Otan yhden esimerkin mitä EI KANNATA TEHDÄ kun aloitat salitreenin ensikertaa. Salilla missä treenaan ilmestyi kesällä kaksi nuorta kaveria, olivat alle prikymppisiä hoikkia tai normaalivartaloisia. Kaverit meni suoraan pystypunnerrus penkkiin ilman lämmittelyjä ja venyttelyitä. Laittoivat heti levyjä tankoon ja punnersivat juuri ja juuri viisi toistoa ja tyyli kaikea muuta kuin puhdas. Yksi pidepiaikainen treenaaja sanoi pojille että jos haluavat kehittyä ja välttää loukkaantumisia kannattaa aloittaa pienillä painoilla lämmittely sarjat ja sitten hallitusti painoa lisää kuitenkin niin että saa alussa noin 10 toistoa. Poikien vastaus yllätti...olivat kuulemma ottaneet jonkun menestyneen bodarin treeniohjelman ja tietävät mitä tekevät. Siitä sitten vaan jos haluaa että kroppa kärsii. Olin itsekin nuorena omapäinen mutta otin neuvoista kuitenkin kiinni ja olen nyt säästynyt ilman kummempia loukkaantumisia...kerran on reisi revähtänyt, hauis samoin ja lepo on ainut vaihtoehto silloin ja myös olkapäät on alttiita vaurioille. Oppisin kuitenkin tärkeimmät...hyvä alkulämpö, venyttely ja lämmittelysarjat, keho kiittii ja sen jälkeen treeni sujuu myös isommilla painoilla ja kehitys on taattu.
Varoitus aloittelijalle
7
122
Vastaukset
- ihme.tyyppi
Mitä sä siinä oikein valitat? Jos oletkin itse rikkonut paikkojasi, niin ei se tarkoita sitä, että muut olisivat yhtä lahjattomia. Keskity omaan tekemiseesi!
- sjfoaf
Ihan asiallinen teksti. ja aiheellinen muistutus nuorille aloittelijoille.
- mähänenolemitäänoletitse
sanonut ton lämmittelyn ja venyttelyn tilalle kevyttä verryttelyä
sä et ole eds paskantanut miljoonaa kertaa mä olen - kkhhjkjhk
Alkulämmöt joo, mutta venyttelyä ENNEN treeniä kannattaa välttää tai max. 10s venytyksiä...
- vitunvatuloijat
Kannattaa jäädä kotiin sohvalle makaamaan, Lidlin ykköskaljaa litkimään, HK:n blöötä popsimaan, Salkkareita tuijottamaan ja itseään koskettelemaan jos kaikki on niin pirun vaikeeta, kuin mitä täällä taas valitetaan. Hankkikaa juntit elämä ja antakaa muitten elää omaansa!
- köntti
Onks tää joku makkaran vääntö osio vai, taidat olla mätisäkki.
- säkillinenmätiä
Mikäs pulloposki se sieltä kisahallin putkasta kömpi huutelemaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949074Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153104En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911169Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84970