Kuinka monelle on käynyt niin, että..

Hän oli läheisriippuvainen, älä syytä itseäs! Hänellä on selkeästi paljon omia ongelmia. Sen tyhmä käytös varmaankin tuntui pelottavalta ja masentavalta, onneksi suurin osa naisista on rauhallinen ja mukava! Sitä vaan etsimään uutta! :)

Ensimmäisen vakavan ja pitkän suhteeni lopettaminen oli yhtä hankalaa.. Tästä on aikaa jo puolenkymmentä vuotta. Hän oli maanisdepressiivinen, tosin suhteen loppumisen kannalta sillä ei ollut merkitystä, minä en vain tuntenut tarpeeksi häntä kohtaan ja olimme muutenkin liian erilaisia. Ja joissain jutuissa aivan liian samanlaisia.

Minä olin tietenkin pitkään ihastunut häneen siksi, että häneltä sain täydellistä huomiota ja rakkautta. Minä en vain pystynyt rakastamaan häntä, vaikka kuinka yritin =(..

Lopulta minun oli pakko päästää irti, niin pahalta kuin se tuntuikin. Sanoin, ettei tämä toimi, ja hän uhkaili itsemurhalla. Minä kilttinä miehenä peruin sanani, yritin kaikkeni kuukauden verran ja sanoin saman uudestaan. Sama juttu. Tällä kertaa kuitenkin pidin päätökseni, sillä elämäni oli muutenkin muuttumassa pelkästään jo asuinpaikan vaihdon myötä.

En ole nähnyt häntä sen jälkeen. Hän on kyllä kysellyt välillä, miten minä jaksan, joten kyllä hän elossa on, onneksi. En tiedä, yrittikö hän tosiaankin itsemurhaa, ehkä se oli vain läheisriippuvaisen viimeinen keino saada huomiota ja sääliä...!

Mitäs tästä opin? Ihminen ei voi olla vastuussa muusta kuin itsestään, ainakaan tällaisissa tapauksissa. Vaikka tuntuisi kuinka pahalta kertoa tuollaiselle ihmiselle, että suhde ei toimi, niin se pitää tehdä. Ei ole mitään järkeä jatkaa suhdetta pelkästään sen takia, että toinen pysyisi onnellisena - varsinkin, kun itse kaipaisi suurta tunnetta, joka puuttuu...

Minun kohdalleni on jo kaksi kertaa sattunut vastaavanlainen mies. Useamman vuoden seurustelun jälkeen väsyin ensimmäisen mustasukkaisuutensa ja aloin puhumaan erosta.

Hän alkoi uhkailla itsemurhalla..lääkkeiden tai auton avulla. Kerran hän soitti minulle puhelun ja kertoi että hänellä on vesilasi ja lääkepurkki vieressä vain yhtä tarkoitusta varten, sitten katkaisi puhelun ja sulki puhelimen. Muutaman hermoja raastavan tunnin kuluttua hän kuitenkin soitti uudelleen. Keskustelimme pitkään ja tilanteen selvittyä päätimme vielä jatkaa. Ajan kuluessa hänkin tottui ajatukseen ja ymmärsi ettei yhteiselomme enää voi jatkua koska vain riitelemme. Olemme eronneet ja hän edelleen elossa.

Toinen vastaava tapaus sattui kohdalleni ihan vastikään. Seurustelimme noin vuoden ajan ja monenlaisten sattumien jälkeen totesin miesystävälleni että meidän on parempi erota. Mies ei ollut yhtään samaa mieltä vaan alkoi uhkailla itsemurhalla, kaiketi hän ei kertaakaan sitä yrittänyt vaikka siitä paljon puhuikin. Viimeisten tietojen mukaan hän on vielä elossa vaikka välillä olen kuullut hänen "tempauksistaan" jotka eivät ole mitään leikkiä.

Mielestäni itsemurhalla kiristäminen on todella itsekästä. Ei kukaan voi pakottaa toista olemaan suhteessa jossa ei ole hyvä olla. Se heikompi osapuoli vaan ei tätä tajua vaan yrittää syyllisyyden tunteella saada toisen jäämään. Tällaisten kokemusten jälkeen ei todellakaan ole helppoa ajatella uusia suhteita kun mielessä pyörii vaan se, että seuraako se sama hel** uudessakin suhteessa.

Mun eksä ei itsaria yrittäny eikä puhunu sellaisesta, mut se ryhty juomaan rankasti.
Uhkasi mua juomisella.

Se toteutti sen ja viime kesänä mä vein sen hoitoon.
Pelastin sen puistosta eräs kesäilta. Oli saanu alkoholi myrkytyksen. Lievän toki.
Syytti mua pitkään siitä et alkoi juomaan.
Nykyään se vaan ruinaa mua takasi. Ja oon nähny sen muutaman kerran ja joka kerta se alkaa lähennellä.

Ota todesta - ja älä ota! Kukaan ei voi olla 100 % vastuussa kenestäkään toisesta poislukien ehkä pienen lapsen äiti ja ehkä myös isä.

Karmeidenkin elämänkokemusteni myötä olen ollut havaitsevinani, että näissä asioissa vallitsee tietty voimakkuusjärjestys. Ainakin itse koetan elää niin, että "tunnustelen", mistä nästä tapauksista on kysymys. Yleensä minusta on kysymys uhkauksista ja teoistakin (ml. peruuttamattomista!), joilla asianomaiset mittaavat omaa merkitystään muille (ja itselleenkin):

1. Joku kertoo muille tavalla tai toisella aikomuksestaan poistua keskuudestamme omin voimin ja tekee myös sen. Jotenkin olisi hyvä tietää, jos joku on tosiaan tuossa tilanteessa. Apua on olemassa, alkaen asianomaisen viemisestä viipymättä lähimpään terveyskeskukseen. Maassamme lopettaa itsensä korkeintaan vain 1 000 vuodessa, mutta erilaisia yrittäjiä saattaa olla 10 000 tai enemmän. Eli useimmat yrittäjät eivät ilmeisestikään koskaan poista itseän keskuudestamme.

Käsittääkseni kovin harva toimii siten, että vain äkkiä saa mieleensä, että päättää päivänsä. Monesti asianomainen tiettävästi tekee valmisteluja kuten alkaa luovuttaa esineitään muille. Useimmiten taitaa olla kysymys melkoisen syvästä masennustilasta.

(Lisäys: Kyllä ihmisenä oloon voi kai myös kuulua sellaisia, omaa itseäkin haittaavia kuolemanajatuksia, että asianomainen ymmärtää hakeutua esim. terapiaan. Toinen asia on se, ettei asianomainen sen enempää ole vielä ehtinyt aikoa tappaa itseään eikä kertoa muille, kunnes hän jo koettaa etsiä parempaa vaikkapa juuri tuolla tavalla. Tästäkin muuten voi päätellä, ettemme voi viimeiseen saakka olla "veljiemme/sisartemme vartijoita".)

2. Joku kertoo tai jättää kertomatta kohdan 1. mukaisesta aikeestaan ja tekee yrityksen, joka olisi saattanut onnistua. Hän esim. ottaa lääkkeitä mutta katuu heti ja ottaa itse yhteyttä terveyskeskukseen tai hän tekee yrityksenä siten että hänet löydetään pikaisesti tms. Asianomaisen olisi syytä hoidattaa silloin itsensä kuntoon, tarkoitan että myös henkisesti. Tätä olisi jokaisen lähimmäisen tuettava. Muuten, tällaisissa yrityksissä moni vammauttaa itsensä loppuiäkseen, joten on vahvat syyt siihen, ettei niitä tapahtuisi.

3. Joku tekee jotakin, joka on jotenkin vain sinne päin, kuten viiltelee itseään. Niinhän kai teki mm. prinsessa Diana! Näitähän tapauksia on, mutta asianomaisen olisi silloinkin hoidatettava itsensä kuntoon. Toivottavasti on myös hyviä lähimmäisiä, jotka tukevat silloin menemättä kuitenkaan liikaa mukaan.

4. Ehkä jotenkin kohtaa 3 muistuttavat jotenkin dramaattiset itsemurhauhkaukset riitatilanteissa. Ovat vaikkapa äärimmäisiä kiukunpurkauksia ja vihanilmauksia ilmoituksineen, että nyt asianomainen sitten poistaa itsensä muonavahvuudesta. Näitähän on kuultu. Tiedossani ei ole tapauksia, että sellaiset olisivat johtaneet edes itsemurhayritykseen. Voivathan ne johtaa, ja tiedänkin, että jotkut ovat tehneet niin pikaistuksissaan, mutta en usko, että useinkaan sellaista sattuu.

5. On myös pelkkiä, ehkä ohimeneviä lausahduksia omaehtoisesta kuolemasta. Näitähän kuulee malliin "olisi parasta, jos..." tai "olen ajatellut, että olisi parasta jos lopettaisin...". Elossa on jokainen, jolta olen vuosien aikana sellaista kuullut, vaikka karmivaa se on joka kerran ollut. Nyttemmin olen koettanut muistuttaa asianomaiselle, kuinka tärkeä hän on lähimmäisilleen, ml. minulle.

6. Sitten on erilaisia, muille kerrottuja kuolemantoiveita malliin "kunhan tauti tappaisi" tai "kunhan auto ajaisi yli". Mm. alakulosta ne minusta kertovat, mutta jotenkin yhdistän ne kokemusmaailmassani myös kohdan 4 tapauksiin. Eli joku saattaa dramaattisesti korostaa itseään, ainutlaatuisuuttaan ja korvaamattomuuttaan toiselle tälläkin, minusta kornilla tavalla. Tietysti toivon, etteivät tuollaiset toiveet pahene itsetuhohaluksi. Mutta olisiko tavallaan toivottava, että ne "pahenisivat" kuolemanajatuksiksi, jotka alkavat vaivata asianomaista niin, että hän etsi ammattiapua?

hänellä on päässä vikaa.Pysy erossa hänestä.Ei kukaan järkevä ihminen kiristä noin toista!

toiselle että koska et ollut sellainen kuin halusin!
Kyllä siinä kuka tahansa viiltelee ranteet auki!
Toivottavasti joskus annat kaikkesi elämäsi naiselle ja hän sanoo sinulle samoin!