Miksi ei sitten: vesi - vesiä - vesejä?
Desi - desiä - desejä
5dl
1076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No, tuon "vesi"-sanan partitiivimuodon osalta ehdottaisin samaa syy-yhteyttä, mikä niin monen muunkin suomen kielen sanan partitiivimuodostuksessa ilmenee. Niissähän on se sanan vartaloon kuulumaton t-kirjain, kuulemma jäänteenä muinaisilta ajoilta, jolloin lukuisat sanat päättyivät t-kirjaimeen. (vene-venettä, räme-rämettä, näre-närettä, päre-pärettä, jne.) Tämä "desi"-sana taas on tuore vierasperäinen lainasana, joten sen partitiivi taivutetaan eri tavalla.
Tuskinpa tuo vierasperäinen tuoreus on syy desien taivutuksiin.
Desi, desejä on selkeästi yksikkö ja monikkomuoto.
Desijä kuulostaa puheessa desiä sanalta, eli sekaannusvaara on ilmeinen.
Vaan mikä loogisuus on taivutuksessa sanapareissa susi, suden ja kusi, kusen.
Loogisuuden vuoksi pitäisi olla kusi, kuden; kuten myös sanassa käsi, käden ym.
"Tuskinpa tuo vierasperäinen tuoreus on syy desien taivutuksiin."
Niin, tuskin tosiaankaan kaikkiin taivutuksiin.
Mutta avauksessa kyse oli "desi"- sanan taivuttamisen vertaamisesta "vesi"- sanan taivuttamiseen ja vastaukseni koski vain sanojen partitiivimuotoja.
Tämä sama sanan vartaloon kuulumaton t-kirjain esiintyy myös esimerkeiksi ottamiesi susi, kusi ja käsi sanojenkin partitiiveissa. Mutta ei sitä ylimääräistä t-kirjainta taideta enää tuputtaa näihin uusista, vierasperäisistä lainasanoista muodostettaviin partitiiveihin.
Oikeastaanhan tuota ei pitäisi koskaan taivuttaa mitenkään, koska se on pelkkä etuliite, jonka yhteyteen kuuluu varsinainen kyseisen suureen mittayksikkö. Oikea taivutus menee siis "desilitra, desilitroja", vastaavasti "desimetri, desimetrejä" jne.
Puhutaanhan kiloistakin, joka on myös etuliite...
Ja yhtä lailla väärin :)
Kilo ja desi ovat normaalia puhekieltä kuitenkin.
Se miten niitä käytetään onkin eri asia. Minä en käytä monikon desejä vaikka yksikössä käytän lähes aina pelkkää desi-sanaa tilavuuden ilmaisuna.
Väitän, että yli 95 prosenttia desi- ja kilo-sanojen käyttäjistä ei ymmärrä, että kyse on etuliitteestä, joka määrittää mittayksikön kerrannaisuutta.
Kuten OritMies sanoi, vene, räme, näre, päre ja esimerkiksi herne sanojen perässä on kyllä ylimääräinen äänne (glottaaliklusiili). Kokeilkaapa ääntää hernekeitto: se ei äänny kirjoitusasun mukaan, vaan hernekkeitto.
Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä vesi-sanan taivutuksen kanssa. Vanhoissa nykyään -si loppuisissa sanoissa on ennen ollut lopussa -ti. Siis veti, veden, vettä eli aivan looginen taivutus. Kusi taas on selvästi vettä uudempaa alkuperää, joten -si on alkuperäinen loppu ja sana taipuu sen mukaisesti kusi, kusen, kusta. Desi taas on vielä uudempi ja saa siksi partitiivissa vokaalivartalon mukaisen taivutuksen desi, desin, desiä.
Eri ikäiset sanat tosiaan taipuvat eri tavalla. Nykysuomeen otetaan usein lainoja nimenomaan desi-sanan näköisinä i-loppuisina muotoina, jotka myös taipuvat samalla tavalla. Esim. netti, netin, nettiä :)
"...sana taipuu sen mukaisesti kusi, kusen, kusta"
Niin, niin, mutta mistä se t tulee tämänkin sanan partitiivimuotoon?
Näiden lukuisten sanojen kohdalla, jotka päättyvät painolliseen e:hen, tuntuu järkeenkäyvältä selitykseltä se, että niissä on muinoin ollut t lopussa ja sen takia se esiintyy partitiiveissa. Onko nämä sanat sitten vaikuttaneet muidenkin sanojen partitiivien muodostamiseen, vaikka niiden lopussa ei olisi t:tä ollutkaan.
Samoin ihmetyttää eräs toinenkin asia: Näiden vene, räme näre ja päre tapaisten sanojen loppuun kuuluu vanhassa savon tai savolaismurteissa t:n sijaan k. Taitaa vieläkin ääntyä jossakin Ilomantsin Möhkön kylän alueella. Mutta siitä huolimatta niiden partitiivissa on näidenkin murteiden alueella "aina" ollut tämä ylimääräinen t.