutkittavana asiana on sille liian vaativa ja edellyttäisi omien heikkouksien paljastamista. Siksi se aika helposti vetää esille mielenterveyskortin ja jopa alkaa jahdata psyykkisesti sairastuneita gang stalking -rikollisten sijaan. Tässä auttavat myös jotkut psykiatrit avaamalla yllättävän helposti arkistonsa poliiseille. Poliisien omat arkistot psyykkisesti sairastuneista, jos sellaisia on, ovat taas tarpeettomia ja rikollisia. Minä olen entinen psyykenpotilas ja olen havainnut ympäristössäni aika paljon sekä poliisautoilla että ambulansseilla stalkkailua, mistä myös nimierkki TiFi on puheenvuoroissaan kertonut.

        Yhteiskunnallisessa keskustelussa poliisin tapoihin on onneksi jo kiinnitetty huomiota, sillä poliisin tapaan yksinkertaistamalla monet diagnooseista riippumattomat rikolliset, jopa terroristiset, motiivit hautautuvat helposti tutkimattomiin ja tavoittamattomiin.

        Myös poliisin tehtävä, rikosten estäminen ja tuomittavaksi saattaminen, on kääntynyt vastakohdakseen, sillä usein nimenomaan psyykkisesti sairastuneet ovat gang stalking -häiriköille mieleinen kohderyhmä, poliisin käyttäytymisen vuoksi myös usein riskittömämpi kuin monet muut.

        Lisäksi aikamoista yksinkertaistamista on etsiä häiriintyneitä pelkästään psykiatrien arkistoista. En kiellä etteikö sieltäkin voi löytyä rikollisiakin siinä kuin muualtakin. Itse olen kuitenkin tottunut pitämään itseäni mieleltään sairastuneista parhaaseen A-luokkaan kuuluvana siksi, että olen ensinnäkin hakeutunut ja päässyt hoitoon ja toiseksi olen saanut mielestäni laadukasta hoitoa silloin kun sitä todella tarvitsin ja kolmanneksi onnistuin pääsemään myös monenlaisia haittoja aiheuttavista psyykenlääkkeistä eroon silloisten lääkäreideni tuella. Ainakin suhteellisen tervehtymiseni ja erinäisten kokemusteni myötä olen tullut siihen tulokseen että yhteiskunnassa on nimenomaan virkakoneistossa on aika paljon diagnosoimatonta ja hoitamatonta ainesta, joka pärjää esimerkiksi tulkitsemalla lakeja kummallisella tavalla. Tarkoitan nyt tätäkin poliisin käyttäytymistä. Ja sitä että nykyiset psykiatrit lähettävät yhteistyössä poliisin kanssa pakkohoitoon jo hoidettuja häirinnän uhreja eivätkä siis häiriköitä niin kuin tietenkin olettaisi. Se on mielestäni todella kummallista, sillä nämä häiriköt jos ketkä, ovat täyskaheleita, joita tuskin psykiatrien arkistoista löytyy. Liekö kukaan edes yrittänyt itse hakeutua hoitoon, edes häirintäriippuvuuttaan hoidattamaan, ja liekö tullut edes mieleen.


      • Deathtopsychos
        Aaoaa kirjoitti:

        Lisäksi aikamoista yksinkertaistamista on etsiä häiriintyneitä pelkästään psykiatrien arkistoista. En kiellä etteikö sieltäkin voi löytyä rikollisiakin siinä kuin muualtakin. Itse olen kuitenkin tottunut pitämään itseäni mieleltään sairastuneista parhaaseen A-luokkaan kuuluvana siksi, että olen ensinnäkin hakeutunut ja päässyt hoitoon ja toiseksi olen saanut mielestäni laadukasta hoitoa silloin kun sitä todella tarvitsin ja kolmanneksi onnistuin pääsemään myös monenlaisia haittoja aiheuttavista psyykenlääkkeistä eroon silloisten lääkäreideni tuella. Ainakin suhteellisen tervehtymiseni ja erinäisten kokemusteni myötä olen tullut siihen tulokseen että yhteiskunnassa on nimenomaan virkakoneistossa on aika paljon diagnosoimatonta ja hoitamatonta ainesta, joka pärjää esimerkiksi tulkitsemalla lakeja kummallisella tavalla. Tarkoitan nyt tätäkin poliisin käyttäytymistä. Ja sitä että nykyiset psykiatrit lähettävät yhteistyössä poliisin kanssa pakkohoitoon jo hoidettuja häirinnän uhreja eivätkä siis häiriköitä niin kuin tietenkin olettaisi. Se on mielestäni todella kummallista, sillä nämä häiriköt jos ketkä, ovat täyskaheleita, joita tuskin psykiatrien arkistoista löytyy. Liekö kukaan edes yrittänyt itse hakeutua hoitoon, edes häirintäriippuvuuttaan hoidattamaan, ja liekö tullut edes mieleen.

        Tähän ja edelliseen kommenttiin haluaisin vastata, että psykopaatti ei ole mielisairas, vaan paha. Heidän uhrinsa voivat kyllä sairastua erilaisiin mielenterveyden ongelmiin, ja vastoin omaa oikeaa luonnettaan sitten suorittaa ikäviä tekoja (jotka ovat siltikin lievempiä useimmiten kuin aidot psykopaattitouhut.) Mutta tätä taisit ajaakkin takaa.


    • Deathtopsychos
    • sontiainen

      - kaikki johtuu sukuruntasta -sukurunttaset voitelee vittua paskalla ,ku eivät ole keksineet parenpaa

    • normanbatespappi

      Uskovaiset eli vajavaiset, keksivät keinoja polttaa vastustajia elävältä.

      • Uskonnon avulla voi kyllä manipuloida tavallisia ihmisiäkin julmuuksiin kuten terroristiryhmien johtajat tekevät, mutta niin myös politiikan avulla. Tämä nähtiin mm. Toisessa Maailmansodassa. Manipuloijat itse ovat useimmiten jälleen kerran empatiakyvyttömiä psykopaatteja, koska normaalin tunne-elämän omaava johtaja tuskin pystyisi järjestämään kansanmurhia. Vihollinen pysyy siis samana.
        P.S. Enpä ole Suomessakaan nähnyt uskovaisten (Kristittyjen) tekevän juuri muuta kuin esim. auttavan köyhiä jakamalla ruokaa ja ehkä jakamalla lehtisen tai pari silloin tällöin.


      • hyväpahaköyhärikas
        Deathseeker kirjoitti:

        Uskonnon avulla voi kyllä manipuloida tavallisia ihmisiäkin julmuuksiin kuten terroristiryhmien johtajat tekevät, mutta niin myös politiikan avulla. Tämä nähtiin mm. Toisessa Maailmansodassa. Manipuloijat itse ovat useimmiten jälleen kerran empatiakyvyttömiä psykopaatteja, koska normaalin tunne-elämän omaava johtaja tuskin pystyisi järjestämään kansanmurhia. Vihollinen pysyy siis samana.
        P.S. Enpä ole Suomessakaan nähnyt uskovaisten (Kristittyjen) tekevän juuri muuta kuin esim. auttavan köyhiä jakamalla ruokaa ja ehkä jakamalla lehtisen tai pari silloin tällöin.

        Auttamalla psykopaatteja kirkko luo helvetillisen tulevaisuuden.


    • Kenraali S.L.A. Marshallin tutkimukset 1940 luvulla osoittivat, että vain n. 15-20% Toisen Maailmansodan sotilaista taistelutilanteessa käyttivät aseitaan: "Ne (80-85%) jotka eivät ampuneet eivät juosseet tai piiloutuneet (monissa tapauksissa he ottivat suuria riskejä pelastaakseen sotatovereitaan yms-), mutta he eivät yksinkertaisesti ampuneet vihollisiaan edes silloin kun nämä hyökkäsivät aalloittain kamikaze-tyyliin."

      "Marshallin tutkimus näytti, että kaikissa edellisissä sodissa vain n. 5% sotilaista jotka ovat synnynnäisiä psykopaatteja- ja ehkä pieni osa hetkellisesti seonneita matkijoita -suorittivat lähes kaiken tappamisen. Tavalliset miehet suorittivat sotaa koneellisesti, ohjeiden mukaan ja välttivät tappamista useimmiten vaikka olisi ollut oma henki kyseessä.

      Johtopäätös: Sodat ovat ritualisoituja massamurhia, jossa pääosin psykopaatit tappavat tavallisia ihmisiä.

      • 9988777

        Eivätköhän ne isommat psykopaatit ole viemässä ihmisiä sotiin kuolemaan, heidän puolestaan.


    • keitä.lääkitään

      Lääkehaitat joukkosurmien taustalla?
      28.2.2013
      Murrosikää on ryhdytty hoitamaan masennuslääkkeillä, sanoo kliinisen psykiatrian professori.
      Kelan lääkekorvaustilaston mukaan 1 067 964 suomalaista käytti viime vuonna masennus-, psykoosi-, neuroosi- ja unilääkkeitä. Lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden käyttö on kolminkertaistunut 2000-luvulla. 15–24-vuotiaista suomalaisnuorista yli 50 000 sai viime vuonna jotakin psyyken toimintaa säätelevää lääkettä.
      Selvästi käytetyimpiä ovat masennuslääkkeet. Niistä eniten kirjoitetaan SSRI-ryhmään kuuluvia selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä.
      – Uudemman polven masennuslääkkeet ovat suosittuja, koska välittömät ja näkyvät haitat ovat vähäisemmät kuin vanhemman polven lääkkeissä, kertoo kliinisen psykiatrian professori Jari Tiihonen Tukholman Karoliinisesta instituutista.

      Sosiologien mukaan erilaisten keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö on jo niin yleistä, että suomalainen hyvinvointivaltio on vääjäämättä muuttumassa psykofarmaseuttiseksi yhteiskunnaksi.
      Kehitys on huolestuttava.
      Samaan aikaan kun psyykenlääkkeiden käyttö on lisääntynyt, väkivallanteot ja verilöylyt ovat tulleet osaksi suomalaisten arkea.

      USA:ssa nuorten tekemien joukkosurmien taustalta on kaivettu esiin masennuslääkkeiden haittoja. Usean kouluampujan tiedetään käyttäneen masennuksen hoitoon tarkoitettuja SSRI-lääkkeitä.

      Kelan lääketilastojen mukaan alaikäisten psyyken lääkitseminen moninkertaistuu murrosiässä.
      – Murrosikää on ryhdytty hoitamaan masennuslääkkeillä, ilman että kenelläkään on täsmällistä tietoa lääkehoidon haitoista. Normaalin kasvuun ja kehitykseen liittyvän kipuilun näkeminen lääkehoitoa vaativana oireiluna tai sairautena on äärimmäisen huolestuttavaa, ärähtää sosiologian dosentti Ilpo Helén Helsingin yliopistosta.

      SSRI-ryhmän lääkkeiden haittavaikutuksista otsikoissa ovat olleet pääasiassa pysyvät seksuaalitoiminnan häiriöt.
      Vähemmän puhuttuja haittoja ovat itsetuhoisuus, impulsiivinen ja vastustava käyttäytyminen, yllättävät aggressiot sekä vihamielisyys.

      Yhdysvalloissa havaittin 2000-luvun alussa monen kouluampujan käyttävän tai käyttäneen SSRI-ryhmän masennuslääkkeitä.

      – Tällainen havainto on tehty, mutta vielä ei voi tehdä tieteellisesti luotettavaa johtopäätöstä siitä, että masennuslääkkeiden käyttö selittäisi elämää tuhoavan käyttäytymisen, toteaa professori Jari Tiihonen.

      Tiedeyhteisössä ei siis ole yksimielisyyttä masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välisestä syy–seuraus-suhteesta.

      –Tiedetään teko ja lääkkeiden käyttö, mutta ei sitä, kuinka sama henkilö olisi toiminut ilman lääkkeitä kyseisessä tilanteessa. Satunnaistettu tutkimustilanne tuottaisi huomattavasti luotettavampaa tietoa, mutta sellaisen toteuttaminen on mahdotonta: pitäisi jättää osa nuorista masennuspotilaista lääkitsemättä, selvittää Tiihonen.

      Professori Jari Tiihosen mukaan luotettavinta tutkimustietoa on tällä hetkellä psykoosien, neuroosien ja unettomuuden hoidossa Suomessakin yleisesti käytettyjen bentsodiatsepiinien haitoista.
      – Tämän lääkeryhmän haittoja on tutkittu satunnaistetusti persoonallisuushäiriöstä kärsivillä potilailla. Tutkimuksissa käytön on todettu vähentävän impulssikontrollia ja lisäävän taipumusta aggressiivisuuteen.

      Tiihosen mukaan samassa potilasryhmässä toteutettu SSRI-lääketutkimus tuotti päinvastaista tutkimustietoa.
      –SSRI-lääkkeitä käyttäneet aikuiset persoonallisuushäiriöpotilaat käyttäytyivät vähemmän väkivaltaisesti kuin lumelääkettä saaneet.

      Vaikka SSRI-lääkkeiden ja surmatöiden välistä yhteyttä ei ole kyetty osoittamaan kiistattomasti, psyykenlääkkeiden valmistajat ovat varpaillaan.

      Yritykset säikähtivät mahdollista yhteyttä siinä määrin, että pakkausselostuksiin on 2000-luvulla ilmaantunut ohjeistus, jonka mukaan serotoniinin takaisinottajia ei suositella alle 18-vuotiaille. Näin lääkevalmistajat siirsivät vastuuta mahdollisista ja jopa todennäköisistä haitoista lääkkeitä määrääville lääkäreille.

      Käyttöohjeissa kerrotaan, että masennuslääkkeitä saaneilla lapsilla ja nuorilla on havaittu kliinisissä tutkimuksissa useammin itsetuhoisuutta kuten itsemurhayrityksiä ja -ajatuksia sekä vihamielisyyttä ja aggressioita kuin lumelääkettä saaneilla lapsilla ja nuorilla.

      Dosentti Ilpo Helénin mukaan SSRI- lääkkeiden käyttömäärissä näkyy selvästi voimakkaan ja taitavasti toteutetun lääkemarkkinoinnin vaikutus.

      – On korostettu hyötyjä ja vaiettu haitoista. Vasta aivan viime aikoina ääni kellossa on muuttunut: enää psykiatrien patenttiratkaisu ei löydy itsestäänselvästi SSRI-ryhmän lääkkeistä. Uskomme hypen hiljentyneen, koska patentit ovat rauenneet ja markkinointi vaimentunut sen myötä.

      http://www.apu.fi/artikkeli/laakehaitat-joukkosurmien-taustalla

      • Nailed

        Lääkkeet eivät ole joukkosurmien taustalla, mutta varmaan on selvää että monet sorron kohteiksi joutuneista kouluampujista sairastuvat masennukseen jonka seurauksena näitä lääkkeitä sitten aletaan syömään.
        Kouluampujat ovat usein syrjäytettyjä nuoria joita psykopaatit ovat kiusanneet/ kiduttaneet vuosikausia matkijalaumansa kanssa ennen heidän sekoamistaan. En tajua miksi kouluampujiin pitää edes keskittyä aivan kuin he olisivat jotenkin pahan alku ja juuri? "Tavallisia" surmia ja raakoja surmia jotka eivät liity kouluampumisiin mitenkään tapahtuu vuosittain järjetön määrä, ja suhteessa väkilukuun psykopaatit suorittavat järjettömän suuren määrän näistä hirmuteoista. Nämä eivät ole niitä sorrettuja poloisia joilla jonain päivänä napsahtaa, vaan pahimmasta päästä olevia sortajia.
        Psykopaattien yhtenä taktiikkana on aina ollut siirtää syy heistä itsestään heidän uhreihinsa.


    • AjatustenVirtaa

      Väkivaltaisuuden ja psykopatian välillä ei ole sinänsä yhteyttä. Väkivallan käyttämisestä sinänsä nauttii lähinnä sadisti. Psykopaatille väkivalta on lähinnä yhdentekevää ja keino edistää tavoitetta. Psykopaatti ei myöskään suhteuta väkivaltaa tavoitteeseen vaan lähes olemattomaan tavoitteeseen pääsemiseksi psyko saattaa käyttää suhteettoman kovaa väkivaltaa. Väkivalta voi olla sujuvasti myös osa hallintaa. Sitten taas väkivallan käyttö voi olla opittua ilman, että se aiheuttaisi kummosempia tunnontuskia. Psykopaatissa yhdistyy monia eri ominaisuutta ja raja koska joku voidaan määritellä psykopaatiksi on häilyvä.

      Lähes täysverinen psyko voi olla myös hyvin työssään menestyvä kunnon kansalainen kunhan matkan varrella kaikki sujuu kohtuullisen hyvin ilman isoja esteitä. Missä tarvitaan kylmähermoisia tyyppejä, siellä psyko saattaa menestyä kohtuullisen hyvinkin. Sitä luotettavaa sydänystävää joka on tukena niin myötä kuin vastamäessä, psykosta tuskin saa, mutta eipä niitä saa aina 'normaaleistakaan' ihmisistä.

      • TDKKK

        Ai ei muka ole yhteyttä? Oletko koskaan törmännyt oikeaan psykopaattin? Yhteys tulee kyllä nopeasti selville. Aihetta on tutkittu.
        Uskoisin, että näistä suurin osa on väkivaltarikollisia:
        "20-25% of prisoners are psychopaths."
        - Dr. Robert Hare, Criminal psychology researcher, Creator of the PCL-R


      • AjatustenVirtaa

        >>
        Medical Daily kokosi yhteen seitsemän faktaa psykopaateista.

        Viihdeteollisuus on ollut luomassa psykopaateista kuvaa mielipuolisina murhaajina. Todellisuudessa psykopaattiset taipumukset eivät tarkoita sitä, että henkilön kohtalona on väkivaltainen ja rikollinen elämänpolku.

        Väkivalta ei kuulu psykopaatille ominaisimpiin piirteisiin, vaan niitä ovat empatian puute, itsekeskeisyys ja muiden manipulointi.

        Moni psykopaatti on päässyt urallaan johtavaan asemaan manipulointikykyjensä ja viehätysvoimansa ansiosta. On arvioitu, että huomattava osa toimitusjohtajista on psykopaatteja.
        >>

        Rikollisissa on keskimääräistä enemmän Psykoja mutta ei kaikki ole suinkaan väkivaltarikollisia. Ennemminkin Psykon tyyliin sopii erilaiset huijaukset.


      • HöpöööNassu
        TDKKK kirjoitti:

        Ai ei muka ole yhteyttä? Oletko koskaan törmännyt oikeaan psykopaattin? Yhteys tulee kyllä nopeasti selville. Aihetta on tutkittu.
        Uskoisin, että näistä suurin osa on väkivaltarikollisia:
        "20-25% of prisoners are psychopaths."
        - Dr. Robert Hare, Criminal psychology researcher, Creator of the PCL-R

        "Oletko koskaan törmännyt oikeaan psykopaattin? Yhteys tulee kyllä nopeasti selville."

        Mites se selviää?


    • Psykopaatit ovat syy siihen, Miksi internet-kommunikaatio on tarpeettoman helvetillistä. "Trollit" ovat psykopaatteja:

      http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3408616/Internet-trolls-sadistic-psychopaths-kick-abusing-people-online-Video-reveals-traits-cause-people-post-mean-comments-web.html

      Ilman psykopaatteja meillä saattaisi olla internet, jota käyttäessä ei tarvitsisi kiehua jatkuvasti. Tämä on taas yksi osoitus siitä kuinka nämä ali-ihmiset levittävät saastaansa lähes jokaiselle elämän osa-alueelle.

      Ylempiin kommentteihin vastatakseni:
      Väkivalta nimenomaan kuuluu psykopaatin ominaisiin piirteisiin. Se on itse asiassa psykopaatin tavoite. Korkeammassa asemassa olevat yksilöt voivat toki järjestää asian muuten kuin suoralla henkilökohtaisella toiminnalla. Maailman johdossa psykopaatit ovat kansanmurhien yms. takana. Viimeisin tapaus on Filippiinien presidentti Duterte joka tapattaa tälläkin hetkellä tuhansittain ihmisiä huumeidenkäytön takia.

      MIten se selviää, kun törmäät psykopaattiin? Heidän kommunikaatiokykynsä poikkeaa normaalista, koska tunne-elämä on teeskenneltyä. Voit myös saada esim. turpaasi tai vaikkapa puukosta ilman syytä jos tarpeeksi alhaalla oleva yksilö sattuu kohdalle.

      • psykojeesus

        Jeesustelu luo psykopatian.


      • Jeesustelu ei todellakaan "luo psykopatiaa." Ota asioista selvää ennenkuin kommentoit. Psykopaatin aivot eivät toimi samalla tavalla kuin normaalin ihmisen. Asiasta on kyllä tehty aika paljon tutkimusta. Nämä ihmiset ovat synnynnäisesti pahoja ja korjaamattomia.
        Kasvatuksella tai ympäristön vaikutuksella on minimaalinen teho, joskin psykopaatti on mahdollista "kouluttaa" normaaliin elämään ainakin pinnallisesti jos hihna pidetään tarpeeksi tiukalla lapsesta saakka.


    • Juu hyvä avaus, mut täytyy muistaa, että ovat hekin ihmisiä ja heidän psykopaattisuus ei ole heistä itsestä tulevaa vaan synnynnäinen vamma, jota tosin ei diagnosoida lapsille.
      Mutta se on tosi kuin vesi.
      Psykopatia on synnynnäistä.
      En tietenkää pidä psykoista.
      Ovat kamalia ihmisiä.
      Juuri nää kiusaajat ja terroristit sun muut rikolliset ovat psykoja.
      En pidä.
      Mutta on niilläki sama ihmisarvo toki.

    • rami678

      Toivottavasti joku päättäjä lukee tämän ketjun

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe