Oletteko havainneet Itä-Suomessa sellaista puhetapaa, jossa puhetta tulee solkenaan myös sisään hengitettäessä. Usein sisäänhengityssanat ovat lyhyitä, mutta puhe ei lakkaa pitkiin aikoihin eikä puheen väliin pääse kommentoimaan. Olen kuullut tällaista puhetapaa vain naisilla ja heidän puheensa on yleensä nopeaa.
Toisen mielenkiintoisen seikan havaitsin joidenkin naisten lausuessa esimerkiksi sanan ”kettu”. T-kirjainten kohdalla kieli tuli melkein kokonaan ulos suusta. Joissakin vieraissa kielissä kieli pilkahtaa ulkona pehmeitä kirjaimia lausuttaessa, mutta ei sielläkään koko kieltä työnnetä ulos suusta.
Erikoisia puhetapoja
15
96
Vastaukset
Olisikohan tuo nykyään muotiin tullutta puhetapaa, koska myös täällä Syvässä Etelässä sitä näkee ja kuulee.
Olen kuullut Pielisjärven seudulla aloituksessa mainittua sisäänhegityspuhetta ja myös tuo kettuesimerkki on tuttu. Itäsuomalaisille sisäänhengityspuhe lienee ollut tyypillistä jo vuosikymmenien ajan eikä siis muotivillitystä. Tuo kielen ulostyöntäminen näyttää oudolta. Sanan lausuminen onnistuu hyvin kieltä näyttämättäkin.
- solkkaajat.sönköttäjät
Etelässä on vekkuli tapa lyhennellä sanoja,, kuten sinä, on kuten sä,,minä on taas mä,, yksi voi olla yxi,, menen on meen,, tulen on tuun,,
Ei suomessa kuule enää oikein millään paikkakunnalla oikeaa suomenkieltä, kun kaikki mongertaa mitä mongertaa, siihen vielä sotketaan ulkomaalaisia sanoja sekaan!
Joskus tuntuu että pitäisi olla tulkkaaja mukana! Voi olla etten ole ennen kiinnittänyt huomiota tuohon puhetapaan ennen kuin viime vuosina.
Tuo kielen työntäminen näyttää täällä lisääntyvän erikoisesti määrätyissä ihmisryhmissä, se näyttää jotenkin oudolta.
Ensin luulin sitä joidenkin puheviaksi, mutta kun sitä alkaa esiintyä enenevässä määrin, olen päätellyt sen olevan jotain muotipuhetta.- seonsaletti
Aika outoa? Tuönnäppä kielesi ulos ja koeta muodostaa sanoja? Et taida onnistua! Taidat tosiaan olla paskanpuhuja niinkuin sanotaan, ja minäkin alan sen uskoa!
- Teetä_tarjolla
kamuttaja kirjoitti:
Muikulan aloitus oli aivan asiallinen, joten jätä hänet rauhaan.
Kuuleha kamuttaja!
Iha yhtä asilline on tuo nimimerkin "seonsaletti" kirjotus, eli hää ilimas oman mielpitteesä omalla tyylillää.
Mie oon täsmällee sammaa mieltä että tuossa on nyt pahasti liioteltu eikä kenelläkkää lausuessa esimerkiksi sanan ”kettu” t-kirjainten kohdalla kieli tule melkein kokonaan ulos suusta! Ei ees siinäkää tappauksessa että ves kielellä lausus sanan "vittu".
Kuva: T-kirjaimen lausujia.
http://urly.fi/EAK - pöljälle-ohje
Nimimerkki "seonsaletti" tuntuu olevan aika pöljä. Kukapa muu työntää kieltään ulos aloittaessaan puhumisen. Koetapas työntää kielesi ulos kirjaimen T kohdalla kun sanot sanan kettu tai vittu. Onnistuu varmaan sinultakin pöljältä.
- Mahdollisuus_tämäkin
Teetä_tarjolla kirjoitti:
Kuuleha kamuttaja!
Iha yhtä asilline on tuo nimimerkin "seonsaletti" kirjotus, eli hää ilimas oman mielpitteesä omalla tyylillää.
Mie oon täsmällee sammaa mieltä että tuossa on nyt pahasti liioteltu eikä kenelläkkää lausuessa esimerkiksi sanan ”kettu” t-kirjainten kohdalla kieli tule melkein kokonaan ulos suusta! Ei ees siinäkää tappauksessa että ves kielellä lausus sanan "vittu".
Kuva: T-kirjaimen lausujia.
http://urly.fi/EAKEttei vaan herra kamuttajakin kuuluisi siihen sakkiin joka vaikka väkisin kääntää ne asiat jotka ei miellytä niin, että esittää itsensä "kunnon kansalaisena" väärin perustein.
Tuonkin kirjoituksen perusteella joku voisi niin päätellä.
Tämä ei ole vihtuilua eikä kamuttajan vainoamista, vaan oma mielikuvani tähän asiaan liittyen ja mielipiteeni johin minulla on varmasti oikeus! En toki väitä etteikö kamuttaja olisi hyvinkin asiallinen kirjoittja, mutta erittäin suurella todennäköisyydellä virheitä löytyy hänestäkin.
- ÄidinkielenOpe
Ihkua monikulttuurista paskaa puhua kieli ulkona lerppahuulien välistä sitä heilutellen ja huutaa niin maan perkeleesti mitä sylki suuhun tuo ! Se on sitä monikulttipaskaa somaliaa tai sit irakiaa , hah haa ? Ihan samaa paskaa, muslimien sönkötystä joka tapauksessa. Ja suvakit kieli ulkona samalla voivat matuilta munat nuoleskella !
- jystujytujyhg
Pitää myöntää että kamuttaja ei käy väitteineen ihan täysillä!
- mikä.riivaa
Kumma kun minä en näe kamuttajan väittävän yhtään mitään vain Muikula ja Wanhalieksalainen väittää. Et ole terve päättelykyvyltäsi.
Monien nuorten puhetyyli on nykyään narinan omaista, jossa puheen sävelkorkeus ei vaihtele eikä sanojen tavuilla ole painoja. Sanat pulppuavat eleettömästi yhtenä pötkönä. Joillakin urheilijoilla on tällainen puhetyyli kuten myös eräällä formulakuskilla.
Tällaisen puhujan on vaikea omaksua vieraita kieliä, jossa sanojen sävelkorkeudella ja sanojen tavujen painoilla on hyvin suuri merkitys. Esimerkiksi venäjän kielessä kysymys muodostetaan nostamalla sävelkorkeutta. Lause kirjoitetaan samalla tavalla sekä väittämässä että kysymyksessä. Vain sanan sävelkorkeus ilmaisee, onko kyseessä kysymys. Monissa kielissä sävelasteikko vaihtelee puhuttaessa todella paljon.- iltapäivä1215
Tuossa Ruotsin ja Norjan puolella ulauttelevat sanojen lopputavut korkealle. Alkutavu/sana on normaalitasolla äänenpainoltaan, mutta loppuosa menee kovin ylös. Aikamoista jank-ka kuunneltavaa, mutta vikansa lienee tässä suomen kielessäkin, joten eii varmaan ole kaunista kuunneltavaa ulkolaisten taholta.
iltapäivä1215 kirjoitti:
Tuossa Ruotsin ja Norjan puolella ulauttelevat sanojen lopputavut korkealle. Alkutavu/sana on normaalitasolla äänenpainoltaan, mutta loppuosa menee kovin ylös. Aikamoista jank-ka kuunneltavaa, mutta vikansa lienee tässä suomen kielessäkin, joten eii varmaan ole kaunista kuunneltavaa ulkolaisten taholta.
Norjan kielen erottaa ruotsista juuri tuon loppukiekaisun ansiosta.
Suomen kieli on ”orpo piru” muiden kielten keskellä. Suomen venäjän kielet eivät ole edes sukua toisilleen. Suomi kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, kun taas venäjä kuuluu englannin, saksan, ruotsin, ranskan ja monen muun Euroopan kielen tavoin indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Suomen kieli kuulostaa naapureittemme korvissa erikoiselta ja suomea on myös vaikea oppia. Meille se on ollut kuitenkin tosin helppoa omaksua. Osasimme sitä jo pieninä lapsina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685