Älykkydestä

Älykkyyttä pidetään tavoiteltavana asiana . Mutta onko se älykkyyttä että oppii suhteellisen helposti uutta mutta oma henkilökohtainen talous menee huonoon suuntaan ? Nimittäin. Aika useissa tapauksissa määrätynlainen älykkyys johtanee yksin asumiseen jota edeltää avioero? Että onko tietynlainen älykkyys sidoksissa yksinelämiseen. Aiheuttaako älykkyys Rähinäriittoja sekä eripuraeinoja ?
11335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tarvitaan molemminpuolista älykkyyttä, muuten kakarasta tulee debiili.

Äänestä

Kannattaa varmaan googlettaa älykkyyden määritelmä. Se on geneettinen ominaisuus, kun taas viisaus on se, mitä tulee yhdessä älykkyyden ja elämänkokemusten kanssa. On olemassa myös moniälykkyysteoria, minkä mukaan älykkyyttä on monenlaista, kuten erikseen avaruudellinen älykkyys ja ns. taiteelliset älykkyydet kuten musiikillinen tai liikunnallinen älykkyys.

Keskimääräistä älykkäämmillä on suurempi riski sairastua mielenterveydesongelmiin, esimerkiski Einsteinilla oli todennäköisesti asperger. Se voi aiheuttaa vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, mikä taas voi johtaa syrjäytymiseen tai ongelmiin ihmissuhteissa.

Talouden huonostimenemiseen vaikuttaa hyvin monet ulkoiset tekijät, se voi mennä huonosti ihan kenellä tahansa, mutta varmasti älykkäät pärjäävät keskimääräisesti paremmin kuin tyhmemmät.

Äänestä
  • Vai niin, että asperger on siis mielenterveysongelma? Nykyisin AS-diagnoosia ei edes ole olemassa.

    Äänestä

  • mitäsmitäsmitäs kirjoitti:

    Vai niin, että asperger on siis mielenterveysongelma? Nykyisin AS-diagnoosia ei edes ole olemassa.

    Autismin kijron häirilt yleisemmin eivät myöskään ole yhteydessä korkeaan älykkyyteen. Pikemminkin päinvastoin, suuri osa autisteista kun on myös älyllisesti kehitysvammaisia. Toki joukossa on myös fiksuja henkilöitä, etenkin lievemmin autististen, aiempaa Asperger-diagnoosia vastaavien tapausten joukossa.

    Varsinaisista mielenterveyden häiriöistä mikään ei myöskään taida olla yhteydessä korkeaan älykkyyteen. Tässäkin tapauksessa asia on pikemminkin päinvastoin. Matalasti koulutetut ja työttömät sairastuvat todennäköisemmin mielenterveyden häiriöihin kuin korkeasti koulutetut ja työssä käyvät, ja monet mielenterveyden häiriöt tuppaavat myös heikentämään ja häiritsemään kognitiivista suoriutumista.

    Äänestä

  • "Kannattaa varmaan googlettaa älykkyyden määritelmä. Se on geneettinen ominaisuus,"

    "Einsteinilla oli todennäköisesti asperger"

    Älykkyys on tosiaan geneettinen ominaisuus ja tiedämme nykyään että Einstein syntyi yleinen suhteellisuusteoria päässään huippuälykkäänä, koska keijukainen oli jysäyttänyt taikasauvallaan Alberttia syntymässä lujasti syvään päähän. Tämä jysäytyksen seurauksena Albertista tuli asperger, sana joka ei tietysti tarkoita yhtään mitään, sen takia on älykästä käyttää sitä.

    Älykkyys on tietysti itsessään hyvin määritelty käsite, josta kaikki ovat aina yksimielisiä. Heh.

    Älykkyys voidaan määritellä älykkäästi tai se voidaan määritellä tyhmästi, jolloin se ei selitä lainkaan älyn olemusta.

    Äänestä

  • EhkeiNytSentään kirjoitti:

    "Kannattaa varmaan googlettaa älykkyyden määritelmä. Se on geneettinen ominaisuus,"

    "Einsteinilla oli todennäköisesti asperger"

    Älykkyys on tosiaan geneettinen ominaisuus ja tiedämme nykyään että Einstein syntyi yleinen suhteellisuusteoria päässään huippuälykkäänä, koska keijukainen oli jysäyttänyt taikasauvallaan Alberttia syntymässä lujasti syvään päähän. Tämä jysäytyksen seurauksena Albertista tuli asperger, sana joka ei tietysti tarkoita yhtään mitään, sen takia on älykästä käyttää sitä.

    Älykkyys on tietysti itsessään hyvin määritelty käsite, josta kaikki ovat aina yksimielisiä. Heh.

    Älykkyys voidaan määritellä älykkäästi tai se voidaan määritellä tyhmästi, jolloin se ei selitä lainkaan älyn olemusta.

    Ihmisen älykkyydestä ja etenkin sen kasvattamisesta löytyy tietoa kolmiosaisesta Älykkyys-kirjasta: https://www.amazon.com/s/ref=nb_sb_noss_2?url=search-alias=aps&field-keywords=Älykkyys-kirja

    Äänestä

Korkeassa älykkyydessä ei ole mitään tavoiteltavaa. Siitä on itse asiassa enemmän haittaa kuin hyötyä. Normaaliälyiset menestyvät paremmin elämässä.

Äänestä

Kerron usein Mensan testejä pitäessäni Suomi24:n älykkyyskeskusteluista. Nämä keskustelut ovat tehokas tapa saada väärää tietoa Mensasta ja muutenkin älykkydestä.

Äänestä
  • Näettekö?!?! Tuo pelottelee lapsia S24:n kirjoittelijoilla. "Jos et nyt kiltisti tee mensan harjoitustehtäviä, niin sinusta tulee samanlainen kuin S24:n kirjoittelijat"

    Melkoista ylenkatsetta ja ylimieltä. Älykkäät ovat aina tunnekylmiä halveksijoita, se on nähtykin jo!!!

    Äänestä

  • kuinka.kehtaa kirjoitti:

    Näettekö?!?! Tuo pelottelee lapsia S24:n kirjoittelijoilla. "Jos et nyt kiltisti tee mensan harjoitustehtäviä, niin sinusta tulee samanlainen kuin S24:n kirjoittelijat"

    Melkoista ylenkatsetta ja ylimieltä. Älykkäät ovat aina tunnekylmiä halveksijoita, se on nähtykin jo!!!

    Jostakin syystä minulla ei riitä empatiaa ihmisille, jotka tahallaan ovat hypänneet kaivoon tai tehneet jotakin muuta jokseenkin yhtä idioottimaista. Ihmisellä riittää ongelmia aivan riittävästi, vaikka niitä ei tahallaan hanki.

    Äänestä

  • kuinka.kehtaa kirjoitti:

    Näettekö?!?! Tuo pelottelee lapsia S24:n kirjoittelijoilla. "Jos et nyt kiltisti tee mensan harjoitustehtäviä, niin sinusta tulee samanlainen kuin S24:n kirjoittelijat"

    Melkoista ylenkatsetta ja ylimieltä. Älykkäät ovat aina tunnekylmiä halveksijoita, se on nähtykin jo!!!

    "Näettekö?!?! Tuo pelottelee lapsia S24:n kirjoittelijoilla. "Jos et nyt kiltisti tee mensan harjoitustehtäviä, niin sinusta tulee samanlainen kuin S24:n kirjoittelijat"

    Melkoista ylenkatsetta ja ylimieltä. Älykkäät ovat aina tunnekylmiä halveksijoita, se on nähtykin jo!!! "

    Pieniä korjauksia väitteesiin:
    1) En suositellut harjoutustehävien tekemistä. Ne vat ainakin hauskaa ajanvietettä, eikä niistä ole haittaakaan.
    2) Täällä kirjoittavat ovat jo sellaisia kuin täällä kirjoittavat ovat, olivatpa tehneet harjoitustehtäviä tai ei.
    3) Kaikki älykkäät eivät ole tunnekylmiä halveksijoita. Olisin tietysti voinut kirjoittaa: "Voi sinua rassukkaa". mutta se ei mielestäni ole asiallista tässä tilanteessa. Jos tutustuisin paremmin, saattaisin sanoa. Todennäköisesti emme koskaa tutustu.
    4) Mielestäni väärät tiedot voi oikaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällaistaon kirjoitti:

Älykkyyttä pidetään tavoiteltavana asiana . Mutta onko se älykkyyttä että oppii suhteellisen helposti uutta mutta oma henkilökohtainen talous menee huonoon suuntaan ? Nimittäin. Aika useissa tapauksissa määrätynlainen älykkyys johtanee yksin asumiseen jota edeltää avioero? Että onko tietynlainen älykkyys sidoksissa yksinelämiseen. Aiheuttaako älykkyys Rähinäriittoja sekä eripuraeinoja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu