Yleisleiri?

1. Millaisia asioita tehdään yleensä yleisleirillä?
2. Kyseisellä yleisleirillä on 3 tasoryhmää, alkeis/jatko, 0-1 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista ), P-ryhmä (n. 2-4 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista), sekä B-ryhmä (5-7 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista). Ainakin P- ja B-ryhmissä hypätään. Missä ryhmässä pärjäisin?

Olen ratsastanut 3 vuotta. Olen mennyt käyntiä ja ravia sekä laukkaa, laukkaa olen mennyt n. Parin kierroksen pätkissä liinassa, ns. Irtona n. Kierroksen pätkiä. Omilla tunneilla ollaan tehty ympyröitä ja erilaisia suunnanmuutoksia. Esteitä en ole hypännyt muuta kun joskus leikkitunnilla taluttajan kanssa (ravissa) noin 20cm este.

3. Mennäänkö leireillä yleensä maastoon? Olen nimittäin käynyt kerran maastossa, silloin vaan käveltiin ja meillä oli tietenkin taluttajat.
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa kysyä suoraan sieltä leiriltä samalla kun sinne ilmoittautuu, niin osaavat sieltä sanoa, miten he ryhmänsä jaottelevat. Kertomasi perusteella sanoisin, että alkeis/jatkoryhmä - käsitin, että olet laukannut vain liinassa pieniä pätkiä, ja estepuolella olet tutustunut vasta kavaletteihin eli et ole vielä hypännyt varsinaisia esteitä.

Mitä leireillä tehdään, siihen en osaa paljonkaan sanoa. Silloin kun minä aikanaan lapsena kävin pari kertaa leirillä, siellä tietysti ratsastettiin, mutta myös käytiin läpi hevosen hoidon perusasioita, harjaamista, varustamista, ruokintaa yms. Maastossakin käytiin, mutta minä olin edistyneempien ryhmässä, enkä tiedä esim. alkeisryhmien suhteen käyvätkö maastossa ollenkaan. Sitäkin kannattaa kysyä suoraan leiriltä samalla kun ilmoittautuu, niin saat siitäkin suoraa tietoa etkä pelkkää arvailua ja kuulopuheita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollinenleiriläinen kirjoitti:

1. Millaisia asioita tehdään yleensä yleisleirillä?
2. Kyseisellä yleisleirillä on 3 tasoryhmää, alkeis/jatko, 0-1 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista ), P-ryhmä (n. 2-4 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista), sekä B-ryhmä (5-7 vuotta ratsastaneille, riippuu myös taidoista). Ainakin P- ja B-ryhmissä hypätään. Missä ryhmässä pärjäisin?

Olen ratsastanut 3 vuotta. Olen mennyt käyntiä ja ravia sekä laukkaa, laukkaa olen mennyt n. Parin kierroksen pätkissä liinassa, ns. Irtona n. Kierroksen pätkiä. Omilla tunneilla ollaan tehty ympyröitä ja erilaisia suunnanmuutoksia. Esteitä en ole hypännyt muuta kun joskus leikkitunnilla taluttajan kanssa (ravissa) noin 20cm este.

3. Mennäänkö leireillä yleensä maastoon? Olen nimittäin käynyt kerran maastossa, silloin vaan käveltiin ja meillä oli tietenkin taluttajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu