Työsuhteen syntymisen edellytys

"Työpaikan syntyminen edellyttää, että rekrytointi on kannattavaa työnantajalle. " - on olemassa tämmöinen väite työnantajan puolelta. Asialla on kuitenkin myös toinen kääntöpuoli, jota koitetaan mediassa kovin sivuuttaa:

Työsuhteen syntyminen edellyttää, että työn vastaanottaminen on kannattavaa työntekijälle.

Tämä riippumatta sosiaaliturvan tukitasosta, jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sillä työpaikan ja työn vastaanottamisesta pitää saada sen verran palkkaa, jotta välttämättömät elinkustannukset pystyy helposti palkalla kattamaan.

1000e/kk ei tähän riitä, katsottiin asiaa miltä kannalta tahansa, se ei turvaa ihmisarvoista elämää.

Pakollisten elinkustannusten määrän määrittelee suulta osin Suomessa ruoan hinta, vuokrien hinta, vaatteiden hinta, sähkön hinta, verojen (mm. kiinteistövero) hinta, unohtamatta tietysti auto ja autoon liittyvän verotuksen, sekä bensan ja sen verotuksen hintaa, joka usein on pakollinen liittyen työn vastaanottamiseen.

Mikäli palkalla ei ole mahdollista kattaa ym. pakollisia elinkuluja, on työsuhteen syntyminen mahdotonta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä postaus. Tämä on työnantajan ymmärrettävä työtä tarjotessaan. Moni yrittäjä on niin tyhmä (lue ahne), ettei tätä ymmärrä. Tämmöiset yrittäjät turvautuvatkin useimmiten TE- ja TYP-virkailijoiden tukeen, ja anelevat heitä lähettämään työttömiä lain varjolla heille itselleen ilmaiseksi, kun rekrytointiprosessi ei itseltä suju.

Äänestä

tämä!

Äänestä

Ajatuksessasi on yksi virhe. Oikeassa elämässä voit kuolla tänään ja ketään ei kiinnosta. Samoin elinkustannustesi kanssa, ei kiinnosta ketään.
Yrittäjien silmissä olet kuollut, mikäli et tuota.

Äänestä
  • Myös omassa ajatuksessasi on yksi virhe. Oikeassa elämässä myös yrittäjä voi kuolla tänään, kenen tahansa semmoisen toimesta joka ei saisi mitään, ja olisi epätoivoisen nälkäkuoleman edessä. Onneksi Suomessa on sivistysvaltiona kuitenkin se viimesijainen sosiaalituki, joka estää aika hyvissä määrin moista rikollisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TyösuhteenSyntyminen1 kirjoitti:

"Työpaikan syntyminen edellyttää, että rekrytointi on kannattavaa työnantajalle. " - on olemassa tämmöinen väite työnantajan puolelta. Asialla on kuitenkin myös toinen kääntöpuoli, jota koitetaan mediassa kovin sivuuttaa:

Työsuhteen syntyminen edellyttää, että työn vastaanottaminen on kannattavaa työntekijälle.

Tämä riippumatta sosiaaliturvan tukitasosta, jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sillä työpaikan ja työn vastaanottamisesta pitää saada sen verran palkkaa, jotta välttämättömät elinkustannukset pystyy helposti palkalla kattamaan.

1000e/kk ei tähän riitä, katsottiin asiaa miltä kannalta tahansa, se ei turvaa ihmisarvoista elämää.

Pakollisten elinkustannusten määrän määrittelee suulta osin Suomessa ruoan hinta, vuokrien hinta, vaatteiden hinta, sähkön hinta, verojen (mm. kiinteistövero) hinta, unohtamatta tietysti auto ja autoon liittyvän verotuksen, sekä bensan ja sen verotuksen hintaa, joka usein on pakollinen liittyen työn vastaanottamiseen.

Mikäli palkalla ei ole mahdollista kattaa ym. pakollisia elinkuluja, on työsuhteen syntyminen mahdotonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu