Ammattiliitot tuhoavat Suomen tulevaisuuden

Päivän Hesarissa MIT:n palkittu professori pelkää, että menneisyyteen tarkertuvat poliitikot ja edunvalvojat tuhoavat tulevaisuuden.

Vanhasta pitää irrottautua, että tulisi uutta tilalle. SDP:n "ei" -kampanja hallitusta vastaan, johon se sai mukaan SAK:n suurlakkouhkineen, pitkitti KIKY-uudistuksia vuoden. Tänä aikana työttömyys kasvoi Suomessa 400 000 henkeen ja pitkäaikaistyöttömyys 127 000 ihmiseen. Tämä on yksi esimerkki menneisyyteen takertumisesta. Ainaisen palkakorotusten ja verohissin historiaa yritettiin opposition ja SAK:n toimesta säilyttää ja leipäjonot kasvoivat, Nyt on hyväksytty, de facto, palkkojen alentaminen, vaikka se populistisesti puetaan eri sanoihin.

Kyllä palkkojen alentaminen on hyvä asia. Kun Finnair alensi palkkoja, niin heti yritys alkoi palkkaamaan lisää väkeä. Työ on aina parempi asia kuin työttömyys. SDP:n Ihalaisen reseptit on nähty. Hänen ministeriaikanaan työttömyys kasvoi. Eikä sitä korjannut populistinen Urpo Leppänen aikanaan. Vain yritykset työllistävät. Ei SAK, SDP tai Vasemmistoliitto.

Toinen esimerkki menneisyyteen takertumisesta on Li Anderssonin kampanja pari vuotta sitten, kun hän ja muut viherpiipertäjien ideologiasukuun kuuluvat romuttivat satojen itäaasialaisperheiden unelmat. Viherpiipertäjät puhuivat populistisesti alhaisista palkoista, joita maksettiin marjankerääjille ja saivat aikaan sen, että keruu loppui siihen. Mutta samalla näiden ihmisten perheet jäivät ilman vuoden ehkä kahden tuloa, jolla olisivat voineet rakentaa talon tai että olisi varaa laittaa lapset kouluun tai ennaltaehkäistä sitä, ettei perheen alaikäisten tyttöjen tarvitse myydä itseään kadulla. Se mitä on meillä ei ole se, mitä on muualla. Jollekin meidän vähän voi olla paljon. Vasemmiston porukka halusi kieltää marjanpoimijoilta työnteon. Sinne jäi elanto ja marjat metsään. Onneksi Li Andersson ja muut puunhalaajat eivät ole vielä huomanneet, että Suomen toreilla marjoja ja sieniä myyvät mamut ja, jos lasketaan heidän tuntipalkka, niin se jää varmasti alle 4 euron!

Vasemmistoliitoon ja SDP:n populistiset puheet, jotka ovat menneisyyteen takertumista ja epäkristillistä vastapuolen, kuitenkin veljien, haukkumista, valittevasti saavat onttoudessaankin kannatusta. Ajattelevat ihmiset ymmärtävät kuitenkin, että suunkalistelu on oman edun pönkittäistä. SDP:n Rinteen ilmaisema tavoite, että SDP olisi tulevissa kunnallisvaaleissa suurin puolue, ja tämän sanoen epävarmuuden hörppy päälle, ei kanna. SDP takertuu menneisyyteen. "SDP:n ohjelma" ei sisällä mitään sellaista, mitä Keskusta tai Kokoomus ei jo nyt tekisi. Yli 40% ihmisistä on epävarmoja, ketä äänestävät. SDP:n hallitusvastuu ja liittoutuminen vanhoillisen SAK:n kanssa ei ole muuta kuin menneisyyteen takertumista. Se politiikka on johtanut maan ennätykselliseen velkaantumiseen ja suurtyöttömyyteen. SDP ja SAK yrittivät tämän korjaamista vielä vuoden pitkittää. Onneksi nyt on KIKY ja ihmiset saavat verohelpotuksia, sitä suurempia, mjtä useampi ay-liikkeen liitoista ymmärtää valita oikean tien.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Diibadaapaa:)))))))

Äänestä
  • Hohhoijaa.+Sinäkin+kuulut+siihen+70%:n+joukkoon,+joka+ei+ajattele+omilla+aivoilla+ja+uskoo+kaunopuheisiin,+vaikka+ne+tulisivat+c-kasetilta.

    Äänestä

  • Näinkö teillä siellä YTK-kassalla tehdään ohjeet tulee C-kasetilla

    Äänestä

Ay sika on kiinnostunut vain jäseniltä varastamisesta.

Äänestä
  • Sinulta ei voi varastaa, koska olet

    Äänestä

Vihervasemmisto ei ole tähän päivään asti ymmärtänyt kysynnän ja tarjonnan lain sisältöä.

Jos palkat olisivat selkeästi alhaisemmat, työnantajat maksaisivat hyville yksilöille huomattavasti parempia palkkoja, koska he pystyisivät kilpailuttamaan itsensä työmarkkinoilla. Se alempi peruspalkka jäisi luonnollisesti kipukynnykselle, mutta olisi joka tapauksessa suurempi kuin työttömyystuki.

Onhan tietysti mahdollista, että juuri SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajat ovat juuri sitä sakkia, joka ei tuossa kilpailussa pärjäisi... Miksiköhän?

Äänestä
  • Näin totesi yhteiskunnan elätti. Miksiköhän....

    Äänestä

  • Noup, ei elätti. Pieleen meni. Arvaa uudelleen.

    Äänestä

  • "Koska he pystyisivät kilpailuttamaan itsensä työmarkkinoilla." Jeekare!!! Kuulle jo siellä vuodella kivi ja keppi osaavat ovat kilpailuttaneet osaamisensa ja hyvistä on kilpailtu niin kauan kuin maapallo on pyörinyt!
    Tässä tai missään muussakaan lamassa ei ole kysymys mistään palkka-alesta/ kilpailuttamisesta, se on työttömyyden seuraus ei syy!!
    Työttömyys ei sillä vähene tai poistu! Suomessa ei enää savupiippu teollisuutta ole ja ne ihmiset, jotka niillä aloilla tai niistä riippuvilla aloilla työskentelivät eivä työllisty muilekkaan aloilla koska ikärasismi rehottaa rekrytoinnissa, vaikka eläkeikää ollaan nostamassa ja työllisten määrää pyritään supistamaan kaikilla aloilla!
    Tämä tilanne on SEURAUSTA pääoman sijoitusten tuottojen kasvu vaatimuksista LYHYELLÄ, 1h/päivän aikana, teollisuus tai TYÖPAIKAT eivät tähän pääoman aika VAATIMUKSEEN pysty vastaamaan!

    Äänestä

  • Se nyt vaan on niin, että pääoma ja työpaikat menevät sinne, missä on halvimmat työntekijät. Minkä sille SAK mahtaa? Kiinan poika tekee suomalaisella minimituntipalkalla ilomielin koko päivän töitä. Ainoa asia mikä auttaa, on olla niin osaava, ettei halpamaista sellaisia löydy. Muilla on edessä joko palkan alennus tai kortisto. Saman palkan vaatiminen kaikille osaamisesta riippumatta, vie kortistoon koko porukan.

    Äänestä

Ensi vuonna otetaan työttömien hoitoon 6 miljardia lainaa. Ay:n piikkiin. Varsinkin SAK tulee Suomelle kalliiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hellaksenmaku kirjoitti:

Päivän Hesarissa MIT:n palkittu professori pelkää, että menneisyyteen tarkertuvat poliitikot ja edunvalvojat tuhoavat tulevaisuuden.

Vanhasta pitää irrottautua, että tulisi uutta tilalle. SDP:n "ei" -kampanja hallitusta vastaan, johon se sai mukaan SAK:n suurlakkouhkineen, pitkitti KIKY-uudistuksia vuoden. Tänä aikana työttömyys kasvoi Suomessa 400 000 henkeen ja pitkäaikaistyöttömyys 127 000 ihmiseen. Tämä on yksi esimerkki menneisyyteen takertumisesta. Ainaisen palkakorotusten ja verohissin historiaa yritettiin opposition ja SAK:n toimesta säilyttää ja leipäjonot kasvoivat, Nyt on hyväksytty, de facto, palkkojen alentaminen, vaikka se populistisesti puetaan eri sanoihin.

Kyllä palkkojen alentaminen on hyvä asia. Kun Finnair alensi palkkoja, niin heti yritys alkoi palkkaamaan lisää väkeä. Työ on aina parempi asia kuin työttömyys. SDP:n Ihalaisen reseptit on nähty. Hänen ministeriaikanaan työttömyys kasvoi. Eikä sitä korjannut populistinen Urpo Leppänen aikanaan. Vain yritykset työllistävät. Ei SAK, SDP tai Vasemmistoliitto.

Toinen esimerkki menneisyyteen takertumisesta on Li Anderssonin kampanja pari vuotta sitten, kun hän ja muut viherpiipertäjien ideologiasukuun kuuluvat romuttivat satojen itäaasialaisperheiden unelmat. Viherpiipertäjät puhuivat populistisesti alhaisista palkoista, joita maksettiin marjankerääjille ja saivat aikaan sen, että keruu loppui siihen. Mutta samalla näiden ihmisten perheet jäivät ilman vuoden ehkä kahden tuloa, jolla olisivat voineet rakentaa talon tai että olisi varaa laittaa lapset kouluun tai ennaltaehkäistä sitä, ettei perheen alaikäisten tyttöjen tarvitse myydä itseään kadulla. Se mitä on meillä ei ole se, mitä on muualla. Jollekin meidän vähän voi olla paljon. Vasemmiston porukka halusi kieltää marjanpoimijoilta työnteon. Sinne jäi elanto ja marjat metsään. Onneksi Li Andersson ja muut puunhalaajat eivät ole vielä huomanneet, että Suomen toreilla marjoja ja sieniä myyvät mamut ja, jos lasketaan heidän tuntipalkka, niin se jää varmasti alle 4 euron!

Vasemmistoliitoon ja SDP:n populistiset puheet, jotka ovat menneisyyteen takertumista ja epäkristillistä vastapuolen, kuitenkin veljien, haukkumista, valittevasti saavat onttoudessaankin kannatusta. Ajattelevat ihmiset ymmärtävät kuitenkin, että suunkalistelu on oman edun pönkittäistä. SDP:n Rinteen ilmaisema tavoite, että SDP olisi tulevissa kunnallisvaaleissa suurin puolue, ja tämän sanoen epävarmuuden hörppy päälle, ei kanna. SDP takertuu menneisyyteen. "SDP:n ohjelma" ei sisällä mitään sellaista, mitä Keskusta tai Kokoomus ei jo nyt tekisi. Yli 40% ihmisistä on epävarmoja, ketä äänestävät. SDP:n hallitusvastuu ja liittoutuminen vanhoillisen SAK:n kanssa ei ole muuta kuin menneisyyteen takertumista. Se politiikka on johtanut maan ennätykselliseen velkaantumiseen ja suurtyöttömyyteen. SDP ja SAK yrittivät tämän korjaamista vielä vuoden pitkittää. Onneksi nyt on KIKY ja ihmiset saavat verohelpotuksia, sitä suurempia, mjtä useampi ay-liikkeen liitoista ymmärtää valita oikean tien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu