Pohjoinen napajää kutistui huolestuttavasti – katso animaatio
Animaatiosta näkee pohjoisen jäälakeuden kutistumisen maaliskuusta syyskuuhun.
Maapallon pohjoisen napa-alueen merijää laajenee ja kutistuu vuodenkierron mukaan. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on seurannut jään kattaman alueen muuttumista satelliiteistaan vuodesta 1979 lähtien.
Tänä vuonna merijää oli laajimmillaan maaliskuun 14. päivä, jolloin laajuus oli 14,52 miljoonaa neliökilometriä.
Maapallon ilmasto oli kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana ennätyslämmin. Niinpä myös pohjoisen jääalan maksimilaajuus oli tänä vuonna koko mittaushistorian suppein.
Kesän aikana jääala suli ja saavutti Nasan mukaan minimimittansa 10. syyskuuta, 4,14 miljoonaa neliökilometriä. Tuon päivän jälkeen sää pohjoisnavalla alkoi taas kylmetä ja jää kasvaa.
Syyskuun 10. päivän mitta on mittaushistorian toiseksi pienin minimilaajuus.
Nasan satelliittianimaatiossa nähdään pohjoisen merijään muuttuminen maaliskuusta syyskuuhun.
http://yle.fi/uutiset/pohjoinen_napajaatikko_kutistui_huolestuttavasti__katso_animaatio/9174915
-----------
Sähkömiehen typeriä kommentteja ja roskaspämmejä ei kaivata tähän(kään) ketjuun.
Animaatiosta näkee pohjoisen jäälakeuden kutistumisen maaliskuusta syyskuuhun.
Maapallon pohjoisen napa-alueen merijää laajenee ja kutistuu vuodenkierron mukaan. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on seurannut jään kattaman alueen muuttumista satelliiteistaan vuodesta 1979 lähtien.
Tänä vuonna merijää oli laajimmillaan maaliskuun 14. päivä, jolloin laajuus oli 14,52 miljoonaa neliökilometriä.
Maapallon ilmasto oli kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana ennätyslämmin. Niinpä myös pohjoisen jääalan maksimilaajuus oli tänä vuonna koko mittaushistorian suppein.
Kesän aikana jääala suli ja saavutti Nasan mukaan minimimittansa 10. syyskuuta, 4,14 miljoonaa neliökilometriä. Tuon päivän jälkeen sää pohjoisnavalla alkoi taas kylmetä ja jää kasvaa.
Syyskuun 10. päivän mitta on mittaushistorian toiseksi pienin minimilaajuus.
Nasan satelliittianimaatiossa nähdään pohjoisen merijään muuttuminen maaliskuusta syyskuuhun.
http://yle.fi/uutiset/pohjoinen_napajaatikko_kutistui_huolestuttavasti__katso_animaatio/9174915
-----------
Sähkömiehen typeriä kommentteja ja roskaspämmejä ei kaivata tähän(kään) ketjuun.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Maikkarin uutinen samasta aiheesta:
"Napajää sulaa uhkaavasti: "En yllättyisi, jos katoaisi kokonaan vuoden 2030 kesällä""
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/napajaa-sulaa-uhkaavasti-en-yllattyisi-jos-katoaisi-kokonaan-vuoden-2030-kesalla/6078054
Mitä kummallista tuossa on. Eikös sen pidäkkin sulaa kesällä ja talvella taasen jäätyy.
Muutaman tuhannen vuoden päästä ollaan taasen jääkaudessa.
Mikä tuon loputtoman lapsellisen denialismihörhöilysi tarkoitus mahtaa olla?
näin pitkäällä ollaan jo:
http://www.n-tv.de/wissen/Meereis-taut-erstmals-bis-zum-Nordpol-article18679991.html
Totahan se on aina ollut. Kukaan ei ole huolestunut. Talvella taas kasaantuu.
Kyllähän tuo jään väheneminen ja sen seurannaisvaikutukset huolestuttavat jokaista sen merkityksen ymmärtävää. Mutta sinä ilmiselvästi et kuulu siihen joukkoon.
Mikäköhän siinä luonnollisessa kehityksessä niin huolestuttaa ?
Se että muutos mahdollistaa tämänkö ?
http://yle.fi/uutiset/yllattava_tutkimustulos_maapallo_vihertyy_kovaa_vauhtia__kasvihuonekaasun_ansiosta/8839969
Mielessähän ei varmaan ole käynyt että meidän mitattu ilmastohistoria n.150 vuotta on viimeisen 8000 vuoden keskiarvon alapuolella.
Joten toivottavaa on että suunta olisi lämpimään eikä kylmään.
Jääkarhut pärjäävät kyllä, ne ovat pärjänneet ennenkin.
Eipä ole tämä nykyinen kehitys luonnollista vaan ihmisen aiheuttamaa. Minkä takia sen ymmärtäminen ja varsinkin myöntäminen on sinulle niin vastenmielistä?
Arktisjäät+ovat+sulaneet+jo+vuosia+50%+tietokone-mallinnuksia+nopeammin+jopa+niin+etteivät+ehdi+kehittää+malleja+jotka+pytyisivät
sulamiskiihtymisen+mukana,+ja+kuitenkaan+vähenemistä+ei+ole+tapahtunut+vuosikymmeneen+saatika+siirtää+lopullisen+sulamisen+maalitolppia+kauemmaksi+ettei+joka+vuosi+jäisi+valheesta+kiinni.
https://trustyetverify.wordpress.com/2016/09/18/arctic-sea-ice-melt-reporting-the-amazing-flip-flops/
Puppua kirjoittavat muutkin kuin sinä ja on kiva nojata niihin, eikös? Kun ei ole oma pätevä tieto ja on pakko siteerata kaikenlaisia muita lähteitä, on tulos sinunlaisten kirjoituksia.
Minulla on sadan vuoden takaisten arktisten alueiden pionääritutkijoiden alkuperäisteokset tuossa kirjahyllyssä ja niitä vertailen nykyisiin tietoihin ja omien matkakokemuksiin.
Joten on parasta olla ihan hilja, moukka.
Ai sinulla nuo paljastamasi tiedot on ihan itse hankittu, myös sadan vuoden takaisia?
Huh millaisia idiootteja täällä on .
Ainakin olen hankinnut tiedot suoran alkuperäislähteiltä, eikä jostain linkkeistä. Sitä paitsi olen toistuvasti käynyt arktisella alueella ja silloiset havainnot on mielenkiintoista verrattaa esim. Google Earthin kuvauksiin.
Oletko itse käynyt?
Mutku alko sitten jäätymään ennenaikojaan huolestuttavasti.
http://ocean.dmi.dk/arctic/icecover.uk.php
Vielä kun nousisi edes sille harmaalle alueelle... Mutta eihän sitä mahdottomia, näin uudessa ilmastossa.
Mitä huolestuttavaa on napajäiden vähenemisessä??
Minä huolestuisin päinvastaisesta ilmiöstä, napajäiden lisääntymisestä.
lue alan julkaisuja, siten tiedät mistä on kyse.
Kyllä on läpityhmä porukka täällä kirjoitelemassa
Et todellakaan kovin viisaalta vaikuta.
Jääkauden jälkeen on ollut nykyistä huomattavasti lämpimämpiä ilmastojaksoja ja ne ovat olleet suotuisia jaksoja ihmiskunnalle.
Jääkausi puolestaan tuhosi lähes puolet pohjoisesta pallonpuoliskosta jääerämaaksi ja kuivaksi ja jäätävän kylmäksi tundraksi.
Siinä ilmastoa viheridiooteille :D
Jääkarhuilla ei ole kohta jäätä tassujen alla. Sukupuutto uhkaa! Saimaan-norpalla sama ongelma.
Miten Sainaannorppa pärjää kesän kun sillä ei ole jäätä alla?
Lisäksi Saimaannorpalla ei ole tassuja vaan räpylät.
Saimaannorppa tarvii jäätä ja lunta pesimiseen.
Voi hyvänen aika, sinä, teurastaja, tiedät kyllä jääkarhuista ja niiden elämästä mitään, kun tuollaista paska pistet enter-nappilla menemään.
Sähkis tietää paljon enemmän jääkarhuista kuin sinä. Sinulla ei näyttäisi olevan edes mitään linkkejä väitteisesi tueksi.
t.peikko763
Pientä lähdekritiikkiä tuon jääkarhu-uutisoinnin osalta.
Polar Bear Science- blogia näyttää pitävän professori Susan Crockford, joka aiemmin on jäänyt kiinni siitä, että hän on ottanut lahjuksia vastaan Heartland-instituutilta. Tämä instituutti tunnetaan ilmastodenialismin suurena tukijana.
http://www.desmogblog.com/heartland-payments-university-victoria-professor-susan-crockford-probed
Niin myös sinulle Jöns. Väitätkö tätäkin akuankkalinkiksi http://www.iucnredlist.org/details/22823/0 On se kumma kun sinä jönssi alat heti piipittämään ja hyökkäämään henkilöön. Seuraavaksi varmaan taas häivyt häntä koipien välissä takavasemmalle.
Ja mitähän tuokin lässytys tarkoitti?
Taas tulee tuutintäydeltä tuota hölypölyä. Napajäänhän piti sulaa jo 1850-luvulla.
Hyökkäyksen maailman johtavimpana pidettyä
jääkarhututkijaa Susan Crockfordin henkilöä vastaan johtuvat siintä että hän rikkoi konsensuksen jääkarhujen sukupuutosta paljastaen niiden lisääntyvän ja voivan hyvin.
Sopii kuitenkin näyttää hänen Heartlandilta saamat lahjukset jotka on "paljastanut" Desmoblog ekofasistisivusto.
http://www.forbes.com/sites/jamestaylor/2012/08/15/good-news-for-polar-bears-is-bad-news-for-global-warming-alarmists/#73d4e06ecf1d
Ei ainakaan Nasan sivujen mukaan näytä vielä huolestuttavalta,v.2012 jääpeite ollut pohjoisessa pienimmillään,mutta tänävuonna jääpeite on alkanut kasvaa jo normaalia aiemmin,ainakin pohjoisessa. Ilmiönhän pitäisi olla päinvastainen,jos ilmastonmuutos olisi todellinen ongelma,eikö?
Walt Disneyn studiolla noita animaatioita todella osataan tehdä. Ihan niinkuin Lumikki ja seitsemän jäälauttaa. Vai miten se meni.
Ei teitä ilmastoälykääpiöitä eli denialistihihhuleita kaikkine multinikkeinenne ole tällä palstalla kuin 2-3 kappaletta.
Ootas, hohheli, kolli, göran, joku ulkomaalainen vai olisko pelkkä maalainen... olisko vielä muita? Siis ilmastoälykääpiöitähän piti luetella?
Vain sinä peikkoreppana ja sähkömies.
Ensinnäkin pohjoinen napajää kelluu veden pinnalla.
Sen sulaminen vaatii maapallon suljetun systeemin energiavaroja
joten jossain muualla ilmasto kylmenee(energian häviättömyyden laki).
Ja toiseksi ominaispainon laki kun jää sulaa meren pinnalla niin veden
pinta ei nouse.
Pohjoinen napajäätikkö on suuremalta osaltaan jäätynyttä merta.
Mikä on huolesi:
Aurinkossa fuusioituu vety ja tuottaa heliumia ja lämpöä ja
menettää vetyä tähän prosessiin ja sen toimitus lämmöstä
laskee koko ajan vedyn kulutuksen myötä.
Maan sisäinen lämpö nousee avaruuteen tuulien mukana ja
menetämme lämpöä sinne (avaruuden lämpötila -270 C.
Kun menetämme lämpöä oko ajan suljetusta systeemistämme
niin mikä on huolesi?