Puolustusmekanismien käyttö häiriönä

defenciäkö

Tästä aiheesta takuulla keskusteltu aiemminkin, mutta pakko avata nyt uusi ketju. Aiheesta en itse niin paljon tiedä, joten kysyn että kuinka sairaalloiseksi puolustusmekanismien käyttö voi mennä ettei henkilö tätä itse tiedosta? Henkilö ei itse kykene muistamaan mitään tälläistä jonka muut henkilöt muistavat. Tavallaan lapsuuden traumasta muistuttavia asioita ihminen ei muista elämästään ollenkaan. Ei lapsuuden traumaa, ei ylä-asteella tapahtuvaa koulukiusaamista joka liittyi myös tähän traumaan eikä edes aikuisuudessa olleita asioita joissa tämä trauma on ollut läsnä. Trauma liittyy hyväksikäyttöön mitä ilmeisemmin. Henkilö olisi ikäänkuin luonut haluamansa kuvan menneisyydestä joka ei kuitenkaan vastaa ihan todellisuutta. Kun esim. tuota kiusaamista kesti sen 3 vuotta eikä henkilölle ollut tähän muistiyhteyttä ennenkuin asia tuli mutkan takaa puheeksi. Mitä aattelette?

3

160

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On täysin mahdollista. Psykiatriaa koskevissa sekä maallikoille tarkoitetuissa tiedettä popularisoivissa artikkeleissa että tieteellisissä tutkimuksissa on useita esimerkkitapauksia, joissa koehenkilö ei muista jotain aikaisempaa traumaa, vaikka sen kokemisesta on riippumattomia ulkopuolisia todistajia.

      Yleisestihän tiedetään, että myös muualle kuin päähän kohdistunut fyysinen trauma saattaa aiheuttaa amnesian: suuren avohaavan saanut henkilö toimii hädän hetkellä todistajien mukaan rationaalisesti ennen kuin menettää tajuntansa/nukutetaan, mutta jälkeenpäin ei muista koko onnettomuudesta ja sitä edeltävistä hetkistä yhtään mitään.

      Defenssi psykologiassa on vähän eri asia: defenssissä henkinen trauma kyllä muistetaan, mutta oma mieli vääristää muistot. Traumaa, olosuhteita ja tapahtumia selitellään, puolustellaan, muistellaan väärin, syytetään toisia tai olosuhteita, pyritään lakaisemaan mielen käsiteltäväksi liian vaikea asia maton alle.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Defence_mechanisms

      Täydellinen amnesia olisi armeliaampi...

    • ketjunaloittaja

      Dissosiatiivisesta amnesiasta olen kanssa joo lukenut. Mutta tuleehan nämä muistot kuitenkin jossain vaiheessa tietoisuuteen? Onko joillekin henkilöille helpompi elää "muistamattomana" traumoista kuin että ne kohtaisi ja käsittelisi?

    • Ihmisen mieli on erittäin kompleksinen ja sen mahdollistavat fyysiset prosessit vielä monimutkaisempia. Tämä mahdollistaa valtavan suuren variaation ja sen, että olemme yksilöitä, reagoiden kukin eri tavalla ulkoisiin ärsykkeisiin. Joku kakara naureskelee hirviönukelle, josta toinen ottaa elinikäiset traumat.

      Tiede ja kokemukset tuntevat takauman, jonka sisältö saattaa hyvinkin olla jotain jo kauan sitten henkisen trauman jälkeen aktiivisesti unohdettua.

      https://goo.gl/X9jYUc

      Voi kuvitella tunnelmat jos tuollainen hirviö menneisyydestä yht'äkkiä kolahtaa näkynä kaaliin.

      Ihminen pystyttää defenssin juuri välttääkseen käsittelemästä totuutta, joten etenkin jos kyseessä on posttraumaattinen amnesia, niin en näe mitään syytä yrittääkään kaivaa ikäviä asioita esille.

      Jos kyseessä taas on trauma, jonka muiston mieli vääristää niin, että siitä on itselle ja/tai muille haittaa, olisi kai harkittava ammattiapua. Sitä sekoaa jos epäilee sekoavansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      145
      1404
    2. 74
      1254
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      105
      1016
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      945
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      832
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      811
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      808
    8. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      115
      678
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      673
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      663
    Aihe