Pariisin ei sitova ilmasto"sopimus" hivuttautuu

lähemmäksi relevanssin hitusta.

Ban Ki-Moon ja muut kansalliset ja YK delegaatit jotka osallistuvat Pariisin "sopimuksen" ratifiointivaiheeseen voivat taputtaa toisiaan selkään kunnes kädet kipeytyvät - emmekä epäile ettei näin kävivi - muttei se muuta tosiasiaa että tämä
" sopimus" ei ole enemmän arvoinen kuin paperi jolle se on painettu.

Ban Ki-Moon on ilmeiseti tehnyt siintä henkilökohtaisen lähetystehtävänsä saadakseen yksimielisyyden kirjoihin siihen mennessä kun jättää toimensa YK pääsihteerinä vuoden lopussa,
ja on viettänyt paljon ajastaan viimeisimmässä YK,n yleiskokouksessa houkutellen johtajia kiirehtimään jouduttamaan kansallista hyväksymisprosessiaan.

Mutta ei petetä itseämme, Pariisin "sopimuksen" tekeminen viralliseksi ei tee siintä sitovaa, kuten NYT(NewYorkTimes) olettaa sen yksinkertaisen syyn vuoksi, että sillä ei ole toimeenpanevaa mekanismia joka pitäisi valtiot rehellisinä kansallisissa vähennyssuunnitelmissaan jotka pitäisi esittää YK,n hyväksyttäväksi.

Nimittely ja häpäiseminnen oli enintä millä delekaatit pystyivät
tappelemaan keskenään tällä rintamalla viime Joulukuussa,
mutta tällä ei ole paljon merkitystä silloin kun maiden on tehtävä vaikeita päätöksiä toisenlaisen talouden ja ympäristön
huomioonottamisen välillä.

http://www.thegwpf.com/non-binding-paris-deal-inches-closer-to-an-iota-of-relevance/
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja_ kirjoitti:

lähemmäksi relevanssin hitusta.

Ban Ki-Moon ja muut kansalliset ja YK delegaatit jotka osallistuvat Pariisin "sopimuksen" ratifiointivaiheeseen voivat taputtaa toisiaan selkään kunnes kädet kipeytyvät - emmekä epäile ettei näin kävivi - muttei se muuta tosiasiaa että tämä
" sopimus" ei ole enemmän arvoinen kuin paperi jolle se on painettu.

Ban Ki-Moon on ilmeiseti tehnyt siintä henkilökohtaisen lähetystehtävänsä saadakseen yksimielisyyden kirjoihin siihen mennessä kun jättää toimensa YK pääsihteerinä vuoden lopussa,
ja on viettänyt paljon ajastaan viimeisimmässä YK,n yleiskokouksessa houkutellen johtajia kiirehtimään jouduttamaan kansallista hyväksymisprosessiaan.

Mutta ei petetä itseämme, Pariisin "sopimuksen" tekeminen viralliseksi ei tee siintä sitovaa, kuten NYT(NewYorkTimes) olettaa sen yksinkertaisen syyn vuoksi, että sillä ei ole toimeenpanevaa mekanismia joka pitäisi valtiot rehellisinä kansallisissa vähennyssuunnitelmissaan jotka pitäisi esittää YK,n hyväksyttäväksi.

Nimittely ja häpäiseminnen oli enintä millä delekaatit pystyivät
tappelemaan keskenään tällä rintamalla viime Joulukuussa,
mutta tällä ei ole paljon merkitystä silloin kun maiden on tehtävä vaikeita päätöksiä toisenlaisen talouden ja ympäristön
huomioonottamisen välillä.

http://www.thegwpf.com/non-binding-paris-deal-inches-closer-to-an-iota-of-relevance/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu