Pieni penis ja noloimmat tilanteet siihen liittyen

- Yläasteella minua alettiin kiusaamaan kun koulutoverini näkivät pienen pippelini liikuntatuntien jälkeen suihkussa. Tieto asiasta kiiri myös tyttöjen korviin ja myös osa tytöistä alkoi kiusaamaan minua asiasta. Sain esim. kuulla "millimuna"-huutelua usean vuoden ajan.

- Baarista iskemäni ja kerran nussimani nainen oli laittanut yöpöytäni päälle paperilapun, jossa luki: "KIITTI VITUSTI" ja samaisen paperin päällä oli 5 sentin kolikko.

- Tummahipiäinen, suomea puhumaton prostituoitu nauroi koko toimituksen ajan pientä vehjettäni, joka ei edes seissyt kunnolla. Maksoin hänelle sekä yhdynnästä että suihinotosta, mutta kumpikaan ei onnistunut koska penikseni pullahti aina ulos hänen pillustaan kun hän koitti ratsastaa sillä. Lisäksi kyseinen huora väitti, ettei kyennyt ottamaan sitä suuhun koska se on niin pieni.

- Kerran eräässä yhteissaunassa, jossa oli myös naisia joku humalainen nuori nainen arvosteli vehjettäni pieneksi ja heitti jonkin tämän tapaisen sutkautuksen: "jos sulla olis 3 cm pidempi oisit kuningas, jos sulla olis 3 cm vähemmän olisit kuningatar" tmv. Kaikki muut saunassaolijat - niin miehet kuin naisetkin - nauraa räkättivät asialle.

- 21v mies vittuili alastonsuomeen laittamalleni seisokkikuvalle kirjoittamalla: "Mikäs pieni patukka se siinä nöpöttää? Odottaa karvaisen karvaista, maskuliinista perärööriä"

- N. 6-vuotias, isänsä kanssa liikkeellä ollut pikkutyttö totesi uimahallin miesten pukuhuoneessa: "Iskä, miks tolla sedällä on noin pieni pimppeli?". Isä koitti muodon vuoksi torua tytärtään, mutta selvästi näki että häntäkin pienimunaisuuteni nauratti.
Jos palstalta löytyy muita pienellä varustettuja, niin saa jakaa omia kokemuksiaan asiaan liittyen.
1888556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 188

Vanhimmat

Tämä!

Vastaavanlaisia kokemuksia on itsellänikin.

Äänestä
  • Omasta mielestä olen millimulkku, mutta eipä kukaa ole asiasta huomauttanu. Ei edes yhtei'saunassa. No kerran kaverin tyttöystävä hihitteli, et mulla on pienempi kuin sen kaverilla. Muuteen en ole kuullu kritiikkiä muualla kun vaan oman pääni sisällä.

    Äänestä

Minulla on toisenlaisia kokemuksia sillä kullini oli aika iso jo 5 luokalla ja luokan pojat kyseli suihkussa liikunta tunnin jälkeen että miksi se on niin iso ja naureskeli ja pilkkasi minua myös siitä että minulla oli karvoja alapäässä. Juttu levisi ja olin jo seiska luokalla yläasteella tyttöjen suosikki ja aloin pääsemään treffeille. 8 luokalla sain ekan kerran pillua samalla luokalla olevalta tiinalta ja pantiinkin 3 kk aika tiiviisti ja sitten tapasin yhden johannan jota pidin tosi kauniina. Siltä sain pillua aika pian ja olin sen kanssa sitten 3 vuotta. Ollaan tänä päivänäkin kavereita vaikka koulu ajoista onkin jo 20 vuotta ja joskus ollaan baareissa nähty ja olen sitä nussinut muutaman kerran vaikka se ei olekkaan niin nätti enää mutta tosi ihana muuten.

Äänestä

Hyvä koko on 15 cm ja 5 cm paksu

Äänestä
  • Brutus

    Äänestä

Jättää arpia tuollaset kiusaamisen ei sillä koolla ole suurtakaan väliä jos on tunteet mukana luulisin .

Äänestä

Aloittaja ja isomuna oli varmaan sama henkilö

Äänestä
  • Joko olet suunnitellut kostomurhat muista kunnon kostomurha on ainoa tapa kostaa.

    Äänestä

Sain ainakin hyvät naurut aikaan. 😹😸

Äänestä
  • Joo, varmasti jollekin on tosi ongelma, en heille naura, mutta ketju on hauska 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Joo, varmasti jollekin on tosi ongelma, en heille naura, mutta ketju on hauska 😀

    Oikeastaan itkun lopulta. Täyttä kuraa alusta loppuun 🫣

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Oikeastaan itkun lopulta. Täyttä kuraa alusta loppuun 🫣

    Pieni muna iso murhe. Hirsipuu helpottaa

    Äänestä

No on ollut rakas Bottimme tänään ahkera ja nostellu oikein urakalla noita vanhoja alotuksia. Mutta ei noita oikeesti vertailtu, mistähän tääkin juttu on saanu alkunsa.

Äänestä

Peni munaisista miehista ei oles mihinkään, mulla on Isot munkat, menrt aiasn saunan tarkastamassa minkälaiset Munat merellä on, saunassa miehen mustat punnitaan, pienikmunatet miehet nauretaan ulos. Meillä on Kerimaella paakannasdsa perjantai as muna sauna jossa isomunhaset miehet saunovat jha juova viinaa. Käyn aina kusella isomunaiser miehet, pienimunaiset miret en halua kusta. Kusella näkee minkaskaise munast miellä on. Minkaslainen mies on minkaslaisdt munast miehets oh. Mulla onv Isot munast jotka panert naiset persserren, pienmunsstet miehet painujeskoon helvettiin, hirttäskööb itsensä. Kun on Isot munsrs panna naissiat persseeseen

Äänestä

Tussua ja tummaa reikää Jsmmulla tarjolla

Äänestä

Nyyppä lol tyypin jöllikkä on varmaan 0,00000001cm pitkä ku sulle aina sanotaan tämmöst.....terveisin sigmakunkku

Äänestä

Teillä on täysi oikeutus kostaa yhteiskunnalle.

Äänestä
  • Näin on! Isomunaisia pitää verottaa ankarammin kuin pienimunaisia.
    Persujen kehittelemästä munaverosta on jo periaatepäätös

    Äänestä

  • Totuuden kertominen EI ole rikos.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Totuuden kertominen EI ole rikos.

    Pedofiiliksi kutsutun yksilön seksuaalisuus kohdistuu ensisijaisesti lapsiin eli esimurrosikäisiin, yleensä 8–10-vuotiaisiin tyttöihin tai 10–13-vuotiaisiin poikiin.

    Pedofilia
    lapsiin kohdistuva sairaalloinen seksuaalinen mielenkiinto

    Äänestä

  • Maksan hakkaamisenne uudestaan ja uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Maksan hakkaamisenne uudestaan ja uudestaan.

    Aivan varmasti jokainen liivijengi ottaa toimeksiannot vastaan rahaa vastaan. Liiketoimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Aivan varmasti jokainen liivijengi ottaa toimeksiannot vastaan rahaa vastaan. Liiketoimia.

    Et varmaan tullut ajatelleeksi maksan ihan oikeasti koska rahaa on ja halua kostaa loputtomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Et varmaan tullut ajatelleeksi maksan ihan oikeasti koska rahaa on ja halua kostaa loputtomasti.

    Niin vaan makaat maassa hakattuna aina uudestaan ja uudestaan kunnes kuolet.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niin vaan makaat maassa hakattuna aina uudestaan ja uudestaan kunnes kuolet.

    Itsemurha olisi NYT Paras vaihtoehto ennen Kun aloitetaan kostaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itsemurha olisi NYT Paras vaihtoehto ennen Kun aloitetaan kostaminen.

    Nyt vaan rohkeasti itsemurhaa kohti.

    Aina kehoitan ja kannustan itsemurhiin.

    Äänestä

  • Vain ja ainoastaan paatunut murhaaja, psykoppaatti on tarpeeksi.

    Äänestä

  • 41 MIESTÄ ja 4 naista. Suomen vankiloissa istui vuoden alussa 45 erittäin vaaralliseksi arvioitua vankia.

    Keitä erittäin vaaralliset vangit ovat ja mitä heistä ja heidän elämästään vankilassa tiedetään?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    41 MIESTÄ ja 4 naista. Suomen vankiloissa istui vuoden alussa 45 erittäin vaaralliseksi arvioitua vankia.

    Keitä erittäin vaaralliset vangit ovat ja mitä heistä ja heidän elämästään vankilassa tiedetään?

    Palkkaan kaikki tappajat itselleni hommiin. NYT alkaa kostomurhaaminen ja rahaa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Palkkaan kaikki tappajat itselleni hommiin. NYT alkaa kostomurhaaminen ja rahaa on.

    Nyt meni asiat oikeasti vakaviksi ja murhia tulee 100% varmuudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Nyt meni asiat oikeasti vakaviksi ja murhia tulee 100% varmuudella.

    Nyt alkaa operaatio kostomurhat ja palkkamurhat.

    Varmasti murhataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Nyt alkaa operaatio kostomurhat ja palkkamurhat.

    Varmasti murhataan.

    Murhataan, poltetaan, kidutetaan, hakataan, palotellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Murhataan, poltetaan, kidutetaan, hakataan, palotellaan.

    Väkivaltaisen radikalisoitumisen takana ovat yleensä olemassa oleva valmius väkivaltaan, väkivallan oikeuttavan ideologian omaksuminen sekä ajautuminen väkivaltaisiin piireihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Väkivaltaisen radikalisoitumisen takana ovat yleensä olemassa oleva valmius väkivaltaan, väkivallan oikeuttavan ideologian omaksuminen sekä ajautuminen väkivaltaisiin piireihin.

    Moni terroristi on radikalisoitunut vankilassa. Vankeusaika on voinut vaikuttaa henkilön elämänkatsomukseen, synnyttää hänessä katkeruutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Nyt ei voi rahalla sopia.

    NYT kuolee oikeasti osalliset.

    saudiarabialainen jihadisti sekä terroristijärjestö al-Qaidan perustaja ja johtaja. Hänellä oli keskeinen vaikutus ääri-islamilaisen liikkeen syntymiseen 1980-luvulta alkaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    saudiarabialainen jihadisti sekä terroristijärjestö al-Qaidan perustaja ja johtaja. Hänellä oli keskeinen vaikutus ääri-islamilaisen liikkeen syntymiseen 1980-luvulta alkaen.

    Allāhu akbar (arab. الله أكبر‎, allāhu ʾakbar), johon viitataan myös termillä takbīr (arab. تكبير‎; johdettu sanan ʾakbar juurikonsonanteista k-b-r), on arabiankielinen lause, joka tarkoittaa ”Jumala on suurempi”.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Allāhu akbar (arab. الله أكبر‎, allāhu ʾakbar), johon viitataan myös termillä takbīr (arab. تكبير‎; johdettu sanan ʾakbar juurikonsonanteista k-b-r), on arabiankielinen lause, joka tarkoittaa ”Jumala on suurempi”.

    Jihad [jihad t. džihad] (myös džihad tai dhihad, arab. جهاد‎, jihād) tarkoittaa Pyhää sotaa, jota käydään.

    Äänestä

What sä keksit puheita et olis sua haukkunut yksi nainen monessa paikassa ja luulet et noi kuningas ja kuningatar kommentit multa oli muka huonot, no ei ollut huonot.
Juhlavaksi kehuin ja juhlava tilannekin oli, uskon et sä olet minkä ikäinen olet mut mäkin olen tarpeeksi vanha enkä pieneksi sitä edes sano-nut

Muistan sen, tumma tukka oli ja puhuin kyllä suomea ihan hyvin

Äänestä
  • Tilaajavastuulaki velvoittaa työtä tilaavat yritykset tarkastamaan, että alihankkijat tai työvoimaa vuokraavat yritykset täyttävät omalta osaltaan lakisääteiset velvoitteensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Tilaajavastuulaki velvoittaa työtä tilaavat yritykset tarkastamaan, että alihankkijat tai työvoimaa vuokraavat yritykset täyttävät omalta osaltaan lakisääteiset velvoitteensa.

    5/5

    Äänestä

  • Globaali toimintaa palveluita joka maassa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Globaali toimintaa palveluita joka maassa on.

    Riippuen maasta on nuorempaakin lihaa tarjolla jos maan laki vaan sallii.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Riippuen maasta on nuorempaakin lihaa tarjolla jos maan laki vaan sallii.

    Ulkomailla sosiaali turvaa ei ole Naiset ansaitsevat elantonsa normaaliin tapaan.

    Äänestä

  • Soaiaaliturva sotkee kaikki liiketoimet ja muodostaa maahan kommunismia.

    Kapitalismi on rahalla saa ja Raha on tienattava itse.

    Äänestä

  • Tollasta SE on.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Tollasta SE on.

    Nuoria naisia SAA Koko maasta ulkomailta tuodaan nuoria naisia asiakkaiden tarpeiden mukaan kuljetetaan tuoreet tavarat.

    Äänestä

Pöh, pääsit sentään pukille. Itse jäänyt kokonaan ilman samasta syystä ja nyt jo eläkeiässä, joten ei enää edes heilahdakaan.

Äänestä

nyt olisi joku tilanne mistä kesätyöstä erittäin korkean palkan... mutta pitäiolla erittäin nopea.. meaning very FAST, melko helppoa...

Please folllow me now, tskr my hand, my name is...Lucifer.. I'll show yoyyou things..

https://www.youtube.com/watch?v=HFzDKTNLr2k

Äänestä

Avuttomuus on yleen konsweenijohtjien ja toimitusjotajien pääasiallinen työttömyyden syy

Äänestä
  • Noinkin se voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Noinkin se voi olla.

    Lento varsovaan.

    Hotelli huone varsovasta.

    Taksilla bordelliin luxus tason bordelli paratiisi maa.

    Hotelliin ja lento suomeen.

    Sellanen pano loma.

    5/5

    Äänestä

  • Kapitalismi maa Puola.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Kapitalismi maa Puola.

    Ei kukaan kattele nirppa nokka akkoja.

    Rahalla lutkat vaan vaikka kaksi tai useampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Ei kukaan kattele nirppa nokka akkoja.

    Rahalla lutkat vaan vaikka kaksi tai useampi.

    Mafia maa puola.

    Casino, hotellit, bordellit ja discot.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Mafia maa puola.

    Casino, hotellit, bordellit ja discot.

    Mafia valtiot sopii rikkaille liikemiehille.

    Kaikki palvelut pelaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Mafia valtiot sopii rikkaille liikemiehille.

    Kaikki palvelut pelaavat.

    Puolan mafia Pomo Eli El President

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Puolan mafia Pomo Eli El President

    Mafia valtio on kapitalismiin perustuva valtio.

    Äänestä

  • Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Joko kuulit kuka kuuluu oikeasti Mafiaan.

    Mafiooso Piotr.

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    JR paita on hankittava alkaa poliisia pelottaan suomessa Kun mafia ottaa vallan.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    JR paita on hankittava alkaa poliisia pelottaan suomessa Kun mafia ottaa vallan.

    Mafia VS Police
    Videopeli

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Mafia VS Police
    Videopeli

    Mafia laittaa poliisin tuosta vaan nurin.

    Äänestä

  • Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Laitetaan joku iso afrikkailais taustainen iso kullinen Kaveri asialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Laitetaan joku iso afrikkailais taustainen iso kullinen Kaveri asialle.

    Vaikka joku arki luonausaikaan voisi anaali laittaa oppii olemaan KRP hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Vaikka joku arki luonausaikaan voisi anaali laittaa oppii olemaan KRP hiljaa.

    Voidaan naureskella KRP boss anal rape videolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Voidaan naureskella KRP boss anal rape videolle.

    Miksi joku iso kokoinen afrikkalainen mies kaatoi minut maahan ja raiskasi miettiin KRP:n Pomo Kun housuja laittaa jalkaan. En tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Miksi joku iso kokoinen afrikkalainen mies kaatoi minut maahan ja raiskasi miettiin KRP:n Pomo Kun housuja laittaa jalkaan. En tajua.

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Laitetaan joku iso afrikkailais taustainen iso kullinen Kaveri asialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Laitetaan joku iso afrikkailais taustainen iso kullinen Kaveri asialle.

    Itse veikkaan iso kokoinen afrikkalinen painii sen tonttu ukon nurin aika helposti. Painelee anaaliin paljaalla.

    Äänestä

  • Uus jengi MC Ass rape

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Uus jengi MC Ass rape

    Suomessa Kun rikolkisuutta ei ole.

    Muuten jokainen poliisilaitoksen pomo olisi jo raiskattu.

    Ollaan vasta luomassa rikollisuutta suomeen.

    Äänestä

  • Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    Suomessa ei rikollisuutta ole. Nyt luodaan rikollisuus suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Suomessa ei rikollisuutta ole. Nyt luodaan rikollisuus suomeen.

    Rikollisuus on yhteiskunnassa tapahtuvaa rikollista toimintaa eli sellaista toimintaa, josta on laissa säädetty rangaistus.

    Rikollinen on yhteiskunnan luoma käsite henkilöstä, joka on tehnyt rikoksen. Rikoksentekijä tuomitaan teoistaan rangaistukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Rikollisuus on yhteiskunnassa tapahtuvaa rikollista toimintaa eli sellaista toimintaa, josta on laissa säädetty rangaistus.

    Rikollinen on yhteiskunnan luoma käsite henkilöstä, joka on tehnyt rikoksen. Rikoksentekijä tuomitaan teoistaan rangaistukseen.

    Ammattirikollinen

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Ammattirikollinen

    Chef of Police gets anal rape.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Chef of Police gets anal rape.

    Suoraan poliisihallituksen alaisuudessa on 11 poliisilaitosta.

    Äänestä

  • Esimerkki videoita olisi sivutolla p.o.r.n.h.u.b

    Hakusanaksi "anal rape" opetus video.

    Äänestä

  • Big black cock, usually shortened to BBC, is a sexual slang term and a genre of ethnic pornography that focuses on black men with large penises.

    The theme is found in both straight and gay pornography.

    Äänestä

  • Silti tein rikosilmotuksen asiasta.

    Steven Segal, laiton uhkaus ja video on todisteena.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Silti tein rikosilmotuksen asiasta.

    Steven Segal, laiton uhkaus ja video on todisteena.

    Apua apua katsoin Steven Segalin videoita uhkasi hakata minut.

    Soitin 112 sanoin minusta tuntuu Steven Segal hakkaa minut MC Donald's pihalle, tuusualaan.

    Puhelimesta vastatiin muuten kaikki olisi ihan loogista tuusula EI ole ameriikassa.

    Ei varmaan Steven nyt suomeen tule hakkamaan sinua.

    Tyypillinen 112 soitto (turha)

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Tollasia mielenvikaisia on Suomi pullollaan valtion virkamies johtajina.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Tollasia mielenvikaisia on Suomi pullollaan valtion virkamies johtajina.

    Kohta alkaa harhaiset 112 soittelut. Joku isokokoinen musta afrikkalaistaustainen mies jahtaa minua isolla munalla.

    Lopeta ne pilasoitot. (112)

    Äänestä

On munaani arvostelut. Jotenkin naurettavaa että mielestäni koulussa joillakin oli pienempi muna mutta he eivät saaneet kuulla siitä. Ehkä en ollut niin pidetty ja olin kiusattu.

Eräs espanjalainen nainen valitti että olisi pieni muna mutta tarpeeksi iso olin hänelle. Vähän verta tuli kerta hänen pillusta penetraation aikana. En nyt halua mitenkään rehennellä mutta miten niin muka liian pieni, tuli liian vähän verta?

Äänestä
  • Apua apua katsoin Steven Segalin videoita uhkasi hakata minut.

    Soitin 112 sanoin minusta tuntuu Steven Segal hakkaa minut MC Donald's pihalle, tuusulaan.

    Puhelimesta vastatiin muuten kaikki olisi ihan loogista mutta tuusula EI ole ameriikassa.

    Ei varmaan Steven nyt suomeen tule hakkamaan sinua.

    Tyypillinen 112 soitto (turha)

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Apua apua katsoin Steven Segalin videoita uhkasi hakata minut.

    Soitin 112 sanoin minusta tuntuu Steven Segal hakkaa minut MC Donald's pihalle, tuusulaan.

    Puhelimesta vastatiin muuten kaikki olisi ihan loogista mutta tuusula EI ole ameriikassa.

    Ei varmaan Steven nyt suomeen tule hakkamaan sinua.

    Tyypillinen 112 soitto (turha)

    Silti tein rikosilmotuksen asiasta.

    Steven Segal, laiton uhkaus ja video on todisteena.

    Äänestä

  • Kyl uskon Bandidoksen pojat saisi hakattua nuo helposti.

    Äänestä

  • Laitanko setelit salkkuihin 12 salkkua sovitulla.summalla. aina saa salkun Kun on hakattu kohde. Salkut ilman muuta hankitaan valmiiksi ja rahat on salkuissa valmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Laitanko setelit salkkuihin 12 salkkua sovitulla.summalla. aina saa salkun Kun on hakattu kohde. Salkut ilman muuta hankitaan valmiiksi ja rahat on salkuissa valmiina.

    Jos hakkaisi silleen kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Jos hakkaisi silleen kunnolla.

    Toki jos tappamis palvelua on maksan senkin sovitaan summat.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Toki jos tappamis palvelua on maksan senkin sovitaan summat.

    Sit alkaa poliisit ottaa tosissaan molempia maksajan ja toteuttajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Sit alkaa poliisit ottaa tosissaan molempia maksajan ja toteuttajan.

    Nyt poliisit pilkkaavat ja naureskelevat meille molemmille.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Nyt poliisit pilkkaavat ja naureskelevat meille molemmille.

    Suomessa ei kukaan ota tosissaan jos EI tapa.

    Äänestä

  • Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    JR paita on hankittava alkaa poliisia pelottamaan suomessa Kun mafia ottaa vallan.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Puolalais-amerikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut Yhdysvalloissa koko 1900- ja 2000-luvun.

    Polish-American organized crime

    JR paita on hankittava alkaa poliisia pelottamaan suomessa Kun mafia ottaa vallan.

    https://www.amazon.com/Polish-Mafia-Poland-Dyngus-Pullover/dp/B07WX1VMGG

    Jengi paidat.

    Äänestä

  • Jos perustat julkisen osakeyhtiön, osakepääoman määrä on vähintään 80 000 euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Jos perustat julkisen osakeyhtiön, osakepääoman määrä on vähintään 80 000 euroa.

    Apportti tarkoittaa muuna kuin rahasijoituksena osakeyhtiöön laitettua omaisuutta osakkeen merkintähintana.

    Apportti voi olla vain omaisuutta, jolla on yhtiölle taloudellista arvoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Apportti tarkoittaa muuna kuin rahasijoituksena osakeyhtiöön laitettua omaisuutta osakkeen merkintähintana.

    Apportti voi olla vain omaisuutta, jolla on yhtiölle taloudellista arvoa.

    Apportti ja apporttiomaisuus on käsite, jota käytetään nimenomaan osakeyhtiön perustamisen yhteydessä tai osake- ja osuuskuntien peruspääomien tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastojen korottamisen yhteydessä.

    Se tarkoittaa omaisuuden, kuten kiinteistöjen, arvopapereiden tai muun irtaimen omaisuuden, siirtämistä yhtiölle.

    Äänestä

  • Anaalilutkat OYJ (duuni todistus)

    Duunari anaalilutka (kesto)

    Allekirjoitus

    Anaalilutkat Oyj / Toimitusjohtaja

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Anaalilutkat OYJ (duuni todistus)

    Duunari anaalilutka (kesto)

    Allekirjoitus

    Anaalilutkat Oyj / Toimitusjohtaja

    Tollanen on kunnon firman nimi rehellinen slogan.

    Joku paska logo yritykselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Apua apua katsoin Steven Segalin videoita uhkasi hakata minut.

    Soitin 112 sanoin minusta tuntuu Steven Segal hakkaa minut MC Donald's pihalle, tuusulaan.

    Puhelimesta vastatiin muuten kaikki olisi ihan loogista mutta tuusula EI ole ameriikassa.

    Ei varmaan Steven nyt suomeen tule hakkamaan sinua.

    Tyypillinen 112 soitto (turha)

    Sinulla on harhaluuloja...olet ehkä psykoottinen. Voisi olla skitsofrenia.

    Äänestä

Okei, ketjun alku oli ihan tragikoominen, mutta mitä tapahtui sen jälkeen? 😅

Äänestä

Täysin törkeää juttua lopulta.

Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    15-vuotias tyttö löydettiin surmattuna metsästä Valkeakoskella

    Sisä-Suomen poliisi tutkii 25. toukokuuta 2024 Valkeakoskella tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c7ee793b-fdf8-4041-af82-e9d8068f288e

    Ihan tiedoksi tuokin sinun kohdallasikin tuo uutinen on realistinen Asia.

    Tyypillinen anaalilutkan kohtalo ilmeisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Tyypillinen anaalilutkan kohtalo ilmeisesti.

    Kannattasi pikku hiljaa ottaa asioita vakavasti ja lopettaa se naureskelu.

    Äänestä

  • Laitetiinko joku huvikseen mielisairaalaan ja vankilaan ilman rikosta.

    Katos sellasesta sitten alkaa oikea rikollisaalto.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Laitetiinko joku huvikseen mielisairaalaan ja vankilaan ilman rikosta.

    Katos sellasesta sitten alkaa oikea rikollisaalto.

    Mielisairaalaan ja vankilaan laitetaan sellasia jotka oikeasti tekee rikoksia.

    Tappoja, murhia sellasia oikeita rikoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Mielisairaalaan ja vankilaan laitetaan sellasia jotka oikeasti tekee rikoksia.

    Tappoja, murhia sellasia oikeita rikoksia.

    Jos huvikseen laitetaan kansalaisia mielisairaalaan ja vankilaan menee uskottavuus Koko rangaistuslaitokselta.

    Ihan sama sarjamurhaatko huvikseen vai et.

    Joka tapauksessa joudut lukkojen taakse.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Jos huvikseen laitetaan kansalaisia mielisairaalaan ja vankilaan menee uskottavuus Koko rangaistuslaitokselta.

    Ihan sama sarjamurhaatko huvikseen vai et.

    Joka tapauksessa joudut lukkojen taakse.

    Ainut syy laittaa joku mielisairaalaan tai vankilaan on rangaistus murhista ja tapoista. Vakavista rikoksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Ainut syy laittaa joku mielisairaalaan tai vankilaan on rangaistus murhista ja tapoista. Vakavista rikoksista.

    Jos huvikseen laitetaan kansalaisia mielisairaalaan ja vankilaan vaikka EI tee rikoksia.

    Ihan sama aloittaa sarjamurhaaminen.

    Jos sut saadaan kiinni jokatapauksessa joudut lukkojen taakse.

    Tossa vaiheessa ihan vaan sarjamurhaa niin paljon Kun haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Jos huvikseen laitetaan kansalaisia mielisairaalaan ja vankilaan vaikka EI tee rikoksia.

    Ihan sama aloittaa sarjamurhaaminen.

    Jos sut saadaan kiinni jokatapauksessa joudut lukkojen taakse.

    Tossa vaiheessa ihan vaan sarjamurhaa niin paljon Kun haluaa.

    Kosta, tapa, Kosta, tapa ainoa tapa hoitaa asiat.

    Allāhu akbar (arab. الله أكبر‎, allāhu ʾakbar), johon viitataan myös termillä takbīr (arab. تكبير‎; johdettu sanan ʾakbar juurikonsonanteista k-b-r), on arabiankielinen lause, joka tarkoittaa ”Jumala on suurempi”.

    Sellasta se vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Suomessa laitetaan varakkaat, koulutetut kansalaiset vankilaan ja mielisairaalaan ilman rikosta jotta saadaan varallisuus haltuun. Raha motiivi.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Suomessa laitetaan varakkaat, koulutetut kansalaiset vankilaan ja mielisairaalaan ilman rikosta jotta saadaan varallisuus haltuun. Raha motiivi.

    Tuo miljoona omaisuuden omaava ylioppilas, maisteri laitetiin huvikseen mielisairaalaan ja vankilaan ilman rikosta.

    Aika helppoa tajuta motiivi asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Tuo miljoona omaisuuden omaava ylioppilas, maisteri laitetiin huvikseen mielisairaalaan ja vankilaan ilman rikosta.

    Aika helppoa tajuta motiivi asiaan.

    Sellasesta oikeasti seuraa sarjamurha kosto sarja. On rahaa, tietoa, taitoa ja koston halua.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Sellasesta oikeasti seuraa sarjamurha kosto sarja. On rahaa, tietoa, taitoa ja koston halua.

    Tuossa vaiheesaa Kun laitetaan vankilaan janmielisairaalaan sovittavaa tai juteltavaa EI ole.

    Ihan vaan kosto murhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Tuossa vaiheesaa Kun laitetaan vankilaan janmielisairaalaan sovittavaa tai juteltavaa EI ole.

    Ihan vaan kosto murhia.

    Varmaan tajuat psykopaatti, sarjamurhaaja.

    Ylioppilas, maisteri omat yritykset, varallisuutta, omaisuutta, tietoa, taitoa, osaamista.

    Kahdenlaista osaamista kostaminen on aika kovaa Kun on kovat kertoimet.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Varmaan tajuat psykopaatti, sarjamurhaaja.

    Ylioppilas, maisteri omat yritykset, varallisuutta, omaisuutta, tietoa, taitoa, osaamista.

    Kahdenlaista osaamista kostaminen on aika kovaa Kun on kovat kertoimet.

    Raitis, psykopaatti, sarjamurhaaja haluaa hankkia varallisuutta, omaisuutta ja koukutuksen. Narsismi ajaa sellaseen. Voi katsoa omia saavutuksia ja ihalla.

    Hienoa Olen saavuttanut kaiken itse omilla taidoillani.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Raitis, psykopaatti, sarjamurhaaja haluaa hankkia varallisuutta, omaisuutta ja koukutuksen. Narsismi ajaa sellaseen. Voi katsoa omia saavutuksia ja ihalla.

    Hienoa Olen saavuttanut kaiken itse omilla taidoillani.

    Tarvitseeko olla ylioppilas ja Maisteri.

    Sama Asia haluatko uuden mersun vai kelppaako halvin rutku itsellesi ajamiseen.

    Tarvitseeko omistaa Oman rakennuksen ja tontin.

    Sama Asia haluatko asua omakotitalossa omalla tontilla. Vai Kelpaako halvin mahdollinen vuokra huone nukkumiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Tarvitaeeko olla miljoona euroa rahaa jos voi saada kelasta joka kuukausi 550€ ilmaista karkki rahaa.

    Jokainen itse valitsee itselleen mieluisen vaihtoehdon.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Tarvitaeeko olla miljoona euroa rahaa jos voi saada kelasta joka kuukausi 550€ ilmaista karkki rahaa.

    Jokainen itse valitsee itselleen mieluisen vaihtoehdon.

    Mietit pelaatko 1€ panoksella vai 1M€ panoksella.

    Peli on sama voitto summa on sama.

    Toisessa on 6x0 luvussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Mietit pelaatko 1€ panoksella vai 1M€ panoksella.

    Peli on sama voitto summa on sama.

    Toisessa on 6x0 luvussa.

    Ostat 1€ loton voitat 1M€ ostat asian joka maksaa 1M€.

    Jos et voita Jos Sulla on toinen 1€ ostaa vaikka kupin kahvia tai jotain eurolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00229 kirjoitti:

    Ostat 1€ loton voitat 1M€ ostat asian joka maksaa 1M€.

    Jos et voita Jos Sulla on toinen 1€ ostaa vaikka kupin kahvia tai jotain eurolla.

    Jos Koko voitto summan euron kupongista kulutat edelleen sen 1€ arvoinen Asia.

    Itse et ole maksanut kuin 1€ ja sait 1M€

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Jos Koko voitto summan euron kupongista kulutat edelleen sen 1€ arvoinen Asia.

    Itse et ole maksanut kuin 1€ ja sait 1M€

    Raha on itse tienattava jotta rahaa osaa arvostaa.

    Sitten osaa arvostaa jokaista euroaan. Jokaista euron sadasosaa. Eli sentti.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Raha on itse tienattava jotta rahaa osaa arvostaa.

    Sitten osaa arvostaa jokaista euroaan. Jokaista euron sadasosaa. Eli sentti.

    Sellanen on oikeasti ahkerounut jokaisen euron eteen ei jakele muille rahaa euroakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Sellanen on oikeasti ahkerounut jokaisen euron eteen ei jakele muille rahaa euroakaan.

    Vammanen idiootti jakaa muille rahaa ei tajua rahan arvoa.

    Jokainen fiksu osaa arvostaa jokaista lanttiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Vammanen idiootti jakaa muille rahaa ei tajua rahan arvoa.

    Jokainen fiksu osaa arvostaa jokaista lanttiaan.

    Raadan jokaisen lanttini eteen kuoleman uhalla kehtaat sanoa mulle Anna rahasi minulle.

    En todellakaan Anna lanttiakaan omista rahoistani sinulle.

    Äänestä

Pienelläkin mulkulla saa aikaan isot elatusmaksut .Niitäkun kuittailee 15 vuotta niin kiittelee ettei ollut kovempi panomies.

Äänestä
  • Pienimunainen on se maksumies aina.

    SE on se todellisuus.

    Äänestä

  • Varmaan jokainen tuon tiesi kuinka pariskunan seksi puuhat menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Varmaan jokainen tuon tiesi kuinka pariskunan seksi puuhat menee.

    Jos makselet elareita et tajunnut muijalle hankkia isoa dildoa pimppaa varten.

    Suu ja peppu seksi on sitten Kun lapset on saatu.

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Jos makselet elareita et tajunnut muijalle hankkia isoa dildoa pimppaa varten.

    Suu ja peppu seksi on sitten Kun lapset on saatu.

    Tavallaan sekin yksi testi onko mies fiksu vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Tavallaan sekin yksi testi onko mies fiksu vai ei.

    Nainen SAA kotona taivaalliset orgasmit aina. Sen on iloinenn aina.

    Kannattaisi opetella naisten hoitoa.

    Aika helppo hoitosia ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Nainen SAA kotona taivaalliset orgasmit aina. Sen on iloinenn aina.

    Kannattaisi opetella naisten hoitoa.

    Aika helppo hoitosia ovat.

    Jos iloinen nainen aina mieskin Voi olla iloinen sitten kaikki on iloisia ja hommat hoituu perheen kesken kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Jos iloinen nainen aina mieskin Voi olla iloinen sitten kaikki on iloisia ja hommat hoituu perheen kesken kotona.

    Naisen kannattaisi valita itselleen fiksu mies joka tajuaa realismia hieman.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Naisen kannattaisi valita itselleen fiksu mies joka tajuaa realismia hieman.

    Tavallaan Sulla olisi ylioppilastutkinto, maisterin paperit, varallisuutta ja iloinen nainen kotona.

    Iso dildo on se salaisuus aika kannattava hankinta.

    Useempia voi hankkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Tavallaan Sulla olisi ylioppilastutkinto, maisterin paperit, varallisuutta ja iloinen nainen kotona.

    Iso dildo on se salaisuus aika kannattava hankinta.

    Useempia voi hankkia.

    Vaatisi hieman opiskelua kuinka naiselle tuotetaan orgasmeja ja taitavasti, usein ja tarpeeksi.

    Opiskelua vaatisi olla seksijumaluus.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Vaatisi hieman opiskelua kuinka naiselle tuotetaan orgasmeja ja taitavasti, usein ja tarpeeksi.

    Opiskelua vaatisi olla seksijumaluus.

    Jos hankit naisen on tajuttava kuinka nainen toimii kuinka se saadaan iloiseksi 24/7.

    Aika paljon helpompi arki kotona miehen kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Jos hankit naisen on tajuttava kuinka nainen toimii kuinka se saadaan iloiseksi 24/7.

    Aika paljon helpompi arki kotona miehen kohdalla.

    Jos nainen sanoo olisi kiva hankkia seksi lelu silloin kannattaa naiselle hankkia seksi lelu sama lapsen kanssa antaa lelun se tulee iloiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Jos nainen sanoo olisi kiva hankkia seksi lelu silloin kannattaa naiselle hankkia seksi lelu sama lapsen kanssa antaa lelun se tulee iloiseksi.

    Aika hauskoja seksi leluja naisille on naisten seksi lelu kaupassa.

    EI mies silleen tarvitse leluja naista peppuun ja suuhun SE on tarpeeksi.

    Lasten tekoon on siten omat kolot.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Aika hauskoja seksi leluja naisille on naisten seksi lelu kaupassa.

    EI mies silleen tarvitse leluja naista peppuun ja suuhun SE on tarpeeksi.

    Lasten tekoon on siten omat kolot.

    Dildo keksittiin aikoinaan ihan naisia varten. Naisten hoitoon luotu tarvike.

    Ne tulee iloiseksi ja onnelliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Dildo keksittiin aikoinaan ihan naisia varten. Naisten hoitoon luotu tarvike.

    Ne tulee iloiseksi ja onnelliseksi.

    Seksilelujen kehittäminen on hauskaa puuhaa

    https://insinoori-lehti.fi/artikkelit/seksilelujen-kehittaminen-on-hauskaa-puuhaa/

    Julkinen tieto sekin suosittelen hankkimaan itselleen ihan terveyden kannaltakin.

    Brändituotteita markkinoidaan seksuaaliterveystuotteina tai intiimeinä elämäntyylituotteina.

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    En nyt halua kehuskella naisten terveystietoa lukeneena salaisuudet on minulla tiedossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    En nyt halua kehuskella naisten terveystietoa lukeneena salaisuudet on minulla tiedossa.

    Voi erikoustua naisten seksuaali terveys puolelle.

    Aika mielenkiintoinen Asia.

    Sivuaineena.

    Äänestä

  • Anonyymi00256 kirjoitti:

    Voi erikoustua naisten seksuaali terveys puolelle.

    Aika mielenkiintoinen Asia.

    Sivuaineena.

    Vaatisi olla fiksu mies tajutakseen asioita.

    Äänestä

  • Kahdestaan lelujen KERA on Paras vaihtoehto kaikille.

    Ei tule ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    Kahdestaan lelujen KERA on Paras vaihtoehto kaikille.

    Ei tule ongelmia.

    Vaatisi olla fiksu mies jos naisen haluaa itselleen hankkia.

    Äänestä

  • Jos sua ei kiinnosta naisen tarpeet sitten bordelli on Paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Jos sua ei kiinnosta naisen tarpeet sitten bordelli on Paras vaihtoehto.

    Todella iso ero kotona jossa nainen nauttii seksin harrastamisesta ja bordelli jossa vaan asiakas nauttii.

    Ton Kun tajuat ei tarvitse elareita maksaa vaimo on ja pysyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Todella iso ero kotona jossa nainen nauttii seksin harrastamisesta ja bordelli jossa vaan asiakas nauttii.

    Ton Kun tajuat ei tarvitse elareita maksaa vaimo on ja pysyy.

    Monella miespuolisella menee termit sekaisin bordelli ja kotiolot.

    Bordelli mies on asiakas joka nauttii.

    Kotona naisen nautintoa ajatelleen on dildo.

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Monella miespuolisella menee termit sekaisin bordelli ja kotiolot.

    Bordelli mies on asiakas joka nauttii.

    Kotona naisen nautintoa ajatelleen on dildo.

    Maissa jossa on bordelli ei mene termit sekaisin.

    Jos haluat iloisen vaimon teet sen eteen asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Maissa jossa on bordelli ei mene termit sekaisin.

    Jos haluat iloisen vaimon teet sen eteen asioita.

    Ei varmaan salaisuus ole tuokaan kaikki tuon tiesi sanomattakin.

    Ihan vaan noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    Ei varmaan salaisuus ole tuokaan kaikki tuon tiesi sanomattakin.

    Ihan vaan noin.

    Jos haluat vaan nauttia ja olla asiakkaana bordelli on sitten miehen Paras paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Jos haluat vaan nauttia ja olla asiakkaana bordelli on sitten miehen Paras paikka.

    Jos olet valmis takaaman naiselle nautintoa sitten hankkia itsellesi vaimon joka pysyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Jos olet valmis takaaman naiselle nautintoa sitten hankkia itsellesi vaimon joka pysyy.

    Seksilelujen kehittäminen on hauskaa puuhaa

    https://insinoori-lehti.fi/artikkelit/seksilelujen-kehittaminen-on-hauskaa-puuhaa/

    Julkinen tieto sekin suosittelen hankkimaan itselleen ihan terveyden kannaltakin.

    Brändituotteita markkinoidaan seksuaaliterveystuotteina tai intiimeinä elämäntyylituotteina.

    Jos ensin ylioppilaaksi ja sitten korkeakouluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    Seksilelujen valmistaja.

    Muuta samalla

    Tottakai lapsillekin leluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    Seksilelujen valmistaja.

    Muuta samalla

    Tottakai lapsillekin leluja.

    Naisten tuotteet ja lasten tuotteet.

    Ne Kun on hallinnassa aika hyvin.

    Sitten on IT- ja Peliala.

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Naisten tuotteet ja lasten tuotteet.

    Ne Kun on hallinnassa aika hyvin.

    Sitten on IT- ja Peliala.

    Osta naisellesi kunnon laadukas dildo.

    Takaat naiselle aina pimppi seksin ja saat itse Panna peppuun samalla. Aika loitava diili.

    Mieti ensin ottaa suihin samalla dildo hieroo pimppaa.

    Sitten dildo pimpassa ja Muna pepussa.

    5/5

    Olisi osattava orgasmit naiselle saada seksin aikana ja nautintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Idiootti miehen vastaus makselen elareita ja minulla on pieni Muna.

    Mieti nyt pieleen menneet asiat. Vika EI ole pieni Muna tuossa.

    Äänestä

  • Iso dildo joka tuntuu taivaaliselle ja niin paljon Kun nainen jaksaa se saa. Taivaallinen tilanne naiselle.

    Äänestä

Mulla on kans pienet Munat kaikki nauraa mulle kun näkee mun Munat. En enää käy julkisella saunassa kun kaikki vain pilkkaavat, on siinä munaton mies. Vältän käydä Kusellas miesten kanssa kun kaikki alkaa naurattaa kun näkee mun Munat. En saa naista enkä työtä kun on niin pieni muna, teen itsemurhan

Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    https://www.s-kaupat.fi/tuote/kotimaista-uunilenkki-400-g/6415712901301

    0,99 €

    Kotimaista-uunilenkki on dildomakkara, joka on valmistettu suomalaisesta lihasta. Gluteeniton. Poista kuori ja laita kondoomi tuntuu aidolta. Ihana tunne.

    Suosittelen.

    Protex kondomi Classic 10kpl
    1,57 €
    https://www.prisma.fi/tuotteet/100003524/protex-kondomi-classic-10kpl-100003524

    Tuntuu samalta kuin aito kondoomilla jopa paremmalta.

    Hups kuka paljasti naisten salaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    Hups kuka paljasti naisten salaisuuden.

    Aito ja aidon tuntuinen dildomakkara kondoomilla 5/5.

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Aito ja aidon tuntuinen dildomakkara kondoomilla 5/5.

    Osta naisellesi kunnon laadukas dildo.

    Takaat naiselle aina pimppi seksin ja saat itse Panna peppuun samalla. Aika loitava diili.

    Mieti ensin ottaa suihin samalla dildo hieroo pimppaa.

    Sitten dildo pimpassa ja Muna pepussa.

    5/5

    Nautin joka kerta.

    Olisi osattava orgasmit naiselle saada seksin aikana ja nautintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Fiksu mies on fiksu mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Fiksu mies on fiksu mies.

    Miksi minulla EI ole aitoa makkara dildoa kondoomilla joka tuntuu taivaalliselle pimpassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Miksi minulla EI ole aitoa makkara dildoa kondoomilla joka tuntuu taivaalliselle pimpassa.

    Makkara kondoomilla on sama Asia kuin Muna kondoomilla Saman tuntuinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Makkara kondoomilla on sama Asia kuin Muna kondoomilla Saman tuntuinen.

    Toki vain naisten tiedossa oleva tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    Toki vain naisten tiedossa oleva tosiasia.

    Kuka paljasti salaisuuden hyi hyi.

    Äänestä

  • Anonyymi00313 kirjoitti:

    Kuka paljasti salaisuuden hyi hyi.

    Liikesalaisuus on salaista ja taloudellisesti arvokasta tietoa, joka on vain tiettyjen henkilöiden saatavilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Liikesalaisuus on salaista ja taloudellisesti arvokasta tietoa, joka on vain tiettyjen henkilöiden saatavilla.

    https://www.s-kaupat.fi/tuote/kotimaista-uunilenkki-400-g/6415712901301

    0,99 €

    Kotimaista-uunilenkki on dildomakkara, joka on valmistettu suomalaisesta lihasta. Gluteeniton. Poista kuori ja laita kondoomi tuntuu aidolta. Ihana tunne.

    Suosittelen.

    Protex kondomi Classic 10kpl
    1,57 €
    https://www.prisma.fi/tuotteet/100003524/protex-kondomi-classic-10kpl-100003524

    Tuntuu samalta kuin aito kondoomilla jopa paremmalta.

    Aika halpa aito makkara x2 ja kondoomi paketti.

    Äänestä

  • Anonyymi00315 kirjoitti:

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Liikesalaisuus on salaista ja taloudellisesti arvokasta tietoa, joka on vain tiettyjen henkilöiden saatavilla.

    Toki vain naisten tiedossa oleva tosiasia.

    Makkaradildo ja kondoomi paketti. Pimppa nauttii 100% ja estottomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Makkaradildo ja kondoomi paketti. Pimppa nauttii 100% ja estottomasti.

    Jokainen fiksu tuon tiesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Jokainen fiksu tuon tiesi.

    Älykkyystesti on psykologinen testi, jolla mitataan testattavan henkilön älykkyyttä.

    Makkara ilman kuorta ja kondoomilla on sama Asia kuin penis kondoomilla.

    Aika loogista.

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Älykkyystesti on psykologinen testi, jolla mitataan testattavan henkilön älykkyyttä.

    Makkara ilman kuorta ja kondoomilla on sama Asia kuin penis kondoomilla.

    Aika loogista.

    Hieman ihmettelen jos ei makkaradildo kondoomilla pimppiin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00320 kirjoitti:

    Hieman ihmettelen jos ei makkaradildo kondoomilla pimppiin mene.

    Lämmin vesi

    Makkarasta kuori pois.

    Kondoomi makkaraan.

    Sitten vaan pimppiin 100% nautintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00321 kirjoitti:

    Lämmin vesi

    Makkarasta kuori pois.

    Kondoomi makkaraan.

    Sitten vaan pimppiin 100% nautintoa.

    Älykkyystesti on psykologinen testi, jolla mitataan testattavan henkilön älykkyyttä.

    Lämmin vesi

    Makkarasta kuori pois.

    Kondoomi makkaraan.

    Sitten vaan pimppiin 100% nautintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    Älykkyystesti on psykologinen testi, jolla mitataan testattavan henkilön älykkyyttä.

    Lämmin vesi

    Makkarasta kuori pois.

    Kondoomi makkaraan.

    Sitten vaan pimppiin 100% nautintoa.

    Liikesalaisuus on salaista ja taloudellisesti arvokasta tietoa, joka on vain tiettyjen henkilöiden saatavilla.

    Toki vain naisten tiedossa oleva tosiasia.

    https://www.s-kaupat.fi/tuote/kotimaista-uunilenkki-400-g/6415712901301

    0,99 €

    Kotimaista-uunilenkki on dildomakkara, joka on valmistettu suomalaisesta lihasta. Gluteeniton. Poista kuori ja laita kondoomi tuntuu aidolta. Ihana tunne.

    Suosittelen.

    Protex kondomi Classic 10kpl
    1,57 €
    https://www.prisma.fi/tuotteet/100003524/protex-kondomi-classic-10kpl-100003524

    Tuntuu samalta kuin aito kondoomilla jopa paremmalta.

    Aika halpa aito makkara x2 ja kondoomi paketti.

    Ja jopa alle 18 vuotias voi ostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Mensa naisten salaiset leikit.

    Äänestä

Kilttimiespeniksellisen miehen kohtalo on kamala :(

Äänestä

Mulla on kans pieni nappula ja sen takia en o päässy koskaa tönkäsemää.

Äänestä

Olen kans pieni munainen, 3cm levossa ja 8cm seisokissa. Yläasteella myös huudeltu ja naurettu munalleni ja kaverit ja tyttöystävä nauraa edelleen. Kiusallisinta on, että mua kiihottaa hirveästi munani kiusaaminen:D Joka kerta alkaa seisomaan kun joku sanoo pieneksi. Olen myös herkkä laukeamaan, niin joskus nuorempana kun joku vaikka saunassa nauroi mulle, niin alkoi seisomaan ja laukesin hetken seisoteltuani.

Äänestä

Kaikki pienimunaiset miehet tehkää itsemurha. Mulla on Munat kaks senttiä. Mun vanhemmat antoivat mulle jotakin ainetta että Munat ei kasva. Naisten kuukautisuojat jos niintä haistelee Munat surkastuu. Meillä on akkoja jotka vihaa mua ja ne rukoilee ehtoollisella että en saa naista. Ainoa oikea keine on kasvattaa munaa on juoda oman isän kusta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 142 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pikkukikkeliboy kirjoitti:

- Yläasteella minua alettiin kiusaamaan kun koulutoverini näkivät pienen pippelini liikuntatuntien jälkeen suihkussa. Tieto asiasta kiiri myös tyttöjen korviin ja myös osa tytöistä alkoi kiusaamaan minua asiasta. Sain esim. kuulla "millimuna"-huutelua usean vuoden ajan.

- Baarista iskemäni ja kerran nussimani nainen oli laittanut yöpöytäni päälle paperilapun, jossa luki: "KIITTI VITUSTI" ja samaisen paperin päällä oli 5 sentin kolikko.

- Tummahipiäinen, suomea puhumaton prostituoitu nauroi koko toimituksen ajan pientä vehjettäni, joka ei edes seissyt kunnolla. Maksoin hänelle sekä yhdynnästä että suihinotosta, mutta kumpikaan ei onnistunut koska penikseni pullahti aina ulos hänen pillustaan kun hän koitti ratsastaa sillä. Lisäksi kyseinen huora väitti, ettei kyennyt ottamaan sitä suuhun koska se on niin pieni.

- Kerran eräässä yhteissaunassa, jossa oli myös naisia joku humalainen nuori nainen arvosteli vehjettäni pieneksi ja heitti jonkin tämän tapaisen sutkautuksen: "jos sulla olis 3 cm pidempi oisit kuningas, jos sulla olis 3 cm vähemmän olisit kuningatar" tmv. Kaikki muut saunassaolijat - niin miehet kuin naisetkin - nauraa räkättivät asialle.

- 21v mies vittuili alastonsuomeen laittamalleni seisokkikuvalle kirjoittamalla: "Mikäs pieni patukka se siinä nöpöttää? Odottaa karvaisen karvaista, maskuliinista perärööriä"

- N. 6-vuotias, isänsä kanssa liikkeellä ollut pikkutyttö totesi uimahallin miesten pukuhuoneessa: "Iskä, miks tolla sedällä on noin pieni pimppeli?". Isä koitti muodon vuoksi torua tytärtään, mutta selvästi näki että häntäkin pienimunaisuuteni nauratti.
Jos palstalta löytyy muita pienellä varustettuja, niin saa jakaa omia kokemuksiaan asiaan liittyen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu